Valkeakoskella sotavangeilla huonot olot

natsi_leiri

Tammikuussa 1942 jo puolet leirin vangeista oli työkyvyttömänä huonon ravinnon, raskaan fyysisen työn, tautien, mielivaltaisten rangaistusten ja leirin surkeiden olosuhteiden takia. Leiri lakkautettiin.

Kaikkiaan Valkeakosken leirillä ehti olla sen kuuden toimintakuukauden aikana 371 sotavankia. Heistä 159:n tiedetään kuolleen suomalaisten käsiin ennen jatkosodan päättymistä syksyllä 1944. Yksin tammikuussa 1942 heistä menehtyi lähes 50.

”Koko leiristä on sanottava, etteivät Valkeakosken tehtaat millään tavoin ole pyrkineet aikaansaamaan tyydyttäviä olosuhteita, mutta kylläkin käyttämään sotavankeja hyväkseen melkein ilmaisena työvoimana.”

Näin tylyyn arvioon päätyi armeijan päämajan toimistoupseeri, kapteeni Albert Hämäläinen käytyään tarkastusmatkalla Valkeakosken sotavankileirillä hieman ennen joulua 1941.

Hämäläinen tyrmistyi. Tarkastushetkellä paikalla olleista 278 neuvostoliittolaisesta sotavangista noin joka neljäs oli työkyvyttömänä, useita oli hiljattain kuollut ja heikoimpia oli lähetetty muille leireille ja sairaaloihin.


Niinpä tapaninpäivän tai joulukuun 27. päivän iltana, kun vangit olivat jo levolla, Enäkoski antoi komentaa kaikki ulos paririviin ja marssitti heidät viereisen järven jäälle. Leirin tulkin mukaan Enäkoski ilmoitti omituinen ilme silmissään haluavansa nähdä verta. Ainakin osa vartijoista oli humalassa.
Valkeakoskella oli satanut lunta lähes tauotta jo kolmisen viikkoa ja pakkasta oli yli 20 astetta. Jäällä lunta oli kertojasta riippuen joko polviin tai vyötäröön asti. Monella vangilla oli yllään vain ohuet kesävaatteet, eikä leirin vartijana toimineen Pentti Onnelan mukaan toisilla ollut jalkojensa suojina muuta kuin paperia.
Pimeällä jäällä vangit määrättiin halkaisijaltaan 50–60 metrin mittaiseen rinkiin, jonka keskelle asettuivat Enäkoski ja tulkki ja laidoille parikymmentä vartijaa. Enäkoski määräsi kolonnan marssimaan kehässä vuoroin juosten, vuoroin kävellen. Samalla vartijat hakkasivat vöillään ja kiväärinperillä etenkin niitä vankeja, jotka lyyhistyivät hankeen.


http://www.aamulehti.fi/ihmiset/nalkakuolemia-ja-raipparangaistuksia-nain-suomalaiset-kohtelivat-sotavankeja-valkeakoskella-24295952/

2

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kongonpoliisi

      No tästä on otettava opiksi ja järjestettävä tulevassa sodassa paremmat olosuhteet.Siis toimeen aikaa on vähän

      • laki_jo_olemassa

        Sotavankeja on käsitelvävä joka valtiossa heistä säädetyn kansainvälisen lain mukaan joten ei teidän siellä V-koskella tarvitse itse niitä kehittää vastaisuuden varalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1090
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      820
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      106
      744
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe