Vanhan Tallinan kujilla ja muurien kupeessa kulkiessa, ihania kudonnaisia ihaillessa, saattaa jutellessa nähdä ihmisissä tuon hyväntahtoisen veljeskansan sielun.
Myös vanhan pienikokokoisen venäläismiehen ojentama valkosipulisäilykepurkki, punainen sydän liimattuna lasipurkin kylkeen hellyytti ostamaan,...semminkin kun hän kauniisti sanoi venäjäksi rakastavansa minua.
Samoin runoilija Lydia Koidulan isänmaanrakkaus ei koskettaa runoja lukiessa, vähän vain niitä on suomennettuna.
Mutta,..kaikista eniten ihailen Eestikansan laulun voimaa,..kuin virtaavana ajatuksissa kuuluu Lennart Meren "Vesilinnun kansan ääni" suomensukujuuriin asti ulottuvana! Niinpä nousee mieleen viimeksi upea kalliopiirroksemme,... joutsen.
Onnea veljeskansamme sadanvuoden itsenäisyydelle, ja jatkukoon se kanssamme hamaan tulevaisuuteen saakka!
https://www.youtube.com/watch?v=OneQRawdLv4
Viro viettää sadan vuoden itsenäisyyttään myös
20
189
Vastaukset
ei jäi vahingossa, poistetusta
"ei voi olla koskettamatta"- pysytääntotuudessa
Ei taida ihan satavuotisjuhlia heillä olla.
"Viro itsenäistyi vuonna 1918, mutta se liitettiin Neuvostoliiton osaksi vuonna 1940. Maa itsenäistyi uudestaan Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991." (Wikipedia)
Eli ensi vuonna on Viron 100 vuotisjuhla, itsenäisyyttä tästä ajasta on kuitenkin vajaa puolet.- Oikein-
virolaiset ovat möskin kokeneet kovia.
- Niiiih
Annoin tykkäämismerkin juuri sille rakkaudentunnustukselle (väärästä historiantiedosta piittaamatta.)
- äläniuhota
Mitäs pienistä, vuosi tai vuosikymmen sinne tai tänne. Pääasia se rakkauden tunnustus.
Voi sentään, anteeksi, tuo historian kulku ihan unohtui sinänsä. Totta kai totuudessa on pysyttävä,..muistan nytkin Viron ensimmäisen taidenäyttelyn 1995, Katajanokan magasiinissä, jotkut tuskaa tuottavat kuvat kertoivat pienin elein, joillekin ehkä huomaamattomasti tilanteesta, ihan arjestakin tutulla tavoilla. Mutta myös venäläisen kuvataidemaailman "ismit" heijastuivat siinä sivussa.
En oikein pitänyt näyttelyn herättämästä syyllistävästä tunteesta, kuin avunpyyntö, johon ei kuitenkaan uskottu,..
Ajasta joka on jo ohitettu.
- noinhan.se.oli
Viron satavuotisesta itsenäisyydestä puhuttaessa on kuitenkin syytä muistaa, että tuosta ajasta se kuului noin puolet Neuvostoliittoon Viron neuvostotasavaltana.
No joo, vaikka Viron historiassa tuo on melko pieni aika toisen maailmansodan seuraamuksia.
Mielenkiintoinen taivas on ollut Virolaisilla Saksan kai aluealkaen ajan tuoma luterilaisuus maahan. Tarton yliopisto perustettiin Ruotsin vallan aikana joka jatkui sielläkin pitkään. Taisi olla kuningatar Kristiinan aikakautta, josta en varma ole. (Tylsää tarkistaa kaikki, kun kokonaisuus on mielenkiintoisempaa)
Paljolti samanlaista historiaa on virolaiset jakaneet kanssamme, joskaan en ennen tätä palstailua ollut edes aavistanut menneisyyden syytöksiä, huh!
On helppoa huomata miten laajempi kansainvälisyys aikoinaan on muovannut Hansa-ajan virolaisia, jolloin kaupanvaihto eurooppalaisittain oli arkipäivää. Jopa Itämeren Gotlannin saaren murteessa, oli vielä ripaus saksalaista ääntämystä ennen TV:vaikutusta maaseudullakin.
Hienosti on maa noussut ja mennyt eteenpäin täysin nykyaikaan. Saarimaisemineen, kylpylöineen ja unikkopeltoineen tarjoaa maa paljon nähtävää ja koettavaa matkailijoille.
Tallinnan kaupunki-ilme koostuu jo uuden Nykymuseon huipputaiteesta uudisrakentamisen moderniin lasiloistoonkin, mutta sittenkin,...vanhan keskiaikaisen Tallinnan rakennustyyli, tuo katsojalle kuin tuulahduksen Pohjoiseuroopan ja veljeskansan historiasta.- kuvista-katsellen
"mennyt eteenpäin täysin nykyaikaan."
Niin, kauneus on katsojan silmissä.
- Toompea-meitäkin-ihastut
Toompea on kalkkikivisen mäen päällä sijaitseva vanhankaupungin historiallinen osa,
josta löytyy kohokohtana muun muassa Toompean linna.- Tulisikohan-ikävä-Suomee
jos muuttaisi mökkinsä Viroon.
Tulis taatusti, ainakin minulle! Vaikka niin hauskoja matkoja on ollutkin ystävien kanssa seikkaillessa piispanlinnassa vessaa hakien, ja kun sen löysimme oli puuceen pudotus kalloille mahtava. Ristimmekin sen vessan piispan gömmaksi, ja ihmettelimme lämmityssysteemiä, joka kiersi muurien ja seinien välisissä käytävissä. Alhaalla jossakin lyötiin pökkyä pesään, ja lämpöhän nousee toki.
Eihän ne tytöt hotellin ravintolassa ymmärtäneet perunaa sanaa ollenkaan, eikä ruotsin potatis, vaan huudahtivat sitten ah' Kartoffel iloisina.
Olen kai jo kertonutkin kun olisin silloin tilannut banaanilikööriä joka oli parasta mitä olin maistanut, niin toivatkin ilmoittamatta Vana Tallinn likööriä yrtteineen, eikö ne taas ymmärtäneet banaani sanaa ? Mutta ush kuinka petyin kun hörppäsin, enkä sen jälkeenkään ole sitä halunut edes nuuhkaista. En tykkää sitten yhtään yrttien mausta siinä 😩
Hauska muistohan siitäkin jäi, mutta unikkopeltojen kauneus olisi ollut maalaamisen arvoinen kohde!
Hopeinen vehreys pellolla josta nousi puhtaanpunaiset nuokkuvat nuput ja auenneet loistavat unikot, hentoine varsineen. Taustalla utuinen taivas , joka antoi unikkojen puhtaan punan nousta pääväriksi!sini-sirkku kirjoitti:
Tulis taatusti, ainakin minulle! Vaikka niin hauskoja matkoja on ollutkin ystävien kanssa seikkaillessa piispanlinnassa vessaa hakien, ja kun sen löysimme oli puuceen pudotus kalloille mahtava. Ristimmekin sen vessan piispan gömmaksi, ja ihmettelimme lämmityssysteemiä, joka kiersi muurien ja seinien välisissä käytävissä. Alhaalla jossakin lyötiin pökkyä pesään, ja lämpöhän nousee toki.
Eihän ne tytöt hotellin ravintolassa ymmärtäneet perunaa sanaa ollenkaan, eikä ruotsin potatis, vaan huudahtivat sitten ah' Kartoffel iloisina.
Olen kai jo kertonutkin kun olisin silloin tilannut banaanilikööriä joka oli parasta mitä olin maistanut, niin toivatkin ilmoittamatta Vana Tallinn likööriä yrtteineen, eikö ne taas ymmärtäneet banaani sanaa ? Mutta ush kuinka petyin kun hörppäsin, enkä sen jälkeenkään ole sitä halunut edes nuuhkaista. En tykkää sitten yhtään yrttien mausta siinä 😩
Hauska muistohan siitäkin jäi, mutta unikkopeltojen kauneus olisi ollut maalaamisen arvoinen kohde!
Hopeinen vehreys pellolla josta nousi puhtaanpunaiset nuokkuvat nuput ja auenneet loistavat unikot, hentoine varsineen. Taustalla utuinen taivas , joka antoi unikkojen puhtaan punan nousta pääväriksi!Siis osasivat saksankieltä ei mennyt Hitrelin opit hukkaan.
Viro itsenäistyi silloin kun Neuvostoliitto hajosi ja siitä ei ole kulunut vielä sataa vuotta.
- noinhan.siinä.käy
Viro kuului Neuvostoliittoon Viron neuvostotasavaltana.
Jos kerran puhutaan maan satavuotisesta itsenäisyyden kaudesta, niin kyllä siihen lasketaan myös tuo Neuvostoliiton kausi. noinhan.siinä.käy kirjoitti:
Viro kuului Neuvostoliittoon Viron neuvostotasavaltana.
Jos kerran puhutaan maan satavuotisesta itsenäisyyden kaudesta, niin kyllä siihen lasketaan myös tuo Neuvostoliiton kausi.Ei lasketa. Viro oli osa Neuvostoliittoa, ei itsenäinen valtio. Mene takaisin kouluun jos et usko.
- Se-entinen-Kukkahame
Viroitsenäistyi 1991, saman vuoden toukokuussa oli paljon tapahtumia, joihin oli kutsuttu suomalaisia yhteistyökumppaneita.
Liikunnallinen sunnuntai juosten tai kävellen 5..10 km lenkkejä, paljon oli porukkaa ja Georg Ots oli laiva millämentiin.
Vaikka maaoli aivan alkuasteella itsenäistymisestä, tarjottavaa oli monen moista, etupäässä voileipiä joita nuret n aiset uurasti kaiken aikaa ja homma toimi.
Alkoholituotteita tuotteita myytiin mossen takakonteista kotimatkalle matkaevääksi kovasti kauppa kävi.
Kyllä Viro/Eesti on 'pessyt kasvonsa' sen jälkeen, sitkeää ja uurasta kansaa.
(peukuta)- Se-entinen-Kukkahame
aamukankeutta; sanat yhteen, kirjoitusvirheitä ym..
- Ramoona_
Lennart Meren Vesilinnun kansa kertoo sydämen kielellä yhteisen sielunmaisemamme ja kohtalonyhteyemme Itämerensuomalaisten kansojen kanssa. Muistan elävästi Susmorsiamen kanssa käydyt palstakeskustelut kurkien muutoista ja rakkaudesta tähän sukuaiskansaan , hänelle Viro oli ollut asuinpaikkanakin. Osaan auttavasti eestin kieltä, se on avannut kanavia syvempään ymmärrykseen.
Maantieteellisesti me etelärannikolla asuvat olemme hyvin lähellä Viron rannikkoa, Porkkalanniemen korkeilta kallioilta sen silhuetti kirkkaina päivinä häämöttää. Omat jyrkät kalliorantamme ovat veneilijän paratiisi, rantautuminen on mahdollista purjeveneelläkin. Olen nuorempana melonut Viron matalalla, kivisellä rannikolla, siinä tuntenut sulautuvani vesilintujen maailmaan, täydellisimmät auringonlaskut siellä kokenut. Viron puutarhat ja kartanot edustavat eurooppalaista kulttuuria, ne ovat olleet monen matkani kohde ja inspiraation lähde. Estonia-teatterin ilmapiiristä ja musikaaleista käymme emerita-porukalla nauttimassa kerran vuodessa, samalla testaamme kahviloiden ja ravintoloiden antia. Käsitöitä arvostavana löydän aina ihailtavaa ja ostettavaakin. Minulla on Tallinnasta ostettuja pellavaisia verhoja ja liinoja , puolipellavaiset lempparilakanat ovat jo parinkymmenen vuoden takainen hankinta. Ne muuttuvat vuosien mittaan aina vaan pehmeämmiksi , kuin lina, pellavaa merkitsevä sana.
Viron kansallispäivä on helmikuussa, ja kyllä siellä jo kovasti 100-vuotisjuhliin valmistaudutaan. Sielläkin maristaan, että juhlarahat voisi käyttää hyödyllisemmin, oli laskettu, kuinka monen ihmiset hampaat voisi sillä rahamäärällä hoitaa. - noinhan.asia.on
Jos kerran Viron itsenäisyys on nyt ollut olemassa vuosisadan, niin totta vie siihen pitää kuulua myös sen kauden, noin 50 vuotta, jonka Viro kuului täysivaltaisena neuvostotasavaltana Neuvostoliittoon. Kyllä virolaiset sen tietävät
Jos joku on eri mieltä, selvittäköön mistä tuo sadan vuoden mittainen jakso hänen mielestään koostuu. Pitäisikö virolaisten vielä odottaa ehkä 50 vuotta voidakseen viettää itsenäisyytensä mahdollista 100-vuotispäivää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477
