http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005112497.html
No voi tsiisus.
Novoihyvääpäivääsentään
33
283
Vastaukset
- samaaihmettelin
Miksi totuuden kertomisesta pitäisi rangaista. Parempi tietysti ettei naisia otettaisi ollenkaan mukaan päätösten tekoon, niiden takia länsimaat kusessa matujen kanssa.
- TiedeTodistaa
Naiset todellakin ovat fyysisesti heikompia ja pienempiä kuin miehet. Älykkyyden suhteen tieteelliset tutkimukset ovat jo kauan aikaa havainneet että miehissä on enemmän ääripäitä, siis tyhmiä ja älykkäitä, kuin naisissa. Naiset ovat siis keskimäärin yhtä älykkäitä kuin miehet mutta tosi älykkäissä on enemmän miehiä. Se selittää miksi suurin osa huipputiedemiehistä, taiteilijoista ja historiallisista henkilöistä ovat juuri miehiä. Tässä ei sinänsä siis ole mitään uutta.
Mutta nykyään vaan ei saa enää sanoa mitään naisten vastaista vaikka se olisi tottakin. Tämä on suuri ongelma, koska se vaikeuttaa esim. poliittista päätöksen tekoa. Samoin se, että naisten ajattelumaailma, tuo tunteiden ylikorostuminen älyn ja kohtuuden hinnalla, on tuonut esille outoja ja epäkäytännöllisiä ehdotuksia kuten trans-vessat tai homoavioliitot.
Poliittista systeemiä pitäisi muuttaa järkevämmäksi eli pitäisi olla jonkinlainen mies-enemmistökiintio joka takaisi älykkään ja tehokkaan poliittisen päätöksen teon. Nyt kun feminismi on ollut vallalla kymmeniä vuosia on seuraukset helposti nähtävissä: jyrkkä vastakkainasettelu on kasvanut, ei haluta tehdä kompromisseja koska tunnetaan voimakkaasti että ollaan oikeassa ja vastapuoli täysin väärässä, ollaan tunteellisia hysteerisyyteen asti ja vaaditaan mahdottomia. Nämä kaikki ovat yksittäisen naisenkin keskimääräisiä ominaisuuksia jotka jokainen naisen kanssa asunut mies tunnistaa heti. Kyse ei ole ainoastaan siitä että naisia on enemmän päätöksen teossa vaan siitä että suuri osa miespuolisistakin päättäjistä on omaksunut "naismaisen" ajattelun. Kyllä jotkut naisetkin ovat ihan fiksuja, mutta heitä on harvemassa kuin fiksuja miehiä.- Kyselijä-77
"Älykkyyden suhteen tieteelliset tutkimukset ovat jo kauan aikaa havainneet että miehissä on enemmän ääripäitä, siis tyhmiä ja älykkäitä, kuin naisissa. Naiset ovat siis keskimäärin yhtä älykkäitä kuin miehet mutta tosi älykkäissä on enemmän miehiä."
No nyt vain pitäisi tietää että miksi ne tyhmätkin miehet tahtovat saada enemmän palkkaa kuin heitä älykkäämmät naiset? - noniinsiis
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Älykkyyden suhteen tieteelliset tutkimukset ovat jo kauan aikaa havainneet että miehissä on enemmän ääripäitä, siis tyhmiä ja älykkäitä, kuin naisissa. Naiset ovat siis keskimäärin yhtä älykkäitä kuin miehet mutta tosi älykkäissä on enemmän miehiä."
No nyt vain pitäisi tietää että miksi ne tyhmätkin miehet tahtovat saada enemmän palkkaa kuin heitä älykkäämmät naiset?"No nyt vain pitäisi tietää että miksi ne tyhmätkin miehet tahtovat saada enemmän palkkaa kuin heitä älykkäämmät naiset?"
??No, tuossa samassa virkkeessä jo vastasit kysmykseesi. - TiedeTodistaa
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Älykkyyden suhteen tieteelliset tutkimukset ovat jo kauan aikaa havainneet että miehissä on enemmän ääripäitä, siis tyhmiä ja älykkäitä, kuin naisissa. Naiset ovat siis keskimäärin yhtä älykkäitä kuin miehet mutta tosi älykkäissä on enemmän miehiä."
No nyt vain pitäisi tietää että miksi ne tyhmätkin miehet tahtovat saada enemmän palkkaa kuin heitä älykkäämmät naiset?Älykkyys ei ole ainoa asia joka vaikuttaa palkkaan. Miehet kun ovat vieläpä isompia ja voimakkaampia. Tämä fyysinen dominanssi heijastuu palkkoihin siten että tyhmäkin mies saa enemmän palkkaa kuin älykäs nainen. Lisäksi mies on perinteisesti perheen pää, se vastuullinen. Naiset ovat ehkä vähän turhan tunteellisia näin suureen vastuuseen.
- päinvastoin
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Älykkyyden suhteen tieteelliset tutkimukset ovat jo kauan aikaa havainneet että miehissä on enemmän ääripäitä, siis tyhmiä ja älykkäitä, kuin naisissa. Naiset ovat siis keskimäärin yhtä älykkäitä kuin miehet mutta tosi älykkäissä on enemmän miehiä."
No nyt vain pitäisi tietää että miksi ne tyhmätkin miehet tahtovat saada enemmän palkkaa kuin heitä älykkäämmät naiset?Ainoa ero älykkyydessä on että naisilla ÄO on keskimäärin 5 pistettä heikompi ja huippuälykkäitä ei olekaan.
- Kyselijä-77
TiedeTodistaa kirjoitti:
Älykkyys ei ole ainoa asia joka vaikuttaa palkkaan. Miehet kun ovat vieläpä isompia ja voimakkaampia. Tämä fyysinen dominanssi heijastuu palkkoihin siten että tyhmäkin mies saa enemmän palkkaa kuin älykäs nainen. Lisäksi mies on perinteisesti perheen pää, se vastuullinen. Naiset ovat ehkä vähän turhan tunteellisia näin suureen vastuuseen.
"Älykkyys ei ole ainoa asia joka vaikuttaa palkkaan. Miehet kun ovat vieläpä isompia ja voimakkaampia. Tämä fyysinen dominanssi heijastuu palkkoihin siten että tyhmäkin mies saa enemmän palkkaa kuin älykäs nainen"
Kuinkahan moni nykyammateista vaatii fyysistä voimaa nin paljon että se selittää palkkaerot? Kasittääkseni esim. insinöörin työ ei ole fyysissesti edes niin vaativaa kuin vaikkapa sairaanhoitajan työ mutta silti paljon paremmin palkattua. - siinävika
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Älykkyys ei ole ainoa asia joka vaikuttaa palkkaan. Miehet kun ovat vieläpä isompia ja voimakkaampia. Tämä fyysinen dominanssi heijastuu palkkoihin siten että tyhmäkin mies saa enemmän palkkaa kuin älykäs nainen"
Kuinkahan moni nykyammateista vaatii fyysistä voimaa nin paljon että se selittää palkkaerot? Kasittääkseni esim. insinöörin työ ei ole fyysissesti edes niin vaativaa kuin vaikkapa sairaanhoitajan työ mutta silti paljon paremmin palkattua.Kyselet sen sijaan että tekisit tuottavaa työtä, etkä hyväksy epämieluisia vastauksia, vaikka todistettu oikeiksi. Jopa sairaanhoitajina olette epäluotettavia, varastatte lääkkeet ja potilaiden omaisuutta, pahoinpitelette, tapatte ja nostotkin vain laitteilla jos niilläkään, annatte olla likaisissa vaipoissaan. Ihan sama vaikka insinöörinä, ettehän te voi nostaa edes kirjoitinta tai mitään vähänkin isompaa ja mitään ette osaa itse päätellä ellei ole ulkoa opetettu.
- sekinvielä
Tuo 5 pisteen ero tulee esille jo 14v pojilla tyttöihin nähden. Tytöt pärjää koulussa vain ulkoa opettelemalla eli ammatissa ei pitäisi tarvita päättelyä. Seuraukset näkyy vaikkapa kaupan kassalla kun ei tajua että asiakas voi maksaa osan hinnasta itse sossun antaman maksusitoumuksen lisäksi.
- totuussattuu
Mikä tuossa yliopiston tekemässä 20 000 henkilöä kattavassa tutkimuksessa satuttaa eniten, sekö että naisilla tosiaan on ÄO keskimäärin 5 pistettä vähemmän?
- hehehehhehehehe
Femakot ei siis kestä totuutta. Ettekö olekin säälittäviä.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/education/4183166.stm - Kyselijä-77
siinävika kirjoitti:
Kyselet sen sijaan että tekisit tuottavaa työtä, etkä hyväksy epämieluisia vastauksia, vaikka todistettu oikeiksi. Jopa sairaanhoitajina olette epäluotettavia, varastatte lääkkeet ja potilaiden omaisuutta, pahoinpitelette, tapatte ja nostotkin vain laitteilla jos niilläkään, annatte olla likaisissa vaipoissaan. Ihan sama vaikka insinöörinä, ettehän te voi nostaa edes kirjoitinta tai mitään vähänkin isompaa ja mitään ette osaa itse päätellä ellei ole ulkoa opetettu.
"Kyselet sen sijaan että tekisit tuottavaa työtä, etkä hyväksy epämieluisia vastauksia, vaikka todistettu oikeiksi. Jopa sairaanhoitajina olette epäluotettavia, varastatte lääkkeet ja potilaiden omaisuutta, pahoinpitelette, tapatte ja nostotkin vain laitteilla jos niilläkään, annatte olla likaisissa vaipoissaan."
No ensinnäkin minä olen mies ja insinööri. Toisekseen et vastannut mitenkään siihen että miten ihmeessä miesten suurempi voimakkuus vaikuttaa suuimpaan osaan nykyammateista joissa ei mitään voimaa tarvita.
Kolmanneksi tuosta naurettavasta vuodatuksestasi päätellen taifdat itse sijoittua tuohon miesten älykkyyden alimpaan ryhmään...
"Ihan sama vaikka insinöörinä, ettehän te voi nostaa edes kirjoitinta tai mitään vähänkin isompaa ja mitään ette osaa itse päätellä ellei ole ulkoa opetettu."
Minun työtehtäviini insinöörinä ei ole ikinä kuulunut suuremmissa määrin tulostinten nostelu eikä tule kuulumaan. - TotuudenTorvinen
totuussattuu kirjoitti:
Mikä tuossa yliopiston tekemässä 20 000 henkilöä kattavassa tutkimuksessa satuttaa eniten, sekö että naisilla tosiaan on ÄO keskimäärin 5 pistettä vähemmän?
"Mikä tuossa yliopiston tekemässä 20 000 henkilöä kattavassa tutkimuksessa satuttaa eniten, sekö että naisilla tosiaan on ÄO keskimäärin 5 pistettä vähemmän?"
Meillä palkataan kyllä töihin ihan yksilöitä eikä keskimääräisyyksiä. Siksi ne työhaastattelut ovat olemassa että ei tarvitse olettaa vaan katsoa mitä se henkilö oikesti osaa ja mihin pystyy. - sinäkömies
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Kyselet sen sijaan että tekisit tuottavaa työtä, etkä hyväksy epämieluisia vastauksia, vaikka todistettu oikeiksi. Jopa sairaanhoitajina olette epäluotettavia, varastatte lääkkeet ja potilaiden omaisuutta, pahoinpitelette, tapatte ja nostotkin vain laitteilla jos niilläkään, annatte olla likaisissa vaipoissaan."
No ensinnäkin minä olen mies ja insinööri. Toisekseen et vastannut mitenkään siihen että miten ihmeessä miesten suurempi voimakkuus vaikuttaa suuimpaan osaan nykyammateista joissa ei mitään voimaa tarvita.
Kolmanneksi tuosta naurettavasta vuodatuksestasi päätellen taifdat itse sijoittua tuohon miesten älykkyyden alimpaan ryhmään...
"Ihan sama vaikka insinöörinä, ettehän te voi nostaa edes kirjoitinta tai mitään vähänkin isompaa ja mitään ette osaa itse päätellä ellei ole ulkoa opetettu."
Minun työtehtäviini insinöörinä ei ole ikinä kuulunut suuremmissa määrin tulostinten nostelu eikä tule kuulumaan.Neiti näytät olevan. Lähes kaikissa töissä, myös insinöörinä voi ja on järkevämpää itsekin tehdä jotain eikä pyytää muita auttamaan heti kun täytyy hiukan voimaa käyttää. Kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on naisilla ollut sama palkka vaikka kieltäytyvät kaikista raskaammista töistä, useimmat tekevät hitaasti, pitävät pitkiä juorutaukoja, heikentävät ilmapiiriä...
- Kyselijä-77
sinäkömies kirjoitti:
Neiti näytät olevan. Lähes kaikissa töissä, myös insinöörinä voi ja on järkevämpää itsekin tehdä jotain eikä pyytää muita auttamaan heti kun täytyy hiukan voimaa käyttää. Kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on naisilla ollut sama palkka vaikka kieltäytyvät kaikista raskaammista töistä, useimmat tekevät hitaasti, pitävät pitkiä juorutaukoja, heikentävät ilmapiiriä...
"Neiti näytät olevan."
Miehet tekevät eivätkä roiku netissa valittamassa milloin mistäkin asiasta tai siitä että joutuu kerran vuodessa siirtämään tulostinta metrin verran. Joten kumpi itse olet?
"Lähes kaikissa töissä, myös insinöörinä voi ja on järkevämpää itsekin tehdä jotain eikä pyytää muita auttamaan heti kun täytyy hiukan voimaa käyttää."
Kyse ei ollut siitä vaan siitä että insinöörin palkka maksetaan insinöörin töiden tekemisestä ei kä siitä jaksaako kerran vuodessa kantaa 5 kiloa painavan tulostimen toiseen huoneeseen.
"Kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on naisilla ollut sama palkka vaikka kieltäytyvät kaikista raskaammista töistä, useimmat tekevät hitaasti, pitävät pitkiä juorutaukoja, heikentävät ilmapiiriä..."
Ei tuo sinunkaan asenteesi miltään työilmapiirin piristämiseltä kuullosta...
Ja vaihda työpaikkaa jos siellä noin kurjaa on ja joudut vielä insinöörin palkalla jatkuvasti rahtaamaan tulostimia ympäri toimistoa niin usein että se on ihan otettu palkkauksessasi huomioon. - edeskoomikkoina
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Neiti näytät olevan."
Miehet tekevät eivätkä roiku netissa valittamassa milloin mistäkin asiasta tai siitä että joutuu kerran vuodessa siirtämään tulostinta metrin verran. Joten kumpi itse olet?
"Lähes kaikissa töissä, myös insinöörinä voi ja on järkevämpää itsekin tehdä jotain eikä pyytää muita auttamaan heti kun täytyy hiukan voimaa käyttää."
Kyse ei ollut siitä vaan siitä että insinöörin palkka maksetaan insinöörin töiden tekemisestä ei kä siitä jaksaako kerran vuodessa kantaa 5 kiloa painavan tulostimen toiseen huoneeseen.
"Kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on naisilla ollut sama palkka vaikka kieltäytyvät kaikista raskaammista töistä, useimmat tekevät hitaasti, pitävät pitkiä juorutaukoja, heikentävät ilmapiiriä..."
Ei tuo sinunkaan asenteesi miltään työilmapiirin piristämiseltä kuullosta...
Ja vaihda työpaikkaa jos siellä noin kurjaa on ja joudut vielä insinöörin palkalla jatkuvasti rahtaamaan tulostimia ympäri toimistoa niin usein että se on ihan otettu palkkauksessasi huomioon.Olet hyvä esimerkki miksi naiset eivät pärjää koomikkoinakaan, sekin vaatii älykkyyttä. Alasta riippuen insinöörit voivat joutua käsittelemään raskaitakin esineitä tai käyttämään voimaa vaikkapa mallien teossa, pelkästään koneilla touhuavat eivät ansaitse isoa palkkaa.
- Kyselijä-77
edeskoomikkoina kirjoitti:
Olet hyvä esimerkki miksi naiset eivät pärjää koomikkoinakaan, sekin vaatii älykkyyttä. Alasta riippuen insinöörit voivat joutua käsittelemään raskaitakin esineitä tai käyttämään voimaa vaikkapa mallien teossa, pelkästään koneilla touhuavat eivät ansaitse isoa palkkaa.
Jospa antaisit ihan käytännön esimerkin insinöörin työtehtävästä johon naisen voimat eivät riitä. Itse en ole sellaisesta kuullutkaan. Itse asiassa nykyään on varsin tarkat säännökset siitä kuinka painavia esineitä työntekijät saavat yleensäkään käsitellä ilman apuvälineitä joten hyvin harvassa ammatissa joutuu käyttämään enää hirveän paljon voimaa.
- tahatontakomiikkaa

Paras koomikko olet tahtomattasi. 5kg riittää kun nainen ei vaan viitsi nostaa.
Taidat ole melkoisen vieraantunut työelämästä tai et ole koskaan töitä tehnytkään, tietokoneella näpertänyt korkeintaan. Teollisuudessa nostellaan lähes satakiloisia esineitä yksin, kahdestaan painavampiakin, jotkut naisetkin nostelee 60kg painavia. Kaupoissa, varastoissa, kuljetuksessa...Sairaalassakin tai ensihoitajina ihmisten kotona tai onnettomuuspaikoilla joutuu ihmisä nostelemaan.
Rakennuksilla ei voi käyttää apuvälineitä läheskään joka paikassa vaan pakko nostella painaviakin esineitä ja materiaaleja, jopa rakennusinsinöörit saattaa niitä nostella. Käy sinäkin punttisalilla niin kykenet muuhunkin kuin näppäilemään, suunnittelukin onnistuu paremmin kun tietää mitä tekee, eikä ole pelkästään kirjatietoa. - Kyselijä-77
"Taidat ole melkoisen vieraantunut työelämästä tai et ole koskaan töitä tehnytkään, tietokoneella näpertänyt korkeintaan. Teollisuudessa nostellaan lähes satakiloisia esineitä yksin, kahdestaan painavampiakin,"
Jää monelta mieheltäkin kyllä nostamatta yksin lähes satakiloinen esine ilman mitään apuvälineitä. Minkään normaalin työturvallisuusmääräyksen mukaan tuollaisia nostoja ei saisi olla olemassakaan.
Ja edelleenkään et pystynyt yksilöimään sitä työtehtävää jossa insinöörin pitää nostaa niin painava esine nimenomaan aina yksin että siihen ei naisen voimat riitä ja että niitä nostoja on niin usein että sen pitää näkyä palkassa. Voisitko nyt kertoa sellaisen?
" jotkut naisetkin nostelee 60kg painavia. Kaupoissa, varastoissa, kuljetuksessa...Sairaalassakin tai ensihoitajina ihmisten kotona tai onnettomuuspaikoilla joutuu ihmisä nostelemaan."
Niin ja naiset pystyvät niihin hyvin kun on oikeat otteet ja työtavat. Eli mikä oli se ongelma naisten suhteen?
"Rakennuksilla ei voi käyttää apuvälineitä läheskään joka paikassa vaan pakko nostella painaviakin esineitä ja materiaaleja, jopa rakennusinsinöörit saattaa niitä nostella."
Joo, saattavat joskus. Oliko niitä niin usein ja paljon että sen pitää näkyä palkkauksessa naisiin nähden, siitähän tässä oli kysymys. Mutta jos jollain työmaalla on varaa pitää insinöörin palkalla ihmisiä lähinnä tavaroita kantamassa niin omahan on tappionsa...
"Käy sinäkin punttisalilla niin kykenet muuhunkin kuin näppäilemään"
Eikö minun pitänyt miehenä olla automaattisesti jo niin paljon vahvempi kuin kukaan nainen että isompi palkka oli perusteltua? Mihin minä enää punttisalia tarvitsen? - Mämämämämä
Kyselijä-77 kirjoitti:
Jospa antaisit ihan käytännön esimerkin insinöörin työtehtävästä johon naisen voimat eivät riitä. Itse en ole sellaisesta kuullutkaan. Itse asiassa nykyään on varsin tarkat säännökset siitä kuinka painavia esineitä työntekijät saavat yleensäkään käsitellä ilman apuvälineitä joten hyvin harvassa ammatissa joutuu käyttämään enää hirveän paljon voimaa.
Aina ei ole kyse pelkistä viral. töistä. Monessa ammatissa on iso koko ja voima hyöty. Jos työpaikalle tulee narkkari-humalassa uhkailemaan, kuten sairaalat, ravintolat, kaupat, kioskit tai varkaat ja vandaalit tulee sotkemaan paikkoja. Eipä uskalla jos exitin tukkii vihainen körmy. Pienet naistyöntekijät maksaa bisnekselle pitkät pennit.
- metsurit
TiedeTodistaa kirjoitti:
Älykkyys ei ole ainoa asia joka vaikuttaa palkkaan. Miehet kun ovat vieläpä isompia ja voimakkaampia. Tämä fyysinen dominanssi heijastuu palkkoihin siten että tyhmäkin mies saa enemmän palkkaa kuin älykäs nainen. Lisäksi mies on perinteisesti perheen pää, se vastuullinen. Naiset ovat ehkä vähän turhan tunteellisia näin suureen vastuuseen.
Urakkapalkatuissa metsätöissä miesten ansiot ovat tavallisesti korkeampia kuin naisten.
- ghuierdtcbs
Kyselijä-77 kirjoitti:
Jospa antaisit ihan käytännön esimerkin insinöörin työtehtävästä johon naisen voimat eivät riitä. Itse en ole sellaisesta kuullutkaan. Itse asiassa nykyään on varsin tarkat säännökset siitä kuinka painavia esineitä työntekijät saavat yleensäkään käsitellä ilman apuvälineitä joten hyvin harvassa ammatissa joutuu käyttämään enää hirveän paljon voimaa.
"Itse asiassa nykyään on varsin tarkat säännökset siitä kuinka painavia esineitä työntekijät saavat yleensäkään käsitellä ilman apuvälineitä joten hyvin harvassa ammatissa joutuu käyttämään enää hirveän paljon voimaa."
Mutta kun entäs hätätilanne. tulee onnettomuus tai tulipalo tai vaikka vahingossa jonkun jalka jää ison paketin tai esineen alle. Mies pystyy nostamaan sen nopeammin ja estää isomman vahingon. Nainen katsoo vierestä? Insinöörit käy usein esim. työmailla. siellähän tapahtuu kaikenlaista. Mies on siis turvallisempi vaihtoehto ja minä ainakin palkkaisin just miehen iahn vaan tämän eron takia. Koko elämä kun ei mene säännösten mukaan ja onneksi niin. - tyhmyyskomiikkaa
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Taidat ole melkoisen vieraantunut työelämästä tai et ole koskaan töitä tehnytkään, tietokoneella näpertänyt korkeintaan. Teollisuudessa nostellaan lähes satakiloisia esineitä yksin, kahdestaan painavampiakin,"
Jää monelta mieheltäkin kyllä nostamatta yksin lähes satakiloinen esine ilman mitään apuvälineitä. Minkään normaalin työturvallisuusmääräyksen mukaan tuollaisia nostoja ei saisi olla olemassakaan.
Ja edelleenkään et pystynyt yksilöimään sitä työtehtävää jossa insinöörin pitää nostaa niin painava esine nimenomaan aina yksin että siihen ei naisen voimat riitä ja että niitä nostoja on niin usein että sen pitää näkyä palkassa. Voisitko nyt kertoa sellaisen?
" jotkut naisetkin nostelee 60kg painavia. Kaupoissa, varastoissa, kuljetuksessa...Sairaalassakin tai ensihoitajina ihmisten kotona tai onnettomuuspaikoilla joutuu ihmisä nostelemaan."
Niin ja naiset pystyvät niihin hyvin kun on oikeat otteet ja työtavat. Eli mikä oli se ongelma naisten suhteen?
"Rakennuksilla ei voi käyttää apuvälineitä läheskään joka paikassa vaan pakko nostella painaviakin esineitä ja materiaaleja, jopa rakennusinsinöörit saattaa niitä nostella."
Joo, saattavat joskus. Oliko niitä niin usein ja paljon että sen pitää näkyä palkkauksessa naisiin nähden, siitähän tässä oli kysymys. Mutta jos jollain työmaalla on varaa pitää insinöörin palkalla ihmisiä lähinnä tavaroita kantamassa niin omahan on tappionsa...
"Käy sinäkin punttisalilla niin kykenet muuhunkin kuin näppäilemään"
Eikö minun pitänyt miehenä olla automaattisesti jo niin paljon vahvempi kuin kukaan nainen että isompi palkka oli perusteltua? Mihin minä enää punttisalia tarvitsen?"5kg riittää kun nainen ei vaan viitsi nostaa." Etkö tajua tuota? Vaikka se kirjoitin, etkö tosiaan keksi itse mitään yli 5kg painoista esinettä, kai sinulla sossun asiakkaalla ainakin kannettava on vai kännykälläkö viestittelet?
Ei kaikki miehetkään ole vahvoja jos eivät ikinä tee mitään fyysistä, sinulla on jopa älykkyys selvästi alle keskitason. - Kyselijä-77
ghuierdtcbs kirjoitti:
"Itse asiassa nykyään on varsin tarkat säännökset siitä kuinka painavia esineitä työntekijät saavat yleensäkään käsitellä ilman apuvälineitä joten hyvin harvassa ammatissa joutuu käyttämään enää hirveän paljon voimaa."
Mutta kun entäs hätätilanne. tulee onnettomuus tai tulipalo tai vaikka vahingossa jonkun jalka jää ison paketin tai esineen alle. Mies pystyy nostamaan sen nopeammin ja estää isomman vahingon. Nainen katsoo vierestä? Insinöörit käy usein esim. työmailla. siellähän tapahtuu kaikenlaista. Mies on siis turvallisempi vaihtoehto ja minä ainakin palkkaisin just miehen iahn vaan tämän eron takia. Koko elämä kun ei mene säännösten mukaan ja onneksi niin."Mutta kun entäs hätätilanne. tulee onnettomuus tai tulipalo tai vaikka vahingossa jonkun jalka jää ison paketin tai esineen alle. Mies pystyy nostamaan sen nopeammin ja estää isomman vahingon. Nainen katsoo vierestä? Insinöörit käy usein esim. työmailla. siellähän tapahtuu kaikenlaista. Mies on siis turvallisempi vaihtoehto ja minä ainakin palkkaisin just miehen iahn vaan tämän eron takia. Koko elämä kun ei mene säännösten mukaan ja onneksi niin."
Esimerkkisi alkavat olla todella kaukaa haettuja. Noidenko takia todella pitäisi kaikille miehille maksaa selvästi parempaa palkkaa että ovat sitten nostelemassa painavia esineitä toisten jalkojen päältä? Et ole tosissasi?
Mutta jos itse olet moisten asioiden takia valmis maksamaan lisää palkkaa niin oma on häpeäsi ja kulusi. Mutta hukkaan menee rahasi... - tyhmätkyselee
Kyselijä-77 kirjoitti:
"Mutta kun entäs hätätilanne. tulee onnettomuus tai tulipalo tai vaikka vahingossa jonkun jalka jää ison paketin tai esineen alle. Mies pystyy nostamaan sen nopeammin ja estää isomman vahingon. Nainen katsoo vierestä? Insinöörit käy usein esim. työmailla. siellähän tapahtuu kaikenlaista. Mies on siis turvallisempi vaihtoehto ja minä ainakin palkkaisin just miehen iahn vaan tämän eron takia. Koko elämä kun ei mene säännösten mukaan ja onneksi niin."
Esimerkkisi alkavat olla todella kaukaa haettuja. Noidenko takia todella pitäisi kaikille miehille maksaa selvästi parempaa palkkaa että ovat sitten nostelemassa painavia esineitä toisten jalkojen päältä? Et ole tosissasi?
Mutta jos itse olet moisten asioiden takia valmis maksamaan lisää palkkaa niin oma on häpeäsi ja kulusi. Mutta hukkaan menee rahasi...Viisas palkkaa yhden joka selviää kaikista tehtävistä vaikka hiukan kalliimmalla, tyhmä palkkaa yhden joka ei selviä kaikesta ja toisen joka tekee loput.
- TotuusSattuu
tyhmätkyselee kirjoitti:
Viisas palkkaa yhden joka selviää kaikista tehtävistä vaikka hiukan kalliimmalla, tyhmä palkkaa yhden joka ei selviä kaikesta ja toisen joka tekee loput.
Yhden työntekijän firmassa tuo ehkä toimiikin mutta kaikkialla muualla fiksuinta on koota joukko joiden osaamisen eri alueet täydentävät sopivasti toisiaan.
- totuussattuu
TotuusSattuu kirjoitti:
Yhden työntekijän firmassa tuo ehkä toimiikin mutta kaikkialla muualla fiksuinta on koota joukko joiden osaamisen eri alueet täydentävät sopivasti toisiaan.
Ei työntekoiden määrällä ole merkitystä kunhan ei ole turhia. Jos yhtä työtehtävää varten tarvitsee kaksi työntekijää vaikka yksikin pystyisi hoitamaan niin se tulee kalliiksi. Työntekijä joutuu nykyään tekemään entistä monipuolisempia töitä, se ei suosi naisia jotka eivät halua tai kykene tekemään kaikkia töitä. Naiset ovat jouten kun miehet tekevät heidänkin töitään, eikä ole oikein että kukaan saa valita helpompia hommia.
- AnteroSetä
Eihän miehen ja naisen tasa-arvo ole mitenkään luonnollinen ilmiö. Luonnossa vahvin syö hitaat. Ihmisethän ovat pohjimmiltaan eläimiä joten tässä ei pitäisi olla mitään sen kummempaa ristiriitaa.
En tajua millään sitä että kun puolalainen mies europarlamentikko puhui asiallisesti ja rauhallisesti niin espanjalainen naisparlamentikko suorastaan raivostui ja meni heti henkilökohtaisuuksiin. Tälläiset vihapuheet pitäisi kyllä jo unohtaa sivistyneen länsimaisen yhteiskunnan tässä kehityksen vaiheessa. Asiat asioina.- JenniWuu
Eikä ihmiset ole eläimiä. Meillä on moraali, uskonto ja taju oikeasta ja väärästä. Eikä maailma pyöri pelkällä järjellä. Ei me mitään robotteja olla. Rakkaus on se joka pyörittää maailmaa ja siinä me naiset olemme tosi hyviä. Järjen veit ja minusta orjan teit...
- Jottei_totuus_unohtuisi
Miehet ovat aloittaneet lähes kaikki maailmassa olevat sodat.
Ovat vastuusssa monen viattoman siviilin tappamisesta ja sotien alkamisesta ja niiden jatkumisesta.
Onko sekin teidän mielestä esimerkki miesten ylivertaisesta älykkyydestä naisiin nähden?
Muuten aika moni superälykkäistä ovat psykopaatteja ja narsisteja.
Jos naisia olisi enemmän päättävissä viroissa ja johtotehtävissä, sotia olisi paljon vähemmän ja konfliktit ratkaistaisiin diplomaattisin keinoin.- ihankoitsekeksit
Suhteessa naisjohtajien määrään ovat varmasti ihan yhtä sotaisia, ovathan naiset parisuhteissakin tutkitusti väkivaltaisempia, tapatte jopa viattomia ja avuttomia lapsia paljon enenmmän kuin miehet. Naiset ovat kovia yllyttämään miehiä sotimaan ja muutenkin tappamaan toisiaan, minun puolestani saatte mielihyvin puolustaa itse itseänne.
Ilman miesten älykkyyttä ihmisiä kuolisi paljon enemmän onnettomuuksissa, sairauksissa jne. Mikään ei estä sinua elämästä kivikautista elämää jossain viidakossa, tervemenoa vaan.
- Voitko_kieltää_tosiasiat
Älykkyys ei ole millään tavalla kiinni sukupuolesta. Vaan aivojen koosta, rakenteesta, soluista ja hermoverkoston toiminnasta. Sekä kunkin ihmisen omasta aktiivisuudesta lukemisen, harrastamisten, virikkeistä, liikunnasra ja itsensä kehittämisen osalta. Näissä kaikissa omalla motivaatiolla on paljon merkitystä.
- tarkoitatsiis
Naisten kykenemättömyys johtuu mielestäsi siis vain motivaation puutteesta? Hyvä syy sekin olla palkkaamatta.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/education/4183166.stm
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962