Kehitysavulla saavutetaan todellisia tuloksia

"Kehitysapuna 80-luvun alussa Savonlinnan Rauma Repolan telakalla valmistettiin neljä huippumodernia valtamerikäyttöön tarkoitettua kalastusalusta Tansaniaan. Näissä suurissa laivoissa oli syvänmeren troolaukseen soveltuvat varusteet ja kylmälaitteistot kalojen pakastusta varten.
Miehistöä koulutettiin Savonlinnassa ja suurilla kalastusaluksilla Atlantilla suomalaisten kustantamana useita vuosia.

Suomalaiset kuskasivat laivat Dar es Salaamiin ja ne luovutettiin juhlallisesti vastaanottajille. Ruotsalaiset olivat rakentaneet satamaan kylmävarastot laivojen tuomia kaloja varten.
Jotta homma olisi lähtenyt hyvin käyntiin kehitysapuna maksettiin miehistöille ja pakastamohenkilökunnalle palkat parin ensimmäisen vuoden ajan.

No, miten kävi? Laivat eivät koskaan ole lähteneet satamasta. Mitäpä töitä tekemään kun tyhmä valkoinen mies maksaa muutenkin palkkaa. Takuupalkka kun loppui kalastuslaivoista miehistö myi kaikki irti saatavan tavaran ikkunalaseista laivakoneisiin. Yksi upposi kun siitä poistettiin potkurilaitteisto eikä kukaan viitsinyt tulpata syntynyttä aukkoa."
8492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaikki väärinkäytökset ja epäonnistumiset on toki tuotava julki, jotta niistä voisi oppia.

Kehitysaputyötä tehdään monen eri järjestön kautta koko ajan aika paljon (ei kuitenkaan riittävästi, koska nälkää ei ole voitettu).
Kun ottaa huomioon toiminnan laajuus, epäonnistumisia taitaa olla suhtkoht vähän.

Olisiko jollakin tarjota uudempaa esimerkkiä epäonnistuneesta kehitysapuprojektista, joka olisi vähän uudenpi, kuin tuop 25 vuotta vanha juttu?
Sillä on vähän paha mennä todistelemaan ainakaan mitään sen puolesta, että kehitysaputoimintaa pitäisi vähentää.

Oletetaanpa, että edellinen lento-onnettomuus maailmassa olisi tapahtynyt 20 vuotta sitten.
Olisi ehkä vähän hassua vetää tästä onnettomuudesta sellaista johtopäätöstä, että lentoliikenne on turhaa ja jopa vahingollista ja se pitäisi lopettaa.
Itseasiassa lento-onnettomuukisa tapahtuu tuon tuostakin. Eipä sitä kukaan tosissaan edes ehdottele, että pitäisi tuo toiminta lopettaa, kun ihmisiä kuolee vuosittain suuri määrä näissä onnettomuuksissa. Jokainen näet ilmeisesti tietää, että lentomatkan onnistumisprosentti on kuitenkin huomattavasti korkeampi, kuin esim. automatkan vastaava.

Yleensäkin, toiminnassa kuin toiminnassa tulee katsoa kokonaisuutta: onnistumisprossaa.
Epäonnistumisista tulee ottaa opiksi ja nostaa tällä tavoin onnistumisprosenttia.
Näin toimitaan lentoyhtiöissä, kehitysaputoiminnassa ja mitä ilmeisimmin kaikessa inhimillisessä toiminnassa.

Äänestä
  • Tämä temppu on aina sama. Epäonnistumiset selitetään vanhoina yksittäistapauksina.

    Afrikkalainen mielenlaatu ei ole mihinkään muuttunut. Viime vuonna ystäväni tuli Afrikasta, jossa hän oli rakentanut kaivoja kehitysaputyönä. Hän sanoi, että se oli ihan turhaa hommaa. Kun he saivat uusia valmiiksi, rappeutuivat ensimmäiset huonon hoidon ja hoitamattomuuden takia. Mitä sitä itse kaivamaan kaivoja ja huolta pitämään, kun valkoinen mies kuitenkin tekee uuden tilalle.

    Nuo laivat olivat hömppää, mutta jatkuva narina veden puutteesta voidaan myös lopettaa hömppänä, jos ei Afrikassa tapahdu ryhdistäytymistä.

    Äänestä

  • Kehitysapurahat kirjoitti:

    Tämä temppu on aina sama. Epäonnistumiset selitetään vanhoina yksittäistapauksina.

    Mistä voisin saada luotettavaa tietoa tuosta äsken epäonnistuneesta kaivoprojektista?

    Tietojen tarkistamista haittaa monesti se, että järissyttävien tietojen antajat keskustelevat täällä monesti nimimerkeillä ja ilman sähköpostiosoitetta.

    Olen kanssasi samoilla linjoilla siinä, että epäonnistumiset tulee tutkia ja niistä on otettava opikseen, jotta jatkossa onnistutaan toimimaan paremmin.

    Jään siis odottamaan luotettavaa lisävaloa kertomastasi uudesta asiasta.
    Mieluiten tänne keskustelufoorumille, mutta jos koet paremmaksi laittaa minulle sähköpostia, olen siitäkin kiitollinen.

    Äänestä

  • Kyösti Karjalainen kirjoitti:

    Jahah, sähköpostiosoite ei näemmä automaattisesti näykään. Se on siis: [email protected]

    Äänestä

  • Kehitysapurahat kirjoitti:

    Tämä temppu on aina sama. Epäonnistumiset selitetään vanhoina yksittäistapauksina.

    Afrikkalainen mielenlaatu ei ole mihinkään muuttunut. Viime vuonna ystäväni tuli Afrikasta, jossa hän oli rakentanut kaivoja kehitysaputyönä. Hän sanoi, että se oli ihan turhaa hommaa. Kun he saivat uusia valmiiksi, rappeutuivat ensimmäiset huonon hoidon ja hoitamattomuuden takia. Mitä sitä itse kaivamaan kaivoja ja huolta pitämään, kun valkoinen mies kuitenkin tekee uuden tilalle.

    Nuo laivat olivat hömppää, mutta jatkuva narina veden puutteesta voidaan myös lopettaa hömppänä, jos ei Afrikassa tapahdu ryhdistäytymistä.

    Varmaan nälkä olisi jo helpottanut jos tahtoisivat oppia ja hyötyä avusta kehitysmaissa. Sitten lähdetään täältä asti Afrikkaan tekemään niin hyvää ja kunnioitettavaa työtä, joka kuitenkaan ei tuota tulosta kuin paikallisesti ja väliaikaisesti. Yäk, oon inhottava ihminen omastakin mielestäni, mutta miksi nuo ongelmat pitäisi meidän hoitaa... Ei kukaan tule minuakaan sankoin joukoin auttamaan kun myrskyllä katto lähtee ja rahaa ei ole eikä vakuutusyhtiö korvaa. Ehkä naiivi vertauskuva, mutta täältä ruohonjuuritasolta.
    Sitäkin olen miettinyt, että paljon viedään apua ja rahaa alueille, joissa soditaan. Mitä h******ä??? Niin kuin kantaisi vettä rikkinäiseen saaviin. Lopettaisivat sen sotimisen niin avusta voisi olla jotain hyötyäkin. Ja rasisti en ole. Typeryys ei ole sen siedettävämpää supisuomalaisiltakaan jos ei eri kansallisuuksiltakaan.

    Äänestä

Tämmöitähän tämä touhu näyttää olevan.Uutisissa eilen kerrottiin kuinka Nepalissa kuningas oli kaapannut vallan ja julistanut poikkeustilan.Eihän tämä muuten mitenkään erikoista ole noissa maissa mutta samalla kerrottiin kuinka maan bkt:stä puolet tulee avustuksina.Suomikin on kuulemma avittanut näitä kaappaajia 20 vuoden ajan.Tälläsiä maita on muitakin,mutta miksi suomi auttaa näitä maita hallituksien kautta kun tulokset ovat tälläisiä.Eikö suora apu kansalaisille olisi parempi vaihtoehto,eikä tuki korruptoituneille paikallisille viranomaisille.Jos homma ei sitten toimi lopetetaan koko apu.

Äänestä

Panit juttusi lainausmerkkeihin, mut unohit kertoo, mistä kopsasiit juttusi.

Ihan hyvä juttu muuten, kerro lähde, niin voin lukea sen kokonaan.

Äänestä

...KEHITYSAPUA ANTAMALLA, VAAN ON HARJOITETTAVA RODUNJALOSTUSTA, JOTTA PÄÄSTÄÄN EROON NEGROIDIRODUILLE TYYPILLISESTÄ HENKEÄSALPAAVASTA TYHMYYDESTÄ JA LAISKUUDESTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyytyväinen kirjoitti:

"Kehitysapuna 80-luvun alussa Savonlinnan Rauma Repolan telakalla valmistettiin neljä huippumodernia valtamerikäyttöön tarkoitettua kalastusalusta Tansaniaan. Näissä suurissa laivoissa oli syvänmeren troolaukseen soveltuvat varusteet ja kylmälaitteistot kalojen pakastusta varten.
Miehistöä koulutettiin Savonlinnassa ja suurilla kalastusaluksilla Atlantilla suomalaisten kustantamana useita vuosia.

Suomalaiset kuskasivat laivat Dar es Salaamiin ja ne luovutettiin juhlallisesti vastaanottajille. Ruotsalaiset olivat rakentaneet satamaan kylmävarastot laivojen tuomia kaloja varten.
Jotta homma olisi lähtenyt hyvin käyntiin kehitysapuna maksettiin miehistöille ja pakastamohenkilökunnalle palkat parin ensimmäisen vuoden ajan.

No, miten kävi? Laivat eivät koskaan ole lähteneet satamasta. Mitäpä töitä tekemään kun tyhmä valkoinen mies maksaa muutenkin palkkaa. Takuupalkka kun loppui kalastuslaivoista miehistö myi kaikki irti saatavan tavaran ikkunalaseista laivakoneisiin. Yksi upposi kun siitä poistettiin potkurilaitteisto eikä kukaan viitsinyt tulpata syntynyttä aukkoa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu