Yksi maajussi ruokkii 100 suomalaista

Maanviljelijät ovat arvokkain ihmisryhmä. Vain 50000 maatilaa ruokkii koko 5-miljoonaisen kansan.

Ruoka ja juoma ovat ihmisten elinehto.

Jokaisen suomalaisen tulisi tukea maanviljelijöitä henkilökohtaisella panoksella. Yksi euro päivässä kotimaiseen maatalouteen ei olisi paljon. Sillä saataisiin maatilaa kohden 3000:n euron kuukausitulot.

Kotimaista maataloutta ei voida koskaan tukea liikaa! Suosikaa siksi aina suomalaista!
67514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Aivan, tuollainen ajattelutapa pitäisi olla meillä kaikilla, niin jokainen hyötyisi - ulkomaiden suosiminen valuttaa kalliit eurot ulkomaille. Kotimainen ruoka on turvallisen tuttua.
Kotimainen maatalous virkistää taloudessa muitakin aloja monella tavalla ja Suomi pysyy asuttuna.

Äänestä

Olen kaupunkilainen, mutta olen samaa mieltä. Teette arvokasta työtä maalla. Elintarviketyöntekijät tehtaissa arvostavat teitä myös.

Ne on lähinnä nuo nuoremmista tyhmimmät niit, jotka eivät ole ajatelleet maatalouden arvoa.

Koko planeetalla maatalous tuottaa ruoan kansoilleen.

Äänestä

Väheksyä ei pidä myöskään ammatikseen kalastavia. Kala on kuitenkin tärkeää ravintoa siinä missä muutkin.

Äänestä
  • kala on myös todella tarkeaa,silti suurin osa tuodaan ulkoa. ulkotuonti tuhansien jarvien ja kymmenien tuhansien jokien maassa osoittaa todellista suomalaista typeryytta,idioottimaisuutta ja jarjen köyhyytta,jota esiintyy jatkuvasti todella suuressa maarassa eri asioita. suomalainen on yksinkertainen tollo,ei ymmarra edes omaa etuaan....tollolandiassa "kukkii" niin per---keleesti.

    Äänestä

  • niin-on kirjoitti:

    kala on myös todella tarkeaa,silti suurin osa tuodaan ulkoa. ulkotuonti tuhansien jarvien ja kymmenien tuhansien jokien maassa osoittaa todellista suomalaista typeryytta,idioottimaisuutta ja jarjen köyhyytta,jota esiintyy jatkuvasti todella suuressa maarassa eri asioita. suomalainen on yksinkertainen tollo,ei ymmarra edes omaa etuaan....tollolandiassa "kukkii" niin per---keleesti.

    Onneksi tilanne on hieman paranemaan päin. Esimerkiksi kotimaiset särkipihvit tulevat kai myös tavallisten kuluttajien saataville, kun niitä on tähän mennessä kokeiltu vain ammattikeittiöissä.

    Lähikalahankkeella yritetään parantaa muutenkin paikallisen kalan käyttöä.

    Johnin säätiö toimii hieman fiksummin kuin se eräs ruotsinkielisten vastaava, jonka varoja käytetään vain säätiön hallussa olevan kartanon remontointiin.

    https://www.johnnurmisensaatio.fi/puhdas-itameri/lahikalahanke/

    Äänestä

  • itämerestä kalastettua myrkkykalaa söisi vapaaehtoisesti.

    Äänestä

  • En_kyllä kirjoitti:

    itämerestä kalastettua myrkkykalaa söisi vapaaehtoisesti.

    Keski-Euroopan dioksiinipelloilla kasvatetuissa elintarvikkeissa on enemmän myrkkyjä mitä Itämeren kaloissa.

    Äänestä

  • Itä-Merestä pyydettyä kalaa voi syödä ihan huoletta turvallisesti 1-2 kertaa viikossa, riippuen määrästä. Tärkeää on, että vaihtelee sisävesistä pyydystetyn kalan ja Itä-merellisen välillä. Myös kalalajin vaihtelu on hyväksi terveydelle että makunystyröille. Ei siis aina välttis samaa.

    Ja särki on oikein hyvää, kuin myöskin kylmäsavustettu hauki tai esim. lahnapullat/mureke. Kokeilkaa ja maistelkaa ennakkoluulottomasti! Niin se selviää!

    Äänestä

  • Katukulinaristi kirjoitti:

    Itä-Merestä pyydettyä kalaa voi syödä ihan huoletta turvallisesti 1-2 kertaa viikossa, riippuen määrästä. Tärkeää on, että vaihtelee sisävesistä pyydystetyn kalan ja Itä-merellisen välillä. Myös kalalajin vaihtelu on hyväksi terveydelle että makunystyröille. Ei siis aina välttis samaa.

    Ja särki on oikein hyvää, kuin myöskin kylmäsavustettu hauki tai esim. lahnapullat/mureke. Kokeilkaa ja maistelkaa ennakkoluulottomasti! Niin se selviää!

    Silakkaa ei ainakaan tulisi syödä lainkaan. Sisävesien kaloissa on puolestaan liikaa elohopeaa. Aika vähiin ovat käyneet terveelliset kalalajit. Kiitos siitä kuuluu vesistöjen saastuttajille, Kepu-Vapolle ja EK-metsäteollisuudelle.

    Äänestä

Tsiisus sentään, mehän tuetaan jo yli eurolla per päivä per henkilö tukijussien puuhastelua ja ilmankin pärjättäisiin aivan hyvin, tai siis itseasiassa huomattavasti paremmin. Ensimmäiseksi pitää lopettaa lähes miljardin kansallinen tuki ja pikkuhiljaa kiristää niin että tiloja lopettaa ja peltoja ei saa ottaa enää tukiviljelykäyttöön, kunnes tiloja n 10 000, se riittää omavaraisuuteen, joskin sekin on turhaa EU:n sisämarkkinoilla, meitähän on vain vajaa prosentti EU kansalaisista. Ruokaa kyllä löytyy ilman suomalaista tukijussiakin.

Äänestä
  • Nykyinen tukitaso riittää vain nollatulokseen. Tuolla ylimääräisellä eurolla saataisiin maanviljelijöille lisäksi pieni palkka heidän tekemästään työstään Suomen kansan eteen.

    Työttömille tuo yksi euro voi olla toki liikaa. He voisivat auttaa vastaavasti tekemällä tiloilla kykyjensä mukaisia työtehtäviä. "Helppoa kuin heinänteko" sanotaan, kaikille löytyy varmasti mieluisaa tekemistä.

    Sopiva työmäärä työttömille voisi olla 40 päivää vuodessa. Heidän kulukorvauksesta 9 eur/päivä tulisi silloin noin 360 euroa, eli suunnilleen se sama euro / päivä tuki maanviljelijöille kuin muiltakin.

    Jos suomalainen ruoka ei kelpaa, niin kannattaa muuttaa pois Suomesta. Jokaisen kansalaisen tulee olla nimittäin isänmaallinen.

    Äänestä

  • yhteiseen.hiileen kirjoitti:

    Nykyinen tukitaso riittää vain nollatulokseen. Tuolla ylimääräisellä eurolla saataisiin maanviljelijöille lisäksi pieni palkka heidän tekemästään työstään Suomen kansan eteen.

    Työttömille tuo yksi euro voi olla toki liikaa. He voisivat auttaa vastaavasti tekemällä tiloilla kykyjensä mukaisia työtehtäviä. "Helppoa kuin heinänteko" sanotaan, kaikille löytyy varmasti mieluisaa tekemistä.

    Sopiva työmäärä työttömille voisi olla 40 päivää vuodessa. Heidän kulukorvauksesta 9 eur/päivä tulisi silloin noin 360 euroa, eli suunnilleen se sama euro / päivä tuki maanviljelijöille kuin muiltakin.

    Jos suomalainen ruoka ei kelpaa, niin kannattaa muuttaa pois Suomesta. Jokaisen kansalaisen tulee olla nimittäin isänmaallinen.

    olipas pläjäys sinulta, viljelijöiden keskiansio on 42 000, enemmän siis kuin palkansaajalla keskimäärin. viljelijät tekevät muutakin kuin maatalouspuuhasteluaan. Vai pitäisi vielä lisää saada ja työttömien vielä avustaa?? EI SSSAAATANA MITÄ PASSSSKAA
    Suomen tuodaan hyvää ulkomaista ruokaa, ei sen takia tarvitse täältä pois muuttaa.
    Viljelijän pitäisi olla isänmaallinen ja lakata rasittamasta verionmaksajien kukkaroa. Niinpäin parempi.

    Äänestä

  • EIjaEijaEI kirjoitti:

    Lasket nyt pelkän tulopuolen, mutta et lainkaan menoja. Nykyaikaisen maatilan pyörittäminen ei ole mitään halpaa lystiä.

    Tuolla jokaiselta suomalaiselta kerättävällä eurolla saataisiin viljelijälle myös palkkaa muuhun elämiseen. Se olisi vähintä mitä kylläinen hyvinvoiva kansa voi kiitoksena antaa.

    Voidaanhan työttömyyskorvausta toki myös alentaa samat 365 euroa vuodessa (päiväraha pienenisi 1,41 euroa), jos ei pieni työnteko kiinnosta. Hyvä olisi työttömienkin kuitenkin tehdä jotain ruokansa eteen. Nousisi samalla arvostus työntekoa ja kotimaista ruokaa kohtaan.

  • ruokaa.tarvitaan kirjoitti:

    provoilijahan sinä olet, ei kukan voi vakavissaan tuollaista sondaa suustaan päästää.
    Miettisit vähän viljelijänkin turvallisuutta, katsos kun työtön hakisi ensimmäiseksi viljelijän puuvajasta kirveen ja halkaisisi tukijussin kallon sillä, mikäli hänet tilalle pakotettaisiin töihin kulukorvauksella.

    Ymmärsit väärin, kulukorvaus menee siis maanviljelijälle. Työtön maksaa sillä sen euron per päivä osuutensa. Mutta kuten sanottu, niin rahoitus voidaan hoitaa myös laskemalla työttömän päivärahaa 1,41 euroa.

    Iso osa työttömistä on kuitenkin työkykyisiä ja halukkaita tekemään töitä. Maatilan työt ovat vieläpä hyödyllistä työtä, päinvastoin kuin jotkut lehtikauppiaiden puhelinmyyntihommat.

    Se 40 päivää on suunnilleen parin kuukauden arkipäivät. Ne päivät kannattaa käyttää silloin, kun maatiloilla on eniten tarvetta auttaville käsille.

    Pari kuukautta töitä vuodessa ja 10 kuukautta lomaa. Ei luulisi olevan mikään tekemätön paikka työttömille? Tavallinen palkansaaja ei pääse niin helpolla.

    Äänestä

  • tasapuolisempaa.niin kirjoitti:

    Antaako maatilan emäntä persettä työttömälle? Taukoliikunta on työttömälle hyväksi raskaassa maataloustyössä.

    Äänestä

  • joomuttamitenon kirjoitti:

    Antaako maatilan emäntä persettä työttömälle? Taukoliikunta on työttömälle hyväksi raskaassa maataloustyössä.

    Jos et osaa keskustella asiallisesti, niin jätä kommentoimatta.

    Taidat itse kuulua niihin työttömiin lorvijoihin, joille suurin ponnistus päivän aikana on päästä sängystä ylös? Ei siivellä eläjien puolustamista voi muutenkaan ymmärtää.

    Jokainen palkkatyössä oleva tietää, että palkan vastikkeeksi on annettava tietty työpanos, joka vie samalla siivun käytettävissä olevasta vapaa-ajasta.

    Miksi työttömältä ei saa ottaa pientä siivua heidän rajattomasta vapaa-ajastaan? Voisitko perustella? Onko työtön jollain tavalla mielestäsi parempi ihminen kuin muut?

    Äänestä

  • syö.se.työtönkin kirjoitti:

    Et siis tiedä, antaako emäntä persettä vai ei, no, et näytä tietävän mistään muustakaan mitään, joten jätä kommentoimatta, kiitos.

    Äänestä

  • syö.se.työtönkin kirjoitti:

    Jos et osaa keskustella asiallisesti, niin jätä kommentoimatta.

    Taidat itse kuulua niihin työttömiin lorvijoihin, joille suurin ponnistus päivän aikana on päästä sängystä ylös? Ei siivellä eläjien puolustamista voi muutenkaan ymmärtää.

    Jokainen palkkatyössä oleva tietää, että palkan vastikkeeksi on annettava tietty työpanos, joka vie samalla siivun käytettävissä olevasta vapaa-ajasta.

    Miksi työttömältä ei saa ottaa pientä siivua heidän rajattomasta vapaa-ajastaan? Voisitko perustella? Onko työtön jollain tavalla mielestäsi parempi ihminen kuin muut?

    Sinun ajattelussasi on perustavaa laatua oleva virhe, työtön ei voi olla töissä, koska silloin se ei ole työtön, vaan työllinen ja työstä on maksettava palkka sivukuluineen. Pystyykö tukijulli siihen?

    Äänestä

  • mitenonnnn kirjoitti:

    Työtön ei ole maatilalla varsinaisesti töissä, vaan työtön on siellä vaihtamassa hieman vapaa-aikaansa suuhunpantavaksi. Vai luetaanko nykyään syöminenkin työksi..? Onko leipäjonossa seisominen työtä? Samasta asiastahan on kyse, ajan käyttämisestä ruoan saamiseksi.

    Ei työtön tarvitse rahaa mihinkään, jos hänelle järjestetään elämisen edellytykset muulla tavoin.

    Äänestä

  • syödä.pitää kirjoitti:

    Tiedän kyllä ettei viljelijäkään ole varsinaisesti tilalla töissä, kunhan aikaansa kuluttelee tukiasia odotellessa.

    Ei viljelijä tarvitse rahaa mihinkään, jos hänelle järjestetään elämisen edellytykset muulla tavoin. Nehän on järjestetty, joten kaikki tuet pois.

    Taivaaltako se ruoka tipahtaa työttömän lautaselle?

    Äänestä

  • kattoko.vuotaa kirjoitti:

    Taivaaltako se ruoka tipahtaa työttömän lautaselle?

    Ei ruokaa kannata ainakaan suomalaisen viljelijän tuotantona työttömän lautaselle laittaa, tulee liian kalliiksi, ulkoa tuotuna on paaaaaljon halvempaa.

    Äänestä

Minä en ole lainkaan samaa mieltä aloittajan kanssa!!

KANSALLISET MAATALOUSTUET TULEE HETI LOPETTAA!!

EI OLE SUOMALAINEN RUOKA SEN PAREMPAA KUIN MUUALLAKAAN!!

LISÄKSI ON TODETTU ETTÄ SUOMALAINEN MAATALOUS ON MAAILMAN TSHOTTOMINTA SUHTEESSA TULOKSIIN AIVAN JÄRJETÖNTÄ RAHOJEN TUHLSUSTA!!

EN VÄLITÄ PÄTKÄÄKÄÄN VAIKKA MAATALOUS LOPPUISI SUOMESTA.
SUOMI VOI AIVAN HYVIN TUODA KAIKKI TARVITSEMANSA ULKOA.

HUOLTOVARMUUS TULEE SÄILYMÄÄN AINA SE ON VARMAA RTTÄ TURHA ON SITÄ LAULAA!!

JÄRKI KÄTEEN JA TALOUS KUNTOON!!

Äänestä

Ja vastaavasti 100 suomalaista ruokkii yhden maajussin!

Tasapeli!

Äänestä
  • Suomen maatalous perustuu suurimmaksi osaksi lypsykarjaan. Maitoa juo aina vaan pienempi vähemmistö ja silti tuet vaan kasvavat.

    Äänestä

Varsinkin talvisin maajussit joutuu koville.

Äänestä
  • Varsinkin Thaimaassa on niin kuuma, että ylipainoiset isännät ja emännät joutuvat todella lujille.

    Äänestä

  • läski.rassaa kirjoitti:

    Varsinkin Thaimaassa on niin kuuma, että ylipainoiset isännät ja emännät joutuvat todella lujille.

    Toi oli hyvä, sain päivän naurut. Kiitos.

    Äänestä

Outoa porukkaa nuo "maatalousyrittäjät " Suomessa, haukkuvat asiakkaitaan milloin miksikin. Ei tuollaista touhua voi mitenkään kutsua yrittämiseksi.

Äänestä
  • Mitäs "yrittämistä" se sellainen on jos suurin osa yrityksen tuloista on veronmaksajien maksamia tukiaisia!?
    Ennemmin Suomen maataloutta vois kutsua valtion virastoksi!? :/

    Äänestä

Jokaiselle maamme kansalaiselle lohkaistava valtion metsistä 100 hehtaaria tukkipuu takametsää!

Äänestä

Maajussit ruokkivat ja lihottavat Valion, leipomot, teurastamot, konekauppiaat, lannoitekauppiaat sekä S- ja K-kaupat.

Äänestä

höpöhöpö ne mitään ruoki!

Siinähän se ongelma just on kun ne on siellä alkutuotannossa, mistä hyvin vähän
päätyy sellaisenaan syötäväksi ja varsinkaan kenenkään pöytään!

Perunoilla ja porkkanoilla ei pitkälle pötkitä, vaan tuotteet pitää valmistaa ja pakata,
se kuljettaa jonnekin missä ne ihmiset ovat.

Samalla logiikalla voisi väittää että maitoautonkuljettajat ovat arvokkain ihmisryhmä
kun ne juottaa Suomalaiset terveellisellä maidolla.

Äänestä
  • Sotket nyt sujuvasti puurot ja vellit. Ilman alkutuotantoa ei olisi myöskään arvoketjun muita tekijöitä.

    Kyllähän ruokaa saa hankittua ilman maatalouden apuakin. Luonnosta löytyy niin kasviksia kuin lihaakin. Sellaista luontoa on vaan hyvin vähän Kehä 3:n sisäpuolella.

    Kriisitilanteessa kaupunkilaiset kuolevat nälkään ensimmäisinä.

    Äänestä

  • Ei olisi liikalihavia kun kaikkia mössäjä ei myytäisi ravinnoksi kappaketjuista?

    Äänestä

  • luolavalio kirjoitti:

    Sotket nyt sujuvasti puurot ja vellit. Ilman alkutuotantoa ei olisi myöskään arvoketjun muita tekijöitä.

    Kyllähän ruokaa saa hankittua ilman maatalouden apuakin. Luonnosta löytyy niin kasviksia kuin lihaakin. Sellaista luontoa on vaan hyvin vähän Kehä 3:n sisäpuolella.

    Kriisitilanteessa kaupunkilaiset kuolevat nälkään ensimmäisinä.

    no niinpä, sen takia meillä ei ole öljynjalostustakaan, koska meillä ei ole öljyä.
    Kriisitilanteessa ei liene suurtakaan merkitystä, kuoleeko nälkään ensimmäisenä, vai toisena, viimeisenä nälkään kuoleminen on kaikkein tuskallisinta.

    Äänestä

  • Villikaali kirjoitti:

    Ei olisi liikalihavia kun kaikkia mössäjä ei myytäisi ravinnoksi kappaketjuista?

    au contraire, mon ami!

    Eikös just nimenomaan ennenvanhaan veetty paljon ENEMMÄN kaikenmaailman lihasoppaa, läskisoosia summuuta liharuokaa (siihen pisteeseeen et Savossa ja Pohjois-Karjalassa verisuonet poksuili jo kansantaudiks asti niinkin nuorena ku viiskymppisenä!)
    jo siihen aikaan ku kukaan ei ollu vielä Marketeista kuullutkaan, vaan lihaa sai ku otti kiväärin olalle ja läks suksilla sitä mettästä hakemaan! Ja nykyään on paljon paljon monipuolisemmat lautasen sisällöt, ku siihen aikaan ku peruna tais olla öbaut se ainoa särvin ton lihan lisukkeeks!

    Äänestä

  • Kyllä ne ennen Pohjois-Karjalassa taisi myös tappaa itsensä raskailla maa ja metsätyöllä?

    Äänestä

  • LuntaNapaanAsti kirjoitti:

    Kyllä ne ennen Pohjois-Karjalassa taisi myös tappaa itsensä raskailla maa ja metsätyöllä?

    Tönkkösuolaus yhdistettynä tupakointiin on huono yhdistelmä. Nykyään ihmiset sairastetaan keinotekoisilla tekorasvoilla. Läskisoosi itsessään on terveellistä, kunhan vaan suolan käyttö pysyy kurissa.

    Äänestä

  • puskajussit kirjoitti:

    Tönkkösuolaus yhdistettynä tupakointiin on huono yhdistelmä. Nykyään ihmiset sairastetaan keinotekoisilla tekorasvoilla. Läskisoosi itsessään on terveellistä, kunhan vaan suolan käyttö pysyy kurissa.

    Kait sitä pelkkää kasvisravintoakin syömällä jaksais raskaita töitä paiskia, jonkin aikaa?

    Äänestä

Ilman maitoa, joka on päätuote mitä pohjoisemmaksi Suomea mennään, kaikki pärjäävät jopa terveellisemmin.

Äänestä

Maataloustuet valuvat suoraan ässän ja koon katteisiin.

Ilmankos keskustapaskiaiset hymyilevätkin niin maireasti.

Äänestä
  • Muistaakseni tuki maksetaan edelleen maatiloille. Monet kaupat määrittelevät katteensa laiskuuttaan prosenteillla, joten pienempi ostohinta tarkoittaa silloin pienempää katetta. Myös arvonlisäveron abslouuttinen määrä nousee, jos tuotteen sisäänostohintaa korotetaan ja kate pidetään vakiona.

    S-ryhmähän halpuutti nyt nimenomaan pienentämällä omaa katettaan. Tätähän eivät maajussit ole vielä tähänkään päivään mennessä ymmärtäneet, vaan kuvittelevat halvemman myyntihinnan kaupassa olevan heiltä pois.

    Äänestä

Erittäin hyvä aloitus, hyvin perusteltu näkökulma miksi tukitasoja pitäisi nostaa. Nyt maajussille maksetaan pääasiassa korvauksia menetyksistä tai tasoituksena huonommasta asemasta muihin maajusseihin nähden. Varsinainen tuki onkin jäänyt huomioimatta.

Äänestä
  • Oikeille yrittäjille ei makseta korvauksia huonommasta asemasta toisiin yrittäjiin nähden, ei varsinkaan verovaroista.

    Äänestä

  • siis.mitä kirjoitti:

    Oikeille yrittäjille ei makseta korvauksia huonommasta asemasta toisiin yrittäjiin nähden, ei varsinkaan verovaroista.

    Yrittämisen tulisi olla vain valtion oikeus ja valtio kantaisi yrittämisen riskit. Kansalaiset olisivat valtion firmojen työntekijöitä ja politiikot heidän esimiehiään. Näin päästäisiin täystyöllisyyteen ja poistettaisiin samalla köyhyys.

    Äänestä

  • siis.mitä kirjoitti:

    Oikeille yrittäjille ei makseta korvauksia huonommasta asemasta toisiin yrittäjiin nähden, ei varsinkaan verovaroista.

    Mikä se on se mainitsemasi "oikea" yrittäjä? Onko edes vastaavaa yrittäjämuotoa kuin maatalousyrittäjä. Vielä hetki sitten oli esim. maitokiintiöt eli maatalousyrittäjällä oli määrä mitä ei saanut ylittää. Löydätkö vastaavaa "oikealta" yrittäjältä

    Äänestä

  • Näkökulmassa kirjoitti:

    Mikä se on se mainitsemasi "oikea" yrittäjä? Onko edes vastaavaa yrittäjämuotoa kuin maatalousyrittäjä. Vielä hetki sitten oli esim. maitokiintiöt eli maatalousyrittäjällä oli määrä mitä ei saanut ylittää. Löydätkö vastaavaa "oikealta" yrittäjältä

    No esim. työttömille keskikaljakuppilaa pitävä räkäläyrittäjä ei saa myydä päihtyneille, vaikka hanassa olisi vielä juomaa jäljellä ja työttömälläkin päivärahoja juomatta. Kyseessä on silloin vastaava kiintiö.

    Äänestä

  • kaljakuppilat kirjoitti:

    No esim. työttömille keskikaljakuppilaa pitävä räkäläyrittäjä ei saa myydä päihtyneille, vaikka hanassa olisi vielä juomaa jäljellä ja työttömälläkin päivärahoja juomatta. Kyseessä on silloin vastaava kiintiö.

    No mutt. Sieltähän se vastaava yrittäjä löytyi

    Äänestä

..jos emme olisi maksaneet 2000-luvulla yhtään senttiä maatalouden tukea, olisivat säästöt olleet jo 119 000 000 000.
JA samalla olisimme saaneet suomesta halpaa rypsiä ja muuta maataloutta suoraan toreille. ILMAN TUKIA.
Kaupat olisivat saaneet amerikasta ja maailmalta viljaa huomattavasti halvemmalla,
Mitä me olisimmekaan tehneet sadalla yhdeksällätoista miljardilla?

MIETTIKÄÄ?I

Itse olisin määrännyt avaruustutkimuskeskuksen toimimaan ja matkan Marssiin suomalaisilla astronauteilla.
Jotkut ollisivat antaneet vanhuksille ja sairailaille, autot ilman veroja jne. asumisen hinnat alas jne.,.. Maksamme irvokasta korvausta tälle maatalouden sakille...

Äänestä
  • Olisit jättänyt siis Eu jäsenyysmaksut tilittämättä ja korko olisi juossut. Olisimme siis velkaa tuon 119 000 000 00 KORKO. Plus valuutta pako ulkomaisen ruuan tuonnin ansiosta. Olisimme kaikki silloin kusessa, nyt on vain kommunistidemari ja vihreät. Sekin johtuu vain tyhmyydestä

    Äänestä

  • KaikkienKaverina kirjoitti:

    Olisit jättänyt siis Eu jäsenyysmaksut tilittämättä ja korko olisi juossut. Olisimme siis velkaa tuon 119 000 000 00 KORKO. Plus valuutta pako ulkomaisen ruuan tuonnin ansiosta. Olisimme kaikki silloin kusessa, nyt on vain kommunistidemari ja vihreät. Sekin johtuu vain tyhmyydestä

    huvittava yritys sinulta, todella huvittava. Ilman viljelijöitä Suomi olisi velaton maa, fakta.

    Äänestä

  • näinnnoikeasti kirjoitti:

    huvittava yritys sinulta, todella huvittava. Ilman viljelijöitä Suomi olisi velaton maa, fakta.

    Olet siis kusessa pelkästään kun olet vähä-älyinen vihersosialisti. Suomi muka saisi ruokansa ilmaiseksi muilta mailta ja voisi jättää noinvain Eu maksut tilittämättä. Tyypillistä sosialistin unelmahöttöä. Kreikkakin maksaa meille velkansa eikö? Ja vielä vähän enemmänkin, vaatimatta juu kylläkyllä. Kommariniltasatu

    Äänestä

  • näinnnoikeasti kirjoitti:

    huvittava yritys sinulta, todella huvittava. Ilman viljelijöitä Suomi olisi velaton maa, fakta.

    Maatiaistukia on maksettu iät ajat, mutta velka on tullut vasta Ahon hallituksen verotusuudistuksen jälkeen. Eli ei mene läpi tuo velkaselitys.

    Äänestä

  • seuraava.selitys kirjoitti:

    Maatiaistukia on maksettu iät ajat, mutta velka on tullut vasta Ahon hallituksen verotusuudistuksen jälkeen. Eli ei mene läpi tuo velkaselitys.

    maatalouteen ja siihen liittyvään toimintaan uppoaa noin 7 miljardia vuodessa, osa siitä kierrätetään EU:n kautta. Jos otetaan vaikka 5 miljardia laskuun mukaan, tekee se 20 vuodessa sata miljardia, saman verran kuin valtion velka.
    Huvittavaa että "KaikkienKaverina" kyselee että Suomi muka saisi ilmaiseksi ruokansa muilta mailta. Hänelle tiedoksi että kansalaiset ostavat itse itselleen ruokansa, ei valtio. Tietysti kun hän on viljelijä ja saa kaikki rahansa valtiolta, kuvittelee että muutkin saa ja ruoat vielä päälle. Ei suinkaan, vaan tavallinen duunari joutuu itse ostamaan ruokansa, yös sen tuontiruoan.

    Äänestä

Elintarvikkeilta voitaisiin poistaa myös arvonlisävero, jos työttömät saataisiin auttelemaan maatiloille. Silloin nimittäin työttömien epäterveellisistä elämäntavoista aiheutuvat kustannukset pienenisivät. Veron poisto olisi hyvä porkkana pienituloiselle työttömälle. Ruokaan menee kuitenkin iso osuus heidän tuloistaan.

Äänestä
  • Työttömät voisi auttaa lakkoilevaa kansanosaa ja lakkolijat voisi laittaa kortistoon. KAIKKI VOITTAISIVAT.

    AMMATTIliittolusmujen laiskuus on häpeä.

    Äänestä

Kauniaisten bättre folk kaupungin asukkaiden ruokkimiseen riittää Onnibussillinen maanviljelijöitä.

Äänestä

100 suomalaista ei ruoki yhtä maajussia.

Äänestä

Mamutuet pois, rahat maatalouteen.

Äänestä

Läppäri-yrittäjiltä startti-tuet pois. Näppäilijöitä ei tule tukea yhteiskunnan sentilläkään.

Äänestä

Koneet ne maatiloillakin työt oikeasti tekee. Ei montaa aaria viljaa puida jos isännän pitäisi sato omin käsin viikatteella korjata. Siinä tulisi hiki ja sonnat housuun. Työ siinä missä muutkin "työt". Tilakoot kasvavat ja lopulta on jäljellä vain muutama kapitalisti "viljelijä" joilla on oma robottiarmeijansa tekemässä ne "työt". Kyllä leikkuupuimuri ja traktori kulkee tarvittaessa ilman ihmistäkin jo nyt. Sitä nukkuu ja pötköttää eukon vieressä. Automaattikone pörrää itsekseen tiluksella. Mitä on se arvokas työ ja kuka elättää kenet on kysymysten kysymys. Kenen työ on arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin toisten ? Sanokaapas se. Koneet tekevät suurimman osan työstä. Ihminen enemmänkin kuvittelee tekevänsä työt. Näin on ollut jo pitkään.

Äänestä
  • Maatilojen koneet voitaisiin korvata työttömillä. Jos jokainen työtön tuottaisi ruoan itselleen ja 10:lle muulle, niin oltaisiin omavaraisia ja ilman maataloustukia, sillä (1 10) x 500000 = 5500000 = Suomen väkiluku.

    Perunoita kuluu vuodessa henkilöä kohden 54 kiloa, lihaa taas 80 kiloa. Yksi työtön viljelisi siis 54kg x 11 = n.600 kg perunoita, ja tuottaisi 80kg x 11 = n. 900 kiloa lihaa.

    Perunoita saadaan keksimäärin 17 tonnia per hehtaari, eli yksi työtön tarvitsisi perunamaata noin 400 neliömetriä.

    Lehmän ruhopaino on 200 kg. Yhdelle työttömälle kaksi lehmää, eli 400kg lihaa. Naaraslehmästä saa myös maitoa. Sian lihapaino luineen on 40 kg. Tusinasta porsaita saadaan 500 kiloa lihaa. Eli työttömän eläinkatraassa olisi vuositasolla keskimäärin 2 lehmää ja 12 porsasta.

    Vastaavalla tavalla toki muutkin elintarvikkeet. Työttömät voisivat myös erikoistua, eli joku työtön voisi tuottaa jotain elintarviketta kuin toinen, jolloin hänen ei tarvitsisi tuottaa kaikkia lajikkeita ja lajeja itse.

    Hajauttaminen kannattaa aina.

    Äänestä

  • itsetekemällä kirjoitti:

    Maatilojen koneet voitaisiin korvata työttömillä. Jos jokainen työtön tuottaisi ruoan itselleen ja 10:lle muulle, niin oltaisiin omavaraisia ja ilman maataloustukia, sillä (1 10) x 500000 = 5500000 = Suomen väkiluku.

    Perunoita kuluu vuodessa henkilöä kohden 54 kiloa, lihaa taas 80 kiloa. Yksi työtön viljelisi siis 54kg x 11 = n.600 kg perunoita, ja tuottaisi 80kg x 11 = n. 900 kiloa lihaa.

    Perunoita saadaan keksimäärin 17 tonnia per hehtaari, eli yksi työtön tarvitsisi perunamaata noin 400 neliömetriä.

    Lehmän ruhopaino on 200 kg. Yhdelle työttömälle kaksi lehmää, eli 400kg lihaa. Naaraslehmästä saa myös maitoa. Sian lihapaino luineen on 40 kg. Tusinasta porsaita saadaan 500 kiloa lihaa. Eli työttömän eläinkatraassa olisi vuositasolla keskimäärin 2 lehmää ja 12 porsasta.

    Vastaavalla tavalla toki muutkin elintarvikkeet. Työttömät voisivat myös erikoistua, eli joku työtön voisi tuottaa jotain elintarviketta kuin toinen, jolloin hänen ei tarvitsisi tuottaa kaikkia lajikkeita ja lajeja itse.

    Hajauttaminen kannattaa aina.

    kuka omistaa maat. Saavatko työttömät maat ikiomaksensa. Maatalous perustuu omistamiseen. Ne jotka eivät omista ovat vain piikoja, renkejä, loisia, kuten entisaikaan.

    Äänestä

  • maatalous_on_omistamista kirjoitti:

    kuka omistaa maat. Saavatko työttömät maat ikiomaksensa. Maatalous perustuu omistamiseen. Ne jotka eivät omista ovat vain piikoja, renkejä, loisia, kuten entisaikaan.

    Maan omistaminen on hieman kaksipiippuinen juttu, koska maan valmistaminen on lopetettu.

    Viljelyalaa on Suomessa noin 20000 km2. Jos se jaettaisiin tasan puolen miljoonan työttömän kesken, niin yhtä työtöntä kohden jäisi 4 hehtaaria. Nykyisten tilojen keskikoko on 44 hehtaaria, eli 11 kertaa enemmän. Tiloja taitaa olla puolestaan samassa suhteessa vähemmän kuin työttömiä, eli noin 1/10, muistaakseni noin 50000 kpl.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

autetaan.maatiloja kirjoitti:

Maanviljelijät ovat arvokkain ihmisryhmä. Vain 50000 maatilaa ruokkii koko 5-miljoonaisen kansan.

Ruoka ja juoma ovat ihmisten elinehto.

Jokaisen suomalaisen tulisi tukea maanviljelijöitä henkilökohtaisella panoksella. Yksi euro päivässä kotimaiseen maatalouteen ei olisi paljon. Sillä saataisiin maatilaa kohden 3000:n euron kuukausitulot.

Kotimaista maataloutta ei voida koskaan tukea liikaa! Suosikaa siksi aina suomalaista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu