En ole vielä mikään syytinkivaari

Pidetään nyt jutussa esillä Timo Soini, kun on päivän uutista.

Käytän otsikossa Timo Soinin letkautusta lentokentällä tänään, kun toimittajat kysyi yhtä ja toista.

Jos lainaan Soinin hyviä sanontoja, joita voidaan itse kukin ajatella, että onko sopinut historiaani:
"Soinin mukaan perussuomalaisten puheenjohtajalla tulee olla paksu nahka, koska ”henkistä epämukavuutta tulee paljon”. Puheenjohtajan on myös muun muassa osattava asiat ja oltava ”armoton kenttäjyrä”.
”En vastaa jos-alkuisiin kysymyksiin.”

Soini korosti tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen toivovansa Juha Sipilän (kesk) hallituksen jatkavan kautensa loppuun. ”Vaalitulos on velvoittava”, Soini sanoi. Hän vetosi myös isänmaan etuun.
-Soinin mukaan hallituskriisi olisi erityisen epätoivottava nyt, kun Suomi viettää satavuotisjuhlavuottaan. Myös maailmanpoliittinen tilanne on epävakaa.

Soini kertoi, että lopullinen päätös luopumisesta syntyi loppuviikosta. Vielä lauantaina hän kuitenkin istui puimassa asiaa saunan lauteilla tavanomaista pidempään.
-niin. sellaista se on "sauna" vaikka ei ei ole puolisavu sellainen, siellä hyvä miettiä rauhassa tällaisia.
Muuten...tutkimuksen mukaan runsas saunominen estää dementiaa.
Ainakin itse sitä tehnyt iätajat " dementian karkottamista ".

”Mistä sitä tietää, mihin tämä elämän kevät johtaa. Minulla on yksi ääni, ja se voi olla kuuluvakin”, Soini kommentoi sunnuntaina iltapäivällä Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
-Soini oli lähdössä EU:n ulkoministerikokoukseen Brysseliin.

Suomi 100 vuotta ja Timo Soinin tapainen ulkoministerinä, se jo kuin lottovoitto, ainakin pienempi sellainen. Soini on porukkoineen isämaallista, veteraanit kovassa kurssissa, toisin kuin edeltäjällään.
Missä Soini puhuu Suomi 100 vuotta juhlassa, haluaisin olla kuulemassa, ja voinkin ihan hyvin olla. Jo ennakkoon voin sanoa, että sieltä tulee veteraaneja ylistävää puhetta.
Meillä nyt kerrankin myös puolustusministeri, joka puhuu asiaa, eikä asian viereltä.

Sanotaan mitä sanotaan, ainakin itseeni tehnyt vaikutuksen Soinin esiintyminen ministerinä.
Se vain sellaista, että tietyt ihmiset tekee vaikutuksen, he itse hankkineet.
Jos yhden ottaisi joka tehnyt suuren vaikutuksen on Kenraali Adolf Ehrnrooth. Hän kun puhui, siinä muut kuunteli. Paatuneinkin punatoimittaja puhuetteli " herra kenraaliksi". Sen verran olen kuullut häntä, että me kuuntelijat ollaan istuttu hiljaa puheensa ajan.

Sepä siitä!.
Silloin kun on kehumisen aika, se tehtävä.
Kun parhaansa yrittää, meidän muiden eteen, kyllä se on hatun nostoisen arvoinen.

Eiköhän siinä kerraksi.
Älkääkä käsittäkö jos yhtä kehuu, että olisi moite muille.
Kuten alussa sanoin, nyt puntarissa Timo Soini minulla.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

majuri.evp kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu