Kukaan tuonut autoa marraskuussa 2004? Toin itse 4.päivä, eikä vieläkään ole tullut veropäätöstä, mitä se oikein meinaa...? Eihän siinä näin kauan voi mennä????!!
Veropäätös
helsing
153063
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
marraskuun lopulla. Ei vielä päätöstä.
Arvelen, että omani meni arvontalautakuntaan.
Hyvää se, että ei tarvi käyttömaksuja maksella, mutta olis kyllä mukavampi, jos olis ihan oikeat kilvet.
Kaveri toi vuoden alusta "tavallisen" ja verotti maanantaina, päätös postissa keskiviikkona ja torstaina kilpiin.
Mikähän siellä arvontalautakunnassa mättää, varmaan se "ei yksittäistapauksessakaan"?
toin 11.11.2004.
sain päätöksen 25.1.2005.
auto on ainoa lajiaan Suomessa joten ei mikään helppo tapaus.
Nyt, kun kilvet ovat viimein autossa kiinni, uskaltanee jo keventää omaa sydäntä:
Lokakuun 14. ajoin Hankoon tuontipirssilläni, ja kuittasin Tullista kolmen kuukauden ajoluvan tarroineen. Seuraavana päivänä käytin Baijerilaiseni katsastuksessa sekä näytillä kotikylän Tullissa. Leimat ajolupaan ja eikun ajamaan.
Marraskuussa kyselin innokkaana Tullista, josko veropäätöksen eteen olisi jo jotain tehty. Jo silloin sain infoa Markkina-arvoryhmän puuttumisesta asiaan, ja käskettiin odottelemaan rauhassa - kyllä se sieltä ajallaan.
Joulukuussa aatonaattona väänsin taas tutun numeron Tulliin ja tiedustelin aavistuksen huolissani veropäätöksen kohtaloa. Ajolupaan merkitty päättymispäivä oli 31.12. eikä siihen ollut kuin viikon verran aikaa. No, päivitetyn lain mukaan ajolupa jatkuisi automaattisesti siihen, kunnes 3kk tulisi täyteen. Ei siis kiirettä, oli Tullin kuittaus uteluihini.
Samassa yhteydessä tullin virkailija sanoi, että jahka 3kk ajoluvasta on 2 viikkoa jäljellä, nostetaan paperit pinon päälle. En voinut välttyä fiilikseltä, että veropäätöksen teko *alkaisi* kyseisenä ajankohtana.
Maanantaina tammikuun 10. soitin jo todella huolestuneena Tulliin, kun veropäätöksestä ei ollut edelleenkään kuulunut yhtikäs mitään. Virkailija lupasi selvittää asiaa ja soittaa takaisin. Tiistaina iltapäivällä odottelin yhä puhelua, kunnes hermo petti ja soitin Tullin autovero-palvelunumeroon. Veroneuvoja lupasi ottaa yhteyttä kotikyläni tulliin ja pyytää heitä ottamaan minuun välittömästi yhteyttä.
Keskiviikkona 12.1. käämit paloivat lopullisesti. Naputtelin itseni tullin sivuille ja etsin palautelomakkeen. Kerroin koko tragikoomisen tarinani ja lopetin suoraan uhkaukseen: Ellei vastausta tule vuorokauden aikana, jäljelle jää enää yksi vaihtoehto - kantelun teko Eduskunnan Oikeusasiamiehelle. Perjantaina olisi viimeinen ajopäivä ja samalla menisi katsastus vanhaksi.
Tullin sivuilla luvattiin, että vastauksen saisi viikossa, mutta nyt oli kovasti ruuhkaa, joten... No, OK-napin painalluksesta Tullin autoverotuksesta vastaavan johtajan (jotain sinnepäin) puhelinsoittoon kului noin 13 minuuttia. Ja johan alkoi tapahtua.
Täsmälleen 26 tuntia palautteen lähettämisestä veropäätös oli tehty, verot maksettu, kilvet haettu ja myös kiinnitetty. Eikä saletisti ollut tuo asia edennyt pätkääkään, ennen uhkavaatimustani.
Ainoa positiivinen asia episodissa oli se, että verorahat kolme kuukautta rahastoon sijoitettuna tienasin kaikki kuluni kyseiseltä autonhakureissulta. Eipä se silti kovin ruusuisia muistoja jättänyt kotimaan virkamiesten antaumuksellisesta omistautumisesta työlleen.
muista että sun pitää kantaa verot rahaston voitosta ;)
joo, kai ne tullissa vähän kyykyttää, koska joukkoon mahtuu sellasia "periaattesta" valittajia, jotka laittavat valituksen postiin jokatapauksessa.
no kuitenkaan en usko että tulli ottaa mitään uhkailuja vakavasti, ainakaan tälläsissä asioissa. turhaa tollasesta hermojaan on menettää...
Muistan, ja rahastopalkkiot myös ;-)
Niin, ja nyt täytyy vielä täsmentää: Minun osaltani kyse ei ollut verovalituksesta, vaan Tullin ensimmäisen veropäätöksen saamisesta - itse päätökseen, kun sen lopulta sain, olen täysin tyytyväinen. Näillä parametreilla ei ole mitään aiettakaan päätöksestä valittaa.
Ottaa vakavasti tai ei, mutta aikamoista sattumaa kun ensin ei näy mitään edistystä 88 päivään, ja sitten palautteen jättämisestä kilpien käsiin saamiseen kuluu 26 tuntia. Uskokoon ken mitä tahtoo.
tuollainen asioiden "vitkastelu" on?
Onko hyvää hallinoimistapaa se, että yksityisen kansalaisen tulee olla epätietoisuudessa noinkin pitkän aikaa, useissa tapauksissa 2-3 kk:ta ja ylikin, ei oikein voi mihinkään matkustaa kauemmas ja moni muukin asia vaikeutuu. Kun se odotettu tullin kirje sitten postiluukusta tipahtaa, on päätöksestä kulunut jo pari- kolmepäivää ja veron maksulle jää tosiasiallisesti aikaa n. viikon.
Onko viikko näinkin suuren asian hoitamiseksi "sopiva ja kohtuullinen aika". Henkilöhän voi olla työkomennuksella jne.
Luulisi nyt noin yksinkertaisen asian kun auton hinnanmäärityksen hoituvan nopeamminkin ja ellei hoidu, niin missä on vika? Ei ainakaan asiakkaassa.
Onkohan tässä mukana nyt sitä "piilosyrjivyyttä".
Kenelle voi viranomaisen toiminnasta tehdä kantelun?
Tapani Erlingille on turha valittaa, koska hän on tämän toimintatavan hyväksynyt?
on siinä, että yksityinen käytettyjen tuonti tehdään niin hankalaksi ja ikäväksi kuin suinkin. Tuo arvon määrityskin tehdään tarkoituksella niin yksilöllisesti että jokaista tapausta voitaisiin pitää ainutkertaisena tapauksena, jolloin liikaa verotettu (= kaikki) joutuu valittaessaan käymään oman "Daavid vs. Goljat sotansa".
Tämän Lipposlovakian päättäjien moraali on täysin verrattavissa Ukrainan pressan vaalit hävinneen osapuolen moraaliin.
jouduthan odottelemaan 8-9 kk veroilmoituksen teon jälkeen lopullista veroasi (jos täytät veroilmoituksen) koska teet veroilmoituksen 31.1. mennessä ja tiedot veroista saat syksyllä. Siis miksi autoveropäätöksiä pitäisi käsitellä nopeammin? Itse auton hakeminen on lisäksi vapaaehtoista, veroilmoituksen täyttö ei.
Monta tuotu, ei ongelmia. Itse tuonti ei ole yhtä helppoa kuin omalta kauppiaalta osto, eikä se koskaan sellaiseksi voi tullakaan. Asiat pitää osata ja vaivaa nähdä, jos itse lähtee hakemaan.
Valittaminen turhaa.
nyt vaikka yksi sellainen, "joka ei raameihin mahdu".
Katsotaan sitten mikä ääni on kellossa.
Ja sen ei tarvi olla mikään "hispano suiza".
että nyt meidän pitäisi elää EU aikaa.
Olet täysi ääliö, verratessasi "lopullista veroa" tuontiautosta maksettavaan veroon.
Vapaaehtoista, totta helvetissä, ja "EU kansalaisena" aivan itse päätän, mistä autoni ostan. Ja minulla on oikeus odottaa hallinnolta nopeaa ja oikein käsiteltyä asianhoitoa.
Tämä tällainen vitkastelu ei sovi hyvään hallintoon. Vai kuuluuko? Varsinkin, kuten aiemmin totesin, hommassa on paljon ennalta arvaamattomia seikkoja.
Omat verothan voi laskea eurolleen etukäteen, ja maksupäivätkin on tiedossa, mutta entäs tämä autovero?
Voitko mainita jonkun muun hallinnon alan, mistä kansalaiset valittavat yhtä paljon?
Koska kokevat tulleensa mielivaltaisesti kohdelluksi.
Niin olen veroa maksava kansalainen, kuulutko sinä kenties kuluttajiin?
Voi kristus! Oletko koskaan kuullut ennakonpidätyksestä? Väitän, että sama palkansaajamalli sopisi autontuojillekin - siis tulli määrittelisi ennakkoveron, ja lopullinen vero kannettaisiin sitten, kun veropäätös on saatu aikaiseksi.
Olennaistahan tässä on se, että jos tulli ei saa päätöstä aikaiseksi lain salliman 3kk puitteissa, verotuksen kohde menee käyttökieltoon (ja mm. asiallisesti hoidettu rekisteröintikatsastus menee vanhaksi).
Mihinkähän suuntaan mahtaisi Veronmaksajan suupielet kääntyä, kun tammikuun viimeisenä täyttäisi veroilmoituksensa, mutta siitä huolimatta verottaja laittaisi ansaitun palkan käyttökieltoon Vapusta alkaen - odottamaan sitä hetkeä, että lopullinen vero saadaan määriteltyä?
vaikeata, niin miksi haet autosi muualta? Montako tapausta TIEDÄT että on mennyt yli 3 kk noin 70.000 tuodusta autosta? Niin, varmaankin olen ääliö koska en asu Suomessa. "Hyvää hallintoa" et löydä mistään EU maasta, itselläni on nyt vasta tosin kokemusta kolmesta Suomesta. Mitä auton rekisteröintiin ja omistajanvaihdokseen tulee, Suomi on EU huippua. Jos vaadit että mennään EU tasolle, niin et todellakaan tiedä mikä odottaa. Suomen painoarvo EU:ssa on nolla. Itse olen tuonut myös käytettynä autoja Suomeen ja koskaan ei ole tullut 3 kk raja vastaan. Eli olen tuonut vain autoja, jotka löytyvät tullin listoilta. Miksi kaivaa verta nenästä?
heh heh! Eli yrität tehdä siis tuloverosta mallia autoverotuksen mukaan? Olinko ehdottanut niin?
...ja skitsofreniakin pysyy kurissa sopivalla lääkityksellä. Kun et ilmiselvästi tiedä mitä on tullut vuodatettua, voin vain neuvoa lukemaan omat angstiset kommenttisi - tällä kertaa oikein ajatuksella. Ymmärrän toki, että jyvällepääsy on tässä nimenomaisessa tapauksessa vaikeata itse suoltajallekin. Ilo on kokonaan minun puolellani.