esim. sisällissodasta.
Vuoden 1918 vapaussodassa tai sisällissodassa tapettiin valtavasti syyttömiä ihmisiä. Suurin osa on tarkkaan tutkittuja ja myös tiedotusvälineiden lukuisia kertoja kertomia. Pieni osa teloituksista on kuitenkin yhä vaiettuja, valtamedioista niitä ei taatusti näe. Ne liittyvät 1920-luvulla alkaneeseen ulkopoliittiseen pohjoismaiseen suuntaukseen, joka pyrkii sensuroimaan Suomen historiaa ja korvaamaan sen valheilla.
Kummallista että totuuksia ei saa kertoa
12
219
Vastaukset
Onko sinulla jokin esimerkki vaietuista.
Olet kyllä oikeassa, niitä on monta.- ei.koske.Lieksaa
Siis Lieksan seutuun liittyvää. Ne kuuluvat tälle sivustolle.
Ilmoitin ylläpitoon tänne lukuisia kertoja postatun ruotsinkielisten syntilistan. Se kuuluu politiikkapalstoille.
- murhaonmurha
Lukuisia lieksalaisia teloitettiin, ihan syyttömiä lahtari tappoi.
- salattu.totuus
On kyse suomenruotsalaisten hirmuteoista. Googlatkaa "etninen puhdistus 1918".
- gnhnnngg
On se kovaa kun linkkiä asiaan ei saa olla näkyvillä. Ylläpito on naurettava.
- beethooven
Laillista esivaltaa pakoon Ruotsin kautta Saksaan loikanneet kätyrit syyllistyivät mm. kansanmurhaan Suomessa luokkasodan yhteydessä vuonna 1918.
- faktaa.vaan
Ruotsalaissotilaat syyllistyivät Suomessa suomalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskauksiin. Lahdessa sotilaat raiskasivat metsässä 150 naista ja tyttöä, iältään 14-25-vuotiaita. Lopuksi naiset ammuttiin. Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.
Suomenruotsalainen vapaaehtoisjoukko eteni vuoden 1918 huhtikuun puolivälissä lähes taisteluitta Turkuun, josta se sai lisävahvistusta ja jatkoi Loimaan kautta Forssaan. Punaisten sotilaat eivät murhanneet tai vanginneet joukko-osaston sotilaita, mutta silti vapaaehtoisjoukko tappoi "punaisia" (= syyttömiä siviilejä) silmittömästi. Tekojen laittomuus havaittiin myöhemmin ja Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen pöytäkirjat hävitettiin, Tukkinen kertoo. (1918 alkanut rikosten peittely jatkuu yhä median sensuurina!)- kugkig
ihanat naapurimme,pitää varmaan polvistua kun tapaa ruotsalaisia
- muslimoituruatsi
Muslimit valtaavat ruatsin ja vetävät kulttinsa sinne.
- näin.on
Suomenruotsalaisten pimeästä historiasta ei saisi ääneen puhua.
Kyllä Pielisjärvellä kuoli aika monta työläistä aivan selvissä "puhdistuksissa" ilman mitään tuomiota.
- suomensotkijat
Matut vittuun suomesta ja suvakit samalla.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610