Polvihousuisesta Sampo-pikkupojasta persujen pj?

Kun Sampo Terhoa katselee, niin ei voi välttyä ajatukselta, että onpas siinä tomera pikkupoika. Kuvasta puuttuu vain se, että Sampolla olisi jalassaan polvihousut ja päässään propellilakki, ja hän ajelee kolmipyöräisellä lasten polkupyörällä.

Eihän tuollaista pikkumiestä pysty kukaan ottamaan tosissaan :D

Halla-ahokin vaikuttaa ihan aikuiselta mieheltä Sampon rinnalla, vaikka piirteleekin hakaristejä pöydän kulmaan :D
11157
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Masan valitut selitykset

1Äänestä

Mutta Sampon munat ovat jotain aivan ainutlaatuista.

1Äänestä

PS:n vankkureita työnnetään taas melkoista vauhtia vastustajien toimesta, vaikka Halla-ahokaan ei ole vielä edes ilmoittanut lähteekö ehdolle puheenjohtajaksi.

1Äänestä
  • trteteertt on ilmeisen mieltynyt koprojuttuihin. Liekö apurahan voittanut feministitaiteilija vaiko Iltalehden toimittaja.

    1Äänestä

Kyllä te jokaisesta jotain vikaa löydette. Miksi ette itse mene politiikkaan mukaan, kun olette niin huoliteltuja ja osaavia.

Äänestä

Terho on aina vihainen eduskunnan kyselytunnilla ja haukkuu oppositiota kuten kokoomus Syskovitsikin. Terholla naama punottaa aina kiukusta kuten tarhaikäisellä. Aina pahalla tuulella näköjään.

Äänestä

niille jotka ei muualla kykene soittaan suutaan saanatta kuokkaan,

Äänestä

Näin perussymppaajana, mutta en välttämättä äänestäjänä olen tyytyväinen Sampo Terhon mahdolliseen puheenjohtajuuteen. Hän olisi hyvä keulakuva puolueelle. Halla-Aho on myös erittäin tärkeä, mutta näkisin hänet muissa tehtävissä kuin jauhamassa paskaa lehdistölle loputtomissa tiedotustilaisuukjsisa ja haastatteluissa.

Äänestä

Terho on piilokokoomuslainen. Loikkaa kokoomukseen ensi eduskuntavaalien jälkeen kun persut kärsivät vaalitappion. Sama juttu puolustusministerin kohdalla.

Äänestä
  • Terho ei ole piilokokoomuslainen vaan täysin selvästi kokoomuslaisesta perheestä

    Halla-aho demareista ja Jussi Niinistö kokoomuksesta

    Nämä ovat aivan läpinäkyviä asioita

    ERI ASIA ON ETTÄ UUSISSA PUOLUEISSA KUTEN VIHREISSÄ JA VASLIITOSSA KAIKKI OVAT JOSTAIN KOTOISIN HARVEMPI EI OLE MISTÄÄN KOTOSIN

    Äänestä

Yhtä ruma kuin Soini ja jälkimmäinen kuulemma järjesti sen seuraajakseen. Taisi olla IS:n netissä juttu asiasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


erterteteteeer kirjoitti:

Kun Sampo Terhoa katselee, niin ei voi välttyä ajatukselta, että onpas siinä tomera pikkupoika. Kuvasta puuttuu vain se, että Sampolla olisi jalassaan polvihousut ja päässään propellilakki, ja hän ajelee kolmipyöräisellä lasten polkupyörällä.

Eihän tuollaista pikkumiestä pysty kukaan ottamaan tosissaan :D

Halla-ahokin vaikuttaa ihan aikuiselta mieheltä Sampon rinnalla, vaikka piirteleekin hakaristejä pöydän kulmaan :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu