Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Yhdysvallat tulee kaatamaan hallitukset 7 maassa.

Näinonnäreet2

Miettikääpäs tätä hetkisen.
Yhdysvallat tulee kaatamaan hallitukset seitsemässä maassa.
Viimeiset kaksi vuosikymmentä osoittavat, ettei Clarkin lista ole pelkkä salaliittoteoria. Irak vallattiin vuonna 2003, ja Yhdysvallat on tukenut somalialaisia sotapäälliköitä ja pommittanut maata jo jonkin aikaa. Pentagonin on uutisoitu harkitsevan sotatoimien laajentamista Somaliassa. Israel epäonnistui Libanonin haltuunotossa vuonna 2006, mutta viime vuonna maa varoitti, että seuraava yhteenotto Libanonin kanssa tulee olemaan ”armoton”. Yhdysvaltain joukot ovat Sudanin maaperällä. Libya tuhottiin vuonna 2011, mikä pohjusti aseiden ja taistelijoiden siirtoa Syyriaan – maahan, jota sitoo Iraniin yhteinen puolustussopimus.
Trumpin matkustuskieltolistalla Libanonin korvaa uusin konfliktipesäke, Jemen.
Matkustuskieltolistalle on lisätty Iran.
Hoideltuaan Libyan Obaman hallinto sai tehtäväkseen toistaa sama Syyriassa ja kaataa Assadin hallinto. Venäjä puuttui tapahtumiin Syyriassa vuonna 2015, mikä oli seuraava takaisku Washingtonin hallinnonvaihtosuunnitelmille, kuten ulkoministeri John Kerry myönsi vuodetussa äänitallenteessa.
Trumpin hallinto näyttää siirtäneet painopistettä pois Syyriasta ja kohti Irania, mikä vastaa George W. Bushin hallinnon linjaa.
Alkaako aukenemaan?

2

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmineneiopi

      Ja mikä oli se Clarkin lista: "Kuusi Trumpin kieltolistan seitsemästä maasta oli mukana kenraali Wesley Clarkin paljastamassa muistiossa, joka otettiin käyttöön pian 9/11-iskujen jälkeen. Siinä kerrottiin, miten Yhdysvallat tulee kaatamaan hallitukset seitsemässä maassa. Clarkin mainitsemalla listalla olivat Irak, Libya, Libanon, Somalia, Sudan, Syyria ja Iran."
      Monet meidän sukupolvemme sodista ovat valuuttasotia. Irak vaihtoi dollarin euroon öljykaupan valuuttana vuonna 2000 saaden tästä huomattavaa hyötyä. Yhdysvaltain armeija valloitti maan vuonna 2003 ja palautti välittömästi dollarin kaupankäynnin valuutaksi. Yhdysvallat myös asetti Irakia vastaan raskaita pakotteita, jotka kestivät ainakin vuosikymmenen ennen maan valloitusta.
      Vastaavasti Iran on virallisesti luopumassa dollarista vastauksena Trumpin Iranin-vastaiselle retoriikalle. Iran on myös ollut sanktioiden kohteena Bushin hallinnosta saakka, ja Iranin ohjuskokeen seurauksena Trump on asettanut Iranille uusia sanktioita.
      Yhdysvallat ja Britannia ovat jo aloittaneet sotaharjoitukset, jotka simuloivat mahdollista konfliktia Iranin kanssa. Iran on vastaavasti tehnyt massiivisen sotaharjoituksen kahden miljoonan neliökilometrin alalla.

      Valmistautuminen sotaan näkyy eri puolilla maailmaa. Venäjä suorittaa sotaharjoituksia, ja Naton joukot ja panssarit asettuvat sen rajoille. Iran tukeutuu entistä enemmän Venäjään ja Pohjois-Koreaan. Myös Baltian maissa tehdään sotaharjoituksia, ja Venäjän pitkäaikainen liittolainen Kiina on suorittamassa sotaharjoituksia geostrategisten tavoitteidensa turvaamiseksi.
      Saksan kerrotaan pyrkivän kasvattamaan joukkojensa määrän 200 000:een sotilaaseen.

    • dssw23

      Kiinan ja venäjän koalitio voittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe