Sipilä sitten ottaa varmaan jatkossa apteekin kassalla tuplaten euroja kun haluaa kolme elättiä veronmaksajien rasitteeksi lisää saada. On joillain ministereillä kuulemma liikaa töitä ? Siis.Saa...tana yksikään niistä hallituksen kekkuleista ei tiedä oikeista töistä mitään. Ei olla köyhiä tai kipeitä silloin kun herrojen pers...een pitää rahaa tunkea.
Jaahas. Hallitukseen sitten kolme loista lisää
Tollon.isoratas.viskoo
12140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ajatelkaapa jos ministereiden ja eduskuntaedustajien vuosilomat leikattaisiin samalle tasolle kuin duunareilla on nykyisin Suomessa. Yli 4kk:n lomat lyhenisivät n. reiluun kuukauteen. Tämän jälkeen ei tarvittaisi lisää ministereitä tai avustajia kuppaamaan kansalaisten verovaroja. Miksei kukaan ole ehdottanut tällaista käytäntöä? Saavutettaisiin aivan varmasti tehokkaampi hallinto ja voitaisiin leikata reilulla kädellä myös kansanedustajien sekä avustajien lukumäärääkin. Näiden hyväveli kerhoon kuuluvien yltäkylläisyydessä rypevien olisi jo korkea aika osallistua "taloustalkoisiin".
Perus tomppeli linströmillä on salkussa liikaa naudan lihaa joka on raskasta kantaa, tosin hikeä pukkaa jo pelkästään istuessa? Ja mitä luulet kun politiikot ovat jo vain 40 vuotta tätä "työttömyyttä" poistaneet eli kusettaneet, mutta jospa se kohta kun taas suuret ikäluokat jää eläkkeelle................
Teillä on lapsenmielinen kuva ministerin työstä. Kuvitelkaa itsenne kansanedustajan tai ministerin työhön. Työpäivä on aivan toisenlainen kuin meillä
taviksilla. Ei ole omaa aikaa, eikä liioin yksityisyyttä. Ei pahemmin kaljakuppiloissa vetelehditä aamusta iltaan.
Mikä työpaikka se semmonen on kun palkkakin juoksee vaikkei olla työmaalla ? Sielläkin jos ollaan niin kännykkää plärätään tai nuokutaan puoliunessa istunnoissa ja härskeimmät rehellisesti nukkuvat.
He eivät tiedä mitään edes normaalista työstä.
Kerros mitä työtä ministeri/kansanedustaja tekee?
Ja kas jopa "työpaikalla" kännissä? Puhumattakaan et annin kanssa 3 litraa viiniä kuivan sorsan päälle jan vuorivapaa, kerros miksi vuodessa on vain 5.5 kuukautta lomaa??? Missä ne vetelehtii kun katsoo eduskunnan täysistuntoja ti.ke.to klo 14.00 eli missä kansanedustaja luuraa?
Missä se ei kadehtimista lomailee? Eduskunnasako?
Mitä se sanoi kokoomuslainen kun auton ratista kärähti?
Antero Kekkonen?
Tai Pietikäinen Sirpa, ikinä en humalassa selvin päin..................
Valta on annettava kenraaleille niin ei tarvita koko eduskuntaa:D
Hetkonen! Nyt se selvisi miksi Suomeen on kuskattu pari sotarikoksista tuomittua kentsua. Uusiksi oikeus- ja ulkoministereiksi!
Erdogan-Sipilän hallitus tarvitsee ammattimiehiä...