Löysin yhtenä kesänä metsästä hieman hapettuneen lusikan ja kun sitä vähän kiillottelin, siinä näkyi kaiverrus III p.
Se onn muuten kehittynyt itsestään tuolla hiekkamontun reunalla männikössä.
Vuosimiljoonien kuluessa kupari-, sinkki ja nikkeliatomit ovat järjestyneet tuolla tavalla ja esine muistuttaa erehdyttävästi tehdastekoisia alpakkalusikoita. Ihmeellistä, eikö vain tämä evoluutio???
Lusikka metsästä
67
645
Vastaukset
Paljon ihmeellisempi kuin lusikka.
- LeeEdelleen
Uskotko siis alpakkalusikan olevan järkevän suunnittelun ja samalla ihmiskäden vai luonnonvaraisen kehityksen tulos? Voitko vastata lyhyesti ilman keketystä!
- yesyoucan
Mun ei koskaan oo ollu vaikeaa erottaa ihmisten tuottamia esineitä biologisista olennoisto. On noihin sitte törmänny mettässä tai kaupungilla.
Esimerkki: lusikan tietää ihmisten tekeleeksi sen muodosta joka ilmentää käyttötarkotusta ja sen koostumuksesta joka viittaa jonkinlaiseen teolliseen tuotantoon. Tästä voi päätellä lisäks sen et lusikalla ei oo ainostaan ollu suunnittelijaa vaan myös raaka-ainevalmistaja ja kokoonpanija. Nää voi olla tai olla olemati sama henkilö.
Tää siis erotuksena orgaanisesta eliöstä, vaikka sen lusikan viekusta kasvista, joka kasvaa ja lisääntyy näköjään "itestään", biologisten prosessijuttujen kautta.
Toivottavasti tästä oli jeesiä kaikille jotka näitä juttuja vielä ihmettelee. Ei musta kuitenkaan kauheen hankalaa -- tarvii vaan vähän funtsii! LeeEdelleen kirjoitti:
Uskotko siis alpakkalusikan olevan järkevän suunnittelun ja samalla ihmiskäden vai luonnonvaraisen kehityksen tulos? Voitko vastata lyhyesti ilman keketystä!
Lusikka on hyvin helppo tunnistaa ihmisen suunnittelemaksi ja valmistamaksi.
Lisäksi se tosiasia, että vain harvat alkuaineet esiintyvät luonnossa metallisina, auttaa tunnistamaan ihmiskätten tuotoksia.
- Vaankunei
Toki maastosta pitäisi löytä miljardeittain kaikenlaista kivaa solua yksinkertaisempaa kamaa sattuman tuotoksena, kuten haarukoita ja veitsiä ja fillareita ja mopoja ja Ooppeleita yms. jos kerran evoluutio on totta.
Mutta kun se sokea sattuma-luonnonvalinta ei ole osannut edes yhtä euron lanttia tekemään vaikka sellaiselle olisi todella suuri tarve, siis valintapaine jota atomien tulisi järjestäytyneesti noudattaa.- LastentarhaTasoa
Millä tavalla elottomat esineet lisääntyvät ja siirtävät perimäänsä?
Millä tavoin luonnonvalinta vaikuttaa niiden ominaisuuksien rikastumiseen?
Juttusi todistaa vain sinun lähes käsittäättömästä typeryydestäsi, ei evoluution mahdottomuudesta. Kun kressujen jutut ovat tuolla tasolla, ei niitä tarvitsisi edes alkaa kumoamaan. Ne kaatuvat omaan lapsellisuuteensa. Jos jollekin tuon tason jutut riittävät perusteluksi, niin ei ihme, että silloin uskotaan 6000 vuotta vanhaan maailmaan ja Nooan tulvaankin. - LBismark
LastentarhaTasoa kirjoitti:
Millä tavalla elottomat esineet lisääntyvät ja siirtävät perimäänsä?
Millä tavoin luonnonvalinta vaikuttaa niiden ominaisuuksien rikastumiseen?
Juttusi todistaa vain sinun lähes käsittäättömästä typeryydestäsi, ei evoluution mahdottomuudesta. Kun kressujen jutut ovat tuolla tasolla, ei niitä tarvitsisi edes alkaa kumoamaan. Ne kaatuvat omaan lapsellisuuteensa. Jos jollekin tuon tason jutut riittävät perusteluksi, niin ei ihme, että silloin uskotaan 6000 vuotta vanhaan maailmaan ja Nooan tulvaankin.Kyllä ne nobelistit ovat löytäneet toissavuoden lopulla sellaisen tosiasian, että kun DNA jakautuu ja sen informaatio kopioituu, tapahtuukin virheitä, mutta soluissa onkin monimutkainen korjausmekanismi, joka korjaa ne muutamaa lukuunottamatta. Seuraava sukupolvi on aina sairaampi ja heikompi, koska perimä
rappeutuu. Ovat he laskeneet, että tuo virheiden määrä, joka jää jäljelle on vakio ja
siitä kun lasketaan taaksepäin, aivan matemaattisesti, saadaan ihmiskunnan iäksi
n. 6000 vuotta. Adam taisi elää 930 vuotiaaksi, Silloin oli DNA kunnossa, LBismark kirjoitti:
Kyllä ne nobelistit ovat löytäneet toissavuoden lopulla sellaisen tosiasian, että kun DNA jakautuu ja sen informaatio kopioituu, tapahtuukin virheitä, mutta soluissa onkin monimutkainen korjausmekanismi, joka korjaa ne muutamaa lukuunottamatta. Seuraava sukupolvi on aina sairaampi ja heikompi, koska perimä
rappeutuu. Ovat he laskeneet, että tuo virheiden määrä, joka jää jäljelle on vakio ja
siitä kun lasketaan taaksepäin, aivan matemaattisesti, saadaan ihmiskunnan iäksi
n. 6000 vuotta. Adam taisi elää 930 vuotiaaksi, Silloin oli DNA kunnossa,Toissavuoden lopulla ehkä Reinikaisen mukaan. Hänhän julisti, että 2015 jaettu Nobelin palkinto perustui löytöön, joka kaataa evoluutioteorian.
Yksi pieni mutta. Vaikka tutkijat palkittiin vasta 2015, oli löytö tehty jo -70 luvulla, eikä evoluutiotutukioilla ollut neljäänkymmeneen vuoteen mitään vaikeuksia elää kyseisen löydön kanssa. Itse asiassa evoluutio olisi mahdoton ilman korjausmekanismia. Virheitä tulisi yksinkertaisesti liikaa.
Melko huvittavaa, että henkilö, jolla ei ole ainuttakaan kurssia evoluutioteoriasta eikä edes tutkijan pätevyyttä, luulee kaatavansa evoluutioteorian tiedolla, joka on ollut kymmeniä vuosia alan tutkijoiden tiedossa, mutta jonka hän äkkää vasta nyt.
Korjausmenetelmä ei muuta mitenkään luonnonvalinnan olemassaoloa ja haitallisten geenien karsiintumista. Ihmiskunnan viimeaikainen perimän pieni heikkeneminen johtuu lääketieteen kehityksestä. Nykyään sellaisetkin ihmiset lisääntyvät, joiden genomin luonto ennen karsi pois.
Eli sillä kohtaa kyse oli kreationistien totaalisesta tietämättömyydestä.
Seuraava taas onkin suoranaista valehtelua: "Ovat he laskeneet, että tuo virheiden määrä, joka jää jäljelle on vakio ja siitä kun lasketaan taaksepäin, aivan matemaattisesti, saadaan ihmiskunnan iäksi n. 6000 vuotta. "
Tällaisia juttujako lahkonne kokouksissa tai sivustoilla kerrotaan? Jos tuo ei ole valehtelemista niin ei sitten mikään. Rainikaisen tietämättömyydelle voi tietenkin naureskella, mutta suoranainen valehtelu mukamas tieteen havainnoista on törkeää. Vai etkö muista kuka on Raamatun mukaan valheen isä?- LeeBismark
agnoskepo kirjoitti:
Toissavuoden lopulla ehkä Reinikaisen mukaan. Hänhän julisti, että 2015 jaettu Nobelin palkinto perustui löytöön, joka kaataa evoluutioteorian.
Yksi pieni mutta. Vaikka tutkijat palkittiin vasta 2015, oli löytö tehty jo -70 luvulla, eikä evoluutiotutukioilla ollut neljäänkymmeneen vuoteen mitään vaikeuksia elää kyseisen löydön kanssa. Itse asiassa evoluutio olisi mahdoton ilman korjausmekanismia. Virheitä tulisi yksinkertaisesti liikaa.
Melko huvittavaa, että henkilö, jolla ei ole ainuttakaan kurssia evoluutioteoriasta eikä edes tutkijan pätevyyttä, luulee kaatavansa evoluutioteorian tiedolla, joka on ollut kymmeniä vuosia alan tutkijoiden tiedossa, mutta jonka hän äkkää vasta nyt.
Korjausmenetelmä ei muuta mitenkään luonnonvalinnan olemassaoloa ja haitallisten geenien karsiintumista. Ihmiskunnan viimeaikainen perimän pieni heikkeneminen johtuu lääketieteen kehityksestä. Nykyään sellaisetkin ihmiset lisääntyvät, joiden genomin luonto ennen karsi pois.
Eli sillä kohtaa kyse oli kreationistien totaalisesta tietämättömyydestä.
Seuraava taas onkin suoranaista valehtelua: "Ovat he laskeneet, että tuo virheiden määrä, joka jää jäljelle on vakio ja siitä kun lasketaan taaksepäin, aivan matemaattisesti, saadaan ihmiskunnan iäksi n. 6000 vuotta. "
Tällaisia juttujako lahkonne kokouksissa tai sivustoilla kerrotaan? Jos tuo ei ole valehtelemista niin ei sitten mikään. Rainikaisen tietämättömyydelle voi tietenkin naureskella, mutta suoranainen valehtelu mukamas tieteen havainnoista on törkeää. Vai etkö muista kuka on Raamatun mukaan valheen isä?Minulla on hyvä "uskonto", kristinusko, vaikka se ei olekaan uskonto. Sen mukaan Jumala on Sanallaan luonut näkyiväiset ja näkymättömät.
Sinullakin on uskonto. Se, että magnetismi, maan vetovoima tai mikä tahansa voima
on saanut tuon DNA:n informaation korjausmenetelmän syntymään ja ilman järjellistä suunnittelua, vaatii todella suurta uskoa.
Jos ne sokeat rubikin kuution ratkaisijat jatkavat yrittämistään, ehkä vuosimiljoonien kuluessa murto-osa heistä löytää rakaisun samalla sekunnilla.
Tämä taas vertaukseksi, että eihän se evoluutio siihen saa pysähtyä, että yksi entsyymi syntyy.
TÄMÄ ON MIELETÖNTÄ, HULLUUTTA: KASVI- JA ELÄINLAJIT OVAT KEHITTYNEET
MAGNETISMIN JA MAAN VETOVOIMAN VAIKUTUKSESTA VUOSIMILJOONIEN KULUESSA.
Minulle tuli kyllä pyhä pelko, kun kuulin tuosta asiasta, että dna:sta voidaan seurata
ihmiskunnan historiaa taaksepäin ja siellä se on n.6000 vuoden päässä.
Millä faktoilla sonä moitit asiaa valheeksi?
Saatana on valheen isä, mutta ei minun isäni, onko hän sinun isäsi. Testatataan!
Johannes kehoittaa: 1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa
Minun henkeni tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi ja henkeni tunnustaa myös, että hän sikisi Pyhästä Hengestä neitsyen kohtuun ja syntyi neitseestä ja on Jeesus Kristus
Nyt sinun henkesi vuoro:
Jeesuksen Kristuksen nimessä kysyn sinulta nimimerkki "agnoskepon " henki, joka sait nimimerkin kirjoittamaan Reinikaisesta epäkunnioittavasti: Tunnustatko
Jeesuksen Kristukseksi, lihaantulleeksi Jumalan Pojaksi?
(kirjoita vastaukseksi ne sanat, jotka ensiksi tulevat nyt mieleen tämän luettuasi ja tiedät kenessä Totuuden Henki asuu) - esfsef
LeeBismark kirjoitti:
Minulla on hyvä "uskonto", kristinusko, vaikka se ei olekaan uskonto. Sen mukaan Jumala on Sanallaan luonut näkyiväiset ja näkymättömät.

(kirjoita vastaukseksi ne sanat, jotka ensiksi tulevat nyt mieleen tämän luettuasi ja tiedät kenessä Totuuden Henki asuu)"Minulle tuli kyllä pyhä pelko, kun kuulin tuosta asiasta, että dna:sta voidaan seurata ihmiskunnan historiaa taaksepäin ja siellä se on n.6000 vuoden päässä.
Millä faktoilla sonä moitit asiaa valheeksi?"
Mitä ihmeen logiikkaa tämä on olevinaan? Sinä esität hatusta tempaistun väitteen, ja asia ei suinkaan mene niin että sinun pitäisi todistaa väitteesi oikeaksi vaan muiden pitää todistaa se vääräksi? Eihän tuossa ole mitään järkeä! - LeeBismark
LastentarhaTasoa kirjoitti:
Millä tavalla elottomat esineet lisääntyvät ja siirtävät perimäänsä?
Millä tavoin luonnonvalinta vaikuttaa niiden ominaisuuksien rikastumiseen?
Juttusi todistaa vain sinun lähes käsittäättömästä typeryydestäsi, ei evoluution mahdottomuudesta. Kun kressujen jutut ovat tuolla tasolla, ei niitä tarvitsisi edes alkaa kumoamaan. Ne kaatuvat omaan lapsellisuuteensa. Jos jollekin tuon tason jutut riittävät perusteluksi, niin ei ihme, että silloin uskotaan 6000 vuotta vanhaan maailmaan ja Nooan tulvaankin.6000 - 7000 vuotta on ihmisen ikä ja vedenpaisumus on fakta, jota evolutionistit ei usko, koska valheen isä estää. Kun vihollinen saa karsittua Jumalan ilmoituksesta luomisen, sen ohella saadaan huolettomasti pois myös syntiinlankeemus, Jeesuksen synniksi tekeminen ym. pelastukseen keskeisesti liittyvät asiat ja voi voi, kadotus odottaa
LeeBismark kirjoitti:
Minulla on hyvä "uskonto", kristinusko, vaikka se ei olekaan uskonto. Sen mukaan Jumala on Sanallaan luonut näkyiväiset ja näkymättömät.
Sinullakin on uskonto. Se, että magnetismi, maan vetovoima tai mikä tahansa voima
on saanut tuon DNA:n informaation korjausmenetelmän syntymään ja ilman järjellistä suunnittelua, vaatii todella suurta uskoa.
Jos ne sokeat rubikin kuution ratkaisijat jatkavat yrittämistään, ehkä vuosimiljoonien kuluessa murto-osa heistä löytää rakaisun samalla sekunnilla.
Tämä taas vertaukseksi, että eihän se evoluutio siihen saa pysähtyä, että yksi entsyymi syntyy.
TÄMÄ ON MIELETÖNTÄ, HULLUUTTA: KASVI- JA ELÄINLAJIT OVAT KEHITTYNEET
MAGNETISMIN JA MAAN VETOVOIMAN VAIKUTUKSESTA VUOSIMILJOONIEN KULUESSA.
Minulle tuli kyllä pyhä pelko, kun kuulin tuosta asiasta, että dna:sta voidaan seurata
ihmiskunnan historiaa taaksepäin ja siellä se on n.6000 vuoden päässä.
Millä faktoilla sonä moitit asiaa valheeksi?
Saatana on valheen isä, mutta ei minun isäni, onko hän sinun isäsi. Testatataan!
Johannes kehoittaa: 1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa
Minun henkeni tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi ja henkeni tunnustaa myös, että hän sikisi Pyhästä Hengestä neitsyen kohtuun ja syntyi neitseestä ja on Jeesus Kristus
Nyt sinun henkesi vuoro:
Jeesuksen Kristuksen nimessä kysyn sinulta nimimerkki "agnoskepon " henki, joka sait nimimerkin kirjoittamaan Reinikaisesta epäkunnioittavasti: Tunnustatko
Jeesuksen Kristukseksi, lihaantulleeksi Jumalan Pojaksi?
(kirjoita vastaukseksi ne sanat, jotka ensiksi tulevat nyt mieleen tämän luettuasi ja tiedät kenessä Totuuden Henki asuu)Aina sama tarina: Valheiden levityksestä kiinni jäänyt hihhuli ei suinkaan myönnä tosiasioita vaan suoltaa yhä tärähtäneempiä valheita ja hörhöilyjä.
Uskonto vie ihmiseltä järjen ja moraalin.- LeeBismark
agnoskepo kirjoitti:
Toissavuoden lopulla ehkä Reinikaisen mukaan. Hänhän julisti, että 2015 jaettu Nobelin palkinto perustui löytöön, joka kaataa evoluutioteorian.
Yksi pieni mutta. Vaikka tutkijat palkittiin vasta 2015, oli löytö tehty jo -70 luvulla, eikä evoluutiotutukioilla ollut neljäänkymmeneen vuoteen mitään vaikeuksia elää kyseisen löydön kanssa. Itse asiassa evoluutio olisi mahdoton ilman korjausmekanismia. Virheitä tulisi yksinkertaisesti liikaa.
Melko huvittavaa, että henkilö, jolla ei ole ainuttakaan kurssia evoluutioteoriasta eikä edes tutkijan pätevyyttä, luulee kaatavansa evoluutioteorian tiedolla, joka on ollut kymmeniä vuosia alan tutkijoiden tiedossa, mutta jonka hän äkkää vasta nyt.
Korjausmenetelmä ei muuta mitenkään luonnonvalinnan olemassaoloa ja haitallisten geenien karsiintumista. Ihmiskunnan viimeaikainen perimän pieni heikkeneminen johtuu lääketieteen kehityksestä. Nykyään sellaisetkin ihmiset lisääntyvät, joiden genomin luonto ennen karsi pois.
Eli sillä kohtaa kyse oli kreationistien totaalisesta tietämättömyydestä.
Seuraava taas onkin suoranaista valehtelua: "Ovat he laskeneet, että tuo virheiden määrä, joka jää jäljelle on vakio ja siitä kun lasketaan taaksepäin, aivan matemaattisesti, saadaan ihmiskunnan iäksi n. 6000 vuotta. "
Tällaisia juttujako lahkonne kokouksissa tai sivustoilla kerrotaan? Jos tuo ei ole valehtelemista niin ei sitten mikään. Rainikaisen tietämättömyydelle voi tietenkin naureskella, mutta suoranainen valehtelu mukamas tieteen havainnoista on törkeää. Vai etkö muista kuka on Raamatun mukaan valheen isä?Missäs vastaus viipyy? Kuka on jo Paratiisissa joutunut Herran edessä kiemurtelemaan.....mikset nouse ja tunnusta Jeesusta lihaantulleeksi tai jatka reilusti ja olla tunnustamatta?
- LeeBismark
utti kirjoitti:
Aina sama tarina: Valheiden levityksestä kiinni jäänyt hihhuli ei suinkaan myönnä tosiasioita vaan suoltaa yhä tärähtäneempiä valheita ja hörhöilyjä.
Uskonto vie ihmiseltä järjen ja moraalin.Niin vie. Evoluutio vaatii valtavastu uskoa. Muuttumisen kautta-sitähän evoluutio on, alkuaineet syntyivät selittämättämällä tavalla, atomit liittyivät toisiinsa molekyyleiksi, nämä soluiksi, niistä tuli kudoksia, elimiä ja lopulta eläviä olentoja, jotka vuosimiljardien aikana muuttuivat????? Mikä niitä ohjasi??? Sitä ei todellakaan evolutionistit voi selittää, vaan heiltä vaaditaan luja usko uskoa satuja.
Ei alkuräjähdys selitä yhtään mitään, ellei kaikkea ohjannut suuremmoinen äly, joka
laittoi esimerkiksi informaation DNA:han.
Raamattu sanoo hyvin: Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hänen kauttansa on kaikki luotu ja ilman häntä ei ole luotu mitään. Meille vahingoksi oli se, että Jumala loi enkelin, joka tulikin ylpeäksi ja kateelliseksi ja nousi kapinaan Jumalaa vastaan ja vielä sekin, että se on nyt tämän maailman ja avaruuden hallitsija.
Hyödyksi on se, että Luoja itse tuli ihmiseksi, kärsi syntiemme sovituksen, vuodatti viattoman verensä syntiemme tähden Golgatan ristillä, haudattiin ja nousi kuolleista ja voitti näin saatanan vallan.
Siksi paholainen riehuen kiemurtelee, koska se tietää, että se on jo voitettu ja vaikka
Jumala vielä antaa sen tulla 3 1/2 vuodeksi maailmaa ja kaikkia jumalattomia hallitsemaan, silti se heitetään lopulta helvetin liekkeihin ikuisesti.
Sinun ja minun ei tarvitse joutua kadotukseen, koska Jeesus voi meidät pelastaa.
Tee parannus tyhmästä evoluutiouskosta ja ryhdy Jeesukseen uskovaksi.
Kaikille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan, hän antaa Hengen voiman tulla Jumalan lapseksi. LeeBismark kirjoitti:
Niin vie. Evoluutio vaatii valtavastu uskoa. Muuttumisen kautta-sitähän evoluutio on, alkuaineet syntyivät selittämättämällä tavalla, atomit liittyivät toisiinsa molekyyleiksi, nämä soluiksi, niistä tuli kudoksia, elimiä ja lopulta eläviä olentoja, jotka vuosimiljardien aikana muuttuivat????? Mikä niitä ohjasi??? Sitä ei todellakaan evolutionistit voi selittää, vaan heiltä vaaditaan luja usko uskoa satuja.
Ei alkuräjähdys selitä yhtään mitään, ellei kaikkea ohjannut suuremmoinen äly, joka
laittoi esimerkiksi informaation DNA:han.
Raamattu sanoo hyvin: Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hänen kauttansa on kaikki luotu ja ilman häntä ei ole luotu mitään. Meille vahingoksi oli se, että Jumala loi enkelin, joka tulikin ylpeäksi ja kateelliseksi ja nousi kapinaan Jumalaa vastaan ja vielä sekin, että se on nyt tämän maailman ja avaruuden hallitsija.
Hyödyksi on se, että Luoja itse tuli ihmiseksi, kärsi syntiemme sovituksen, vuodatti viattoman verensä syntiemme tähden Golgatan ristillä, haudattiin ja nousi kuolleista ja voitti näin saatanan vallan.
Siksi paholainen riehuen kiemurtelee, koska se tietää, että se on jo voitettu ja vaikka
Jumala vielä antaa sen tulla 3 1/2 vuodeksi maailmaa ja kaikkia jumalattomia hallitsemaan, silti se heitetään lopulta helvetin liekkeihin ikuisesti.
Sinun ja minun ei tarvitse joutua kadotukseen, koska Jeesus voi meidät pelastaa.
Tee parannus tyhmästä evoluutiouskosta ja ryhdy Jeesukseen uskovaksi.
Kaikille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan, hän antaa Hengen voiman tulla Jumalan lapseksi.Noin sekaisin olevan vatipään kanssa on selvästi turha yrittää keskustella.
utti kirjoitti:
Noin sekaisin olevan vatipään kanssa on selvästi turha yrittää keskustella.
Meinasin kysyä miten kristinusko eroaa uskonnoista, mutta taitaa olla turhaa.
Hengen voima tuntuu tekevän paitsi Jumalan, myös henkiseltä tasoltaan lapseksi.
- tulikoselväksi
Tuohon löytöön on turha yrittää sotkea evoluutiota koska asialle löytyy kyllä ihan ymmärrettävä yliluonnollinenkin selitys.
Riivatut smuffit ovat varastaneet jonkun koululaisparan hiihtokilpailupalkinnon ja käyttäneet ko. lusikkaa bakkanaalisissa menoissa taikajuomiensa sekoitteluun. Nämä kirotut liemet myös selittävät lusikan huonon kunnon sillä ne tahraavat kaiken puhtaan.- LBismark
ja smuffit...?.....bakteereja, yksisoluisia----? Itsestään magnetismin ja vetovoiman avulla sattumanvaraisesti vuosimiljoonien kuluessa kehittyneitä ötököitä???
Vai! - Opettavaiset_lelut
En ymmärrä miksi ihmiset antavat Saatanasta peräisin olevia leluja lapsille. Meidän lahkon nettikaupasta saa turvallisia ja opettavaisia leluja lapsille ja lapsen mielisille edulliseen hintaan. Esimerkiksi nyt pääsiäisen lähestyessä tarjouksessa on Jeesus-nukkesarja jossa mukaan mm. tulee orjantappurakruunu, risti ja keihäs.
Nuken voi täyttää uhrilampaan verellä ja se vuotaa verta kuin aito Jeesus ristiinnaulitessa. Nukkea voi myös tökkiä keihäällä kylkeen ja se huutaa ääni väristen "Eeli, Eeli, lama sabaktani!". Patterit ja 8" rautanaulat kuuluvat sarjan hintaan. Käyttöohjeet voi jokainen itse lukea evankeliumeista.
Tiederyhmämme kehittelee myös Jeesus-nukke versiota 1.1 joka toimisi patterien sijaan rukouksen voimalla sekä Jeesus-nukke versiota 2.0 joka nousisi kolmantena päivänä kuolleista.
- LBismark
Kun nyt jokainen ymmärsi, että lusikka ei ole sattuman tulosta, mennään hetkeksi biologiaan.
Miten alkuaineet muodostivat itsestään molekyylejä, joista itsestään muodostui soluja ja niistä kudoksia ja elimiä ja kaikki eliöt, kasvit, eläimet ja myös ihminen.
Mikä oli se ulkoinen voima, joka vaikutti, että atomit asettuivat toistensa viereen, koska mekaniikan 1. laki sanoo, että kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia.
Yleisesti hyväksytään myös laki, ettei järjestystä synny itsestään.
Toissasyksynä yksi Nobelin palkinto annettiin kahdelle biokemistille, jotka olivat löytäneet monimutkaisen entsyymin, joka korjaa DNA:n informaation kopiointivirheet kun solu jakaantuu. Joku on laskenut, että todennäköisyys sille, että tuo entsyymi olisi syntynyt sattymalta on yhtä pieni ( ja käytännössä mahdoton) kuin, jos koko maailmankaikkeus olisi täynnä sokeita Rubikin kuuton ratkaisijoita ja he löytäisivät ratkaisun samalla sekunnilla tai jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä.
Siis elämäkö syntyi sattumalta ilman ohjausta ja päämäärää maapallolle elottomasta aineesta? Ei Raamattu turhaan sano;
Psalmit: 14:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa."
Evoluutio on mielettömyyttä, Jumala on luonut atomitkin. Einstein tiesi, että aineesta, massasta tulee valtava määrä energiaa. Siitä ymmärretään myös, että aine ja energia ovat saman asian eri puolia. Massaa voi siis pitää eräänä energian muotona. Ja lisäksi se ei häviä, muuttaa vain olomuotoaan.- LBismark
Eli ennenkuin mitään näkyvää on ollut, on täytynyt olla valoa ja lämpöä , siis enenrgiaa, jonka on täytynyt olla ajattelukykyinen, valtavan viisas olento.
Siis juuri kuten Raamattu ilmoittaa! Sieltä se Jumala löytyy, jos vain syntiinlangenneen ihmisen järki ei estä ja sumenna vilpitöntä kysyjää. "Miten alkuaineet muodostivat itsestään molekyylejä, joista itsestään muodostui soluja ja niistä kudoksia ja elimiä ja kaikki eliöt, kasvit, eläimet ja myös ihminen."
Alkuaineet muodostavat molekyylejä sähkömagnetismin avulla, kovalenttisen sidoksen ansiosta. Tarkkaan ei vielä tiedetä kuinka elämä alkoi, mutta erinäisiä hyvinkin vakuuttavia hypoteeseja aiheesta on luettavissa esim. Wikipediasta.
"Mikä oli se ulkoinen voima, joka vaikutti, että atomit asettuivat toistensa viereen, koska mekaniikan 1. laki sanoo, että kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia."
Se oli painovoima.
"Yleisesti hyväksytään myös laki, ettei järjestystä synny itsestään."
Sellaista lakia ei ole.
"Toissasyksynä yksi Nobelin palkinto annettiin kahdelle biokemistille, jotka olivat löytäneet monimutkaisen entsyymin, joka korjaa DNA:n informaation kopiointivirheet kun solu jakaantuu. Joku on laskenut, että todennäköisyys sille, että tuo entsyymi olisi syntynyt sattymalta on yhtä pieni ( ja käytännössä mahdoton) kuin, jos koko maailmankaikkeus olisi täynnä sokeita Rubikin kuuton ratkaisijoita ja he löytäisivät ratkaisun samalla sekunnilla tai jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Eipä kukaan luulekaan, että se olisi syntynyt sattumalta, vaan evoluution avulla.
"Siis elämäkö syntyi sattumalta ilman ohjausta ja päämäärää maapallolle elottomasta aineesta? Ei Raamattu turhaan sano;
Psalmit: 14:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa."
Elämä todellakin todisteiden valossa näyttää syntyneen itsestään n.4 miljardia vuotta sitten.
"Evoluutio on mielettömyyttä, Jumala on luonut atomitkin."
Atomit ovat syntyneet alkuräjähdyksessä ja tähdissä.
"Einstein tiesi, että aineesta, massasta tulee valtava määrä energiaa. Siitä ymmärretään myös, että aine ja energia ovat saman asian eri puolia. Massaa voi siis pitää eräänä energian muotona. Ja lisäksi se ei häviä, muuttaa vain olomuotoaan."
Aivan. Juuri siihen perustuu raskaampien atomien synty tähdissä.- LBismark
moloch_horridus kirjoitti:
"Miten alkuaineet muodostivat itsestään molekyylejä, joista itsestään muodostui soluja ja niistä kudoksia ja elimiä ja kaikki eliöt, kasvit, eläimet ja myös ihminen."
Alkuaineet muodostavat molekyylejä sähkömagnetismin avulla, kovalenttisen sidoksen ansiosta. Tarkkaan ei vielä tiedetä kuinka elämä alkoi, mutta erinäisiä hyvinkin vakuuttavia hypoteeseja aiheesta on luettavissa esim. Wikipediasta.
"Mikä oli se ulkoinen voima, joka vaikutti, että atomit asettuivat toistensa viereen, koska mekaniikan 1. laki sanoo, että kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia."
Se oli painovoima.
"Yleisesti hyväksytään myös laki, ettei järjestystä synny itsestään."
Sellaista lakia ei ole.
"Toissasyksynä yksi Nobelin palkinto annettiin kahdelle biokemistille, jotka olivat löytäneet monimutkaisen entsyymin, joka korjaa DNA:n informaation kopiointivirheet kun solu jakaantuu. Joku on laskenut, että todennäköisyys sille, että tuo entsyymi olisi syntynyt sattymalta on yhtä pieni ( ja käytännössä mahdoton) kuin, jos koko maailmankaikkeus olisi täynnä sokeita Rubikin kuuton ratkaisijoita ja he löytäisivät ratkaisun samalla sekunnilla tai jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Eipä kukaan luulekaan, että se olisi syntynyt sattumalta, vaan evoluution avulla.
"Siis elämäkö syntyi sattumalta ilman ohjausta ja päämäärää maapallolle elottomasta aineesta? Ei Raamattu turhaan sano;
Psalmit: 14:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa."
Elämä todellakin todisteiden valossa näyttää syntyneen itsestään n.4 miljardia vuotta sitten.
"Evoluutio on mielettömyyttä, Jumala on luonut atomitkin."
Atomit ovat syntyneet alkuräjähdyksessä ja tähdissä.
"Einstein tiesi, että aineesta, massasta tulee valtava määrä energiaa. Siitä ymmärretään myös, että aine ja energia ovat saman asian eri puolia. Massaa voi siis pitää eräänä energian muotona. Ja lisäksi se ei häviä, muuttaa vain olomuotoaan."
Aivan. Juuri siihen perustuu raskaampien atomien synty tähdissä.Tuo oli täyttä uskontoa. Evoluutiouskontoa! Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!
Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi. Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa.
Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?
Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa.
Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä.
Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla. Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi. Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä.
Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta. - efefwqawqa
LBismark kirjoitti:
Tuo oli täyttä uskontoa. Evoluutiouskontoa! Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!

kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."Järjestystä ei synny itsestään."
Miksei? LBismark kirjoitti:
Tuo oli täyttä uskontoa. Evoluutiouskontoa! Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!
Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi. Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa.
Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?
Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa.
Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä.
Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla. Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi. Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä.
Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Luehan Wagnerin "Kelpoisimman synty". Siinä tuokin on osoitettu täysin perättömäksi. Vaikka yhden määrätyn entsyymin syntyminen olisi tuota luokkaa, niin luonnossa saman funktion toteuttavia entsyymejä on Wagneria lainatakseni "hypertähtitieteellinen määrä".
Mikä tahansa monimutkaisen prosessin lopputulos voidaan jälkeenpäin määritellä erittäin epätodennäköiseksi. Se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että annetaan yhdelle lukemattomista vaihtoehdoista erityisasema, jota sillä ei ole. Vertaa lumihiutaleisiin, joita ei väitteen mukaan ole kahta täysin samanlaista, vaikka niiden lukumäärän täytyy olla tähtitieteellinen. Onko sattumalta löytämäsi luihiutale siis sen luokan ihme, että juuri sellaisen löytämiseen ei koko maailmankaikkeuden aika riittäisi? Tällaiseen ajatteluun tuo 70 peräkkäistä lottovoittoa viittaa.LBismark kirjoitti:
Tuo oli täyttä uskontoa. Evoluutiouskontoa! Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!
Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi. Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa.
Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?
Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa.
Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä.
Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla. Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi. Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä.
Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja"
Notta tällä tasolla on tietämys. Näytähän minulle yksikin kemisti, joka väittää painovoiman tai magnetismin kasaavan molekyylejä. Eihän sinulla ole asiasta edes peruskoulutietoa. Sama pätee myös juttuusi räjähdyksestä, jolla viitannet alkuräjähdykseen.
Jutut Darwinista kuolinvuoteella, ovat kreationistien keksintöä. Tieteen historia ei tiedä mitään viittausta sellaiseen. "Nuori ja ajattelematon Darwin" oli viisikymmentävuotias julkaistessaan Lajien synnyn. Hän kirjoitti korjauksia uudempiin painoksiin ollessaan vähän vähemmän nuori ja ajattelematon kuin 50 kesäisenä nöösärinä. Darwin kehitteli teoriaansa kuolemaansa asti.
Opetelkaa edes valehtelemaan paremmin. Jutut nuoresta ja ajattelemattomasta Darwinista ovat kaikessa naurettavuudessaan korneja.- LeeBismark
efefwqawqa kirjoitti:
"Järjestystä ei synny itsestään."
Miksei?Jos käpyjä tippuu maahan, montako vuotta pitää odottaa, että niistä muodostuu lause: Pekka ja Leila, tulkaa iltateelle! Uskon, ettei sellaista kosdkaan synny.
Jos simpanssi laitetaan kirjoituskoneen ääreen. Montako vuotta menee, että se
kirjoittaa Don Quijoten tai Sota ja Rauha- romaanin tai edes sivun verran jotain omaa vaikkapa saksan kielellä? LBismark kirjoitti:
Tuo oli täyttä uskontoa. Evoluutiouskontoa! Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!
Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi. Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa.
Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?
Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa.
Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä.
Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla. Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi. Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä.
Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."Tuo oli täyttä uskontoa."
Haha. Ei.
"Evoluutiouskontoa!"
Se on fysiikkaa.
"Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!"
Kerropas onko lumihiutale järjestynyt verrattuna vesipisaraan. Syntyvätkö lumihiutaleet itsestään?
"Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi."
Aivan, sekään ei ole syntynyt itsestään, vaan se on syntynyt evoluution avulla.
"Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa."
Painovoima ja sähkömagnetismi muiden luonnonlakien kanssa syntyi alkuräjähdyksessä.
"Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?"
Varmaankin kohdassa M O.
"Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa."
Aivan.
"Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Niin. Mutta kun entsyymit eivät synny sattumalta vaan evoluution avulla. Todennäköisyyslaskelmasi eivät siis päde todelliseen entsyymien syntyyn.
"Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla."
Juu, todistettavasti tapahtuu.
"Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi."
Kyse oli sähkömagnetismista. Molekyylien muodostuminen on ilmiselvä fakta, miljoonia kertoja havaittu. Elämän syntyä puolestaan ei vielä tunneta tarkasti, mutta siitä todellakin on jo perusteltuja hypoteeseja. Sen sijaan elämän synty luomisella on pelkkä satu, joka ei kelpaa edes hypoteesiksi.
"Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä."
Aha. Jos viittaat alkuräjähdykseen, niin sehän ei ollutkaan mikään tavanomainen räjähdys, vaan tilan räjähdyksenomainen laajeneminen.
"Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."
Sepä onkin jälleen yksi vanha kreationistinen vale. Darwinin kuolinvuoteella paikalla oli hänen tyttärensä, joka kiistää mitään moista tapahtuneen. Kreationistit esittävät tuotakin valhetta saadakseen tukea muille valheilleen kuten sille, että evoluutio muka olisi uskonto. Tosiasiassa sen jälkeen kun Darwin oli esittänyt tieteellisen teoriansa todisteineen, mikään hänen tekemänsä kiisto ei enää mitenkään olisi voinut estää evoluutioteorian voittokulkua.- tieteenharrastaja
moloch_horridus kirjoitti:
"Tuo oli täyttä uskontoa."
Haha. Ei.
"Evoluutiouskontoa!"
Se on fysiikkaa.
"Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!"
Kerropas onko lumihiutale järjestynyt verrattuna vesipisaraan. Syntyvätkö lumihiutaleet itsestään?
"Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi."
Aivan, sekään ei ole syntynyt itsestään, vaan se on syntynyt evoluution avulla.
"Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa."
Painovoima ja sähkömagnetismi muiden luonnonlakien kanssa syntyi alkuräjähdyksessä.
"Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?"
Varmaankin kohdassa M O.
"Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa."
Aivan.
"Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Niin. Mutta kun entsyymit eivät synny sattumalta vaan evoluution avulla. Todennäköisyyslaskelmasi eivät siis päde todelliseen entsyymien syntyyn.
"Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla."
Juu, todistettavasti tapahtuu.
"Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi."
Kyse oli sähkömagnetismista. Molekyylien muodostuminen on ilmiselvä fakta, miljoonia kertoja havaittu. Elämän syntyä puolestaan ei vielä tunneta tarkasti, mutta siitä todellakin on jo perusteltuja hypoteeseja. Sen sijaan elämän synty luomisella on pelkkä satu, joka ei kelpaa edes hypoteesiksi.
"Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä."
Aha. Jos viittaat alkuräjähdykseen, niin sehän ei ollutkaan mikään tavanomainen räjähdys, vaan tilan räjähdyksenomainen laajeneminen.
"Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."
Sepä onkin jälleen yksi vanha kreationistinen vale. Darwinin kuolinvuoteella paikalla oli hänen tyttärensä, joka kiistää mitään moista tapahtuneen. Kreationistit esittävät tuotakin valhetta saadakseen tukea muille valheilleen kuten sille, että evoluutio muka olisi uskonto. Tosiasiassa sen jälkeen kun Darwin oli esittänyt tieteellisen teoriansa todisteineen, mikään hänen tekemänsä kiisto ei enää mitenkään olisi voinut estää evoluutioteorian voittokulkua.Tuosta voit katsoa tarkemmin:
http://creation.com/arguments-we-think-creationists-should-not-use
Siinähän se on pääkonttorin julkaiseman kieltolistan kärjessä. - LeeBismark
moloch_horridus kirjoitti:
"Tuo oli täyttä uskontoa."
Haha. Ei.
"Evoluutiouskontoa!"
Se on fysiikkaa.
"Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!"
Kerropas onko lumihiutale järjestynyt verrattuna vesipisaraan. Syntyvätkö lumihiutaleet itsestään?
"Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi."
Aivan, sekään ei ole syntynyt itsestään, vaan se on syntynyt evoluution avulla.
"Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa."
Painovoima ja sähkömagnetismi muiden luonnonlakien kanssa syntyi alkuräjähdyksessä.
"Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?"
Varmaankin kohdassa M O.
"Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa."
Aivan.
"Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Niin. Mutta kun entsyymit eivät synny sattumalta vaan evoluution avulla. Todennäköisyyslaskelmasi eivät siis päde todelliseen entsyymien syntyyn.
"Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla."
Juu, todistettavasti tapahtuu.
"Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi."
Kyse oli sähkömagnetismista. Molekyylien muodostuminen on ilmiselvä fakta, miljoonia kertoja havaittu. Elämän syntyä puolestaan ei vielä tunneta tarkasti, mutta siitä todellakin on jo perusteltuja hypoteeseja. Sen sijaan elämän synty luomisella on pelkkä satu, joka ei kelpaa edes hypoteesiksi.
"Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä."
Aha. Jos viittaat alkuräjähdykseen, niin sehän ei ollutkaan mikään tavanomainen räjähdys, vaan tilan räjähdyksenomainen laajeneminen.
"Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."
Sepä onkin jälleen yksi vanha kreationistinen vale. Darwinin kuolinvuoteella paikalla oli hänen tyttärensä, joka kiistää mitään moista tapahtuneen. Kreationistit esittävät tuotakin valhetta saadakseen tukea muille valheilleen kuten sille, että evoluutio muka olisi uskonto. Tosiasiassa sen jälkeen kun Darwin oli esittänyt tieteellisen teoriansa todisteineen, mikään hänen tekemänsä kiisto ei enää mitenkään olisi voinut estää evoluutioteorian voittokulkua.Darwin recanted on his deathbed
Olikohan tytär väleissä kodinhoitajan kanssa, joka Charlesin pyynnöstä oli aikaisesti vilpolan ikkunan, kun hän halusi kuulla ulkona laulettua virttä - LeeBismark
oli aukaissut...
- LeeBismark
moloch_horridus kirjoitti:
"Tuo oli täyttä uskontoa."
Haha. Ei.
"Evoluutiouskontoa!"
Se on fysiikkaa.
"Järjestystä ei synny itsestään. Kyllä se on fakta jos sanasta "laki" tuli nenäherneys!"
Kerropas onko lumihiutale järjestynyt verrattuna vesipisaraan. Syntyvätkö lumihiutaleet itsestään?
"Kukaan ei uskoisi, jos väittäisit, että digikamera on syntynyt itsestään ja ajattele ihmisen silmää, joka on moninverroin monimutkaisempi."
Aivan, sekään ei ole syntynyt itsestään, vaan se on syntynyt evoluution avulla.
"Painovoima tai sähköenergia. Luojan olemassaolo on välttämätön, vain hullu sanoo sydämessään ei ole Luojaa."
Painovoima ja sähkömagnetismi muiden luonnonlakien kanssa syntyi alkuräjähdyksessä.
"Jos kävelet mesässä ja näet pudonneen kävyn. Ok. Jos näet kaksi tai useamman, Ok.
Jos kävyt muodostavat I? -kirjaimen, Ok. Missä on raja, että huomaat, että joku on järjestänyt kävyt kirjaimiksi? M O L O C K _ HO R R I D U S K O M P A S T U I?"
Varmaankin kohdassa M O.
"Et lukisi kyllä pitkään, kun huomaisit, että kyse ei ole sattumasta vaan jollakin henkilöllä on asiaa."
Aivan.
"Mieti vielä: Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Niin. Mutta kun entsyymit eivät synny sattumalta vaan evoluution avulla. Todennäköisyyslaskelmasi eivät siis päde todelliseen entsyymien syntyyn.
"Ei se tapahdu evoluutionkaan avulla."
Juu, todistettavasti tapahtuu.
"Evoluutio eli se että painovoima tai magnetismi tekisi atomeista molekyyleja, niistä soluja jne. on vain todellakin hypoteesi."
Kyse oli sähkömagnetismista. Molekyylien muodostuminen on ilmiselvä fakta, miljoonia kertoja havaittu. Elämän syntyä puolestaan ei vielä tunneta tarkasti, mutta siitä todellakin on jo perusteltuja hypoteeseja. Sen sijaan elämän synty luomisella on pelkkä satu, joka ei kelpaa edes hypoteesiksi.
"Muistan erään räjähdyspaikan, jonka jäljet todistivat aivan jotain muuta kuin järjestyneitä tuloksia. Romua ,metallinkappaleita, mursketta, riekaleita, nokea, laudanpätkiä, nestetahroja ja savuavaa muovia oli ympäriinsä. Räjähdyksessä syntyy vain kaaosta, ei järjestystä."
Aha. Jos viittaat alkuräjähdykseen, niin sehän ei ollutkaan mikään tavanomainen räjähdys, vaan tilan räjähdyksenomainen laajeneminen.
"Ei edes Darwin uskonut evoluutiopohdiskeluihinsa, vaan totesi
kuolinvuoteellaan olleensa vain nuori ja ajattelematon ja halusi kuulla Kristuksesta."
Sepä onkin jälleen yksi vanha kreationistinen vale. Darwinin kuolinvuoteella paikalla oli hänen tyttärensä, joka kiistää mitään moista tapahtuneen. Kreationistit esittävät tuotakin valhetta saadakseen tukea muille valheilleen kuten sille, että evoluutio muka olisi uskonto. Tosiasiassa sen jälkeen kun Darwin oli esittänyt tieteellisen teoriansa todisteineen, mikään hänen tekemänsä kiisto ei enää mitenkään olisi voinut estää evoluutioteorian voittokulkua.Lumihiutaleet ovat kaikki uniikkeja ja Luojan luomia.
Job kysyykin: Oletko nähnyt lumen varastohuoneet?
Tiedätkö Jumalan armon ja rakkauden ;Jes. 1:18
Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. - LeeBismark
agnoskepo kirjoitti:
"Yhden entsyymin todennäköisyys syntyä itsestään on yhtä pieni kuin jos joku voittaisi lotossa 70 kertaa peräkkäin täysosuman yhdellä rivillä."
Luehan Wagnerin "Kelpoisimman synty". Siinä tuokin on osoitettu täysin perättömäksi. Vaikka yhden määrätyn entsyymin syntyminen olisi tuota luokkaa, niin luonnossa saman funktion toteuttavia entsyymejä on Wagneria lainatakseni "hypertähtitieteellinen määrä".
Mikä tahansa monimutkaisen prosessin lopputulos voidaan jälkeenpäin määritellä erittäin epätodennäköiseksi. Se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että annetaan yhdelle lukemattomista vaihtoehdoista erityisasema, jota sillä ei ole. Vertaa lumihiutaleisiin, joita ei väitteen mukaan ole kahta täysin samanlaista, vaikka niiden lukumäärän täytyy olla tähtitieteellinen. Onko sattumalta löytämäsi luihiutale siis sen luokan ihme, että juuri sellaisen löytämiseen ei koko maailmankaikkeuden aika riittäisi? Tällaiseen ajatteluun tuo 70 peräkkäistä lottovoittoa viittaa.Lumihiutaleet ovat jokainen Jumalan uniikkikappaleita ja Herra Jeesus Kristus, jonka kautta Luoja ne on tehnyt tietää niiden lukumääränkin. Tunteehan JUMALA tähdetkin jopa nimeltä
LeeBismark kirjoitti:
Darwin recanted on his deathbed
Olikohan tytär väleissä kodinhoitajan kanssa, joka Charlesin pyynnöstä oli aikaisesti vilpolan ikkunan, kun hän halusi kuulla ulkona laulettua virttä"Darwin recanted on his deathbed
Olikohan tytär väleissä kodinhoitajan kanssa, joka Charlesin pyynnöstä oli aikaisesti vilpolan ikkunan, kun hän halusi kuulla ulkona laulettua virttä"
Sellaistakaan ei koskaan tapahtunut. Kreationistit vain valehtelivat senkin.LeeBismark kirjoitti:
Lumihiutaleet ovat kaikki uniikkeja ja Luojan luomia.
Job kysyykin: Oletko nähnyt lumen varastohuoneet?
Tiedätkö Jumalan armon ja rakkauden ;Jes. 1:18
Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi."Lumihiutaleet ovat kaikki uniikkeja ja Luojan luomia."
No ei. Kyllä ne syntyvät ihan luonnonlakien avulla sopivissa olosuhteissa, luonnonlait siis voivat vastoin luulojasi tuottaa järjestystä.
"Job kysyykin: Oletko nähnyt lumen varastohuoneet?
Tiedätkö Jumalan armon ja rakkauden ;Jes. 1:18
Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi."
Lumilla ei ole varastohuoneita, lumisateet syntyvät veden jäähtyessä ja kiteytyessä pilvissä.- LeeBismark
Kyllä Jumalalla on lumen varastohuone ja Jumala käyttää kerran vielä rakeita, ei lumisotaan, mutta johonkin sotaan kyllä, et vain ymmärrä, että se on totta, koska sinulla ei ole uskoa Jumalaan ja Raamattuun.
38:22 Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
38:23 jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi? - LeeBismark
moloch_horridus kirjoitti:
"Lumihiutaleet ovat kaikki uniikkeja ja Luojan luomia."
No ei. Kyllä ne syntyvät ihan luonnonlakien avulla sopivissa olosuhteissa, luonnonlait siis voivat vastoin luulojasi tuottaa järjestystä.
"Job kysyykin: Oletko nähnyt lumen varastohuoneet?
Tiedätkö Jumalan armon ja rakkauden ;Jes. 1:18
Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi."
Lumilla ei ole varastohuoneita, lumisateet syntyvät veden jäähtyessä ja kiteytyessä pilvissä.Niinhän se lumi syntyykin veden jäähtyessä ja kiteytyessä, mutta ilman Jumalan alullepanevaa luomisvoimaa ja ylläpitävää voimaa, sekään ei toimisi:
Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on ja hänessä kaikki pysyy voimassa. Sinäkin sait alkusi biologisesti ajatellen kun isäsi siittiösolu hedelmöitti äitisi munasolun, joka alkoi jakaantua. Mutta et sinäkään ilman Jumalan asettamaa
systeemiä olisi edes olemassa: Hän kutoi minut äitini kohdussa.
Sinusta tämä voi tuntua höpöhöpöltä,mutta totta se on. Sinun oman tulevaisuutesi kannalta olisi parasta, että etsisit totuutta. Mihin turvaat sitten, kun kolmasosa makeasta vedestä käy kuolemankarvaaksi ja kaikki vihanta ruoho palaa ja kolmasosa ihmiskuntaa kuolee ja jäljellejääneet, eivät tee parannusta. Nyt on vielä rauhallista, mutta kohta Euroopasta tulee kuohuva meri, josta nousee kaksi petoa.jotka saavat vallan ja paljon muutakin on tulossa.
Etsikää Herraa, silloin kyn hänet voi vielä löytää...nyt on vielä pelastuksen päivä.
Sano Jeesukselle; Tule Herra elämääni...ja hän tekee sen....se kannattaa. LeeBismark kirjoitti:
Kyllä Jumalalla on lumen varastohuone ja Jumala käyttää kerran vielä rakeita, ei lumisotaan, mutta johonkin sotaan kyllä, et vain ymmärrä, että se on totta, koska sinulla ei ole uskoa Jumalaan ja Raamattuun.
38:22 Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
38:23 jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?"Kyllä Jumalalla on lumen varastohuone ja Jumala käyttää kerran vielä rakeita, ei lumisotaan, mutta johonkin sotaan kyllä, et vain ymmärrä, että se on totta, koska sinulla ei ole uskoa Jumalaan ja Raamattuun."
Huoh. Sinä itse et ymmärrä, että lumisateet eivät tule mistään varastohuoneesta, vaan ne syntyvät pilvissä ja satavat alas. Ja tämä on fysikaalinen fakta.LeeBismark kirjoitti:
Niinhän se lumi syntyykin veden jäähtyessä ja kiteytyessä, mutta ilman Jumalan alullepanevaa luomisvoimaa ja ylläpitävää voimaa, sekään ei toimisi:
Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on ja hänessä kaikki pysyy voimassa. Sinäkin sait alkusi biologisesti ajatellen kun isäsi siittiösolu hedelmöitti äitisi munasolun, joka alkoi jakaantua. Mutta et sinäkään ilman Jumalan asettamaa
systeemiä olisi edes olemassa: Hän kutoi minut äitini kohdussa.
Sinusta tämä voi tuntua höpöhöpöltä,mutta totta se on. Sinun oman tulevaisuutesi kannalta olisi parasta, että etsisit totuutta. Mihin turvaat sitten, kun kolmasosa makeasta vedestä käy kuolemankarvaaksi ja kaikki vihanta ruoho palaa ja kolmasosa ihmiskuntaa kuolee ja jäljellejääneet, eivät tee parannusta. Nyt on vielä rauhallista, mutta kohta Euroopasta tulee kuohuva meri, josta nousee kaksi petoa.jotka saavat vallan ja paljon muutakin on tulossa.
Etsikää Herraa, silloin kyn hänet voi vielä löytää...nyt on vielä pelastuksen päivä.
Sano Jeesukselle; Tule Herra elämääni...ja hän tekee sen....se kannattaa."Niinhän se lumi syntyykin veden jäähtyessä ja kiteytyessä,"
Eli luonto synnyttää järjestystä itsestään, kuten sanoin. Olipas kreationistin taas vaikea tunnustaa totuutta.
- Ressu1
Minä ensin silvoin sukupuoli elimeni ja uhrasin poikani kun äänet pään sisällä käski sama rationaalinen ääni kertoi myös että metsä synnyttää lusikoita
- Ollivaan
Voi ressukkaa, jos tuo ääni oli Jumalan ääni niin minäkin uskon evoluutioon, jos ei, niin vaihda Herraa
- Ollikainensevaan
sukupuolielin= yhdyssana
poikani- sanan jälkeen pilkku
äänet monikossa, joten käski myös monikkoon : käskivät
Sama, isolla alkukirjaimella, koska se on virkkeen alussa
myös sanan jälkeen pilkku, koska että- sana aloittaa sivulauseen
lusikoita sanan jälkeen päättömerkki, piste
Kävitkö sinä koulua!
- Ressu1
Kävin eikös isossakirjassa nämä kaikki ole.... ja äidinkieli oli syvältä ja merkityksetöntä isoon kuvaan nähden vain matematiikalla oli merkitystä
- rähmää_silmissä
niin, lusikka taitaa kuitenkin olla se helpoin tunnistettava kun metsästä löytää.
Entä kun vähän kaivelee ison kiven juurelta ja ymmärtää että se harmaanvihreä jäkäläkerros ilmoittaa että kukaan ei ole koskennut siihen ainakaan 10 000 vuoteen. Sitten löytää hiekasta kiven joka muistuttaa jotain työkalua, esim. kirvestä. Muoto on aivan kuin ihmisen tekemä kivikirveen terä ja hyvin tarkoituksenmukainen ja toimiva. Millaisia johtopäätöksiä siitä kuuluu tehdä?- Into54
Pitää kääntää ja puhdstaa siitä kohdasta jossa alkaa kirjoitus; made in..
- Ressu1
Avaudun nyt vain tämän kerra tästä kirjoituksestsni. Minulla ei ollut lukihäiriötä kymmenen vuotta sitten. Sain sen onnettomuudessa jossa menetin kaiken perheeni kykyni tehdä töitä. Nykysin elän yksin ja alkoholi on ainut ystäväni. Onneksi näistä palstoista saa jotain kivaa itselleen ei jaksa aina baarissa istua.
- LBismark
Minä olin 70- luvulla juoppo tanssimuusikko, joka kysyin : Jos JUMALA oot olemassa ja sinulla on mulle joku tehtävä, osoita se pian.
Aivan pian sen jälkeen saxofonisti kuoli hengityskoneessa ja mulle tuli hurja rukouskamppailu, kun se kaveri kuolikin epäuskosta. Tai ainakin omalla elämällään osoitti, ettei uskonut Herraan Jeesukseen.
Minusta Jumala teki työmiehensä ja työtä kyllä riittää, mutta pelastusvarmuus on valtava asia.
- Ressu1
Rehellisesti sanoen jos jumala olisi olemadsa en haluaisi hänen pelastustaan... lapsille syöpää...loisia jotka syö aivoja..ei kiitos tuohon puuttumattomuus on silkkaa pahuutta
- LeeBismark
Niin, kaikille, jotka ottivat Jeesuksen vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsille....
Muista tämä tarjous, mutta et sinäkään tiedä milloin sielusi vaaditaan pois, ja silloin tarjous on ikuisesti ohi. - LBismark
LeeBismark kirjoitti:
Niin, kaikille, jotka ottivat Jeesuksen vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsille....
Muista tämä tarjous, mutta et sinäkään tiedä milloin sielusi vaaditaan pois, ja silloin tarjous on ikuisesti ohi.Jumalan lapseksi
- Ressu1
Huono tarjous psykopaatilta
- ghghghggh
Jemmaan tänne, eri nikillä:
En tarkoita tällä loukata mitenkään venäläisiä, mutta kun Suomessa vaan sattuu olemaan tämä verbi "ryssiä" joka tarkoittaa suunnittelemansa asian täydellistä mokaamista toteutusvaiheessa.
Joten ajattelin nostaa "top three" kategoriaan kolme kretua. Olkoot he otettuja, tai loukkaantuneita "kunniasta" jonka heille suon.
He ovat... Tadaaa! Mark5, yurki1000js ja RaamattuOnTotuus. Hilpeätä tässä on se, että jokainen heistä onnistuu ryssimään agendansa eri tavalla. Ryssiminen kuitenkin on tosiasia kaikkien kolmen kohdalla. Pitää vielä mainita, että Jyrbä monine sivunikkeineen ja JC eivät päässeet seulastani läpi ilmiselvinä trollaajina.
Mark5 onnistuu ryssimään tavoitteensa kirjoitelmiensa ja vastaustensa kerta kaikkisella lapsellisuudella ja mistään mitään ymmärtämättömyydellä. Lienee aidosti ns. vähälahjainen. Yurki1000js taas ryssii sekä massapostauksilla, että huuhaalinkeillään ja raamatunlauseillaan, jotka eivät liity yleensä millään tavalla asiaan. ROT taas onnistuu ryssimään asiansa valehtelemalla tiedeartikkeleista, vääristelemällä niiden sisällön, ehkä toivoen, ettei kukaan lukisi varsinaista artikkelia.
Ilmiselvää on myös, että nämä "top three" ryssijät eivät tajua ryssivänsä. Kuten eivät tajua monet tämän joukon ulkopuolelle syystä tai toisesta jättämäni kretutkaan.
Myönnän, että tämä aloitus on metakeskustelua.- miten.jaksat.tuota
Kun sinua kiinnostaa enemmän keskustelijat kuin keskustelu, olet joko:
1. Nainen
2. Typerä
3. Homo
4. Typerä nainen
5. Typerä homo
tai joku muu itsellesi sopivin yhdistelmä noista. - muuanmiäs
miten.jaksat.tuota kirjoitti:
Kun sinua kiinnostaa enemmän keskustelijat kuin keskustelu, olet joko:
1. Nainen
2. Typerä
3. Homo
4. Typerä nainen
5. Typerä homo
tai joku muu itsellesi sopivin yhdistelmä noista.Minua kiinnostaa tämän palstan poistelupolitiikka. Koska en ole rikkonut sääntöjä. Silti viestini poistetaan ja samaan aikaan erään viestissäni mainitun spämmäilyjä sallitaan.
tämäkin vastaus varmaan poistuu asiattomana. - muuan.taas.häiriköi
Jälleen poistui aloitus, jossa kyselin poiston syytä.
- rähmää_silmissä
tahtomattasiko nyt itse syyllistyit ryssimiseen?
On aina selvä merkki väittelyn aikaansaamasta argumenttien loppumisesta kun siirrytään henkilökohtaisuuksiin asioiden sijasta. Näillä palstoilla olet ilkeästi käynyt monien kimppuun kun et osaa loogisesti väitellä. Korjaa tapasi!
- muovi1usikka
Vielä kun vähän odotat, niin se evolvoituu hopealusikaksi. Jopa kultalusikaksi, mutta siihen menee melko monta vuotta lisää. Tai voithan katkaista sen. Molemmista puolikkaista kehittyy uusi lusikka, tai mahdollisesti haarukka tai veitsi, olosuhteista riippuen.
Tietenkin on selvää, että lusikka on kehittynyt itsestään, koska evolutionistien mukaan mihinkään ei ole tarvittu älyllistä suunnittelijaa, vaan kaikille löytyy luonnollinen tieteellinen selitys.
"Tietenkin on selvää, että lusikka on kehittynyt itsestään, koska evolutionistien mukaan mihinkään ei ole tarvittu älyllistä suunnittelijaa, vaan kaikille löytyy luonnollinen tieteellinen selitys."
Kreationistien mukaan kaikki on luotu Jumalan toimesta, joten toki metsään syntyy yliluonnollisesti paljonkin lusikoita, hokkus pokkus. Sinne vaan poimimaan niitä.Hieno puheenvuoro lainauslouhinnan kannalta. Kiitos että kerroit mitä Saatana on sinulle jutellut!
- LeeBismark
Mikä on totta ja mikä valhetta. Nimimerkki "agnosgepo" ei pystynyt tunnustamaan Jeesuksen lihaantulemista, no ymmärrettävästi evoluutiokirjoissahan ei sellaisesta puhutakaan, koska ne ovatkin antikristuksesta, mutta Totuuden kirjassa, Raamatussa sen sijaan puhutaan ja se on oman ilmoituksensa mukaan kokonansa Totuus ja yhtään sen kirjoituksista ei ole syntynyt ihmisen tahdosta, vaan Jumalan Pyhän Hengen johtamina Raamatun kirjoittajat kirjoittivat sen, minkä saivat Jumalalta. Raamattu ei myöskään ole ihmisen omin neuvoin selitettävissä, vaan siihenkin tarvitaan Jumalan Hengen johdatusta.
Liikkeellä on siis sekä totuutta, että valhetta. Tämä on saatanan valhe: Atomit muodostivat molekyyleja, ja molekyylit soluja. Soluista tuli kudoksia ja elimiä sekä
kasvinosia evoluution avulla. Sähkämagnetismin ja painovoiman avulla,
Tämä on Jumalan ilmoittama Totuus: Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä luotiin kaikki ja hänessä, Kristuksessa kaikki pysyy voimassa.
Kysyn evokkien tulevaisuuden parhaaksi: Mitä aiot tehdä, kun Raamatun ilmoitus, toteutuu, se mikä menee näin:
Johanneksen Ilm 8-9
6 Ne seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän torvea, valmistautuivat puhaltamaan torviinsa.
7 Ensimmäinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin tuli rakeita ja tulenlieskoja ja niiden seassa verta, ja ne iskivät maahan. Kolmannes maasta paloi, kolmannes puista paloi, ja samoin paloi kaikki vihanta ruoho.
8 Toinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin syöksyi mereen jokin, mikä oli suuri kuin vuori ja liekehti tulta. Kolmannes merestä muuttui vereksi, 9 kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmannes laivoista tuhoutui.
10 Kolmas enkeli puhalsi torveensa. Silloin putosi taivaalta suuri, soihtuna palava tähti, ja maahan pudotessaan se täytti kolmanneksen virroista ja vesien lähteistä. 11 Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmannes vesistä muuttui karvaaksi kuin koiruoho, ja monet ihmiset kuolivat vedestä, koska se oli tullut myrkylliseksi.
12 Neljäs enkeli puhalsi torveensa. Silloin kolmannes auringosta, kolmannes kuusta ja kolmannes tähdistä sammui, niin että ne pimenivät kolmanneksen. Päivä menetti kolmanneksen valostaan, ja samoin synkkeni yö.
13 Silloin näin kotkan, joka lensi korkealla taivaan laella ja huusi kovalla äänellä: "Voi! Voi! Voi niitä, jotka asuvat maan päällä! Vielä tulevat torvet soimaan, vielä puhaltaa torveensa kolme enkeliä."
1 Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, 2 ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. 3 Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. 4 Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa kedon ruohoa eivätkä mitään muutakaan vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä. 5 Heitäkään ne eivät saaneet tappaa, ainoastaan piinata viiden kuukauden ajan. Tuska, jonka ne ihmiselle tuottavat, on samanlainen kuin skorpionin piston tuottama. 6 Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.
7 Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, 8 ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka. Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, 9 ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa. Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun. 10 Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöllään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan. 11 Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon.*
12 Ensimmäinen voi-huuto on ohi. Mutta sen jälkeen tulee vielä kaksi huutoa.
13 Kuudes enkeli puhalsi torveensa. Silloin kuulin, kuinka Jumalan edessä olevan kultaisen alttarin sarvista tuli ääni, 14 joka sanoi kuudennelle torveaan soittaneelle enkelille: "Päästä irti ne neljä enkeliä, jotka ovat kahleissa suuren Eufratvirran rannalla." 15 Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta. 16 Niillä oli ratsuväkeä kaksikymmentätuhatta kertaa kymmenentuhatta sotilasta; minä kuulin joukkojen lukumäärän.
17 Tällaisia olivat näyssäni ratsut ja ratsastajat: niillä oli tulipunaiset, savunsiniset ja rikinkeltaiset rintapanssarit, ja hevosilla oli kuin leijonan pää ja niiden suusta suitsi tulta, savua ja rikin katkua. 18 Näihin kolmeen vitsaukseen -tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta --kuoli kolmannes ihmiskuntaa.
Et tule selviämään ilman uskoa Jeesukseen!!!- ManninenPV
Se on sodan kuvaus:
Saksalainen fyysikko ja insinööri
Bernhard Josef Philberth (1927 - 2010 ) on kirjoittanut kirjan
Teknisen aikakauden profetia, jossa (ss.215-218 on seuraavaa:)
Johanneksen Ilmestyskirjaan sisältyvä selonteko lopun ajan tapahtumista, jonka apostoli Johannes kirjoittaa ns. kuuden
pasunan puhalluksen yhteydessä Ilmestyskirjan luvuissa 8-9,
on tulkittavissa ratkaisevia yksityiskohtiaan myöten selostuk-
seksi ydinasen käydystä suursodasta ja sen tapahtumista. Tekstissä on teknisiä tapahtumia koskevia havaintoja selos-
tettu mitä yksinkertaisimmin ei-teknisin ja silti sattuvin sanoin
.. niin tapahtumien kokonaisuus kuin sen maailmanlaajuiset seu-
rauksetkin ovat Ilmestyskirjan tekstissä suorastaan hämmästyttävässä määrin kvantitatiivisesti oikein käsitetyt.
Ensi-isku ydinpommeilla niin, että radioaktiivinen saastevaikutus
koskee eniten ruohokasveja ja vähemmän puuvartisia kasveja.
Meressä räjähtävä atomi- tai vetypommi nostaa valtavan vuoria
muistuttavan vesimuodostelman ja kolmasosa laivoista hukkuu
suuriin hyökyaaltoihin.
Ydinohjus tuhoaa saastellaan kolmasosa makean veden lähteistä ja
ohjuksen muovisuojus palaessaan saa sen näyttämään tulisoihdulta.
Valtavat savu- ja pölypilvet peittävät auringonvalon ja päivälläkin
on kuin yö.
Ensi-iskun jälkeen Ilmestyskijan 8-9 luku kuvaa helikopterien, lentokoneiden ja maavoimien sotatoimia ja Eufrat-virralle saapuu
200 miljoonainen armeija ja tulesta, savusta ja tulikivestä eli sodan seurauksena 1/3 ihmiskuntaa kuolee.
Jumala armahda meitä! "Nimimerkki "agnosgepo" ei pystynyt tunnustamaan Jeesuksen lihaantulemista, no ymmärrettävästi evoluutiokirjoissahan ei sellaisesta puhutakaan..."
Älä unohda, että olen ollut vuosikausiafundamentalistinen herätyskristitty ja toiminut seurakunnassani puhujana. Tunnen Raamattua varmasti siinä kuin sinäkin, eivätkä nuo juttusi ole minulle lainkaan vieraita.
" Atomit muodostivat molekyyleja, ja molekyylit soluja. Soluista tuli kudoksia ja elimiä sekä
kasvinosia evoluution avulla. Sähkämagnetismin ja painovoiman avulla..."
Mistä lähtien atomit, molekyylit, solut ja elimet ovat syntyneet sähkömagnetismin ja painovoiman avulla? Kannattaisi hankkia edes perustiedot asiasta, josta kirjoittelee.- LeeBismark
Puhujana! Mutta henkesi ei tunnustanut Jeesusta Kristusta lihaantulleeksi kun Herran nimessä sitä kysyttiin. Olet siis antikristuksen hengessä puhumassa.
En minä ole väittänyt mitään sähkömagnetismin tai painovoiman vaikituksesta , vaan kirjoittanut Jumalan luovasta Sanasta.
Raamattu sanoo hyvin: Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hänen kauttansa on kaikki luotu ja ilman häntä ei ole luotu mitään
- LeeBismark
Mitäpä agnosgepo haluaa pääpiirtein niinku Raamatusta ihmisille opettaa?
Miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar ?
Entä agnostikkogebo ja fundamentalistit? "Löysin yhtenä kesänä metsästä hieman hapettuneen lusikan ja kun sitä vähän kiillottelin, siinä näkyi kaiverrus III p."
Oliko lusikassa reikä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3858468Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732820- 131162
- 76998
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25896
- 55873
- 64832
- 50831
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72802