Soini on saatava myös hallituksesta pois

Jos Soinia ei saada hallituksesta pois, on hän takapiruna koko ajan eikä persujen toimintaan tule juuri mitään muutoksia. Soini ei saa jäädä myöskään persujen puoluehallitukseen samasta syystä. Kunniapuheenjohtajaksi hänet voidaan nimittää.
7116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koita saada lääkityksesi kuntoon hhhe.

Äänestä

Hallitus kaatuu, Suomen talous ajautuu Perseelle, jos Timppa lähtee hallituksesta, On se vain niin jytky juttu tämä asia, Hänellähän on eduskunnan viisaus,sen on hallituspuolueet jo
Tunnustaneet, heillähän on iso pelko,jos tuleva persujen pamppu ei pääse hallitukseen, niinpä he jakaa työministerin pallit kahtia,näin asia ratkaistaan, oikeusministerin salkku tulevalle
Persujen pääjytkylle, Linströmille jää työministerin Laukku.

Äänestä

On+tulossa+lisää+ministerinpaikkoja,+joten+Sampo+ja+Timo+ovat+100%+varmasti+mukana.+Terhon+puheenjohtajuus+tuo+paljon+lisäjäseniä+puolueeseen,+sillä+hän+on+pienen+ihmisen+asialla.

Äänestä

Eduskunnan kahviossa kuiskitaan, että Soini olisi perustamassa uutta puoluetta. Voi kyllä olla hevosmiesten (=keskustan) juttuja.

Äänestä

Soinilla on jo ihan oma puolue. Se on RKP:n matutava läskihomosiipi. Se saa vaaleissa vain yhden äänen.

Äänestä

Vastaus kaikkiin vaatimuksiin Soinia vastaan on yksinkertainen... Mutta kun Säätiö.

Soini hyvin SMP:n historiaa muistaneena osasi varautua tähän tilanteeseen jo 10 vuotta sitten, kun omin Säätiön henkilökohtaiseen hallintaansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Soini_ulos kirjoitti:

Jos Soinia ei saada hallituksesta pois, on hän takapiruna koko ajan eikä persujen toimintaan tule juuri mitään muutoksia. Soini ei saa jäädä myöskään persujen puoluehallitukseen samasta syystä. Kunniapuheenjohtajaksi hänet voidaan nimittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu