MITÄ ON SUVAITSEVAISUUS,OLETKO SUVAITSEVAINEN??

Sanaan suvaitsevaisuus törmää nykyään joka paikassa.

Unescon suvaitsevaisuuden periaatteiden julistuksessa suvaitsevaisuus nähdään kulttuureiden ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamisena, hyväksymisenä ja arvostamisena, sopusointuisena erilaisuutena.

Tuo lyhyt tiivistelmä suvaitsevuuden määritelmästä ei kata sitä kokonaan. Suvaitsevaisuudessa on kyse pohjimmiltaan siitä, että jokainen pystyisi elämään ihmisarvoisen ja hyvän elämän omana itsenään ilman pelkoa siitä, että leimautuisi mielipiteidensä, vakaumuksensa tai seksuaalisuutensa perusteella joksikin.

Valitettavasti suvaitsevaisuutta käytetään TÄLLÄ HETKELLÄ monin paikoin täysin väärin, jolloin se kääntyy itseään vastaan. Suvaitsevaisuuden pää-äänenkannattajat nimittäin tuppaavat hyvin herkästi unohtamaan, miten julistus jatkuu.

Julistuksessa nimittäin sanotaan, että suvaitsevaisuus EI OLE myöntyväisyyttä, alentuvaisuutta eikä suopeutta.

Esimerkiksi jos suvaitsevaisena itseään pitävä nainen opettaa maahanmuuttajille suomalaisia tapoja ja kulttuuria,hänen ei tarvitse (eikä pidä ) pukeutua kuten arabinaiset ja esiintyä nöyränä kuten taannoin Ylen aamutv:ssä eräs maahanmuuttajia kouluttava kantasuomalainen nainen kertoi tekevänsä.

Palataan vieltä tuohon julistukseen,lisäksi siinä todetaan, että suvaitsevaisuus merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan, mutta hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se tarkoittaa myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.

Nimenomaan tässä kohdassa suvaitsevaisuuden käsitys on hämärtynyt kaikkein pahiten.

Ihmiset tuppaavat käsittämään suvaitsevaisuudeksi vaan sen, mikä vastaa heidän omaa käsitystään oikeasta ja väärästä. Kaikki poikkeavat mielipiteet leimataan välittömästi suvaitsemattomuudeksi. Näin suvaitsevaisuuden korostaja onkin itse hyvin herkästi suvaitsematon.

Tästä meillä on hyviä esimerkkejä vaikkapa juuri nyt helsingin rautatientorilta,jossa itseään suvaitsevaisina pitävät henkilöt usein kohdistavat vihapuhetta vastakkaista näkemystä omaavaan eli tuohon Suomi Ensin ryhmää kohtaan...??
Tilannetta seurattuani huomaa että suvaitsevaiset voivat saada jopa fyysisiä oireita ja huomattavaa syljenerityksen lisääntymistä Aleksis Kiven patsaan lähellä.

Toinen esimerkki löytyy ekologisuuden korostamisesta.

Suvaitsevaista Suomea korostavat Vihreät ajaa aktiivisesti kasvisruuan lisäämistä eettisenä ja ekologisena vaihtoehtona. Useampi paikallisjärjestö on tehnyt aloitteen koulujen kasvisruokapäivästä, jolloin kouluruokana ei tarjoiltaisi lihaa.

Aloitteen tekijät pitävät yhtä näkemystä ruokavalion eettisyydestä niin paljon muita näkemyksiä parempana, että koko kansa on saatava sitä noudattamaan.

Entäpä, jos asian kääntäisi toisin päin? Jos joku taho alkaisikin ajaa pakollista liharuokapäivää, jolloin verovaroin kustannetun kouluruuan vaihtoehdot olisivat kalakeitto ja kebabkiusaus?

Aloite tuomittaisiin heti yksilönvapautta ja -valintoja rajoittavana sekä epäeettisenä. Kasvisruokapäiväaloitteelle näin ei ole käynyt, vaikka pohjimmiltaan siinä on kyse samasta asiasta kuin mielikuvituksellisessa liharuokapäivässä.

Unescon periaatteiden läpi tarkasteltuna kumpikaan aloite ei edusta suvaitsevaisuutta. Jos kyse ei ole näkemyksen tyrkyttämisestä, mistä sitten? Tyrkyttäminen on kuitenkin verhottu ovelasti eettisyyden taakse.

Monessa kiistassa itse asia hukkuu suvaitsevaisuuden korostamisen alle. Näin on vaikkapa tasa-arvoisen avioliittolain kanssa.

Kumpikin vihkimisestä väittelevä osapuoli tuntuu unohtuneen, että avioliiton voi jo nyt solmia ilman kirkkoakin.

Kirkko voisi halutessaan kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia avioon, ja he voisivat purjehtia avioliiton satamaan muualla. Näin kirkko eläisi omien arvojensa mukaisesti ja yhteiskunta omiensa.

Silti kumpikin osapuoli haukkuu toisiaan, yksi harhaoppisiksi moraalinrapauttajiksi, toinen ihmisoikeuksien loukkaajiksi. Kumpikin huutaa omien arvojensa hyväksymisen perään niin paljon, että se, mistä alun perin väiteltiin, on jo unohtunut.

Suvaitsevaisuus on kuin päättymättömät Penrosen portaat: se on olemassa vain paperilla.

Koko kaunis idea kaatuu siihen, että absoluuttista totuutta ei ole. Totuus riippuu aina tulkitsijasta. Kun asioista aletaan väitellä, katsotaan vain omien lasien läpi.
34340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

En ole suvaitsevainen.

1Äänestä

Olen suvaitsevainen. Suvaitsen PerusSuomalaisten ajamia asioita, ja muutenkin kannatan PerusSuomalaisia laidasta laitaan.

1Äänestä

Katson olevani suvaitsevainen ja avarakatseinen maailmankansalainen. Olen matkustellut suhteellisen paljon ja tulen toimeen hyvin erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Teen lisäksi täysin vapaaehtoisesti työtä Suomen Punaisessa Ristissä joka on suvaitsevainen, rasismia vastustava humanitäärinen järjestö. Näkökantani on SPR:ssä hyväksytty ja palvelen SPR:n arvojen mukaisesti.

http://www.eirasismille.fi/

Ei rasismille!–hanke tarttuu arjen rasismiin

Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta.
Rasismi on ajattelutapa, joka lietsoo vihaa ja luo eriarvoisuutta ihmisten välille sekä kieltää jokaiselle yhtäläisesti kuuluvat ihmisoikeudet. Rasismi vahingoittaa paitsi sen kohteiksi joutuneita myös koko yhteiskuntaa. Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta. - See more at: http://eirasismille.fi/asennetalkoot#sthash.bvJIErN8.dpuf
Rasismi on ajattelutapa, joka lietsoo vihaa ja luo eriarvoisuutta ihmisten välille sekä kieltää jokaiselle yhtäläisesti kuuluvat ihmisoikeudet. Rasismi vahingoittaa paitsi sen kohteiksi joutuneita myös koko yhteiskuntaa. Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta. - See more at: http://eirasismille.fi/asennetalkoot#sthash.bvJIErN8.dpufRasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta.

Etnisen syrjinnän ehkäiseminen on osa Punaisen Ristin perustoimintaa.

Vuonna 2017 kampanjaviikko tapahtuu viikolla 12 eli 20.–26.3.2017. Tapahtumia ja tempauksia järjestetään eri puolilla Suomea. Kampanjan suojelija on Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

SPR vastustaa kaikessa toiminnassaan fasismia, ääri-isänmaallista rasistista ajattelua sekä väkivaltaista isänmaallista käytöstä. SPR pyrkii luomaan Suomeen suvaitsevaisen, inhimillisen ja humaanin ilmapiirin kaikille maassa oleville.

1Äänestä
  • Joo....mutta et vaikuta suvaitsevaiselta....jotenkin ei tule sellaista kuvaa sinusta.

    1Äänestä

  • Oletkovaiet kirjoitti:

    Joo....mutta et vaikuta suvaitsevaiselta....jotenkin ei tule sellaista kuvaa sinusta.

    Olen kaikkea muta kohtaan paitsi isänmallista ihmisvihaa kohtaan. En suvaitse jääkylmiä isänmaallisia kovia arvoja, ulkomaalaisvihaa ja takapajuista rajat kiinni-ajattelua, eikä niitä hyväksy Punainen Ristikään järjestönä. SPR on hoitanut pakolaiskriisin isänmaallisilta mitään kysymättä yhteistyössä Migrin kanssa.

    Äänestä

  • SPR on epäonnistunut pahasti missiossaan suvaitsevaisuuden edistämisessä. Nämä VOKeissa SPR:n hyysättävänä makaavat maahantunkeutujat kun eivät suvaitse homoja, naisten vapaata seksuaalisuutta, vääräuskoisia, oman uskonnon muita haaroja, länsimaista uskonnon sijaan tieteeseen ja demokratiaan perustuvaa yhteiskuntaa, jne.

    1Äänestä

  • Jep siinähän se tulikin.....vastaus...kiitos.

    1Äänestä

  • olensuvaitsevainen kirjoitti:

    Olen kaikkea muta kohtaan paitsi isänmallista ihmisvihaa kohtaan. En suvaitse jääkylmiä isänmaallisia kovia arvoja, ulkomaalaisvihaa ja takapajuista rajat kiinni-ajattelua, eikä niitä hyväksy Punainen Ristikään järjestönä. SPR on hoitanut pakolaiskriisin isänmaallisilta mitään kysymättä yhteistyössä Migrin kanssa.

    Rajat kiinni on itsenäisten valtioiden elinehto. Rajat kiinni ei tarkoita sitä, että kukaan ei tule eikä mene. Tätä eivät nykyajan hyödylliset idiootit ymmärrä. Suomi oli arvostettu maa ennen ja kävi kauppaa, vaikka rajat olivat hyödyllisten idioottien määritelmää käyttäen KIINNI.

    Jätätkö sinä hörhö asuntosi ja autosi ovet auki? Miksi pidät niitä kiinni? Sehän on ihmisoikeusloukkaus, jos asuntoosi ei saa kuka tahansa tulla milloin tahansa ja vielä tehdä siellä mitä tahansa.

    2Äänestä

  • olensuvaitsevainen kirjoitti:

    Olen kaikkea muta kohtaan paitsi isänmallista ihmisvihaa kohtaan. En suvaitse jääkylmiä isänmaallisia kovia arvoja, ulkomaalaisvihaa ja takapajuista rajat kiinni-ajattelua, eikä niitä hyväksy Punainen Ristikään järjestönä. SPR on hoitanut pakolaiskriisin isänmaallisilta mitään kysymättä yhteistyössä Migrin kanssa.

    Ei ne mitään kovia arvoja ole nämä isänmaalliset arvot. Kokoomus joka edustaa globalismia, se porukka on kovien arvojen porukka. Siinä heikot sortuu elon tiellä jonka työttömäksi jääneet tietävät kun firmat siirretään ulkomaille. Tämä on kovien arvojen politiikkaa josta isänmaallisuus on kaukana. Kovia arvoja edustaa myöskin muut Suomen myyjät. Vihervasurit kannattaa eu:ta joka perustuu näihin koviin taloudellisiin kapitalistisiin suuruudenhulluihin asenteisiin ja arvoihin. Isänmaalliset sensijaan kannattavat pehmeitä arvoja kuten tiettyä säännöstelyä taloudessa, omaa pienimuotoista maataloutta jne. Kaikki nämä eu tuhoaa suuruudenhulluudessaan.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Kovista arvoista vielä sen verran että vihervasurit kannattavat enemmän kuin mitään tätä turvapaikkatouhua, siis turvapaikkabisnestä. Siinä puhuu kova arvo eli raha mafioineen. Tämän takia eliitti pitää siitä kynsin hampain kiinni koska se tietää heille hilloa. Älä puhu mitään kovista arvoista kun olet pihalla kuin lumiukko.

    Suomi Ensin porukka vastustaa näitä kovia arvoja henkeen ja vereen. Lukuisia kertoja Marco on puhunut näitä pankkikähmintöjä ja pörssitouhuja vastaan jos olet sattunut kuuntelemaan. Eu edustaa näitä kovia raadollisia rahamaailman arvoja, ja näitä vastustamme. Kumma kyllä, näitä tosiaan, muka-pehmeiden arvojen kannattajat vihervasurit kannattavat. Paskat heille pehmeät arvot ole mitään. Se on silmänlumetta heiltä ja sisin on pimeyttä sekä kovuutta toisinajattelijoita kohtaan täynnä. Ovat tekohumaaneja ja muka-auttavia hyviksiä.

    Äänestä

  • Nyt kun vielä puhutaan kovista arvoista, niin tämä liberaali kaiken salliva arvomaailma on juuri sitä. Sen ajattelun lopputulema yksittäiselle ihmiselle sekä myös kansakunnille on kova hinta joka siitä joudutaan ja on jouduttu osin maksamaan. Sen ajattelun tuloksena ihmiset joutuvat työttömiksi, joutuvat maksamaan yli varojensa turvisten elätyksen, joutuvat rikollisuuden uhreiksi, valta voi mennä muille kuin omalle kansalle, tulee vieraat isännät, jne jne. On myöskin kova isku kansan oikeustajulle kun muita kansanryhmiä suositaan oman kansan kustannuksella, kuin märkä rätti vasten kasvoja. Tämä vasta on kovuutta jos siitä puhutaan.

    Äänestä

Aika fiksu avaus, mut jokainen saa olla oma itsensä eli minä en sanele millaista asua pitäs jonkun mamun käyttää Suomessa.
Mua ei haittaa vaikka joku mamunainen pukeutuu huntuun.
Ei vois vähempää kiinnostaa, ei siis haittaa pätkääkään.

Äänestä

Pitäisi pysähtyä ajattelemman että onko meillä rahaa ylläpitää suuren mittakaavan maahanmuuttoa? Onko meillä rahaa hoitaa omat kansalaisemme,sairaat ja omat vanhuksemme, vai annammeko heidän maata märissä vaipoissaan jotta voimme elättää / kotouttaa ulkomaalaisia.
Meillä ei ole näköpiirissä suuria tuloja,vain suuria menoja,miksi siis olemme sinisilmäisiä ja uskomme maahanmuuton ihmeeseen jota meille nyt syötetään?

1Äänestä

Tämä niin kutsuttu nykyajan suvaitsevaisuus on natsien kaltainen uskomus- ja vainoamisjärjestelmä, jossa on määritelty yksi totuus jota kaikkien on seurattava ja toteltava rangaistuksen pelossa.

Äänestä

Yli 90 prosenttia suomalaisista EI SUVAITSE persuja. Persut saivat mitä tilasivat.

1Äänestä
  • teit+stubbit.+oikea+luku+on+10%

    Äänestä

Suvaitsevaisuus taitaa olla vihaa.....suvaitsevaisina itseään pitävät eivät välitä muusta kuin siitä,että heidän kanssaan erimieltä olevia kantasuomalaisia voi vihata suvaitsevaisuuden kilven takana .
Se on sellaista naapurin kyttäysvihaa, tyyliin sillä on uusi auto saatana,se antaa voimaa päivään ja merkitystä elämään.
Totuushan ei ole että maailman hätä ei loppuu siihen kun suomeen otetaan 20000 miestä ulkomailta.

1Äänestä

Totuushan on että maailman hätä ei loppuu siihen kun suomeen otetaan 20000 miestä ulkomailta.
Näitä miehiähän tarvitaan heidän kotimaassaan.....!

Äänestä

Trumpin valinta USA:n presidentiksi tuli taivaan lahjana. Tämä selventää jakolinjat suvaitsevaisiin ja suvaitsemattomiin. Nyt nähdään ja kuullaan ketkä ovat suvaitsevaisia ja ketkä eivät. Suvakit vaativat laittomaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia suomalaisia siedättämään itsensä ja tottumaan asiaan. Nyt suvakeilta kuulee julkisuudessa tv:ssä lausuntoja, "Trump on hullu, tarkemmin pähkä hullu" ja "en voi käsittää miten Trumpista tuli presidentti". Totean tähän, että Trumpista tuli presidentti koska USA:ssa toimitettiin demokraattiset vaalit. Ei siinä sen kummempaa viisaustiedettä ole.

Äänestä

En ole

Äänestä

En taatusti suvaitse myltikylttiä. Olen kurkkuani myöten täynnä myltikylttiä. Rahoja haaskataan ja maa tuhoutuu. Yököttää koko sana "suvaitsevaisuus".

Äänestä

Suvaitsevaisuus on mielensairaus. Eläinkin vartioi reviiriään.

Kehitysmaissa taas ei ole anoreksiaa eikä suvaitsevaisuutta, koska heillä on oikeitakin ongelmia. Hyvinvointivaltioissa ihmisten pitää sitten itse kehitellä tällaisia.

Äänestä

Olen suvaitsevainen - kunhan joku muu maksaa viulut.

Äänestä

EN OLE.

Äänestä

Persuja aikaisemmin suvainneet loikkivat puolueesta eroon yhä kiihtyvällä vauhdilla. Soinin luopuminen näyttää vain kiihdyttävän vauhtia.

Äänestä

En ole..............varsinkaan ultrasuvaitsevainen.

Äänestä

"ei tarvitse (eikä pidä ) pukeutua kuten arabinaiset ja esiintyä nöyränä" Tästä samaa mieltä muutoin, paitsi sulkeissa olevasta tekstistä eikä pidä. Ei tarvitse, mutta saa. Vaikka se ei minuakaan erityisemmin miellytä.

Millä tavoin Suomi Ensin -ryhmä edustaa suvaitsevaisutta? Tätä ainakin oletan sinun tarkoittavan, kun edellä puhut siitä, että kaikki eriävät näkemykset leimataan suvaitsemattomuudeksi ja otat sitten esiin tämän ryhmän.

Kasvisruokapäivän kääntämisestä. Eikös niitä ole tavannut olla viisi liharuokapäivää viikossa, ja jatkossa olisi sitten vähän vähemmän? Eettisyys ja terveellisyys ovat tärkeitä asioita lasten ruokavaliossa. Suvaitsevaisuuskin varmaan siinä mielessä, että annetaan tehdä valintoja omien arvojensakin pohjalta.

Mitä tasa-arvoiseen avioliittolakiin tulee, niin kirkko on siinä sivuosassa. Kysehän oli siitä, minkä väität unohtuneen, eli tasa-arvoisesta avioliittolaista. Joillekin uskovaisille tuli kriisi, että juuriko kirkossakin sitten vihittäisiin, mutta eihän se siinä olennaista ole. Kirkko toimikoon kuten tahtoo - noudattakoon lakia tai jättäköön vihkioikeutensa syrjään, mutta tämä on erillinen keskustelu.

Suvaitsevaisuus nimenomaan näkyy arkielämässä, papereista viis. Jos ajatuksena on, ettei absoluuttista totuutta ole, on jo ehkä oivaltanut jotakin suvaitsevaisuudesta.

"Ihmiset tuppaavat käsittämään suvaitsevaisuudeksi vaan sen, mikä vastaa heidän omaa käsitystään oikeasta ja väärästä. Kaikki poikkeavat mielipiteet leimataan välittömästi suvaitsemattomuudeksi. Näin suvaitsevaisuuden korostaja onkin itse hyvin herkästi suvaitsematon."

En tiedä, onko näin. Itse koen hyvin eri tavalla ja havaintonikaan eivät tue väitettäsi. Eiköhän jokaisella ole johonkin asiaan suvaitsevaisuutta ja johonkin toiseen suvaitsemattomuutta.

Äänestä
  • Urbaani voittaa Matin perustelukyvyillään 100-0, vaikkei kaksintaistelua vielä ole nähty, toivoisin sellaista.En usko että rekisteröity asiantuntija olisi Matti mutta mahdollinen sanallinen vääntö olisi hauska nähdä.Urbaanilla tieto perustuu faktoihin.Matilla googleen ja öyhöttämiseen.

    Äänestä

Totuushan on että maailman hätä ei loppuu siihen kun suomeen otetaan 20000 miestä ulkomailta.
Näitä miehiähän tarvitaan heidän kotimaassaan.....Eikö vaan?

1Äänestä

Suvaitsevaiset eivät ole suvaitsevaisia...............tämä on nähty.

1Äänestä
  • En suvaitse niitä jotka eivät ole suvaitsevaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelenvaan kirjoitti:

Sanaan suvaitsevaisuus törmää nykyään joka paikassa.

Unescon suvaitsevaisuuden periaatteiden julistuksessa suvaitsevaisuus nähdään kulttuureiden ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamisena, hyväksymisenä ja arvostamisena, sopusointuisena erilaisuutena.

Tuo lyhyt tiivistelmä suvaitsevuuden määritelmästä ei kata sitä kokonaan. Suvaitsevaisuudessa on kyse pohjimmiltaan siitä, että jokainen pystyisi elämään ihmisarvoisen ja hyvän elämän omana itsenään ilman pelkoa siitä, että leimautuisi mielipiteidensä, vakaumuksensa tai seksuaalisuutensa perusteella joksikin.

Valitettavasti suvaitsevaisuutta käytetään TÄLLÄ HETKELLÄ monin paikoin täysin väärin, jolloin se kääntyy itseään vastaan. Suvaitsevaisuuden pää-äänenkannattajat nimittäin tuppaavat hyvin herkästi unohtamaan, miten julistus jatkuu.

Julistuksessa nimittäin sanotaan, että suvaitsevaisuus EI OLE myöntyväisyyttä, alentuvaisuutta eikä suopeutta.

Esimerkiksi jos suvaitsevaisena itseään pitävä nainen opettaa maahanmuuttajille suomalaisia tapoja ja kulttuuria,hänen ei tarvitse (eikä pidä ) pukeutua kuten arabinaiset ja esiintyä nöyränä kuten taannoin Ylen aamutv:ssä eräs maahanmuuttajia kouluttava kantasuomalainen nainen kertoi tekevänsä.

Palataan vieltä tuohon julistukseen,lisäksi siinä todetaan, että suvaitsevaisuus merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan, mutta hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se tarkoittaa myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.

Nimenomaan tässä kohdassa suvaitsevaisuuden käsitys on hämärtynyt kaikkein pahiten.

Ihmiset tuppaavat käsittämään suvaitsevaisuudeksi vaan sen, mikä vastaa heidän omaa käsitystään oikeasta ja väärästä. Kaikki poikkeavat mielipiteet leimataan välittömästi suvaitsemattomuudeksi. Näin suvaitsevaisuuden korostaja onkin itse hyvin herkästi suvaitsematon.

Tästä meillä on hyviä esimerkkejä vaikkapa juuri nyt helsingin rautatientorilta,jossa itseään suvaitsevaisina pitävät henkilöt usein kohdistavat vihapuhetta vastakkaista näkemystä omaavaan eli tuohon Suomi Ensin ryhmää kohtaan...??
Tilannetta seurattuani huomaa että suvaitsevaiset voivat saada jopa fyysisiä oireita ja huomattavaa syljenerityksen lisääntymistä Aleksis Kiven patsaan lähellä.

Toinen esimerkki löytyy ekologisuuden korostamisesta.

Suvaitsevaista Suomea korostavat Vihreät ajaa aktiivisesti kasvisruuan lisäämistä eettisenä ja ekologisena vaihtoehtona. Useampi paikallisjärjestö on tehnyt aloitteen koulujen kasvisruokapäivästä, jolloin kouluruokana ei tarjoiltaisi lihaa.

Aloitteen tekijät pitävät yhtä näkemystä ruokavalion eettisyydestä niin paljon muita näkemyksiä parempana, että koko kansa on saatava sitä noudattamaan.

Entäpä, jos asian kääntäisi toisin päin? Jos joku taho alkaisikin ajaa pakollista liharuokapäivää, jolloin verovaroin kustannetun kouluruuan vaihtoehdot olisivat kalakeitto ja kebabkiusaus?

Aloite tuomittaisiin heti yksilönvapautta ja -valintoja rajoittavana sekä epäeettisenä. Kasvisruokapäiväaloitteelle näin ei ole käynyt, vaikka pohjimmiltaan siinä on kyse samasta asiasta kuin mielikuvituksellisessa liharuokapäivässä.

Unescon periaatteiden läpi tarkasteltuna kumpikaan aloite ei edusta suvaitsevaisuutta. Jos kyse ei ole näkemyksen tyrkyttämisestä, mistä sitten? Tyrkyttäminen on kuitenkin verhottu ovelasti eettisyyden taakse.

Monessa kiistassa itse asia hukkuu suvaitsevaisuuden korostamisen alle. Näin on vaikkapa tasa-arvoisen avioliittolain kanssa.

Kumpikin vihkimisestä väittelevä osapuoli tuntuu unohtuneen, että avioliiton voi jo nyt solmia ilman kirkkoakin.

Kirkko voisi halutessaan kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia avioon, ja he voisivat purjehtia avioliiton satamaan muualla. Näin kirkko eläisi omien arvojensa mukaisesti ja yhteiskunta omiensa.

Silti kumpikin osapuoli haukkuu toisiaan, yksi harhaoppisiksi moraalinrapauttajiksi, toinen ihmisoikeuksien loukkaajiksi. Kumpikin huutaa omien arvojensa hyväksymisen perään niin paljon, että se, mistä alun perin väiteltiin, on jo unohtunut.

Suvaitsevaisuus on kuin päättymättömät Penrosen portaat: se on olemassa vain paperilla.

Koko kaunis idea kaatuu siihen, että absoluuttista totuutta ei ole. Totuus riippuu aina tulkitsijasta. Kun asioista aletaan väitellä, katsotaan vain omien lasien läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu