testosteronista apua penkkiin

treenikulkeepi

Olen 50 ikäinen mies ja sain lääkäriltä testosteronireseptin. Nyt esim. sotilaspenkki kulkee kuin 25-vuotiaalla. Palautuu ja jaksaa. Suosittelen jos on väsymystä tai haluaa treenin kulkevan.

54

3969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm43

      Korvaustesto ei ole mikään täsmälääke vaan yleiseen olotilaan vaikuttava puutostilanteessa.

      Ainakaan geelillä ei ole välitöntä vaikutusta tuloskuntoon vaan seuraus tulee parempana palautumisena ja hieman tehokkaampina treeneinä.
      Minulle on menossa kahdeksas geelivuosi. Välissä ovat olleet syöpäleikkausten makuu- ja toipilaskuukaudet.

      Mikä on geelin nopeuttaman palautumisen ansiota, mikä muusta johtuvaa mutta 73 vuotisena vedin maasta ykkösinä 200kg joulukuussa ja tammikuussa. En varsinaisesti valmistautunut enkkaan mutta olipa vaan sellainen fiilis ja, häpeä tunnustaa, sopiva yleisö. Sopivuus tarkoittaa myös, että läsnä oli myös henkilöitä jotka osasivat laskea tangon painon.

      Mutta kaikkinensa, vanhuksen elämä on pirteää ja enegistä ja suostunjopa viihdyttämään pian 69 vuotta täyttävää eukkoani.

      • treenikulkeepi

        No siinäpä se juuri onkin että pystyy treenaamaan ja palautuu. Piikkinä tai geelinä. Eli dopingiahan tämä on suoraan sanottuna.

      • vm43
        treenikulkeepi kirjoitti:

        No siinäpä se juuri onkin että pystyy treenaamaan ja palautuu. Piikkinä tai geelinä. Eli dopingiahan tämä on suoraan sanottuna.

        Muutama tuttavani pettyi geelaukseen koska ilmeisesti he odottivat dramaattisia tuloksia tai sitten eivät ymmärtäneet noudattaa mm. geelauksen peseytymistä koskevaa varoaikaa. Siirtyivät piikeille.

        Parasta oli se, että muutaman vuoden sain geelit Espanjasta maksutta. Jo työttömyyseläkeläisyys riitti. Sitten linja tiukkeni ja kuukauden annoksesta oli maksettava niiden IVA 4,20€.
        Nyt tämäkin EU-eläkeläisyyden etuus poistui ja Espanjassa on maksettava täysi hinta ja sitten Suomessa voi anoa KELAlta sen osuuden palautusta. Ei oo järkee.

        En ymmärrä miten joku doping määritelmä heilauttaisi minua mihinkään!
        Ikäisekseni minulla on kyrväkäs olotila.

      • höpsist
        vm43 kirjoitti:

        Näyttää se kuitenkin sinua häiritsevän koska itse sitä aloit puolustella. Aiempi kirjoittaja vain totesi tosiasian. Sinällään on aivan turhaa mainita maastavetotulosta kun testogeeli on siinä auttanut.

      • vm43
        höpsist kirjoitti:

        Turhaa nipotusta! Aloitin geelauksen u-lekurin reseptillä kyetäkseni jatkamaan intensiivistä kuntoilua joka on edellytys verenpaineen ja kolestrolin pitämiseksi hyvällä tasolla ilman lääkitystä.

        Geelaus on vaikuttanut ikääntyneen ilmiön elämän kokonaiskuvaan.

        Merkillistä millainen "hys, hys" asia korvausteston käyttö on.
        Apteekkarin tätsyn mukaan se on hyvinkin yleistä.
        Aikaisemmin oli eturauhanen sellainen "tabu" asia. Nyttemmin sen ilmiöt ovat arkisia aiheita ikäluokkani ukkojen keskuudessa. Itse seuraan PSA lukemaa vuosittain.

        Peräpukamat kuuluvat vaiettuihin asioihin. Ehkäpä osittain paskaisuutensa vuoksi. Ehkä sen vuoksi, ettei niihin liity mitään eksotiikkaa. Minulta ne muuten leikattiin aikanaan pohjakyykkyjen bonuksena.

        Lisää eväitä paheksuntaan. Tarkistutan vuosittain talvella S-Testotasoni. Tulos on ollut jatkuvasti 40. Kysyttyäni näytteen analysoineesta labrasta syytä vakiolukemaan, minulle ilmoitettiin, ettei tämän ikäiselle ukolle ilmoiteta korkeampia lukemia.
        En viitsi pyytää tarkempaa analyysiä koska olotilani ei anna syytä huoleen.

        Olisihan se reteetä julistautua natuksi ja repiä vastaavia rautoja mutta 65v ikäisenä alkoivat palautukset pitenemään ja energia hiipumaan muistakin elintoiminnoista.
        Tarkoitukseni ei ole kisata niin oma olo lienee tärkein.
        Tuolla yhdellä tasalukemalla hehkuttaminen tyydyttänee jotain tarvettani.

        Ps. Näiden 13 vuoden aikana en ole koskaan aistinut vähäisintäkään ikävieroksumista salillani. Ainoa ikään liittyvä tapaus oli kun saliyrittäjä oli kehoittanut tutustumiskäynnillä olevia 8-luokan junnuja katsomaan minun ja toisen eläkeläisen mavetreeniä. Emme tienneet silloin syytä töllistelyyn.

      • tebsto

        Miksi höpötät nämä samat jorinat vuodesta toiseen?Kaikki tietävät,että sinulla hyvä kunto.

      • Anonyymi

        Ootteko myös kuusysissä?

      • Anonyymi
        vm43 kirjoitti:

        Muutama tuttavani pettyi geelaukseen koska ilmeisesti he odottivat dramaattisia tuloksia tai sitten eivät ymmärtäneet noudattaa mm. geelauksen peseytymistä koskevaa varoaikaa. Siirtyivät piikeille.

        Parasta oli se, että muutaman vuoden sain geelit Espanjasta maksutta. Jo työttömyyseläkeläisyys riitti. Sitten linja tiukkeni ja kuukauden annoksesta oli maksettava niiden IVA 4,20€.
        Nyt tämäkin EU-eläkeläisyyden etuus poistui ja Espanjassa on maksettava täysi hinta ja sitten Suomessa voi anoa KELAlta sen osuuden palautusta. Ei oo järkee.

        En ymmärrä miten joku doping määritelmä heilauttaisi minua mihinkään!
        Ikäisekseni minulla on kyrväkäs olotila.

        Vitti vattu vanukas kytpä kulli kohokas?

    • salipelle

      Edelleenkään kukaan ei ole mitenkään paheksunut teston käyttöä. Sinä vain jostain syystä haluat itse näin ajatella. Mutta tässä kaiketi tarkoitetaan sitä, että tuloksesi 200 kg maastavetoineen tai aloittajan sotilaspenkkitulos, ovat täysin merkityksettömiä, kun on testoa vedetty. Sinä korostat kovaa kuntoasi ja tuloksiasi, mutta ne ovat merkityksettömiä enkä ymmärrä miksi 8-luokkalaisille pitää antaa väärä kuva siitä, miten ikäihminen on kohtuukunnossa. Tuskin heille kerrottiin muuta, kuin että kovaa treeniä vaan.

      • vm43

        Kieltämättä olen kuntooni ja muutenkin elämänlaatuuni tyytyväinen! Mitä tulee numeroilla ilmaistaviin tuloksiin, niin eivätpä nuo nuoremmat, resepteillä elävät piikkipojatkaan yllä samaan. Geelaus on kuitenkin kevyttä.

        Kuvan antamisesta minä en ole vastuussa. Ilmeisesti saliyrittäjän tarkoitus oli motivoida poikia kuntoluun ylensä.

        Ketjun muutamat kommentit osoittavat sen miten tunteenomaisesti suhtaudutaan testoihin. Joko, tahi periaatteella ymmärtämättä alueen monimuotoisuutta.

      • Huhhuiijaako

        Et sinä nosta yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan ikäisesi, joka käy salilla. Siis jos hekin käyttäisivät testoa. Et ole sen lahjakkaampi tai parempi treenaamaan kuin vähemmän nostavat ikäisesi, sillä sinä teet tuloksesi teston avustamana. Douppaajat ovat toki pellejä, mutta on melko harhaista väittää, ettei sinun tuloksiisi yllä roinalla. Melko huonoa ja laiskaa pitää treenin tuolloin olla. Mutta tämän ketjun aloittaja kirjoitti sotilaspenkin kulkevan hyvin. Tämähän on hieno juttu varsinkin jos kilpailee lajissa, jossa ei käytännössä testata vaikkapa sitä teston käyttöä.

      • vm43
        Huhhuiijaako kirjoitti:

        Kaksia asiaa joilla on yhteyttäkin. Terveys, yleinen vireys ja treenaajan lihaskunto!
        Joitakin tuntuu ärsyttävän mainintani esemerkinomaisesti mavestani.
        Suolistosyöpäleikkaukseni, 2kpl kun olin 67v ja kolmas ollessani 69v vaikuutivat hyvin lamauttavasti kaikkeen. Ensin 3kk makuulla, sitten kuukauden, parin ajan paskalensi kuin varpusparvi. Tuohon nähden olen todellakin tyytyväinen nykyiseen kuntooni.
        En oletakkaan vastaa kokemattomien edes tarvitseva kuvitella tilannetta muuta hieman malttia ja harkintaa kehiin!

        Kauhukuvien maalareille kuitenkin huomautan, että tehokäyttäjien monisata tai tuhatkertaiset annokset ovat jotain muuta kuin lekurin määräämät joiden tarkoituksena on ko. henkilön yleiskunnon ja terveyden hoitaminen.

        Älkää pojat hermostuko turhaan!

        Ps. Palasin eilen kuukauden "rentoutumismatkalta" Espanjasta.

        mite et saanu koronaa

    • Tttuntematon

      Kyllä ilman muuta esimerkiksi voimapunnerruksessa eli ns sotilaspenkissä on kehon ulkopuolisesta testosteronista hyötyä ja sen käytön osoittaminen on käytännössä hankalaa, eikä noin pienessä lajissa ketään testaajaa kiinnosta testoilu. Siitä on merkittävää etua, jonka vuoksi terveellisesti harjoittelevan ei kannata noteerata lainkaan testonostajien tuloksia. Aloittaja kertoo olevansa 50 joten varmaan tulee kovasti hyötyä hänelle tuosta reseptistä.

    • smf666

      Jos käytät hormonidopingia, et urheile kuin omalla terveydelläsi. Säälittävää yrittää "voimailla" jos ei omat kyvyt riitä. Dopingvalvontaan sitoutuneet, koko uransa puhtaana urheilevat urheilijat tekevät tuloksia, sinä ja kaltaisesi luovutatte jo lääkityksen aloittaessanne. Teidän "tuloksenne" on failure, olette epäonnistuneita ja ennenkaikkea vaarallisia huonoja esimerkkejä voimailusta kiinnostuneille nuorille.

      • kjhbkhjbvj

        Kun kyse on päälle 50v äijistä ja lääkärin määräämästä testosta, niin ei puhuta dopingista... Testosteroni lisä on ihan normaali reseptillä apteekista saatava lääke. Mutta nuorten ottamat kymmen ja jopa sata kertaiset määrät ovat sitten ihan eri juttu...

      • Natuna

        Kyllä kyse on dopingista siinä mielessä, että kun lääkäri määrää testoa ja ne arvot nousevat sinne parikymppisen tasolle niin onhan se typerää väittää, että ns kova kunto ja tulokset johtuvat treenistä. Treenata toki pitää mutta eihän sitä kehitystä tapahdu ja palautuminen tietenkään onnistu niin nopeasti.

      • vm43
        Natuna kirjoitti:

        Kisaaminen ja harrastaminen ovat eri asoita!
        Samoin korvaustarpeen perusteista ja tasosta.
        Kuten aloittaja mainitsee niin penkki on vain yksi esimerkki hänen olotilastaan.
        Ilmeisesti helpoimmin ymmärrettävissä.

        Samassa tarkoituksessa mainitsin esimerkkinä oman mave tulokseni.
        Tulostaso on seurausta yleisestä vireystasosta.
        Härnään tällä aiheella toistuvasti siksi, ettei yleensä osata erottaa terveyskäytön ja varsinaisen tehokäytön eroa. Muutenkin tunteet kuumenevat.
        Viimeinen testotarkastus 27.03.2017 antoi tuloksen 37,4 joka ei ole posketon mutta riittävä minkä ikäiselle tahansa.
        Aloitusimpulssin antoi S-Testo tulos 12 kahdeksan vuotta sitten. Olin silloin treenannut 5 vuotta ja 6krt/viikko alkoi olemaan liikaa. Kyse on eläkeläisen elämäntavasta.

        Treenien varsinainen seuraus on helkutin hyvä olo ja pilleritön elämä. Olen kokeillut vaihtoehtoistakin tapaa eikä se ollut kivaa.

        Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä, että lääkettä kannattaa ottaa tarpeeseen, olipa se sitten alhainen testotaso tai nuhakuume. Viiimeeksi mainitun lääkintään suhtaudutaan nirmaalina asiana.

      • lkhnkjbkk
        Natuna kirjoitti:

        Kyllä kyse on dopingista siinä mielessä, että kun lääkäri määrää testoa ja ne arvot nousevat sinne parikymppisen tasolle niin onhan se typerää väittää, että ns kova kunto ja tulokset johtuvat treenistä. Treenata toki pitää mutta eihän sitä kehitystä tapahdu ja palautuminen tietenkään onnistu niin nopeasti.

        "Kyllä kyse on dopingista siinä mielessä, että kun lääkäri määrää testoa ja ne arvot nousevat sinne parikymppisen tasolle "
        Lääkäri ei määrää sellaista määrää testoa, että arvot nousevat parikymppisen tasolle...
        Ainahan se on parempi vaihtoehto jos oma tuotanto pysyy korkeana, mutta tänä päivänä lihaskato iki-ihmisillä on huolestuttavan korkea ja testo kuureilla pystytään hillitsemään sen ongelmia...
        Eli näissä tilanteissa testolle on ihan lääketieteellinen syy miksi sitä määrätään, eli se on LÄÄKE, ei douping...

      • Hohhhhoijaaa

        Aivan, ja sillä saa hyötyä treeniin, kuten aloittaja kertoi. Hänen sotilaspenkkinsä kulkee paremmin teston avulla. Eli turha hehkuttaa kovia treenejä tekeviä ikämiehiä sen enempää. Treeni ei ole sen kummempaa tai nostaja sen lahjakkaampi, mutta ottaa vain lääkettä.

    • ghhjkkklll

      Niin ei kylläkään lääkärin määräämillä testosteronilla ihmeitä saa aikaan punttipuolellakaan.Eämpi vaikuttaa fyysiseen jaksamiseen ja psyykepuolelle kiven takana kuitenkin on testosteroni reseptin saaminen.

      • vm43

        50mg geelaus on auttanut palautumisessa. Normaalit sarjavälit eikä viikolla täysin "matopaiviä". Myös aerobiset treenit kulkevat paremmin.
        En ole koskaan hakenut lihasmassaa vaan tehoa. Teho on täytynyt unohtaa.
        Mave ei sentään vaadi tehoa.
        Pienemmät painot mutta enemmän toistoja. Lihasta katoaa noin 1kg/vuosi vauhtia ja rasva% pyrkii siitä johtuen hiipimään ylöspäin.
        Terveyspuolella tärkeintä on pumpun kunto. Se edellyttää säännöllistä, riittävää liikuntaa ja sillä perusteella sain 8v sitten reseptini. Kaikki muu on bonusta.

        Ennen juuri päättynyttä reilun kuukauden "rentoutumnisjaksoa" minulla oli melkein 5kk:n kausi täysraitista, 6krt/vko kuntoilua.
        Rappiojakson jälkeen menen salille ensi sunnuntaina.

        Pari päivää rällinkikuukauden jälkeenkin verenpaine on lähellä optimia.
        Seuraava häiriö tulee heinäkuun puolivälissä mutta vain viikon mittaisena.

      • taukopaikalla

        Et sitten olekaan oikea juoppo? Koska ohjelmoit etukäteen "tauot".
        Käsitykseni mukaan oikea juoppo juo ilman ennakkosuunnitelua??

      • vm43
        taukopaikalla kirjoitti:

        Et sitten olekaan oikea juoppo? Koska ohjelmoit etukäteen "tauot".
        Käsitykseni mukaan oikea juoppo juo ilman ennakkosuunnitelua??

        Täyttänen "tuurijuopon" tunnusmerkit?
        Seuraava, mutta vain viikon mittainen kuuri alkaa 13.07. A-i risteilypakettiin sisältyvät perusjuomat. Siis eivät fransukonjakit, skottiviskit, aidot shampanjat mutta kylläkin "kansan juomat".
        Syyskuussa tule taas vastaan vähintään kuukauden kuuri joka tarkoittaa joka aamuista klo 9:n tienoissa otettavaa, mittavaa brandy moukkua.
        Marras-joulukuun vaihteessa on aina ollut viikon rupeama. Sitä ennen, Espanjan ja noiden joulumarkkinoiden välissä on jotain tai sitten ei.

        Tämä jos mikä on aitoa tuurijuopottelua. Välit kuntoilen 6krt/vko sekä syön terveellisesti ja elän rentoa, stressitöntä elämää.

        Siis tuo klo 9 tarkoittaa päivän tissuttelun aloittamista.
        Saliyrittäjä paheksuu syvästi elämäntapaani.

    • fghhhjjjj

      Ota vielä lasi sherryä englantilaisittain,niin tiedä vaikka eläisit tuplasti.😆

    • Tiedähäntä

      Kuinkahan moni näistä sotilaspenkissä kisaavista vetää testoa?

      • huijjjarriiit

        Kaikki. Kaikki ketkä nostaa enempi vetää testoa. Ne ei ymmärrä treenamisesta mitään, eikä niillä oo asennetta.
        Huijareita koko porukka.
        Pahimpia nämä "korvaushoito" nostajat.
        Vedetään testoa ja vähätellään hyötyjä, pitää vaan tasot normaaleina ja vitut.
        Huijareita. Heikkoja vitun huijareita.

      • Onsekova

        Korvaushoitonostajat tosiaan ovat mielenkiintoinen porukka. Palautuminen huipussaan ja teston voimalla pumpataan ja ihan vakavana väitetään, että pitää vaan kovaa treenata niin tulee tulosta. Kuitenkin sotilaspenkkitulos kuin ihmeen kaupalla nousee kilpailuissa pärjäämistä edellyttämälle tasolle juuri lääkärissäkäynnin jälkeen.

    • monetsortuu

      Tottahan tuo on,kaikki ylimärääinen tungettu aine elimistöön on tie sillä hetkellä jo ettei puhuta puhtasta urheilijsta tai harrastajasta,Kai sen tajuaa jo hälmöinkin.

      Tietenkin tuo mm:mies-43 on doping käyttäjä ja ei ole puhdas treenaja missään tapauksess enään,on ollut, mutta ei enään.

      Hänhän on 73v ja kertoo käyvänsä vähintään 6 kertaa viikkoon salitreenissä,haloo....... jos hän nyt jättäisi aineet pois,ei hän kävisi ehkä kertaakaan enään salilla,noin paljon ne auttaa.

      Jokatapauksessa kerran doping on tie jolloin ei puhuta enään puhtaasta elimistöstä.Vippas konsteja on käytetty eikä tällöin voida puhua natumiehenä olemisesta.

      • totuustässä

        Nythän kun näin mies-43 kirjoituksen ja nuo testoarvot niin nehän on nuoren jannun arvot jotka tänä vuonna mitattu,liki 40 .

        "Viimeinen testotarkastus 27.03.2017 antoi tuloksen 37,4 "

        Siis kyse on doping miehestä,hän ei koskaan kynesi salille enään jos tuo lääkitys poistetaan,niin paljon ne auttavat,saatikka palutuminen ja voimien yllä pitäminen.

        Minulla 45 vuotiaana miehenä on lukema juuri mitattu tuloksella 19,verratkaa nyt hyvä ihme 73 vuotista patua,tuon ikäisellä ei kuulu oll 10 enempää normaalisti.

        Kyseessä alle 20 vuotiaan huippu arvot tuo liki 40 jota patu vetelee,ei missään tapauksessa ole puhdas nostelija ,ei alkuunkaan.

        Erottaka se doupaus,jos henkilö testattaisiin niin hänellä kävi täysi käry ja hylky mihinkään kisaan.

    • totuustässä

      Tämän päälle kun otetaan huomioon tuon mies-43 alholinkäyttö.

      Yksi kerta tissuttelua tekisi niin suuren floppauksen ettei hänestä olisi salitreenaksi ilman aineita,elimistö romahtaisi ja tie salille olisi mutkikas mutta tie viinakaapille hyvin suora.

    • Ihmehommaa

      Jos testoarvot tosiaan nousee parikymppisen tasolle keski-ikäsellä 50 miehellä testoamalla, niin en enää ihmettele, kun palautuminen on todella nopeaa ja penkki useasti viikossa on helppoa. Ihmettelen enää, miksi tuollaista treeniä ja sillä saavutettuja tuloksia ihannoidaan. Sama kuin ajaisi kävelykilpailussa moottoripyörällä ja saisi hehkutusta nopeasta ajasta.

      • totuustässä

        Siis tuossa ylempänä kirjotin henkilöstä joka myös on kirjoitellut tänne ja treenaa kuusikertaa viikossa ja on iältään 73v,tuolla on siis testot nostettu yli 20 vuotiaan terveen miehen tason.

      • vm43
        totuustässä kirjoitti:

        Siis tuossa ylempänä kirjotin henkilöstä joka myös on kirjoitellut tänne ja treenaa kuusikertaa viikossa ja on iältään 73v,tuolla on siis testot nostettu yli 20 vuotiaan terveen miehen tason.

        Ihmeen yleinen "joko-tahi" asenne suhteessa lekurin määräämään geelikorvaukseen.

        60-luvulla emme tienneet doupingista kuin huhupuheita.
        Lopetin 1967.
        Kun aloitin uudelleen hieman alle 6-kymppisenä niin 65v tienossa olivat mave ja kyyky samalla viikolla liikaa ja muutenkin tuhtui enegia hupeneva,
        Tain kaikki treenit perus- ja maksimivoima periaatteella.

        Pidän erinomaisena ratkaisuani aloittaa korvaushoito lekurin ohjeiden mukaan 65:na. Lekurin ratkaisu oli päivittäinen geelaus.
        En ole pohdiskellut onko doupingia vai ei. Miksi olisin? Sopii minulle. Jotkut syövät hivenaineita, toiset jotain muuta.
        Asian helpottamiseksi olen joskus kysynyt vaimoni mielipidettä esimerkiksi Nebidopiikityksestä mutta siinä kulkee hänen rajansa. Toisaalta säännöllinen geelaus pitää arvot tasaisina.

        Miksi antaisin vanhan ukon oireiden vyöryän päälle kun kykenen sitä vyöryä hidastamaan?
        Treenaus pitää minut raittiina ja toimintakykyisenä.
        Minulle kyse on terveydestä ja kokonaisolotilasta.

        Tarkistutan säännöllisesti eturahaseni PSA:n, syöpäindeksini CEA:n ( pakoputkea lyhennettiin 6v sitten 30cm. 9kk geelitauon jälkeen, 2kk puolitehoisen treeni aloituksen jälkeen oli oma tuotantoni S-Testo 22 mutta tuskin reseptin uusinut u-lekuri sitä havaitsi tai välitti.

        Miksi en nauttisi elämästäni monipuolisesti? Olipa doupingia tai ei!

        Ps. Olen pitänyt koko ajan geelivarastoa. Usean vuoden ajan sain ne Espanjassa ilmaiseksi.
        Kotiuduimme eilen ja nyt toin vain 2kk: satsin täyteen hintaan, 52€/kk ?
        Testogeelejä ei ole saanut muutamaan kuukauteen mutta ei se minua ole heilauttanut.

        Eräs kaverini kertoi, ettei geeli imeydy eikä paranna testoarvoja.
        En tiedä noudattaako hän ohjeita. enkä ole myöskään kysynyt hänen kaljoitteluaan. Itse olen treenojaksot täysin alkoholiton. Vähäinenkin viinoittelu vaikutta selvimmin mieskuntooni. Ehkä se vaikuttaisi myös treenitehoihin?u En kokeile.

        Tultuani salilta suihkuttelen ja harjaan karkealla harjalla saippuan kanssa kahdesti geelattavat alueet välihuuhdellen. Ihon kuivuttua suihkutteolen seuraavan kerran vuorokauden kuluttua, etten ainakaan huuhdo geeliä pois liian aikaisin. Ilmoitettu varoaika on 6h mutta varma on varmaa.
        Tyhjän geelipussin päät avaan kynsisaksilla ja hieron pussin jäämän toiseen olkapäähäni.

        Tarttee tietenkin lukea, että "ihon kuivuttua geelaan" ja suihkuttelen seuraavan kerran vuorokauden kuluttua.
        Tämä vain siksi, että joku ymmärtämätön toope tai tarkoitulllisen ilkeä nihilisti takertuu asiaan.

      • hohhoijaaaa

        Taidat olla hieman sokea tuolle geelin hyödylle. Hyvä että auttaa sinua mutta älä ala valmentamaan tai neuvomaan muita. Koska sinun tulokset ovat vain ja ainoastaan geelin ansiota. Samanlaisia testo hörhöjä on joka salilla, neuvovat muita miten pitää treenata vaikka eivät ymmärrä aiheesta hevonpersettä. Omat metodit toimivat vain sen takia että ollaan hormoonin käyttäjiä.
        Ja en jaksa taas lukea jotain järjettömiä sepustuksia -43 valmennus tuloksista tai omista erinomaisuuksista.

      • vm43
        hohhoijaaaa kirjoitti:

        Tulokset vai seuraamukset?
        Palsta porukka on tulosorientoitunutta eikä tietysti sakilla vielä ole ajankohtaista ajatella kokonaisolotilaa ja terveyttä. Jos huomaa lukea niin nuo ovat hengentuotteissani pääosissä!

        Kiloissa mitattuna ainoa joka on hieman noussut geelauksen aloitukseni jälkeen on mave. Kaikki muu on laskenut joten se sittä ihmelääkkeestä.
        Tarkoitan mm. pystypunnerrusta, raakoja tempauksia ja rinnallevetoja, lisäpainoleukoja, syväkyykkyjä pohjaan edestä ja takaa.

        Mutta et tuottanut pettymystä! "Joko-tahi".
        Miksi vihaat geelin lisäravinneluontoista käyttöä?

        Ps. Omat metodit toimivat ilman geeliäkin mutta kehnommasta palautumisesta johtuen rappeutuminen on nopeampaa ja elämisen laatu muutenkin heikompaa.
        Kyllä 73v ukon arvostus on olemisen laadussa eikä kiloissa. Viimemainitut ovat vaan ymmärrettävämpiä.

      • Entiedävarmasti

        Metodisi eivät toimi ilman geelausta. Uskottelet vain itsellesi niin. Ilman geelausta et pystyisi treenaamaan. Näin ollen metodisi eivät toimi natuna. Dopeukothan ovat aina viisastelemassa treenimetodeillaan, mikä on todella naurettavaa, kun eivät mitään ymmärrä vaan homma pyörii aineiden takia. Natuna pääsee tiettyyn tasoon kovasti harjoittelemalla. Sitten kehitystä ei enää tule. Muutenhan kaikki nostaisivat maasta tuhat kiloa ja penkkaisivat 600. Samalla salilla käy yksi viisikymppinen mies joka kertoi, että sairastelun vuoksi häneen on kokeiltu testokorvausta ja arvot kaksikymppisen tasolla. Sanoi suoraan, että palautuu tosi hyvin ja treeni kulkee ja voima tarttuu. Ei kilpaile. Mutta sanoi, että uskoo ikäistensä kilpavoimailijoiden käyttävän testoa. Joku tuolla jo mainitsikin sotilaspenkin joka nykyään on voimapunnerrus.

    • silmätaukikiitos

      Herran jumala mikä tekopyhä jeesus. Hormooni geeli ei ikinä ole, siis ikinä, mitään lisäravinneluontoista. Sillä ei ole mitään tekoa lisäravinteen kanssa. Se on geeliä mitä laittamalla oma testo tuotanto taantuu ja saadaan ulkopuolisella testolla tasot korkeammalle.
      Vähättelit hyötyjä, niinkuin kaikki korvaushoito kaverit, mitä geelistä tulee. Voima ja kunto tasosi olisivat paljon alhaisemmat ilman geeliä.
      Jos et ymmärrä hyötyjä niin et tee muuta kuin valehtelet itsellesi.
      Jos geeli parantaa elämänlaatua niin hyvä juttu mutta edelleen sekin on ulkopuolisen kemian ansiota ei sinun itsesi mitenkään.

      • vm43

        Oma tuotantoni oli 9kk:n natujakson jälkeen tasossa 22. Tietenkin 37,4 on parempi mutta ei sentään häikäisevä.
        Täysraittiilla elämällä on suurempi merkitys. Testaan vaihtoehdon vuosittain muutaman kerra.

      • silmätaukikiitos

        Jos testot tuplaantuu ja huitelee 20v lukemissa niin pitäisit turpasi kiinni tuloksista, vitun roina apina. Et näköjään ymmärrä kuinka valtava hyöty "luontaistuoteluontoisentestogeelin" käytöstä saa. Jos lukemasi tuossa iässä ovat 22 niin et tarvitse sitä sinun rakasta geeliäsi. Olet horkan käyttäjä, piste.

    • hohhoijjaaa

      Hormoonien käyttö on joko-tahi. Joko olet hormoonien käyttäjä tahi et. Joko pärjäät ilman tahi et. Joko tulokset ovat keinotekoisia tahi ei. Joko valehtelet itsellesi tahi et. Joko tiedät treenaamisesta tahi et.
      Ei ole olemassa mitään puoliväliä hormoonin käytössä. Olet roinari tahi et ole roinari.
      Helppoa ja todella selkeän yksinkertainen asia.

      • vm43

        Sinun filosofiasi mukaan valtaosa reseptiperäisten korvaustestojen käyttäjistä toimii järjen vastaisesti.
        Tuttavani farmaseutti kertoi korvaustestojen, testogel, tostran ja nebido käyttäjiä olevan paljon.
        Tunnen huomattavan osan pienen paikkuntamme saliharrastajista ja meidän joukkomme kattaa vain murto-osan käytöstä.

        Tuskin tuo voimailumatonkaan joukko kokee itseään roinareiksi. Miksi ne käyttävät? Miksi niille on kirjoitettu reseptit? Logiikkaa?

        Tämän palstan turhautuneet teinipojat eivät ymmärrä mitään muuta kuin penkkituloksen ja onko natu vai ei.
        Kaikki elämä ei ole penkillä selällään!

        Ps. Ennen geelauksen aloitusta vedin maasta 180kg mutta käytin silloin vyötä.
        Parempi palautuminen on varmasti auttanut tuohon vähäiseenkin kehitykseen mutta ei ole estänyt mm. pystypunnerruksen taantumista.
        Sinun periaatteesi mukaan senhän olisi pitänyt nousta kohisten 50mg geelipussukan voimin.

      • hohhoijjaaa

        Että voit olla typerä itsekeskeinen urpo. Tuossa iässä nuo sinun tuloksesi eivät olisi lähimainkaan tuota tasoa ilman testoa. Tuossa iässä tulostason pitäminen ja jopa kehittyminen on äärimmäisen vaikeaa koska keho rapautuu, niinkuin vanhetessa käy.
        Korvaushoitoa annetaan niille miehille kenen testotasot ovat 12v pikkutytön tasoa. Ei siinä ole sen oudonpaa tai ihmeellisempää syytä.
        Jos käyttää hormooneita siksi että olisi vahvempi tai fyysisesti parempi niin on doupingin puolella.
        Itserakkaat ihmiset pönkittävät itseään huijjaamalla. Ehkäpä sinunkin pitäisi miettiä elämänarvojasi , voisit huomata kuinka turhamainen olet koko elämäsi ollut.
        Ja en ole teini, ja en pidä sali tuloksiasi kummoisina. Nuo kilot ohitettu jo aikoja sitten.

    • vittukunvituttaa

      Minua se ottaa kupoliin nuo testo purkit salilla,niitä joku saatanan idiootti jättää salille nähtäville lojumaan koko ajan ja muut siivoa ne,niitä on suihkun lattioilla kaakelien päällä.

      Perkele kun minä sen hyypän sielä suihkussa joskus nään vetelevän sitä geeliä ja kun se heittää purkin siihen lattialle muiden riesoiksi,niin minä tulen henkilökohtaisesti,otan kiini kaksin käsin mulkusta ja kiskaisen perkeeleesti siitä niin että et voi tulla salille enään ehkä koskaan.

      Jumalauta niitä purkkeja näkee koululaiset ja pienet lapset .

      Viekää ne purtilot kotiinne ja syökää ne vaikka,mutta salit ja suihkutilat pitää pitää siistinä.

      • Puhut suihkupurkkeinesi pelkkää paskaa!
        Testogeelejä suihkussa?!?! Hekoheko! Ottaist selvää enne paskan jauhamista. Kuvittelemasi tilanne on mahdoton!

    • Hurjaa

      Tämä testoukko kertoo nuorempana treenanneensa jonkun hassun vuoden. Ja eläkeiässä aloittaneensa uudelleen. Eli minkäänlaista pohjaa voimailuun ei puhtaana käytännössä ole. Testolla sitten eläkkeellä aloitettu ja kehdataan höpistä mitä sattuu. Jo edesmennyt Rich Piana sen sanoi: tulen olemaan dopingin käyttäjä loppuikäni, koska joudun käyttämään korvaushoitoa aina.

      • vm43

        Testoukko teki 1967 sarjan 82,5kg olumpianostoissa kisatuloksen 325kg, 100kg 100kg 125kg jolla ei silloin juhlitttu mutta olipa kuitenkin luokkatulos.
        Eppäilen, ettei tämän palstan väkivahvoista uhoajista monikaan pysty samaan.
        Tulos löytyy vieläkin tilastoista.

        Voimailupohja rajoittuu todellakin pystypunnerrus, kyykkytempaus, työtö saksiin.
        Aloitin kuntoutumisen kuukautta vaille 60v.
        65 ikäisenä alkoi 6 viikkotreeniä tuntumaan raskaalle ja varsinkin keskiviikon kyykyt ja sunnuntain mavet kalusivat ikääntyvän ilmiön energiavaroja.
        Mave oli vain vaatimattomassa osassa harkoissa joten ennen geelauksen aloitusta en edes yrittänyt enempää kuin 180kg .

        Samaan aikaan intensiivinen harrastus oli edellytys pitää verenpaineet ja kolestroli lääkkeettöminä kohtutasossa.
        Ollessani 65v noilla eväillä u-lekuri kirjoitti geeliresptin jota olen käyttänyt sen jälkeen puolet maksimista.
        Suolistosyöpäleikkausten 9kk:n häiriö oli 6 vuotta sitte poikkeus.

        En joudu käyttämään korvaushoitoa lopun ikääni koska mitään muutosta ei ole tapahtunut.
        9kk tauon jälkeen oli oma tuotantoni 22!
        Jos annostus on todella roimaa niin silloin todella käy siten kuin erällä puolitutullani, takavuosien bodauksen kansallisella huipulla, että pumpun muuttunut rakenne estää doupauksen jatkon ja heppu sanoi tulleensa likimain halvantuneeksi. Oma tuotanto oli 2 ja 40v kaveri sanoi olevansa todella lopun ikäänsä riippuvainen riittäväksi mitoitetusta korvauksesta.

        Tämä ei todellakaan ole mikään joko-tahi asia.
        Suurin osa reseptillä korvauksen käyttäjistä ei koskaan käy salilla!

        Tällä palstalla uhoilee joukko teinejä mitä sattuu mutta täytyy toivoa, että heillekin vielä
        kertyy kokemusta ja järkeä..
        Tietäkää enemmän niin tarvitsee luulla vähemmän!
        Mikähän asiateksteissä hiertää teitä.

        Ps. Tuttavani tunnistavat minut ehdottomasti joten en voi valehdella enkä edes liioitella.

        mut miks oot nii menestyny

    • Anonyymi

      Itsellä alhaiset testotasot ja lääkäri määräsi sustaa 1ml 2 viikon välein, itsellä penkkitulos noussut 140 kg 160 kg. Ja olotila ihan eri ennen korvaushoitoa.

      • Anonyymi

        Piikitys on täysin eri asia kuin geelaus. Tuo viikon väli kielii siitä, että piikität lihakseen jolloin se menee kokonaisuudessaan nopeasti aineenvaihduntaan.
        Kaksi kaveriani totesivat geelauksen tehottomaksi ja siirtyivät piikittämään Nebidoa. pitkä piikkiväli kielii, että se lyödään rasvakudokseen. Toiselle hepulle sekään ei riitä vaan haki lähikaupungista reseptin tehokkaammalle (?) aineelle.

        Eräs ikääntynyt mutta minua nuorempi kaverini valitteli velttouttaan ja kysyi piristystä. Annoin äijälle juurialoitetun Tostraan geelipullon. Annoin mukana kirjalliset ohjeet mukautettuna hänen elämänrytmiinsä.
        Heppu otti parin viikon kuluttua varovasti puheeksi kun ei löytynytkään tehoa.
        Olin sanonut, ettei se suoraan anna mitään potkua!
        Ihmeellisiä odotuksia ja kuvitelmia geeleistä!
        Sustan ja dekan piikittäminen ja vieläpä lyhyemmin välein toimii jo sivullisenkin havaittavasti.

    • Lohdutuksen sana kaikille hauraan vanhuksen 3:n vuoden takaisesta maastavedosta ärsyyntyneille.
      1943 syntyneen vanhuksen mave on tippunut 180 kiloon. Tarttis varmaan siirtyä piikitykseen mutta kun tulos ei ole tavoite vaan vanhuksen kunto.
      Käyttämälläni kaupallisella salilla asiakkaat käyttävät suhteellisen vähän varsinaista punttipuolta. Maastavetäjiä on vähän. Normitangon hackia ei vedä kukaan muu minun lisäkseni. Käsipainoilla ja lyhyellä vinkkelitangolla on käyttöä.
      Lätkailijät tekevät raakoja rinnallevetoja ja tempauksia. Myös puolikyykkyjä.

      • Anonyymi

        ite sain vaa alle 80kg joskus ja treeni se vaati oon homo sentakii

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe