Raamatun kukkasia ja rukkasia

Alussa maa oli autio ja tyhjä, peitsi että ei ollut. Maailma oli hepreaksi "tohu wawohu" eli mullin mallin, tai toisin sanoen yhtä kaaosta. maailmaa ei luotu tyhjästä vaan kaaoksesta. Pitäisi tehdä parannus ja kääntyä, mutta ei sittenkäät. Sitten oli se profeetta Malakia joka puhui ja saarnasi kansalle. Tosi Malakia ei sanonut koskasn mitään sillä Malakia on vain kirjasta poimittu lempinimi ja kyseessä on vain joku tuntematon profeetta. Monet profeetat huusivat kansalle kutsuhuutoa "shuvu", se tarkoittaa "tulkaa lampaani kotiin." Jeesuksen lause kuuluukin, "tulkaa ja uskokaa hyvä sanoma". Sitten pitäisi kaikki tämäkin uskoa. Usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivoo ja ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Onneksi ei sentään. Yhtään jumppa- ja herätysliikettä ei sittenkään tarvitse ryhtyä tekemään luottaakseen uskoon. Oikeasti uskossa se, mitä toivotaan, on totta ja näkymätön on näkyvissä. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Ja toivo, jonka näkee jo täyttyneen, ei enään ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee. Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä karsivällisesti. Mehän elämme uskon varassa emmekä näkemisen, mutta mielemme on terve. - Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa meitä? Meillä on Kristuksen mieli, niin sanoo Paavali.
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Heprean kielessä maata merkitsevä sana on adama ja ihmistä merkitsevä sana on adam..

Äänestä
  • Malakian kirjan kirjoitti profeetta Malakia. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole hänen oma nimensä, sillä hepreankielinen nimi on lyhennys nimestä Mál'akhîyah, joka tarkoittaa "minun (eli Jumalan) sanansaattajani". Nimitys esiintyy kirjassa kahdesti, jakeissa 1:1 ja 3:1,[2] vaikka onkin epätodennäköistä, että se viittaisi kummassakin kohdassa samaan henkilöön. Näistä syistä kirjan kirjoittajan todellisesta henkilöllisyydestä on väitelty paljon. Hänestä ei tiedetä mitään, mutta on ehdotettu, että hän olisi saattanut olla leeviläinen.

    Äänestä

  • Väitteesi: Usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivoo ja ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Onneksi ei sentään. Yhtään jumppa... plaa plaa plaa

    Raamattu: Kirje heprealaisille 11

    1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
    2. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
    3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.

    http://raamattu.fi/1933,38/Hebr.11.html

    Äänestä

  • Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
    silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
    Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
    Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
    ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
    sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".


    Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.
    26. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin".
    27. Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
    28. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
    29. sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.

    http://raamattu.fi/1933,38/Hebr.12.html

    Äänestä

Sana -lehdessä mainitaan kahdesti että profeetat käyttivät paimenten kutsuhuutoa "shuvu" kutsuessaan kansaa luokseen kuulemaan Jumalan sanaa. Tarkalleen se tarkoittaa "tsetse lampaani" kutsua, joten ei ole ihme että Jeesus sanoi olevansa hyvä paimen joka on tullut Israelin kadonneita lampaita varten, eikä anna yhdenkään eksyä laumasta vaan uhrautuu pienimmänkin karitsansa puolesta. Jeesus kuten muutkin raamatun profeetat, kutsuivat kansaa luokseen "shuvu" huudioilla.

Äänestä

Et tainut ymmärtää kun sanot "Heprean kielessä maata merkitsevä sana on adama ja ihmistä merkitsevä sana on adam.."

Meille on opetettu:
"Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä." - 1. Moos. 1:1-2

Mutta oikeasti siinä lukee:
Alussa Korkein erotti sekä taivaan että maan. Maa tuli tohu wawohu*, ja pimeys vallitsi kaaoksen, ja Korkeimman henki liikkui kaaoksen halki." *mullin mallin

Äänestä
  • >>Maa oli autio ja tyhjä>>

    Muistaakseni jossain Aapeli Saarisalo mainitsee myös, että alkuperäistekstin perusteella tuon kohdan pitäisi olla: "Maa tuli...".

    Voisiko sanan kääntää alkukielestä kummallakin tavalla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HassujaJuttujaRaamatusta kirjoitti:

Alussa maa oli autio ja tyhjä, peitsi että ei ollut. Maailma oli hepreaksi "tohu wawohu" eli mullin mallin, tai toisin sanoen yhtä kaaosta. maailmaa ei luotu tyhjästä vaan kaaoksesta. Pitäisi tehdä parannus ja kääntyä, mutta ei sittenkäät. Sitten oli se profeetta Malakia joka puhui ja saarnasi kansalle. Tosi Malakia ei sanonut koskasn mitään sillä Malakia on vain kirjasta poimittu lempinimi ja kyseessä on vain joku tuntematon profeetta. Monet profeetat huusivat kansalle kutsuhuutoa "shuvu", se tarkoittaa "tulkaa lampaani kotiin." Jeesuksen lause kuuluukin, "tulkaa ja uskokaa hyvä sanoma". Sitten pitäisi kaikki tämäkin uskoa. Usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivoo ja ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Onneksi ei sentään. Yhtään jumppa- ja herätysliikettä ei sittenkään tarvitse ryhtyä tekemään luottaakseen uskoon. Oikeasti uskossa se, mitä toivotaan, on totta ja näkymätön on näkyvissä. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Ja toivo, jonka näkee jo täyttyneen, ei enään ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee. Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä karsivällisesti. Mehän elämme uskon varassa emmekä näkemisen, mutta mielemme on terve. - Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa meitä? Meillä on Kristuksen mieli, niin sanoo Paavali.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu