Jumalan henki liikkui vetten päällä.
Onko se vesi sitten ollut aina?
Ja on ollut vettä niin on vetyä ja happeakin.
Vesi oli varmaan pallon muodossa ja vesi lie ollut nestettä kun sen päällä voi liikkua: Vesi se ei lättänänä pysy ja kun oli ainakin kaksi alkuaineita, niin miksi ei olisi ollut enemmänkin ja jos oli sidosvoimat, niin taisi olla jo energiakin "keksitty".
Tämä siis raamatun mukaan.
Eli Raamattukaan ei vastaa kaiken alkuun ja Jumalalla oli leppoisat olosuhteet alkuräjähdykseen tai teorian singulariteettiin nähden.
Alussa oli, mutta ihan alussa
18
243
Vastaukset
- kuiva.maa
Tämä on se ensimmäinen versio, jossa kerrotaan Jumalan luomisteoista.
Toisen luomistarun mukaan vettä ei ollut, koska Herra Jumala (toinen tyyppi?) ei ollut antanut sataa maan päälle. Maa oli siis kuiva ennen Herra Jumalan luomistekoja.- Epäilijä
Jaa...
On tämä sitten aika epäselvää.
Jos tätä tulkitsee kirjaimellisesti, niin oliko tässä tarinassa kaksi alkua, kaiken alku ja maapallon alku?
Sillä kahta noin erilaista tarinaa samasta paikasta ja hetkestä ei voi olla.
Jos niin olisi, niin herättäisi epäilyksen Raamatun absoluuttisesta totuudesta ja sehän ollut tämän keskustelun aihe, vaan ajatus oli analysoida Raamatun alkuja nykykäsitykseen pohjauten.
Eli oli Raamatun mukaan kaksi erillistä alkua.
Herättää kysymyksen: Kumpi noista se oli 6000 vuotta sitten?
Miten kreationistit itse uskovat? - kuiva.maa
Epäilijä kirjoitti:
Jaa...
On tämä sitten aika epäselvää.
Jos tätä tulkitsee kirjaimellisesti, niin oliko tässä tarinassa kaksi alkua, kaiken alku ja maapallon alku?
Sillä kahta noin erilaista tarinaa samasta paikasta ja hetkestä ei voi olla.
Jos niin olisi, niin herättäisi epäilyksen Raamatun absoluuttisesta totuudesta ja sehän ollut tämän keskustelun aihe, vaan ajatus oli analysoida Raamatun alkuja nykykäsitykseen pohjauten.
Eli oli Raamatun mukaan kaksi erillistä alkua.
Herättää kysymyksen: Kumpi noista se oli 6000 vuotta sitten?
Miten kreationistit itse uskovat?Selitys on se, että näillä luomiskertomuksilla on ollut eri kirjoittajat. Sen lisäksi ne on kirjoitettu eri aikana ja erilaisissa yhteisöissä.
Tutustu Raamatun historiaan, niin tämä selviää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Toora - Epäilijä
kuiva.maa kirjoitti:
Selitys on se, että näillä luomiskertomuksilla on ollut eri kirjoittajat. Sen lisäksi ne on kirjoitettu eri aikana ja erilaisissa yhteisöissä.
Tutustu Raamatun historiaan, niin tämä selviää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/TooraToki, mutta krationismi, siis kristillinen pitää kiinni oletuksen Raamatun ehdottomasta totuudesta.
Jos oletaan jotain muuta, niin ei se enää kreationismiä ole.
Siksi kreationismin suhteen molempien luomiskertomuksien pitää olla tosia, muuten se ei ole enää kreationismia vaan Raamatun tulkintaa ja kohta puhutaan Raamatusta vain vertauskuvana. - vfccffc
no miten henkimaailma täytyy noteerata?
- auto-mobiili
Epäilijä kirjoitti:
Toki, mutta krationismi, siis kristillinen pitää kiinni oletuksen Raamatun ehdottomasta totuudesta.
Jos oletaan jotain muuta, niin ei se enää kreationismiä ole.
Siksi kreationismin suhteen molempien luomiskertomuksien pitää olla tosia, muuten se ei ole enää kreationismia vaan Raamatun tulkintaa ja kohta puhutaan Raamatusta vain vertauskuvana.Mikses mitään opi? Koska sinua ei kiinnosta.
ateisti = henkilö joka HALUAA pysyä tietämättömänä
Palstan ateisteja motivoi tietyn ihmisryhmän kiusaaminen. Henkimaailman juttu. Surullista tässä on, että palstan ateistit itse rakentavat muuria itsensä ja pelastuksen välillä. He siis tekevät karhunpalvelusta itselleen. Epäilijä kirjoitti:
Jaa...
On tämä sitten aika epäselvää.
Jos tätä tulkitsee kirjaimellisesti, niin oliko tässä tarinassa kaksi alkua, kaiken alku ja maapallon alku?
Sillä kahta noin erilaista tarinaa samasta paikasta ja hetkestä ei voi olla.
Jos niin olisi, niin herättäisi epäilyksen Raamatun absoluuttisesta totuudesta ja sehän ollut tämän keskustelun aihe, vaan ajatus oli analysoida Raamatun alkuja nykykäsitykseen pohjauten.
Eli oli Raamatun mukaan kaksi erillistä alkua.
Herättää kysymyksen: Kumpi noista se oli 6000 vuotta sitten?
Miten kreationistit itse uskovat?Jumala on järjestyksen Jumala. Se mikä ensin mainitaan ei kumoudu jälkeenpäin. Ekalla sivulla on luomisjärjestys. Myöhemmin kerrotaan yksityiskohtia aiemmista tapahtumista.
PS. Jos evoluutio olisi totta, siinä ei olisi tunteita eikä ajatuksia eikä luovuutta. Ymmärrättekö?
- Mistänäitäääää
Opettele lukemaan tyhmä!
Ja palaa sitten takisin jos et viisastunut yhtään. Täällä aiempaa aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14676644/steven-dimattei-luomismyytista
Raamatussa on tosiaan peräkkäin kahden eri lähteen (jahvistinen, papillinen) luomismyytit ja tuo ensimmäinen alkaa alkumerestä ja jälkimmäinen vielä myöhemmin. Raamattu ei siis kerro mitään kaiken alusta.
Tuo alkumerikin oli jo maalätyllä valmiiksi olleen maan päällä eli se maankamaran luonti tarkoitti tuossa vain sitä että osa alkumeren vedestä erotettiin kuvulla kuvun alla ja päällä oleviin vesiin, joka riitti paljastamaan sen maankamaran joissain kohdissa.- Epäilijä
Kiitos Utti.
Pitää tutustua. yurki1000js kirjoitti:
kuis räjähdykseen tuli järjestys ?
Suojeluskunnat järjestystä vaatii?
Ihan tylsät luonnonlait riittää, ei tarvita sinun henkilökohtaisia tulkintoja yhden uskontokunnan opeista. Kyseessä on paljon mielenkiintoisempi, kiehtovampi asia kuin sadistiset raakalaismaiset babylonian aikaiset propaganga kirjoitukset joista raamattusi on kopioitu...- auto-mobiili
ravenlored kirjoitti:
Suojeluskunnat järjestystä vaatii?
Ihan tylsät luonnonlait riittää, ei tarvita sinun henkilökohtaisia tulkintoja yhden uskontokunnan opeista. Kyseessä on paljon mielenkiintoisempi, kiehtovampi asia kuin sadistiset raakalaismaiset babylonian aikaiset propaganga kirjoitukset joista raamattusi on kopioitu...RL. Miksi vihaat hyvää Jeesusta?
Utti. Miksi vihaat hyvää Jeesusta? Hän sentäs antaa sinulle ja rakkaillesi jokapäiväisen leivän.
auto-mobiili kirjoitti:
RL. Miksi vihaat hyvää Jeesusta?
Todellisuudessa jeesus johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.
auto-mobiili kirjoitti:
RL. Miksi vihaat hyvää Jeesusta?
Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
5. Moos. 22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
"Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle".
2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).
3. Moos. 20:9-12 Homot ja avionrikkojat on tapettava.
Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
Room. 11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
Mark. 4:25 Keillä tämä elämä on huono, seuraava on vieläkin huonompi.
3. Moos. 21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.
Joh. 5:14 Jeesus kai uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
Uskonnon moraalikäsityksistä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3858468Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732820- 131162
- 76998
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25896
- 55873
- 64832
- 50831
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72802