Kulttuuritaustat ovat erilaisia

Mikä heijastuu tekoina. Miksi asiasta ei keskustella, kun alaikäiset ovat vaarassa.
http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hameen-anttila-lapsimorsiamista--perustuu-islamin-lakiin/3098664
Hämeen-Anttilan mukaan Irakissa suuniteltu laki, joka sallisi 9-vuotiaiden avioliitot, perustuu shiiamuslimien islamin lakiin, mutta saman tyyppisiä säädöksiä on myös sunnamuslimeilla.
20253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat
  • Suomessakin naitettiin 13-vuotiaat tytöt vielä 1800-luvulla, samoin kuukautisten alkaminen todisti tytön olevan aikuinen!
    Kuinkahan paljon länsimaissa naisen ikärajan nostamiseen on vaikuttanut koulunkäynti tai töissä oleminen? Muslimimaissa tytöt ei tarvitse koulutusta eivätkä käy töissä. Kotityöt ja miehen palveleminen riittää, ja tietysti lapsenteko!

    Äänestä

  • öäöåå kirjoitti:

    Suomessakin naitettiin 13-vuotiaat tytöt vielä 1800-luvulla, samoin kuukautisten alkaminen todisti tytön olevan aikuinen!
    Kuinkahan paljon länsimaissa naisen ikärajan nostamiseen on vaikuttanut koulunkäynti tai töissä oleminen? Muslimimaissa tytöt ei tarvitse koulutusta eivätkä käy töissä. Kotityöt ja miehen palveleminen riittää, ja tietysti lapsenteko!

    Ota huomioon se, ettei tulijan mukana kulje lait joita pitää noudattaa. Vaikka kuinka täällä on ollut erilaista käytäntöä aikaisemmin, niin nykyinen on se millä mennään.

    Äänestä

  • maassa-maan-tavalla- kirjoitti:

    Ota huomioon se, ettei tulijan mukana kulje lait joita pitää noudattaa. Vaikka kuinka täällä on ollut erilaista käytäntöä aikaisemmin, niin nykyinen on se millä mennään.

    Ja nykyinen on se, missä avioliitolla ei ole alaikärajaa.

    Äänestä

Jahaa, Irak on vasta sallimassa lapsiavioliitot, kun Suomessa taas alaikärajaa avioliitoille ei ole olemassakaan - ja alaikäisiä vihitään avioliittoon joka ikinen vuosi. Kansainvälinen painostus ei ole saanut Suomea muuttamaan lakia tässä asiassa. Mitä tämä nyt sitten kertookaan kulttuurieroista.

Äänestä
  • Mielenkiintoista. Asiasta puhuva on siis vallan 'vitun urpo' - hiljaa pitäisi olla?

    Määrä on onneksi vähenemään päin. Siinä, missä 1990 vihittiin sata lasta, oli lukema vuonna 2005 'vain' 49 lasta. 2015 niitä oli 13. Mutta tekeekö se asiasta hyväksyttävän, että vähemmän lapsia vihitään kuin jokunen vuosi sitten? Onko siihen joku syy, että alaikärajaa ei voida asettaa? Entä siihen, että asiasta puhuminen kiukuttaa?

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Asiasta puhuva on siis vallan 'vitun urpo' - hiljaa pitäisi olla?

    Määrä on onneksi vähenemään päin. Siinä, missä 1990 vihittiin sata lasta, oli lukema vuonna 2005 'vain' 49 lasta. 2015 niitä oli 13. Mutta tekeekö se asiasta hyväksyttävän, että vähemmän lapsia vihitään kuin jokunen vuosi sitten? Onko siihen joku syy, että alaikärajaa ei voida asettaa? Entä siihen, että asiasta puhuminen kiukuttaa?

    Sanohan minkä ikäisiä lapsia Suomessa vihittiin ja minkä ikäisen kanssa.

    Äänestä

  • dfgdfgfdgfdgdf kirjoitti:

    Sanohan minkä ikäisiä lapsia Suomessa vihittiin ja minkä ikäisen kanssa.

    En ole löytänyt asiasta tilastoa - virallisissa tilastoissa on vain kategoria alle 19-vuotiaille. Mutta kukapa näitä olisi voinut välttyä silloin tällöin näkemästä jonkin verran. Asia olisi niin helppo hoitaa vain säätämällä avioliitolle alaikäraja, mutta mieluummin ilmeisesti halutaan naittaa lapsia ja selitellä asiaa kuka milläkin - kun niitä on niin vähän, kun onhan suurin osa sentään lähellä jo täysi-ikäisyyttä jne. Että jotenkin vain juuri Suomessa se on ihan ok, että minkä hyvänsä ikäisen voi lain turvin naittaa minkä hyvänsä ikäiselle.

    "Tilastokeskuksen mukaan Suomessa avioitui vuosina 1995-2014 yhteensä 1138 lasta, joista 869 oli tyttöjä. Tytöistä 27 on ollut 14-15-vuotiaita solmiessaan avioliiton."

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lapsiasiavaltuutettu-lasten-avioliitot-kiellettava/5237410

    Äänestä

  • Suomalainen avioliitto, olkoon se millainen tahansa, eroaa aina arabien pakkoavioliitoista. Se sentään perustuun omaan vapaseen tahtoon ja valintaan - arabimaissa taas ei seurustella.

    Eikä suomessa ole ikinä ollut yhtä väkivaltaista naisen alistamista kuin arabimaissa, ei naisten kivittämisiä tai neitsyyden kyttäämisiä kunniamurhineen.

    Isoja eroja mistä ollaan alunperinkin kehitytty.

    Äänestä

  • gytfukgftuy kirjoitti:

    Suomalainen avioliitto, olkoon se millainen tahansa, eroaa aina arabien pakkoavioliitoista. Se sentään perustuun omaan vapaseen tahtoon ja valintaan - arabimaissa taas ei seurustella.

    Eikä suomessa ole ikinä ollut yhtä väkivaltaista naisen alistamista kuin arabimaissa, ei naisten kivittämisiä tai neitsyyden kyttäämisiä kunniamurhineen.

    Isoja eroja mistä ollaan alunperinkin kehitytty.

    Jaa. Mutta onko sinulla ajatusta siitä, pitäisikö lakiamme muuttaa ja säätää se alaikäraja?

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Jaa. Mutta onko sinulla ajatusta siitä, pitäisikö lakiamme muuttaa ja säätää se alaikäraja?

    Ei se mitään "jaa" ole vaan noinhan se on. Alaikäisten suhteet ovat täällä jotain ihan muuta kuin mitä ne ovat jossain irakissa, kuten ihan hyvin itsekin tiedät.
    Suomalaisille myös avioliiton merkitys on jotain ihan muuta nykyään, kumminkin erotaan parin vuoden päästä ellei sitten ole kestääkseen..

    Tapauskohtaisestihan kaikkea pitäisi katsoa, onko hyväksikäyttöä tai pakkoa - sellaista ei pidä hyväksyä tietenkään. Suomi ei onneksi ole vielä arabimaa.

    Äänestä

1995-2014 MATUT olivat jo täyttäpäätä maassa lisääntymishaluineen ,ei ihme
jos alaikäisten aviot lisääntyivät musuilla,saadakseen mahdollisimman paljon
sukua tuotua maahamme.ALAIKÄISTEN AVIOT pantiin sitten kaikki suomalaisten
syyksi,mitä matut tekivät.

Äänestä
  • Ne tosin ovat vähentyneet. Mutta jos Suomessa alaikäisiä naitetaan lain turvin, niin kenen vika se on, ellei meidän ihan oman lakimme? Tulisiko sinun mielestäsi meillä olla alaikäraja avioliitolle vai ei?

    Äänestä

  • Urbanille on aivan turha yrittää selittää mitään, koska hän on mieleltään sairas.

    Äänestä

  • menisi-hoitoon- kirjoitti:

    Urbanille on aivan turha yrittää selittää mitään, koska hän on mieleltään sairas.

    Siellä hoidossako minä sitten oppisin, että oikeastaan onkin ihan jees, että laki sallii avioitua lasten kanssa? Taidanpa mieluummin pysyä mieleltäni tällä tapaa sairaana.

    Äänestä

Meille demareille kun annatte lapsenne kaasvamaan ja oppimaan dem.arvot, niin kaikki käy.

Äänestä

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005123194.html
oikeuslaitos on sekaisin.

Myös rikoslain vuonna 2013 tehdyn muutoksen valmistelutöissä viitataan siihen, että suostumuksen antajan ikä pitäisi ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko suostumus rikosoikeudellisesti pätevä: ”Suostumuksen antajan on oltava suostumuskelpoinen eli ymmärrettävä suostumuksen merkitys ja sisältö ottaen huomioon hänen ikänsä ja terveytensä.” (Kursivointi HS:n.)

Äänestä

Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?

Äänestä

No faktahan on se, ettei 9-10 vuotias pikkutyttö nyt ymmärrä avioliitosta ja seksuaalisuudesta yhtään mitään. Kyllä tuon ikäisen pitää olla vielä kotona leikkimässä ja käydä koulua. Seksi on lapselle jopa vaarallista, koska alapää ei ole kehittynyt ja on liian pieni. Maahan tulevat eivät tätä ymmärrä, koska heidän yleissivistyksensä on mitä on.

Äänestä

Tällä palstalla on moni sharia-lain ymmärtäjiä, ainakin tällä saralla.
Ja jos merkit paikkansa pitävät, tullaan sitäkin soveltamaan Suomessa. Vihreät ja vassarit jo valmistelenevat lakiluonnosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Länsierilainen kirjoitti:

Mikä heijastuu tekoina. Miksi asiasta ei keskustella, kun alaikäiset ovat vaarassa.
http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hameen-anttila-lapsimorsiamista--perustuu-islamin-lakiin/3098664
Hämeen-Anttilan mukaan Irakissa suuniteltu laki, joka sallisi 9-vuotiaiden avioliitot, perustuu shiiamuslimien islamin lakiin, mutta saman tyyppisiä säädöksiä on myös sunnamuslimeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu