Pappi pelasti perheenisän
Eräänä päivänä saksalaiset havaitsivat, että yksi vanki oli kadonnut. Tapansa mukaisesti vartijat poimivat kymmenen miestä, jotka lähetettäisiin rangaistukseksi bunkkeriin. Yksi heistä, Franciszek Gajowniczek, hautasi kasvot käsiinsä ja alkoi nyyhkiä. ”Vaimoni! Lapseni! Miten heidän nyt käy?”
Silloin esiin astui hintelä mies ja sanoi: ”Nimeni on Maksimilian Kolbe, ja olen pappi. Minulla ei ole vaimoa eikä lapsia, antakaa minun ottaa tämän perheenisän paikka.”
Niin tehtiin, ja Kolbe suljettiin kuolemaan yhdeksän muun miehen kanssa. Kolbe sinnitteli yli kaksi viikkoa. Lopulta yksi leirin työntekijöistä päästi papin kärsimyksistä antamalla hänelle tappavan ruiskeen fenolia.
Kolben pelastama vanki Franciszek Gajowniczek selvisi hengissä Auschwitzista. Ennen kuolemaansa vuonna 1995 hän sanoi: ”Niin kauan kuin minussa henki pihisee, velvollisuuteni on kertoa Maksimilian Kolben sankarillisesta toiminnasta.”
Pilecki oli itsekin lähellä menettää henkensä kollektiivisen rangaistuksen yhteydessä hieman yli kuukausi sen jälkeen, kun hän oli tullut Auschwitziin. Kun vankeja valmisteltiin tarkastusta varten lokakuun 28. päivän aamuna, vanginvartijat huomasivat yhden vangin puuttuvan.
Rangaistuksena kaikki muut määrättiin seisomaan riviin keskusaukiolle. Siinä he seisoivat kello kahdestatoista iltayhdeksään räntäsateen, jäätävän tuulen ja Auschwitzia ympäröiviltä soilta nousevan sumun armoilla.
Päivän päätteeksi aukiolla lojui kuolleena useita satoja vankeja. Pilecki selvisi vain sen ansiosta, että hänen leirin sairasosastolla työskentelevä ystävänsä saattoi antaa pahoin nääntyneelle Pileckille lääkettä ja hoitoa. Koettelemuksestaan Pilecki sai ideoita vastarintatyöhönsä leirillä.
Hän oli huomannut, miten tärkeää oli, että oli ystäviä oikeissa paikoissa. Hän oli myös ymmärtänyt sairasosaston merkityksen vankien elämälle. Tältä pohjalta Pilecki alkoi rakentaa salaista armeijaa keskitysleirin vartijoiden silmien alla.
http://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/holokausti/puolalainen-vastarintamies-meni-vapaaehtoisesti-auschwitziin
Pappi pelasti perheenisän
dnht
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845297Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.303526Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402874Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin272094Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591851Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861646- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71175