Järjestimme persuille kaksi jytkyä, mitä saimme?

Iso osa meistä oli järjestämässä kaksi jytkyä persuille. Mitä olemme saaneet?
30274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Olemme saaneet vittuilua ,veronkorotuksia sekä järjettömiä lakeja ja asetuksia plus mamutus jatkuu entisellään.

Siinä kaikki mitä persut ovat saaneet aikaan eli käytännössä ovat turhista turhin sakki Suomen historiassa ja onneksi koko puolue häviää lähes olemattomiin kun pettivät äänestäjänsä pahemmin kuin muut puolueet yhteensä.

Populismi on sairas ilmiö.

Äänestä
  • Ja tämä kaikki itkupotkuraivari-valitus vain sen takia ettei sinun rakkaita persvasureita äänestetty.

    Äänestä

olemme saaneet tukun uusia paskalakeja persujen avustuksella ja lisää on tulossa soten, liikennekaaren, yms. Lisäksi olemme saaneet uuden puoluetuki säätiön, jota hallinnoi hohhehhoh eläkevirkaa kyttäävä kansankusettaja, joka vieläkin vetoaa harvoihin persuja äänestäviin että saisi olla reissudimona kaksivuotta, ennen maastapakenemista. hyi hitto mikä liero.

Äänestä

Olette saaneet:

Sallan hiljaiseksi
Torpattua veneveron
Torpattua museon rakentmisem
Omaishoitajille kovat palkankorotukset
Yleveron pois köyhiltä
Nyt vielä teemme kaikkemme, että kotihoidontukeen ei kukaan koske.

Äänestä
  • Olette saaneet torpattua kaikki itse tekemänne aloitteet. Vai kuinka?

    Äänestä

Olemme melkein saaneet estettyä homojen avioliitot.

Kaksi kertaa olemme asiasta äänestäneet eduskunnassa. Sanoneet isä Soinin ohjeistamana jyrkän EI:n.

Melkein onnistuimme torppaamaan tuon kauhistuttavan lakimuutoksen.

Jos äänestätte meitä, yritämme vielä kolmannen kerran.

Äänestä

Petospersujen jytkyistä ei jää kansalle muuta kuin paskanmaku suuhun ja tyhjät taskut. Persujen poliittinen rosvokopla on vienyt kansalta kaiken minkä irti saa ja jakanut sen hövelisti ennestään raharikkaalle eliitille. Persujen vaalipetosta ei voi sanoin kuvailla.

Äänestä

Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet entisestään ja persut tuonut maahan 35 000 mamua,sitä olemme saaneet tuolta poliittisen historian katalimmalta kansanpettäjä puolueelta petossuomalaisilta

Äänestä
  • Sipiläö ei sitten tykänny kotimamuista?
    Soinin vuoro asua mustien kaverien kanssa?

    Äänestä

on saatu vaalivalheita ja vihapuhetta sekä "poroerottelua".
muuta ei ole havaittavissa.
tulee mieleen 1930-luvun kaltainen natsisaksan meininki, jossa nyt ovat kärsijöinä sotaa paenneet pakolaiset.
toivottavasti tämä tauti ei etene liian pitkälle.

Äänestä

Tyhjät lupaukset

Äänestä

JA MITÄ SAIMME SUURIMMILTA PUOLUEILTA. KEPULTA JA KOKOOMUKSELTA. HELVETISTI LEIKKAUKSIA.

Äänestä
  • kaikki tämä persujen suosiollisella avustuksella.

    Äänestä

Soinin lärväily on maksanut Suomen kansalle jo miljardeja. Dorkaa.

Äänestä

Maksetut vihapuhujat joita ei ole monta mutta monistavat perättömiä juttujaan

Äänestä

Kun soini ei saanut estettyä tasa-arvoista avioliittoa, päätti hän luopua puheenjohtajuudesta. Mikään muuhan ei oikeasti ollut tälle puolueelle tärkeää.

Äänestä

Saimme melkein "huvikuunariveron" ja muita aivopieruja kansan kyykytykseen. Ja korotetut lääkemaksut. Kansa kiittää.

Äänestä

Saatte lukea toisten tollojen ja YLEN aivopieruja takapenkeistä ja lihavuudesta, takinkäännöstä ja kannatuksen alenemisesta. Jatkakaa tampiot samaa virttä niin se lakkaakin ennen eduskuntavaaleja!

Äänestä

saimme turvallisuusuhan

Äänestä
  • kokoomuksen pösilö. nato höpinöiden takia.

    Äänestä

Saimme toimeentulotukiasiat siirrettyä kelaan ja Sallan umpeen.

Äänestä

Sanonta kuuluu, kolmas kerta toden sanoo. Nyt vain kaikki äänestämään PerusSuomalaisia jo kuntavaaleissa, niin kannatus saadaan nousemaan. Jopa Ylen mittaukset pitää saada nousemaan, vaikka niissä yritetäänkin kiivasti kannatusta painaa alas.

Äänestä
  • perussuomalaisista suurin puolue! niin on valtaa enemmän muuttaa asioita paremmaksi ,PERUSÄSSÄT joutuneet vain enimmäkseen kuuntelijan osaan. muut puolueet sanelleet ja määränneet ohjelmia, jotka aivan surkeita.

    Äänestä

Mutta tärkeintä on se mitä EMME saaneet!!

Vasureita hallitukseen!

Töpselinenät onneksi on tungettu karsinoihinsa pois ihmisten silmistä.

Äänestä
  • Persut ovat kumarrelleet kepuumukselle ja heitä viety kuin litran mittaa mennen tullen. Äänestäjät on petetty täydellisesti, sitä on saatu.

    Äänestä

  • PersuValehteleeAina kirjoitti:

    Persut ovat kumarrelleet kepuumukselle ja heitä viety kuin litran mittaa mennen tullen. Äänestäjät on petetty täydellisesti, sitä on saatu.

    kansanhuijaus,VW huijaus,nokian huijaus

    Äänestä

  • PersuValehteleeAina kirjoitti:

    Persut ovat kumarrelleet kepuumukselle ja heitä viety kuin litran mittaa mennen tullen. Äänestäjät on petetty täydellisesti, sitä on saatu.

    arkadiamäjen isännät kepulit ja kokkareet suurimpina puolueina päättävät eniten kaikesta.

    Äänestä

Saamme Jussin Jatko-Jytkyn.

Äänestä

Saimme 36 000 uutta mamua viime vuonna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jytkyttelijä kirjoitti:

Iso osa meistä oli järjestämässä kaksi jytkyä persuille. Mitä olemme saaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu