Miksi Lapuan kristillinen opisto (entinen Karhumäen opisto), perustettu jo 1914 piti "ryssiä" ja liitää Kirkkopalvelut Oy:n omistamaan Etelä-Suomessa sijaitsevaan Seurakuntaopistoon? Hävetkää!
Seurakuntaopisto edustaa aivan toisenlaisia kristillisiä (toivon mukaan) arvoja kuin Lapuan herännäisopisto. Aivan kuin luterilainen Suomi olisi liitetty ortodoksiseen Venäjään.
Nyt Lapuan opisto on ryhtynyt puuhastelemaan muslimitaustaisen maahanmuuttajien koulutusta, joten opiston nimeksi voisi tulla Allah-Opisto.
Mitä historia tulee kirjoittamaan tästä Lapuan kristillisen opiston islamisoimisesta ja kehitysmaalaistamisesta?
Lapuan kristillinen opisto
16
1355
Vastaukset
- Höpsöttelyä
Kylläpä sulle nyt sinulle sattui höpö höpö päivä! Koita auttaako lepo.
- Elämämuuttuu
Lapualla on monia, jotka haluaisivat pysäyttää kehityksen. Mikään ei saisi muuttua! No, tällä menolla Lapuasta tulee museo.
- callekiwes
Älkää olko huolissanne. Tällä saitilla on kaikki surkeat kirjoittelemassa mitä sylki suuhun tuo. Kaikki kehitys ja muutos koetaan vääräksi
Huippu oli mielestäni se kun uuden kauppakeskuksen pohjatöitäkin tehdään muka väärillä koneilla eli traktorilla. Eli valittamisen aiheita kyllä löytyy.- vääräuskoiset-vallassaan
Joo mutta siltoja nyt ruvetaankin hävittämään, mikäs paikka lapualla joku opisto oikein onkaan, kun siitä tuossa nekatiivisessa sävyssä on ruvettu huutelemaan -onko se joittenkin vääräuskoisten pesäpaikka.
- Väriä.Suomalaismetsiin
vääräuskoiset-vallassaan kirjoitti:
Joo mutta siltoja nyt ruvetaankin hävittämään, mikäs paikka lapualla joku opisto oikein onkaan, kun siitä tuossa nekatiivisessa sävyssä on ruvettu huutelemaan -onko se joittenkin vääräuskoisten pesäpaikka.
Siirilään tulee 100 mamua ja
Karhunmäkkeen 75 muslimia. - Xrekses
Väriä.Suomalaismetsiin kirjoitti:
Siirilään tulee 100 mamua ja
Karhunmäkkeen 75 muslimia.Sääliksi käy niitä viisituhatvuotisesta kulttuurista sinne kylmään ja töykeään pimentolaan joutuneita.
- säälisairaat-erikseen
Sääli on jonkinlaista sairautta, jotta koetas selvitä siitä omahyväisestä tuskastas, lapuasta pittaamatta.
- Xrekses
säälisairaat-erikseen kirjoitti:
Sääli on jonkinlaista sairautta, jotta koetas selvitä siitä omahyväisestä tuskastas, lapuasta pittaamatta.
Näitä sun juttuja lukiessa olenkin kamppaillut kahden tunteen välillä, säälin ja kiukun. Kiukku on yleensä voittanut, joten voinkin pitää itseäni sitten terveenä.
- kompasi-käyttöön
Xrekses kirjoitti:
Näitä sun juttuja lukiessa olenkin kamppaillut kahden tunteen välillä, säälin ja kiukun. Kiukku on yleensä voittanut, joten voinkin pitää itseäni sitten terveenä.
Poista se kiukkusi sillä näitten uuvella opilla, jos se siinä sitten ja seinäjoella sulaisi.
- Koviaihmisiä
Kyllä opisto kannattaisi siirtää Seinäjoelle, niin sillä olisi tulevaisuus. Täällä menee vain voimat rasistien kanßa vääntämiseen. Lapuan kaupunki ostaa tilat mielellään omaan käyttöön.
- olipas-hyvä-idea
joo uusi nousu sitten näille tiloille
- Kunnioitustatarvitaan
Miksi aloittaja on vihamielisyyden lietsonnalla ajamassa opistoa Seinäjoelle?
- jotta-sinnevain
Opisto pitää päätelnänsä ja lapualaiset myös, valitkoon opisto siitä kulkusuuntansa.
- siitähän-se-lähtee
Suomessa ei ole rasismia ja pakolaisongelmaa meillä on siirtolaisten tuoma oma ongelma joita kutsutaan rasismiksi. Olei mamu poika koulussa ja poika kysyi äidiltään kun tunnilla oli sana rasismi, että mitä on rasismi? Äiti kertoi, että kela maksaa meidän asunnot , ruoat, vaatteet ja kaiken kotona ja antaa rahaa eikä meidän tartte tehdä töitä, sekä antaa auton, puhelimet ja aivan kaikki. Poika kuunteli ja kysyi, että eikö Suomalaiset suutu kun me saamme kaikki ilmaiseksi? Äiti vastasi, että suuttuvat hurjasti meille ja tätä me kutsummekin sitten rasismiksi.
- adjöööööövaan
Irak kutsuu jo omiaan rakentamaan maataan---toivottavasti nääkin loiset lähtee kaikki isiensä maille takaisin TÖIHIN
- KooKaksR
Saitin rasistitrolli on alkanut päivän työt tänään normaalia myöhemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241546- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691217- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18952Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855