Elisalta puolitoista miljoonaa vuodessa saava palkkajohtaja on sitä mieltä, että suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian suuret ja tarvitaan vielä monta kilpailukykysopimusta ennen kuin asiat ovat kohdallaan – eli suomalaisten palkkataso niistetty.
EK päätti viime keväänä, ettei se enää solmi työehtosopimuksia.
Mattilan haastattelu paljastaa, että se ei riitä: työnantajapuolen tavoite on romuttaa myös liittotason neuvottelut eli lopettaa koko suomalainen työehtosopimusjärjestelmä.
EK päätti viime keväänä, ettei se enää solmi työehtosopimuksia.
Mattilan haastattelu paljastaa, että se ei riitä: työnantajapuolen tavoite on romuttaa myös liittotason neuvottelut eli lopettaa koko suomalainen työehtosopimusjärjestelmä.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Samaa laulua, kuin Sipilä on tehnyt koko hallituskautensa ajan. Tämä Mattila ja EK sai Sipilältä avoimen valtakirjan tehdä mitä haluaa työehtosopimusten ja palkkojen kanssa ja jälki on sen mukainen. Takaan, että syksyn lakkoaaltojen jälkeen ajatukset voivat olla vähän toisenlaiset.
Sosialistien tavoite, maa kuralle ja väki kadulle heiluttelemaan punaisia lippuja..
Veli-Matti Mattila on moraaliton mies. Tuollainen mies ei saisi olla vapaalla jalalla. Hän on vaarallinen.
Kuulostaa joltakin ymmärtämättömältä narsistipaskalta
maanviljelijän tavoite: lisää tukia ja ettei tarvitsisi tehdä yhtikäs mitään.
Eikös+voisi+mennä+yleislakkoon+ja+vaatia+15%+pakankorotusta
sipilä on ajanut subin ja orpon kanssa suomen ahdinkoon, soini on ollut mukana. Sitten vielä tämä ek. Ei voi pahemmin enää päähän ottaa.
EIKÖ TÄLLE ASIALLE VOI MITÄÄN!!
Elisalta ainakin lähtee mun laajalaista
KOMUKAT SUUNNE, HALLITUS ON NOSTANUT SUOMEN SUOSTA JOHON DEMARIT SEN AJOI VIIME HALLITUSKAUDELLA..
Kyllä siinä hallituksessa oli myös Kokoomus, RKP.
Ja edellinen pääministeripuolue oliko se nytkin hallituskessa oleva kokoomus. Muisti se on, joka yleensä kiihkofanaatikoilta pettää ensin tai yleensä syynä on tietämättömyys ja osaamattomuus.
Tulemme sitten aikanaan näkemään, mitä tuhoa tämä hallitus sai aikaan, kun koulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan. Lapsiperheiltä leikataan, lääkekuluista leikataan jne. Ei tarvihe olla minkään puolueen fanaattinen edustaja, kun katsoo tätä vuotta eteenpäin ja näkee, että jos Euroopassa ja muualla maailmassa ei synny kasvua, ei sitä Sipilän ansioillakaan synny Suomeen. Talouspoliittisesti Suomen vienti on riippuvainen kauppakumppanien taloudesta, oli sitten kyse Venäjästä, Ruotsista, Saksasta jne. Nyt Suomen kasvua on ylläpitänyt, vaikkakin heikosti, kotitalouksien kulutus.
Nuo ala-arvoiset komukka, sosialisti, punikki ymv. kertovat yleensä kirjoittajan heikkolahjaisuudesta ja siitä että omaa itseään ei pysty ilmaisemaan kuin suurta vihaa lietsomalla, hampaat irvessä.
Pistäkää mattila risusavottaan ja kuusi euroa tunti, niin alkaa veri kiertään taas päässäkin.
En äänestä persu takinkääntäjä vennamoa ikinäen äänestä kokomusta kun en ole ökyrikas tehtaan johtaja.
En äänestä keskustapuoluetta kun se pettää aina äänestäjänsä vaalilupauksillaan ja lisää van jatkuvasti verovaroita jarttavaa vastikkeetonta yritystukea ja maataloustukea.
Valintani on sdp
Eiköhän esim. Kelan johtajien palkat 95 pros liian suuret.
Näyttöähän löytyyyy.......
EK on pelaamassa itsensä ulos kaikesta päätöksenteosta, sen lisäksi sen henkilövalinnat ovat kerta kerralta menneet heikommaksi, ja nyt ollaan ylipalkatussa Mattilassa, joka lisää pökköäpesään ja polttaa EK;n kalsareita molemmista päistä - onneksi !
Mitä onnea tuossa on? EK jatkaa verenkerjäämistä nenästään ja tämä meni jo niin yli että jos tuo muodostuu linjaksi niin maa menee sekaisin työtaisteluiden vuoksi. Kasvua ei tule vaan maan talous sukeltaa.
Ei tosin niin pahasti että te komut valtaan pääsisitte
komukat tuo raivoaminen, Mattila kertoi vain totuuden..
Kuvastaa aika hyvin ymmärrystäsi, jos minä olen mielestäsi komukka, tai sitten sinulla vaan on komukka käsitteenäkin "hukassa".
On näköjään pakko tapahtua jotain todella radikaalia, että tämä idioottien käpykylä palautuu oikeille urille. Meitä on vain 5,5 miljoonaa, jotka asumme helvetin hienossa maassa, jota nyt on joitain vuosia ahneet ja osaamattomattoma lähinnä itseään ja omaa etuaan ajaen tuhonneet. Siksi nähtävästi se on tämä hallitus, EK apunaan joka ajaa tämän maan SoTe-seinään ja rikkoo "harmonian" jota on rakennettu Suomeen enemmän tai vähemmän melkein 86 vuotta.
Meidän on pakko pienenä pohjoisen kansana keskellä ei mitään, palata linjalle jossa on yhdessä tekemisen maku, ja kohtuullinen rikastumisen tie ahkerille ja yrittelijäille. Mutta joka tapauksessa meidän kaikki vedettävä perässä, ja itseasiassa me pystymme siihen kyllä, kun unohdetaan tämä maailman sekoittanut jumalaton ahneus ja itsekkyys.
Lopeta jo, kommunismi on nähty ja huonoksi havaittu..
Voi, menikö tikkunekku hiekkaan ?
EK haluaa kokeilla, että vieläkö vasemmistopuolueet saa masinoitua duunarit lakkoon. :)
Mattila+varmaan+tarkoitti,+että+Elisan+ja+Saunalahden+hinnat+ovat+15%+liian+korkeat+ja+yrittää+suositella,+että+asiakkaat+etsivät+halvempia+vaihtoehtoja.+(Vrt.+Päivi+Räsänen+-ilmiö.)
Täällä järjenköyhät syyttelevät ja vihjaavat yrittäjiä ahneeksi. Yrittäjä ei voi palkata työntekijää, jos työn tuotoksen arvo on alhaisempi kuin palkkaamisen kustannukset. Järki hoi, jos edes enää kaikuu. Ei työntekijäkään mene töihin, jos työkkäriltä saa paremman "palkan" joutenolosta, tai jos työmatkoihin menee aikaa enemmän kuin työssäoloon. Jos palkka ei riitä "elämiseen", syytä pitää etsiä muualta. Jospa miettisitte ensin miten saataisiin järjettömät elämisen kustannukset alas, jotta palkka riittäisi elimiseen. Verot, sosiaalimaksut, kallis ruoka, asumiskuluja, vuokra, asuntojen hinnat, polttoaineen hinta, autovero jne. jne. Nykyinen hallitus on ehdottanut monia uudistuksia em. elämisen kustannusten alentamiseksi, mutta ne ei "kansalle" kelpaa. Samat ääliöt, jotka tyrmäsivät esim. autoveron poistamisen, meuhkaavat täällä: rahat ei riitä. Jättäkää edes yksi iphone ostamatta tai ryyppyreissun ravintolalasku maksamatta, niin palkka riittää ruokaan ja vaatteisiin. Eikö kaikkien palkansaajien etu ole, että palkanmaksajalla menee hyvin ja toiminta kannattaa? Eivät yritykset ole sosiaalitoimistoja. Ay-liikkeiden, ja valitettavasti ei monen vasemmistopolitikonkaan, etu ei ole saada palkansaajien asioita kuntoon tai poistaa köyhyyttä Suomesta. Siinähän pian tyytyväiset äänestäjä loikkaavat pian kokkareihin tai kepuun. Ay-liike, vasemmisto ja persut elävät köyhyydestä ja kurjuudesta.
Jos yrityksestä irroitetaan liikaa rahaa johtajille ,eihän raha enää riitä
työntekijän palkkaukseen.Tuotannon kiertokulku tarvitsee ostovoimaisen duunarin ,koska emmehän lähde pohjoiskorean sydeemiin.Olemme
täällä sentakia ,että pystyisimme ostamaan ruokaa ja hyödykkeitä ,mutta
emme ole sentakia että saisimme järjettömän suuria bonuksia tai palkkoja ...emme myöskään sentakia että saisimme järkevän verosuunnitelman ,tai veroparatiisi ylellisyyden.
Yrittäjä ei ole ahne, mutta EK on ja ne suurfirmojen hallitsemat järjestöt, jotka siellä sanelevat kaikenlaisten Mattiloiden touhut.
Yrittäjä ansaitsee kaiken mitä tekemisellään saa, mutta yrittäjä ei myöskään unohda niitä jotka hanelle mahdollistavat sen menestyksen - työntekijänsä, sillä ilman porukkaansa, yksikään yrittäjä ei menesty pitkään. Hetkellisiä Mattiloita palkkahommissa laskevalla trendilla (joutuu EK;n hommiin) löytyy tällä hetkellä satoja.
Jos+Suomessa+on+palkat+15%+liian+korkea,+niin+siinä+suhteessa+on+meidän+kaikki+hinnat+vähintään+30%+liian+korkeita,+varsinkin+elintarvikkeiden.+Yrittääkö+yritykset+siirtää+vielä+työntekijöiden+elättämisenkin+yhteiskunnan+harteille.+Missä+on+näiden+vero-+ja+osinkokeinottelijoiden+yhteiskuntavastuu?
tuon elintarvikkeiden korkeat hinnat, elintarvikkeet ovat suomessa halpoja, Eurostatin tilaston mukaan kuudenneksi halvimpia EUssa ja EU maita sentään 27 kpl..
no+niinpä,+myös+samoista+eurostatin+tilastoista+saa+selville+että+meillä+on+18%+alemmat+työvoimakulut+kuin+Ruotsilla,+30%+alemmat+kuin+Tanskalla+ja+50%+alemmat+kuin+norjalla,+pari+prosenttia+alemmat+kyin+Saksala+(viime+vuoden+palkankorotusten+jälkeen).+Saksa+vähän+hämää+kun+siellä+on+5+miljoonaa+turkkilaista+ja+muuta+laitapuolen+kulkijaa+matalapalkkaisena+tilastoja+vääristämässä.
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Estimated_labour_costs_for_the_whole_economy_in_EUR,_2015.png
Miten moisiin prosentteihin päädyit, 3 euroa eroa Ruotsiin, toisekseen pitäisi tietää miten tuo taulukko on laskettu, sisältyykö esim eläkkeet ja työttömyyden hoito lukuihin eri maiden osalta..
Taulukko+on+laskettu+kaikkine+sivukuluineen,+tottakai+niihin+kuuluu+elämaksut,+kuin+myös+työttömyysvakuutusmaksut,+eihän+ne+muuten+yli+kolmenkympin+Suomessakaan+menisi.+Eurostatin+tilasto+on+vuodelta+2015,+siitä+puuttuu+Saksassa+ja+Ruotsissa+tehdyt+palkankorotukset.+Silti+ero+Ruotsiin+on+5+euroa,+ei+kolme,+Suomen+on+33,+Ruotsin+38.++Siitä+laskettu+eroprosentti+riippuu+"kumpaa+verrataan"+jos+verrataan+"suomea+korkeammat"+silloin+vertausluku+on+Suomen+lukuun+5/33x100=+15%+ja+huomioi+(arvio)++Ruotisin+palkankorotukset,+päästään+18%+iin.
+Myönnän+että+kirjoitin+vertauksen+toisin+päin,+suhteessa+Ruotsin+lukuun,+silloin+se+on+pienempi.
+Pitäisi+sipilänkin+nämä+luvut+tajuta,+eikä+myötäillä+mattilaa,+niin+kuin+nyt+on+tehnyt.+Näitten+herrojen+valehtelu+no+suorastaan+törkeetä.
Timo Soini taas laittoi asiat järjestykseen ,tämä Soinin avautuminen kertoo
että PeruS eivät ole turhaa paikkaansa saaneet.SDP ja vasurit ja vihreet kyykyttää sanattomina ja odottelee duunarin kustannuksella bonuksia
suoraan äänestystilanteeseen.Tämä on lyhykäisyydessään sitä politiikkaa millä vasemmisto on joutunut häviämään vaalit toisensa jälkeen .
Ottakaa mallia Timosta ,kuinka suoraselkäinen mies käy taistoon vääriä
asioita vastaan ,välittämättä hallitus yhteistyöstä.Sdp odottelee kunnes
duunari on sinisenä ja sitten se sanoo ,että ton sinä ansaitset,kun olet duunari.
nyt on kysymys, EI HALLITUS HOIDA TYÖMARKKINOITA, PAHVIT !
Soinin tarvitsisi ensimmäiseksi selvittää, mitä on työ ja mistä sitä syntyy, sitten pulskapoika voi alkaa aukomaan päätään, kun tehnyt muuta kuin sutkina kusettanut äänestäjiään puoluejohtajana.
Tommeilla ei ole käsitystä miten asiat suomessa hoidetaan..
Sinulla ei ole käsitystä mistään. Pelkkä höpisijä.
Kannattaako tällä palstalla edes keskustella tuollaisesta petturista. Pettureilla on oma palsta ja pettureilla on oma tulevaisuus, siis micropuolueen kohtalo.
Ketä on petetty ja miten ???
Teollisuuden tuotantokyky ei pysty ylläpitämään johtajien superpalkkoja
,minkä he saavat duunarien työn tuloksesta.Kukaan yli 60.000 tienaava ei
pysty työllänsä ansaitsemaan tulojansa,vaan ne otetaan yhteisestä
tuloksesta päältä käsin.Emme tarvitse suomessa ylimystöä ,koska se
porukka on tuloksetonta ja haaskaa rahat tuotannosta ulkomaanmatkoihin.
Lisäksi herrasporukka pelaa kansakunnan rahat ulkomaan sijoitusparatiiseihin ,jotta herrasporukan vaimoillakin olisi luxusta ja lukaalia.
aletaan kaikki johtajiksi !
Eikä yksikään suuryrityksen satoja tuhansia bonuksia (tuottipa yritys voittoa tai tappiota) ansaitseva johtaja ei ansaitse palkkaansa . . . . No, Koneen Herlingit, he omistavat firmansa, eivätkä siis ole pelkkiä palkkajohtajia - jotka eivät tuollasia tuloja ansaitse mitenkään.
Samoin VVO:ta miljoona optioita saavat ay johtajat pitäisi laittaa maksamaan veroja. Nyt eivät maksa.
Typerys taas kerran pihalla kuin lumiukko.
Ei kai veronmaksajienkaan kuuluu olla yrittäjien fatta, mutta silti ne vievät enemmän rahaa kuin maksavat veroja. Omalle ja kaverien tileille vaan massia ja alemman tason työntekijöille lämmintä kättä ja "tiimihenkeä". Hoitajien pitää tehdä töitä ihan vain auttamisen halusta samaan aikaan kun lääkärit perustavat firmoja, ottavat päivystysekstroja, bonuksia ja rahat tietty piiloon veroparatiisiin.
Ei todellakaan ole kyse hyväntekeväisyydestä kun minimityövoimalla hoidetaan hommat eikä palkata sijaisia. Miten ennen voitiin pitää enemmän työntekijöitä? Ainiin, silloin ei jaettu niin korkeita osinkoja eikä johto saanut optioita ym. Nyt kaikki perustuu ryöstöön. Kapitalistit voisivat toki laskea hintoja esim. Saksan tasolle, mutta se ahneus...
Pitäkää siis kikynne ja pudottakaa joskus niitä omia ylisuuria palkkojanne. Niillähän niitä reissuja on varaa maksella. Vaikka Timbuktuun.
että johtajakin on palkkansa ansainnut..
Todellakin harva, ne saa laskettua kahden käden sormin jotka palkkansa johtajina ovat ansainneet.
Mattila puhuu asiaa! Älkää kansalaiset äänestäkö kommareita tai demareita, ne ajavat Suomen suohon. EK tietää miten kilpailukyky palautetaan, ei siihen AY- liikettä ja kaikenmaailman TESsejä tarvita! Eikä kaikkien tarvitse mersulla tai audilla ajaa, tojota tai ooppeli riittää!
EK;ssa sellaista ei ole, se on kuin viimeisten 15 vuoden poliittinen leikkikehä, sinne kerääntyy heikoin aines.
Tommeilla ei puheoikeutta suomessa..
Kantokyky ei pysty tuottamaan ylimystölle ilmaista hupirahaa ,kun duunarien leipä rupee loppuun.Tosi on kyseessä
palkansaajalla, mitkä tulot, pariskunta paperitehtaassa ja vanha puoli milliä palkkaa plus kaikki edut mitä kuvitella saattaa Eikä siinä vielä kaikki ..Sitten niillä on lomalylät mökkeineen parhailla rantapaikoilla missä ne voi löhötä kuukauden , ja kun palaa lomalta saa heti kuukauden palkan päälle. Jaksavat sitten narista maajusseilleilmaisesta ruuasta , joka on orjuuttamalla heille tuotettu.
EI MENE HUONOSTI PALKANSAAJALLAKAAN...KYMMENITTÄIN PALKANSAAJIA TIENAA YLI MILJOONA (1000000) EUROA VUODESSA !!!!!!!!!!......
Kenties jotkin palkansaajat, jotka ovat saaneet lottovoittoja. Mutta työläispalkansaajat eivät saa miljoonan euron vuosituloja työstään, koskaan. Vähän suhteellisuudentajua väitteisiin. Palkkajohtajat kylläkin.
Tässä juuri uutisoitiin puhxelinpuolen suurta koplausta ,josta finxdakis oli perustettu tietoliikenteen kehittämisen ja osakkeenomistajien edun takia.
Siinä toimituskohtaja ja retupelle kieputtivat sirkusta ,sekä käyttivät rahoja
,jotka oli tarkoitettu hyvään puhxelintoimintaan --omiin palkkoihinsa ja asianajajiin ,sekä oikeustoimiin.Ahneus ,vääryys,kavaluus ,kaikki paha mitä
ihmiseen voi pesiytyä sai vallan ,eikä kukaan edes tiennyt että firman
liikevaihtokaan ei riittänyt kyseisten henkilöiden palkkaankaan.Hyvässä
uskossa otetaan duunarien rahat ja aina löytyy pussihousupoika ,joka mukamas osaa talousjohtaa ,mutta on rikollinen vääryydentekijä ja odottaa
uusia mahdollisuuksia ja valheita.Tämmöisetkö ihmiset ansaitsevat suuret tulonsa?Tekevät yhteiskuntaa vastaan mitä vääryyksiä vain ,kunhan vain saavat 300000 vuositulonsa .Heitä ei laiteta vastaamaan tekosistaan
omaisuudella ,vaan he saavat palkkansa ilman riskiä ja vastuuta.Heillä on 10
kertaa vähemmän vastuuta kuin duunareilla ,mutta mistä heidän palkkansa
ansioituu?
Pakkomielle on ajatus, josta yksilö ei pääse eroon ja jota hän ajattelee pakonomaisesti. Pakkomielteisyys liittyy usein monomaniaan ja muihin psykologisiin ongelmiin. Yleisimmin pakkomielteet ovat seksuaalisia tai itsetuntoon liittyviä. On myös tavallista, että pakkomielteisen epävarma henkilö varmistaa useita kertoja esim. sen, paniko oven todella lukkoon tai muistiko sulkea hellan kykenemättä irtautumaan tästä pakkoajatuksesta. Pakkomielteet ovat usein seurasta huonosta itsetunnosta, mutta ne voivat liittyä myös erilaisiin psykooseihin ja muihin mielenterveyden häiriöihin. Pakkomielle voi periaatteessa syntyä mistä tahansa asiasta, esimerkiksi viljelijän eläkkeistä.....
Naisilla on ongelmia ,kun liberalismi ylittää järjen rajat ja eihän kukaan pässiä pysty liekaassa pitämään.Pakkomielle on myös rikollisuus ja valehteleminen ja varkaus.
Joo, mutta niitä palkansaajia sanotaan pääjohtajiksi, toimitusjohtajiksi, johtajiksi jne.
vihdoinkin avataan rajat palkkakilpailulle..
Suomi kiinni vaan heti kun vittuillaan, vastakkainasettelua tarvitaan aina ,nyt sieltä huudellaan kaikkea paskaa tavisten silmille ja vaaditaan palkanmaksun lopettamista seuravaksi.
Kova kovaa vastaan vain nyt heti miksi antaa periksi missään, lisää liksaa saatana ja jos ei kiinnosta niin pulju kiinni 3kk kerrallaan ja vuokrafirmat kaikki rekrykieltoon jokaisella työpaikalla.
Nyt alkoi sitten mitta olemaan täysi.
Mattila on ääliö, tunsin hyypiön kolkyt vuotta sitten. Se oli typerys silloin.
Sen ainoa saavutus Elisalla ovat uudelleen ja uudelleen toistuvat saneerauskierrokset, se on riittävän vittumainen kyykyttääkseen työntekijöitä. Siitä hyvästä sille maksetaan.
Tuollaisia paskaläjiä tämä maa tuskin kaipaa.
ääliöltä tulos 278 000 000 € siivotkaa nyt komukat suutanne, siihen ei ole mitään aihetta..
Päivän selvää Sipilän, johan minä sen sanoin Soinin ja pitää leikata Orpon hallitus on luonut elinkeinoelämän johdolle sellaiset puitteet, että johtajat voivat sanoa mitä tahansa ja mellastaa kuin norsu posliinikaupassa. Tosin Soini on plokissaan tuominnut asian, mutta Sipilä ja Orpo ovat olleet kuin kusi sukassa.
Komukka kiljuu turhaan, nykyhallitus on saanut kaiken perintönä hallituksilta joissa DEMAREILLA ON OLLUT AVAINMINISTEREIDEN SALKUT HALLUSSAAN..
Ensitöikseni+vaihdan+kaikki+perheen+känykkä+ja+netti+sopimukset+pois+Elisalta+ja+toivottavasti+kaikki+muut+Elisan+asiakkaat+jotka+saavat+Mattilan+mielestä+10-15%+liikaa+palkkaa,+eli+noin+95+Elisan+asiakkaista,+muut+ovatkin+niita+kuntia+ja+valtion+asiakkuuksia.+Siinä+sitten+herra+palkansaaja+Mattila+saa+tuntea+sitä+palkkatasonsa+sopeuttamista+omassa+nhassaan.+Pankaa+juttu+kiertämään+Elisa+poikottiin
Asiaahan tuo puhui..
niimpä, noin se alkoi saksassakin aikoinaan ja sama kumu on noussut ja aatukin tulee aikanaan.
Nyt erehdyit maasta, ja nimenkin voi sanoa, Vladimir Iljitš Lenin, "Lenin-setä" (oik. Uljanov) (1870–1924) oli venäläinen kommunisti, kirjailija, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja, musiikkiartisti, The Beatlesien perustaja, kuppapotilas, paskanpuhuja ja yleinen rähinänlietsoja.
Onko tuo sitä "uutta" keskustalaista vaihtoehtoista totuutta? Sitä joka meille muille on omituista valhetta, on nykykeskustaiselle ainoaa ija oikeaa totuutta puoluetoimistosta?
onneksi historiaa..
Hallitukseen kun saadaan kesällä Sipilä,Halla-aho ja Orpo, niin sitten näillä mattiloilla on täysi lupa tehdäkin mitä nyt vain puhuvat. Kovaa oikeistoa, siis vielä kovempaa, nyt pukkaa. Sanavapaus kielletään varmaan työläisiltä silloin täysin. Työleirit ovat tulevaisuutta, palkka maksetaan ruokana.
Paitsi+jos+Halla-aho+voitaa:+Soini+ei+pääse+takuumieheksi+ja+ulkoministeriksi,+Orpo+ei+hyväksy+Halla-ahoa+hallitukseen+ja+Sipilälle+ei+jää+vaihtoehtoja+arvomaailmaerimielisyyksien+vuoksi.++Hallitus+hajoaa,+jos+ja+jos.++Persut+häviää+rajusti+kunnallisvaaleissa+ja+profiilinnosto+ei+onnistu+hallituksessa+mukana+ololla.++Nyt+on+nähty,+kannatus+8,6+%.
Vaiko mehiläis- tai kimalaispesään.
sähkönsiirtoyhtiö carunauru nosti hinnoittelunsa ja tämä tarkoittaa sitä ,että kiky asioista saadut hyödyt meni saman tien herrojen taskuun kyseisellä verkko alueella.Hallitus ei pysty laittamaan siirtoverkkoja kilpailun alle,koska silloin voitelurahat loppuu ja kukaan ei ole niin rehellisesti ajamassakaan suomen taloutta nousuun.Vaikutus tuotantoon
on suuri ,koska moni duunari jättä 2-3 kauppamatkaa tekemättä ,jotta
pystyy maksamaan carunaurun turhat maksujenkorotukset pois.
Mattila munasi ja oikein kunnolla, äijähän on palkansaaja ja vielä lorvi suunsoittaja. Elisa näyttää ovea ja ukko sitten lepäjonoon, hieno homma. Kalliit oli laulujen lunnaat
munaus, oikeassahan tuo on..
Periaatteessa kyllä, mutta prosentit aiavan liian pieniä ja kohdetyhmä väärä.
Kyllä se ovat nämä Mattila-tyyliset johtajat, joiden palskat syövät kilpailukyvyn. Yhdellä Mattila-turhakkeen palkalla saisi mielestään erinomaisestu palkattuja toteuttajia 70 ja pienipalkkaisia, siis sellaisia joita valtaosa tuottavan työntekijöitä on, n. 100.
Hiukan voi ihmetellä Mattilan kykyjä hommassa johon nähtävästi täysijärkiset ovat jättäneet hakematta. Tuollainen joutojätkä sitten tuli, ja taas kerran hommat sekoaa - kuin Sipilä konsanaan.
sekoita oman maasi johtajiin, Suomessa johtajatkin on palkkansa ansainnut..
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005126158.html
Onkohan+näillä+sanomisilla+mitään+uskottavuutta+EK:n+ulkopuolella?++Siellähän+on+aina+uuden+johtajan+tultua+kehiin+heitetty+mitä+ihmeellisimpiä+kommentteja,+että+palkat+pitäisi+laskea,+lomat+puolittaa,+työaika+tuplata+jne.
Kyllä+tämäkin+heitto+maksaa+nyt+työnantajille,+mutta+Mattilahan+ei+joudu+tilille.
Onhan+se+hyvä+jos+Mattila+nyt+ensimmäiseksi+leikkaa+tuloistaan+15+%+ikäänkuin+näytiksi+siitä,+että+on+sanojensa+mittainen+mies.
Kun sotaveteraanisukupolvi luovutti johtaja aseman merkonoomi sukupolvelle,ei heillä ollut tiedossa että olivat päästäneet valtaan kelvottoman sukupolven ,joka narsismimaisesti otti vain itselleen kaiken.Köyhien mökkien vanhemmat halusivat lapsistaan hyvinpärjääviä ,jotta eivät joutuisi mökissä elämään kuin he.Tästä sai alkunsa ahne sukupolvi ,jonka perimä on huonolaatuista ja he heittävät
paskaa kansalaisten päälle mielellään ,vaikka ohikulkija on naapurin poika
ja paskakärrykin vain lainassa köyhällä mökin omistajalla.kelvottoman
käsi on nopea ja tuiskaus tarkka ,eikä hän välitä siitä että paska osuu
koulupoikaa ,miksi hän välittäisi koska hänet on kasvatettu ahnehtimaan
vain kaiken itselleen.
Mattila ylisuurine palkkioineen on todiste elinkeinoelämän liian hyvästä tuloksesta, jonka työntekijät ovat saaneet aikaan. Toivottavasti palkansaajat eivät seuraavissa palkkaneuvotteluissa usko satuja, vaan vaativat kunnolliset palkankorotukset, jotka seurailee suoraan johdon palkkioita. Toivottavasti palkalliset viimeinkin avaavat silmänsä, eivätkä suostu huijattaviksi valheellisiin kiky, tai muihinkaan sopimuksiin.
EK on pomoineen todiste suurista voitoista, koskapa heidän palkkionsa on niin huimat.
Muistakaa työtä tekevät ihmiset, että te elätätte pomot työllänne, ilman teitä heitä ja heidän palkkioitaan ei olisi.
VÄH+15%+PALKANKOROTUKSET+DUUNAREILLE.+OSTOVOIMAN+LISÄÄMISEKSI+JA+MAAN+TALOUDEN+PARANTAMISEKSI.
Tuotantolaitoksissa pitäisi suhteuttaa tulot tuotokseen.On väärin että änkyrä
johtaja repäisee itselleen ansiottoman mahtipalkan ,kun samanaikaisesti duunari joutuu kuritukseen kellokorttien ja alentuvien palkkojen takia.Suomessa palkkojen
ansioituminen on täysin metsässä.Tuotoksesta ei voi ottaa bonuksia ja osinkoja ,jos
tuotannon kehittämiseen tarvitaan rahaa.Ahneus ei saa määritellä palkkausta,koska
hallintoelimien toiminta on helposti muutettavissa toimitusjohtajien ja talousjohtajien hyödyksi,eikä heillä mitta tule täyteen koskaan.Palkkoihin on määriteltävä max ja minimi.
Nykyisin kun puhutaan tuottavuudesta, kysehän ei olekaan etteikö voittoakin tulisi kohtuullisesti, mutta ei tule riittävästi, että "sijoittajat" saavat jatkuviin kohoaviin tuottovaatimuksiinsa rittäävästi tuottoa. Ongelma on siis "markkinatalouden" itse itselleen aiheuttama, eikä sille voi kukaan järki-ihminen mitää, ennen kuin kieltäydytään juoksemasta finanssimaailman hölmöilyn mukaan.
Jos teollisuudessa asiat tehdään järkevästi ,niin kyllä sijoittajille,työntekijöille tulee
oikean suuruinen työtulos ansion mukaan.Ihmisellä on rajalliset mahdollisuudet
saavuttaa max työtulos.Valehtelu on rajatonta ,ja siinä tuotannon johtava työntekijä
pyrkii ottamaan omiksi töiksi muiden ansioita.Pelkästään eriarvoinen palkkapolitiikka teollisuudessa ,jossa johto "tj hänen hallituslaumansa" jakelevat
hyvässä sovussa keskenään palkkoja ja bonuksia.Mielestäni palkkapolitiikka
yrityksissä on vanhentunutta ,eikä anna mahdollisuutta tasapuolisesti saada
paremmasta suorituksesta myös parempi palkka.Meillä Suomalaisilla on perintönä
palkka kulttuuri ,missä korkeampiarvoiset ovat ansainneet suoraltakädeltä
heti suuremmat palkkansa ,vaikka heidän työtuloksensa olisikin hyvin vaatimaton.
Voimmeko tällaisella ansiottomalla palkkatulolla saada teollisuutemme nousuun?
Veteraanisukupolvi laittoi teollisuutemme kuntoon ,mutta merkonoomisukupolvesta ei ole kuin omien tulojen kasvattajaksi.
Siinä teille keskusta työreformia ja nyt kun pää on avattu kikyllä työreformiin niin voitte olla varmoja että leikkauksia tulee joka vuosi lisää kun rikkaat ovat verojenmaksukapinassa hallituksen tuella.
Jos haluatte tukea tätä kehitystä niin olette täysiä orjia ja lampaita ja ansaitsette nykyhallituksen äänienne mukaisesti.