Haluan tässä oman tarinani kautta tuoda esille esirukouksen voiman ja rohkaista muitakin ottamaan Jeesuksen vastaan.
Synnyin 80-luvun alkuhämärissä 4 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena lapsena tuikitavalliseen perheeseen, isä kävi töissä ja äiti hoiti lapset kotona. Arki oli normaalia ja kuten asiaan kuului "normiperheessä" isä otti viikon päätteeksi 2 päivää kestävät kännit, isä ei ollut väkivaltainen eikä mitenkään muutenkaan peljättävä mutta ei myöskään läsnä. Äiti koitti parhaansa mukaan olla meidän lasten elämässä mukana ja olikin rakastava ja huomioiva. Menin kouluun 80-luvun loppupuolella ja koulu alkoi mukavasti ja näin sujuikin 2-3 ensimmäistä vuotta. Sitten jouduin jostain syystä muutamasta asiasta kiusatuksi, en tiedä oliko se sen kummempaa mitä pienet lapset nyt toisilleen pitävät, minuun se kuitenkin otti koville ja ehkäpä juuri siitä syystä se sai jatkua. Tästä seurasi että aloin ottamaan tiettyä roolia ja menin kaikenlaisiin tyhmyyksiin mukaan ja piti näytellä olevansa jotain muuta mitä olin sisimmässäni. Oli juuri alkanut 90-luvun lama ja perheelläni oli tiukkaa taloudellisesti, isä oli aloittanut työt jotka suuntasivat ulkomaille n.300 pv vuodessa. Isällä oli myös toinen nainen ja se oli äidille tiukka paikka ja satutti myös omaa sydäntäni raskaasti. Tästä pari vuotta taaksepäin äitini oli kuitenkin tullut uskoon ja yhdessä iltaisin äidin ja veljen kanssa aina rukoiltiin myös isänkin puolesta. Ongelmani koulussa lisääntyivät ja ristiriita sydämessäni oli suuri kun piti olla paha poika ja samaan aikaan kuitenkin ymmärsin uskonasiat ja olisin sisimmässäni halunnut kulkea aivan toista tietä, kotonakin tilanne jatkui tulehtuneena ja vanhempani erosivat mutteivät kuitenkaan muuttaneet erilleen. Ajattelivat kai että lapsille tällainen kulissi tuo jotain turvaa tms. Yläasteella koulu oli jo sellaista pakkopullaa että olin välillä todella syvissä vesissä, jopa masentunut. Kiusaaminen jatkui ja olin valmis aina lähtemään kaikkiin typeryyksiin mukaan, hyväksyntää saadakseni. Tupakan polttoa harjoiteltiin ja kaljan juontia koko yläaste ajan silloin tällöin. Ammattikouluun mennessä kiusaaminen alkoi loppua, mutta pahat tavat oli opittu ja kaveripiiri valikoitunut sen mukaisesti. Alkoholin käyttö lisääntyi kiihtyvällä tahdilla ja koulunkäynti meni sen mukaisesti, koskaan en lopputodistusta saanut ja elämä vei omalla sykkeellään.
Koko ajan äitini oli kuitenkin rukoillut poikiensa puolesta väsymättä. Itsekin rukoilin aina iltaisin vaikka olisin ollut kännissäkin, uskoinhan minä jumalan olemassa oloon ja rukoilin josko herra antaisi mulle uskovan tyttöystävän niin kyllä minäkin ryhdistäytyisin. Tiesin myös olevani matkalla kadotukseen mutta en vain pystynyt lopettamaan syntistä menoani. Viina maistui aina vaan paremmin ja 20-vuotiaana sain ryyppyporukassa puukosta inhimillisesti katsoen kuolettavasti suoraan sydämeen, herralla oli kuitenkin jotain muita suunnitelmia ja selvisin hiuksen hienosti ollen jo reilu viikon päästä kotona vaikka minulle oli tehty mittava sydänleikkaus ja muuallakin kehossa oli puukosta tulleita vaurioita. Vanhemmilleni tämä oli tietysti valtava isku, etenkin äidilleni joka oli sydän syrjällään varmasti odottanut jotain vastaava tapahtuvan mutta kuitenkin rukouksen voimaan luottaen. Eipä tästä montaa viikkoa mennyt kun jo elämä palasi raiteillensa ja sama ralli jatkui. Näin jatkui muutama vuosi ja elämä oli todella tyhjää ja ajattelin että minut on jeesus jo ohittanut eikä elämässäni tulisi mitään hyvää tapahtumaan. Sitten tapasin eräänä iltana baarissa tulevan vaimoni, puhelinnro vaihdettiin ja aloin muutaman päivän päästä kyselemään neitokaisen perään. Ilmeni että tyttö oli juuri tehnyt uskon ratkaisun ja ottanut jeesuksen elämäänsä eikä voisi jatkaa entisenlaista elämäänsä ja saisin unohtaa hänet. En kuitenkaan luovuttanut ja tästä alkoi meidän molempien parantuminen. Pääsin pikkuhiljaa alkoholista eroon ja luovutin myös elämäni herralle, ja huomasin myös että jumala oli vastannut pyyntööni saada uskova puoliso. Olen kaatunut ja kompuroinut mutta aina on jumala nostanut pystyyn sekä olen ymmärtänyt että äitini esirukous jota hän väsymättä meidän poikien puolesta jatkoi on konkretisoitunut kohdallani ja jeesus on kulkenut vierelläni kaikki vaikeatkin vuodet. Kiittäkäämme jumalaa kaikista niistä ihmisistä joille hän on esirukoustehtävän erityisesti laskenut.
Synnyin 80-luvun alkuhämärissä 4 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena lapsena tuikitavalliseen perheeseen, isä kävi töissä ja äiti hoiti lapset kotona. Arki oli normaalia ja kuten asiaan kuului "normiperheessä" isä otti viikon päätteeksi 2 päivää kestävät kännit, isä ei ollut väkivaltainen eikä mitenkään muutenkaan peljättävä mutta ei myöskään läsnä. Äiti koitti parhaansa mukaan olla meidän lasten elämässä mukana ja olikin rakastava ja huomioiva. Menin kouluun 80-luvun loppupuolella ja koulu alkoi mukavasti ja näin sujuikin 2-3 ensimmäistä vuotta. Sitten jouduin jostain syystä muutamasta asiasta kiusatuksi, en tiedä oliko se sen kummempaa mitä pienet lapset nyt toisilleen pitävät, minuun se kuitenkin otti koville ja ehkäpä juuri siitä syystä se sai jatkua. Tästä seurasi että aloin ottamaan tiettyä roolia ja menin kaikenlaisiin tyhmyyksiin mukaan ja piti näytellä olevansa jotain muuta mitä olin sisimmässäni. Oli juuri alkanut 90-luvun lama ja perheelläni oli tiukkaa taloudellisesti, isä oli aloittanut työt jotka suuntasivat ulkomaille n.300 pv vuodessa. Isällä oli myös toinen nainen ja se oli äidille tiukka paikka ja satutti myös omaa sydäntäni raskaasti. Tästä pari vuotta taaksepäin äitini oli kuitenkin tullut uskoon ja yhdessä iltaisin äidin ja veljen kanssa aina rukoiltiin myös isänkin puolesta. Ongelmani koulussa lisääntyivät ja ristiriita sydämessäni oli suuri kun piti olla paha poika ja samaan aikaan kuitenkin ymmärsin uskonasiat ja olisin sisimmässäni halunnut kulkea aivan toista tietä, kotonakin tilanne jatkui tulehtuneena ja vanhempani erosivat mutteivät kuitenkaan muuttaneet erilleen. Ajattelivat kai että lapsille tällainen kulissi tuo jotain turvaa tms. Yläasteella koulu oli jo sellaista pakkopullaa että olin välillä todella syvissä vesissä, jopa masentunut. Kiusaaminen jatkui ja olin valmis aina lähtemään kaikkiin typeryyksiin mukaan, hyväksyntää saadakseni. Tupakan polttoa harjoiteltiin ja kaljan juontia koko yläaste ajan silloin tällöin. Ammattikouluun mennessä kiusaaminen alkoi loppua, mutta pahat tavat oli opittu ja kaveripiiri valikoitunut sen mukaisesti. Alkoholin käyttö lisääntyi kiihtyvällä tahdilla ja koulunkäynti meni sen mukaisesti, koskaan en lopputodistusta saanut ja elämä vei omalla sykkeellään.
Koko ajan äitini oli kuitenkin rukoillut poikiensa puolesta väsymättä. Itsekin rukoilin aina iltaisin vaikka olisin ollut kännissäkin, uskoinhan minä jumalan olemassa oloon ja rukoilin josko herra antaisi mulle uskovan tyttöystävän niin kyllä minäkin ryhdistäytyisin. Tiesin myös olevani matkalla kadotukseen mutta en vain pystynyt lopettamaan syntistä menoani. Viina maistui aina vaan paremmin ja 20-vuotiaana sain ryyppyporukassa puukosta inhimillisesti katsoen kuolettavasti suoraan sydämeen, herralla oli kuitenkin jotain muita suunnitelmia ja selvisin hiuksen hienosti ollen jo reilu viikon päästä kotona vaikka minulle oli tehty mittava sydänleikkaus ja muuallakin kehossa oli puukosta tulleita vaurioita. Vanhemmilleni tämä oli tietysti valtava isku, etenkin äidilleni joka oli sydän syrjällään varmasti odottanut jotain vastaava tapahtuvan mutta kuitenkin rukouksen voimaan luottaen. Eipä tästä montaa viikkoa mennyt kun jo elämä palasi raiteillensa ja sama ralli jatkui. Näin jatkui muutama vuosi ja elämä oli todella tyhjää ja ajattelin että minut on jeesus jo ohittanut eikä elämässäni tulisi mitään hyvää tapahtumaan. Sitten tapasin eräänä iltana baarissa tulevan vaimoni, puhelinnro vaihdettiin ja aloin muutaman päivän päästä kyselemään neitokaisen perään. Ilmeni että tyttö oli juuri tehnyt uskon ratkaisun ja ottanut jeesuksen elämäänsä eikä voisi jatkaa entisenlaista elämäänsä ja saisin unohtaa hänet. En kuitenkaan luovuttanut ja tästä alkoi meidän molempien parantuminen. Pääsin pikkuhiljaa alkoholista eroon ja luovutin myös elämäni herralle, ja huomasin myös että jumala oli vastannut pyyntööni saada uskova puoliso. Olen kaatunut ja kompuroinut mutta aina on jumala nostanut pystyyn sekä olen ymmärtänyt että äitini esirukous jota hän väsymättä meidän poikien puolesta jatkoi on konkretisoitunut kohdallani ja jeesus on kulkenut vierelläni kaikki vaikeatkin vuodet. Kiittäkäämme jumalaa kaikista niistä ihmisistä joille hän on esirukoustehtävän erityisesti laskenut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.