Koulukiusaajakultturimme(tavallisesti normaaleiksi luultujen luterilaisten) parhaimmat edestajat, kiroiluineen, vaan monien meidän piiriimme kuuluvien ihmisten Saatanaltamme opitut(se kiertää, se kiertää, ja kuiskaa kuin kiljuva kyy?) omituiset syytökset, ties minkä askeettisen elämäntavan suorittamatta jättämisestä? Ittehän syytämme esim. tupakista, jos emme itse olisi siihen koskeneet, vaikka muutama niistäkin syyttäjistä oli edes aikamoinen juomari, tai jos alkoholista, niin, okei, ehkä siitäkin syyttänyt edes käytti benziinipohjaisia(metanoli=>etanoli) aineita käyttävää suuresti käyttävää autoa, joka savuuttaakin enemmän kuin sata tupakkia. Halusin keksiä vastasyytöksen tälle, ja tuo tuntui mukavimmalta.
Ottakaamme kuitenkin palje silmistämme, mutta myös ymmärryksestämme, että ymmärtäisimme, miksi meidän piirissämme on tavallisempaa jopa saarnaajien keskuudessa olla julma syyttäjä, kuin hentomielisiksi luultu puolustuja? Naiselleko te sen homman kuolette? No, silti jääkiekosta tai jalkapallostakin tiedämme, että todellisuudessa puolustajat ovat pelin fyysisesti suurimmat ja vahvimmat persoonat, ja hengellisyydessä, puolustajat, ja oikealle asetetut, ovat yleensä, polittikassakin, edes rikkaampia, ja hengellisyydessä, edes ÄOOLTAKIN hiukan yli satasen? Tämä samaistus saattoi mennä vikaan, mutta tehkää vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus, tai edes galluppi, jos haluatte osoittaa, mikä asian laita todellisuudessa on. Toivottavasti kukaan vain ei silloin valehte noihin tutkimuksiin, jos syntinen sekin vielä on, eikä uskalla paljastaa itsestään mitään pelastuvaa toimintamalliaan? Mutta, kuten Raamattu sanoo, Tuomari seisoo jo ovella, juuri Hän, jota silti vähiten odotamme, tiedätte kenestä puhun...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.