MIKAEL JUNGNER EN:N PUHEENJOHTAJA MATTILA OIKEASSA

Suomen kansainvälinen kilpailukyky on heikompi kuin vuosituhannen alussa.
Näin pohtii Puheenvuoron blogissaan viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja, EK:hon kuuluvan markkinointi- ja viestintäalan yrityksiä edustavan MTL:n hallituksen puheenjohtaja, SDP:n entinen kansanedustaja Mikael Jungner.
Osittain syynä on Suomen omat teot tai pikemminkin tekemättömyys. Suurin syy löytyy kuitenkin muualta. Muu maailma on parantanut juoksuaan ja Suomella on vaikeuksia pysyä perässä. Tuo huoli ei ole vain Mattilan huoli, se koskettaa meitä kaikkia. Tuosta huolesta pitää ja saa puhua, Jungner kirjoittaa.
37338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Näin se on.

Äänestä
  • Joo,+lasketaan+palkkoja+15+%+johtajilta+ja+yli+5000+€+tienaavilta,+varaa+on+ja+saman+verran+maataloustuista,+kun+olette+sitä+mieltä+että+pitää+leikata+"palkoista".++Kyllä+löytyy+tuiki+nopeasti+kilpailukykyä.+++Ei+kai+kukaan+luule+että+10+€/+tuntipalkasta+voisi+leikata+1,50+€/tunnilta+ja+sitten+ihmiset+tulee+vähemmillä+tuloilla+toimeen.++Jostainhan+se+leikattu+raha+haetaan+ja+yhteiskuntahan+se+joutuu+maksamaan.+Varsinkin+nuoret+saavat+alempaa+palkkaa+ja+joutuvat+väkisin+tottumaan+yhteiskunnan+tukiin,+kuten+maajussitkin.+Nää+on+näitä+kaikenaailman+Mattiloiden+älynväläyksiä,+joilla+pääsee+lehtien+palstoille.Eläminen,+ruoka+ja+asuminen,++Suomessa+on+kuitenkin+40+%+kalliimpaa+kuin+siellä+missä+palkat+on+15+%+alemmat.

    Äänestä

  • Tulonsiirtoelätti kirjoitti:

    Joo,+lasketaan+palkkoja+15+%+johtajilta+ja+yli+5000+€+tienaavilta,+varaa+on+ja+saman+verran+maataloustuista,+kun+olette+sitä+mieltä+että+pitää+leikata+"palkoista".++Kyllä+löytyy+tuiki+nopeasti+kilpailukykyä.+++Ei+kai+kukaan+luule+että+10+€/+tuntipalkasta+voisi+leikata+1,50+€/tunnilta+ja+sitten+ihmiset+tulee+vähemmillä+tuloilla+toimeen.++Jostainhan+se+leikattu+raha+haetaan+ja+yhteiskuntahan+se+joutuu+maksamaan.+Varsinkin+nuoret+saavat+alempaa+palkkaa+ja+joutuvat+väkisin+tottumaan+yhteiskunnan+tukiin,+kuten+maajussitkin.+Nää+on+näitä+kaikenaailman+Mattiloiden+älynväläyksiä,+joilla+pääsee+lehtien+palstoille.Eläminen,+ruoka+ja+asuminen,++Suomessa+on+kuitenkin+40+%+kalliimpaa+kuin+siellä+missä+palkat+on+15+%+alemmat.

    tiedoksi että keskipalkka on n 17 euroa ja on huomattava että kaikki hinnat laskee myös kun tuotantokustannukset laskee, jopa verot laskee, ahneet komukat ei ymmärrä taloudesta höläsen pölähtämää..

    Äänestä

  • Sossuloisille kirjoitti:

    tiedoksi että keskipalkka on n 17 euroa ja on huomattava että kaikki hinnat laskee myös kun tuotantokustannukset laskee, jopa verot laskee, ahneet komukat ei ymmärrä taloudesta höläsen pölähtämää..

    "Varsinkin+nuoret+saavat+alempaa+palkkaa+ja+joutuvat+väkisin+tottumaan+yhteiskunnan+tukiin,+kuten+maajussitkin."++Nyt+ei+puhuttu+jonkun+ammattiryhmän+ka.+tuntihinnoista,+mutta+jos+17+€+viistää+15+%+päästään+alle+14.50+€/h.++Eihän+se+onnistu,+jos+johtajat+eivät+ensin+näytä+esimerkkiä.++Nyt+onkin+hyvä+odottaa+Mattilan+seuraava+vetoa,+jossa+hän+pudottaa+palkkansa+15+%,+niin+EK:kaan+ei+tarvitse+irtisanoa+työntekijöitään.+Ja+Häkämies+toivottavasti+toimii+esimerkillisesti.Sen+sijaan+jos+Mattilankin+palkasta+viistetään+se+15+%+pois,+elelee+ukko+ihan+ilman+vuokra+ja+muita+tukia+hyvin.++Mattila+on+vuonna+2015+ansainnut+8+suomalaisen+keskipalkka-ansiota+saava+palkan+yksin+,+nyt+se+taitaa+olla+jo+15+henkilön+suomalaisen+ansaitseman+palkan+yksin+(lähde+HS).++Että+hyvä+se+on+puhua.

    Äänestä

  • semmoisia_veli_kultia kirjoitti:

    Joopa joo, Mattilan tulot ovatkin vastanneet 70 suomalaisen keskiansiota ansainneen tuloja (ent Elisan tj). Viisaita sanoja vai ylimielistä öykkärointiä ko. herralta.

    Äänestä

  • Kokoomuksen Aamulehdessä sattumalta yksi Professori komppaa EK-pomon palkkojen suuruutta, ja yhtäkkiä Suomen työvoimakulut ovatkin pompanneet yli Saksan, vaikka jokin aika sitten saksalaiset tilastot kertoivat miten Suomen työvoimakulut olivat alle Saksan, Ruotsin jne. ja työn sivukulut jopa alle EU:n keskitason. Sen jälkeen Suomessa tehty äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen, toisin kuin Saksassa ja Ruotsissa. Joku ei nyt täsmää, ja se on oikeisto-omisteisen valtamedian tarkoitushakuinen ja manipuloitu uutisointi.

    Äänestä

Nyt, jos olet omalla toiminnallasi vaurastunut, sinun pitää luovuttaa
ylijäämä varallisuutesi köyhille. Jos olet demari, voit rosvota vapaasti.

Äänestä
  • Sosialistin ei tarvi maksaa edes veroja kaikkien.
    Nykyajan aatelisia.

    Äänestä

Ei parantunut kepulin itse itseleen kommentoituna ajatus yhtään, naurettavammaksi kyllä meni.

Äänestä
  • laittoi komukoille talkkunat kurkkuun !

    Äänestä

  • Jungner kirjoitti:

    laittoi komukoille talkkunat kurkkuun !

    Tuo heppiheikki pellekö? Eihän tuo kelvannut enää mihinkään muualle, kuin EKhon liitoksissa olevaan mediatoimistoon.

    Äänestä

  • Koomikkokin kirjoitti:

    Tuo heppiheikki pellekö? Eihän tuo kelvannut enää mihinkään muualle, kuin EKhon liitoksissa olevaan mediatoimistoon.

    SDPn jäsenkirja..

    Äänestä

  • Onsillä kirjoitti:

    SDPn jäsenkirja..

    Mitä sitten, kyllä SDP;n jäsenkirja taskussa kulkee lukematon määrä idiootteja.

    Äänestä

Sossujen vaikea tajuta kokonaisuutta.
Liian herkullinen aihe oikein luettavaksi.

Mattilan kilpailukykypuheet olivat liian herkullinen aihe oikein luettavaksi.
– Oli mielenkiintoista huomata, kuinka nanosekunnissa ihmiset päättivät lukea väärin sen haastattelun.

Mattila ei sanonut, että palkkoja pitäisi alentaa.

– Hän totesi, että meillä pitää tehdä monta maltillista sopimusta, erilaisia sopimuksia ja eri aloilla, jotta saamme 10-15 prosentin etumatkan kiinni.

Mattila ei missään vaiheessa puhunut palkkojen alentamisesta, vaan työvoiman kokonaiskustannuksista.
– Jos meillä esimerkiksi työttömyysvakuutusmaksuja kyettäisiin alentamaan alentuneen työttömyyden seurauksena, se näkyisi suoraan kokonaiskustannuksissa

Äänestä
  • Ruotsissa+palkkakulut+38+euroa+tunti.Suomessa+ja+saksassa+32+euroa+tunti.Ruotsissa+ansiosidonnainen+80+prosenttia+palkasta,Saksassa+70+prosenttia.Suomessa+50+prosenttia.Suomessa+eläminen+ja+ruoka+25%+kalliimpaa+kuin+edellä+luetuissa+maissa.Yritykset+maksavat+vain+20+prossaa+kun+esim+usassa+37+prossaa.Siinä+kokkarikepuleille+totuus.

    Äänestä

  • oikallismaamme kirjoitti:

    Ruotsissa+palkkakulut+38+euroa+tunti.Suomessa+ja+saksassa+32+euroa+tunti.Ruotsissa+ansiosidonnainen+80+prosenttia+palkasta,Saksassa+70+prosenttia.Suomessa+50+prosenttia.Suomessa+eläminen+ja+ruoka+25%+kalliimpaa+kuin+edellä+luetuissa+maissa.Yritykset+maksavat+vain+20+prossaa+kun+esim+usassa+37+prossaa.Siinä+kokkarikepuleille+totuus.

    Ruoka suomessa on halpaa, paljon halvempaa kuin Saksassa ja Ruotsissa, noissa maissa on myös täysin erilainen eläke ja työttömyysturvajärjestelmä..

    Miten pitkään ruotsalaista työttömyyspäivärahaa voi saada?

    Jos olet oikeutettu ruotsalaiseen työttömyyspäivärahaan, etuutta maksetaan seuraavasti:

    Voit saada päivärahaa korkeintaan viitenä päivänä viikossa.
    Voit saada päivärahaa korkeintaan 300 päivän (eli yhden päivärahakauden) ajan.
    Olet oikeutettu uuteen päivärahakauteen vasta, kun olet täyttänyt työssäoloehdon uudelleen.

    Ensimmäisten 200 päivän ajan työttömyyspäiväraha voi olla korkeintaan 80 prosenttia tähänastisesta palkastasi mutta kuitenkin korkeintaan tietyn maksimipäivärahan suuruinen. Ensimmäisten 200 päivän jälkeen työttömyyspäiväraha voi olla korkeintaan 70 prosenttia tähänastisesta palkastasi.
    Jokaisen uuden päivärahakauden alussa on seitsemän karenssipäivää.
    -
    Olen senverran kiertänyt maailmalla, ettei väittämäsi pidä paikkansa ruuan ja asumisen hinnasta.n Esim polttoaineet on mainitsemissasi maissa kallimpia kuin Suomessa.
    Ruotsin ja Suomen ruoka hintaeroa ei ole. Se tietenkin vaihtelee, vaatimuksien mukaan.
    Jo yksin Haaparanta näyttää miten on Suomalaista autoa parkeissa kaupoissa, ja voin kertoa paljon ohikulkeneena ettei ole meidän rekisterikilpiä niissä.
    Silloin aikanaan, oli Ruotsin raja kauppojen parkkipaikat paljolti suomalaisten käytössä. Nyt ei ole ketään. Silloin haettiin kaukaakin voita "rasvoja", mehuja ym,...niitä sokerimehujen litkuja sitä juotiin silloin. Suklaata, ja niin edelleen, muttei Ruotsalaisten leipää.

    Eli, väittämäsi on väärä, perustunee tietämättömyyteen täysin.

    Äänestä

  • Kerrot.satuja kirjoitti:

    Valehtelija.

    Äänestä

  • Tarkemmin kirjoitti:

    Ruoka suomessa on halpaa, paljon halvempaa kuin Saksassa ja Ruotsissa, noissa maissa on myös täysin erilainen eläke ja työttömyysturvajärjestelmä..

    Mitenkähän+ruoka+on+Saksassa+ja+Ruotsissa+kalliimpaa+kuin+Suomessa.+Suomessa+ruoan+arvonlisävero+on+14 %+Saksassa+ruoan+arvonlisävero+on+vain+7 %+elintarvikkeille+sekä+maataloustuotteille.+Ruotsi+6+%+peruselintarvikkeet,+muut+12+%.Suomessa+ruoka+on+huomattavasti+kalliimpaa+kuin+Saksassa,+onkhan+siellä+lähellä+markkinat,+jotka+syytää+ylituotantoa.++Ja+sitten+miksiköhän+suomalaiset+keskusliikkeet+teettävät+ja+pakkauttavat+merkkituotteensa+Saksassa.Nyt+myös+palkat+ovat+korkeammat+sekä+Saksassa+että+Ruotsissa.++Lisäksi+verotuksen+määrä+vaikuttaa+eli+nettoansiot,+jotka+toimivat+vertailuna+mitä+rahalla+saa.http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Wages_and_labour_costs/fi

    Äänestä

  • Kokoomuksen_sylikoir kirjoitti:

    Täytyi oikein kaivaa tilasto esiin ruuanhinnasta, meitä halvempia maita on Irlanti, Portugali, Espanja, Ranska, Alankomaat, esim Englanti on kalliimpi, vaikka siellä ei ole ALVtä ollenkaan elintarvikkeilla.
    Tilasto on Eurostatin tilasto, korjattuna tulotasoilla. Suomalaisen ruuan halpuus johtuu muutaman kauppaketjun hallussa olevasta ruuan jakelusta, se on yksinkertaisesti tehokasta.
    Palkat ovat meillä korkeammat kuin Saksassa ja Ruotsissakin, meillä kun palkkaan sisältyy paljon muutakin kuin nimellispalkka..

    Äänestä

  • dsfgdsfgdsfgjj kirjoitti:

    Älä+nyt+viitsi+passsskaa+jauhaa,+Ruotsissa+on+työvoimakulut+20%+korkeammat+kuin+suomessa,+Tanskassa+30%+korkeammat,+Norjassa+50%,+Saksassakin+keskimäärin+3%+korkeammat+viimeisen+palkankorotus+kierroksen+jälkeen,+vaikka+keskiarvoa+laskee+5+miljoonaa+turkkilaista+ja+saman+verran+muuta+matalapalkka-alalaista.Nimellispalkat+eivät+heitä+niin+paljoa,+mutta+Suomessa+nekin+jäävät+alle+mainittujen+maiden.+Tiedot+löytyy+eurostatin+tilastoista,+ei+niitä+tarvitse++mututuntumalla+täällä+huudella.+Kilpailukykyhöpinä+on+höpinää,+kukaan+ei+esitä+konkreettisesti+suomalaisia+vientituotteita+yksilöitynä,+jotka+häviävät+kilpailussa+nimenomaan+työvoimakustannusten+takia+vastaaville+ruotsalaisille,+tai+saksalaisille+tuotteille.+Niitä+ei+taida+oikeasti+paljoakaan+olla,+kunhan+höpistään+perättömiä+lämpimikseen.

    Äänestä

  • näinsssemeneee kirjoitti:

    Miten sen nyt ottaa, tehtaiden ulosliputus on miltei loppunut, maltillisten palkankodotusten ansiosta, kunhan velaksi eläminen vielä saadaan mallilleen niin aletaan olla jaloillaan,,

    "Nanso Group myös lopettaa Tornion sukkahousutehtaan tuotannon syksyn 2016 aikana. Tuotannon lopettaminen Torniossa johtaa yhteensä 104 henkilön työsuhteen päättymiseen syksyllä."

    Työvoiman hintaa työnantajalle on mahdoton määrittää, mitä palkalla saa Saksassa tai Ruotsissa niin siinä olemme kirkkaassa johdossa, meillä palkan saa käteen, ei tarvitse esim synnytyksestä maksaa 20 tonnia, ottaa sairaus tai eläkevakuutuksia, tai maksaa silta ja tiemaksuja kun lähtee lomille Välimeren rannalle, ylihintaa elintarvikkeista, lasten koulumaksuja, lista on pitkä..

    Äänestä

  • fghdfghdfghdfgh kirjoitti:

    Palkkakulut eivät siihen liity mitenkään, esimerkiksi sukkahousuja tehdessä, koko linja koneistettu. Palkkakuluilla ei siis ole merkitystä linjan lopetukseen.

    Palkkakulut ihan tasan tarkkaan sentilleen määritettävissä työnanatajalle, ja siis siirrettävissä sentilleen "sukkahousuihin", kuten myös se mitä palkalla saa !

    Kirkaassa johdossa mitä palkalla saa ? Taas on pankkomajurin kiljut ylikäynyt, ja kopsannut eri jutuista joista ei ymmärrä hevonvitun humppaa, tarinoita.

    Äänestä

  • Kun_ei_tiedä_mitään kirjoitti:

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002924360.html

    Itseasiassa Mattila vastusti kilpailukykysopimusta. Kyllä nyt yrittäjät kiroaa Mattilan lausuntoa, jolla ei ole päätä, ei häntää.

    maassamme on aika siirtyä totuuden puhumiseen joka tasolla, oikeassahan Mattila oli..

    Äänestä

  • Tiedäsitten kirjoitti:

    Siltähän se voi näyttää, kun ei itse ymmärrä mistä on kyse..

    Äänestä

  • AmpuisiItsensä kirjoitti:

    Palkkakulut eivät siihen liity mitenkään, esimerkiksi sukkahousuja tehdessä, koko linja koneistettu. Palkkakuluilla ei siis ole merkitystä linjan lopetukseen.

    Palkkakulut ihan tasan tarkkaan sentilleen määritettävissä työnanatajalle, ja siis siirrettävissä sentilleen "sukkahousuihin", kuten myös se mitä palkalla saa !

    Kirkaassa johdossa mitä palkalla saa ? Taas on pankkomajurin kiljut ylikäynyt, ja kopsannut eri jutuista joista ei ymmärrä hevonvitun humppaa, tarinoita.

    "Tekstiilivalmistaja Nanson tuotteita ei enää syksyn jälkeen valmisteta Suomessa. Kun Nanso lakkauttaa Tornion-tehtaan, sille jää Suomeen enää muun muassa markkinointia, tuotekehitystä ja myymälähenkilöstöä.
    Nanson mukaan tekstiiliteollisuutta oli hinnan takia mahdotonta enää pitää Suomessa"

    Äänestä

  • HulluaPuhetta kirjoitti:

    Siltähän se voi näyttää, kun ei itse ymmärrä mistä on kyse..

    vaatii miksi palkannauttijat on suojattu lailla palkkakilpailulta, siitä kärsii koko maa..

    Äänestä

  • Palkkakulut kirjoitti:

    "Tekstiilivalmistaja Nanson tuotteita ei enää syksyn jälkeen valmisteta Suomessa. Kun Nanso lakkauttaa Tornion-tehtaan, sille jää Suomeen enää muun muassa markkinointia, tuotekehitystä ja myymälähenkilöstöä.
    Nanson mukaan tekstiiliteollisuutta oli hinnan takia mahdotonta enää pitää Suomessa"

    Nanson mukaan . . . . paikkaansa se ei pidä, tai jos pitää, olisivat irtisanoneet tehtaanjohtajan, oli muut kaksitoista tuotantotyöntekijää voineet jatkaa.

    Äänestä

  • ValheitaTaasKuullaMaSain kirjoitti:

    Nanson mukaan . . . . paikkaansa se ei pidä, tai jos pitää, olisivat irtisanoneet tehtaanjohtajan, oli muut kaksitoista tuotantotyöntekijää voineet jatkaa.

    Ainakin meidän kohdallamme on osoittautunut mahdottomaksi jatkaa tuotantoa. Yhtiön tulee olla kannattava, jotta se voi rakentaa brändejä. Suomessa teollinen valmistaminen tässä mittakaavassa on ainakin meidän osaltamme tullut mahdottomaksi, sanoo toimitusjohtaja Leena Syrjälä.

    Siis liian kalliiksi?

    – Kyllä näinkin voi sanoa....

    Vajaassa viidessä vuodessa Finnwatch on julkaissut nelisenkymmentä raporttia suomalaisyritysten toiminnoista ja julkisista hankinnoista, jotka ovat olleet vastuullisuuden kannalta arveluttavia. Ne ovat usein johtaneet yrityksissä ensijärkytyksen jälkeen korjaaviin toimiin.

    Finnwatch joutuu kuitenkin seuraamaan sivusta, kun istuva hallitus aikoo siirtää leikkauksillaan yritysvastuun seurannan lähes kokonaan järjestöiltä yrityksille. Finnwatch saa rahoituksensa suomalaisilta kehitys-, ay- ja ympäristöjärjestöiltä. Finnwatchille istuvan hallituksen kehitysapuleikkaukset ovat vakava paikka.

    Onhan se hienoa kun kuusi-seitsemänvuotiaat solmivat 13 tuntia päivässä mattoja, että sinä juuri saat ne pilkkahintaan ostaa täällä. Laadusta tingitty ja taas ensi vuonna voit ostaa uudeen jne. Kyllä siellä sitä halpapalkkaista väkeä riittää, palkalla saa ehkä riisikupin päivässä. Mielellään soisin, että juuri sinun kotisi täytyy kaikella kiinailaisella roinalla (joka vuosi voi ostaa uudet tavarat...ja kuluttaa) ja aina ei ole varmaa," toimiiko sitten se palovaroitinkaan,halpa ja kiinalainen, tositarpeessa".

    Jos joku kertoo että on mahdoton toimia Suomessa, niin Rolls Royce, Mayer-telakka jne kumminkin toimivat täällä ja lisää on tulossa. Lausunnoissaan nämä oikeat yritykset haluavat panostaa laatuun ja luottavat Suomalaiseen osaamiseen ja siihen että ympäristöasiat kutakuinkin ovat kunnossa, sähkö halpaa, ilma puhdasta.

    Kuluttajahan voi jatkossa päättää, että Nansoa ei enää osta, äänestää jaloillaan, on siinä siis vaihtoehto. Sellainen on huono johtaja, jolla ei ole enää mitään mahdollisuuksia. Paras lopettaa jos paukkuja ei enää ole uudistamiseen.

    Äänestä

  • Tiedäsitten kirjoitti:

    maassamme on aika siirtyä totuuden puhumiseen joka tasolla, oikeassahan Mattila oli..

    Aivan,+niin+pitäisi."Hesburgerin+perustajan+Salmelan+mukaan+Suomen+ongelmana+on+se,+että+kun+palkasta+vähennetään+ammattiyhdistysten+jäsenmaksut+ja+verot,+ei+käteen+jäävällä+tulolla+tule+toimeen,+varsinkin+kun+ostettavien+tuotteiden+hintoihin+sisältyy+suuri+verorasitus."Taas+yksi+uskovainen+yrittäjä,+lähes+kaikkitietävä,+kertoo+että+pientä+palkkaa+työstään+saavat,+kuten+Hesburger+maksaa+surutta+työntekijöilleen,+maksaisivat+ay-jäsenmaksuja...hehhehheh,+miten+8,01€+tuntipalkasta+ja+kymmenen+tuntia+viikossa+pystyy+maksamaan+ay-jäsenmaksuja?+Verojakaan+tuosta+ei+mene...kyllä+on+Salmelakin+ihan+pihalla+todellisesta+elämästä,+mutta+oletteko+kuulleet+tämän+miehen+sanovan+mitään+positiivista+koskaan,+kun+ääneen+pääsee?Esimerkiksi+pikaruokaravintolat+ovat+riippuvaisia+nuoresta+työvoimasta,+joka+ei+uskalla++vaatia+tarjottua+korkeampaa+palkkaa.+Hesburgerin+ja+McDonald’sin+aloituspalkka+on+tällä+hetkellä+8,01+euroa.+(2015)Harjoitteluajan+jälkeen+se+nousee+10,01+euroon.+Hesburgerin+harjoitteluaika+kestää+puoli+vuotta.Kyllähän+Mattilakin+on+oikeassa,+otetaan+15+%+pis+noistakin+palkoista,+niin+jollekin+lukulle+hakemaan+lisää+elämiseen,+jos+on+jo+päässyt+kotoa+pois.++Joku+kertoi+että+kympin+palkkoja+ei+olisi,+aivan,+olisiko+aika+tutustua+esim.+vuokrafirmojen+palkkatarjontaan.

    Äänestä

  • Ei_valheita_totuuksina kirjoitti:

    Komukoilla on valehtelu ja vääristely saatu verenperintönä, Mattila ei puhunut palkanalennuksista sanaakaan, totesi palkkatasomme ei ole kilpailukykyinen ja oli oikeassa..

    Äänestä

  • dsfgdsfgsdfgds kirjoitti:

    Komukoilla on valehtelu ja vääristely saatu verenperintönä, Mattila ei puhunut palkanalennuksista sanaakaan, totesi palkkatasomme ei ole kilpailukykyinen ja oli oikeassa..

    Niin, onhan se tietysti noinkin, jos ei osaa useita sanoja yhdistää ja ymmärrä niiden merkitystä.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Niin, onhan se tietysti noinkin, jos ei osaa useita sanoja yhdistää ja ymmärrä niiden merkitystä.

    TOMMEISTA

    Äänestä

  • PUHUMATTAKAAN kirjoitti:

    TOMMEISTA

    Yksi pankkomajurin alter ego sotkee palstaa, niin kuin nikkimuunnokset fdhgdfghdfghfdghfg
    tyylilläkin.

    Äänestä

Ongelmahan ei olekaan nuo laskennallista keskituloa nauttivat ja sen ylittävät, vaan se osa kansasta, siis huomattava enemmistö jonka tulot jäävät palsjon alle tuon laskennallisen keskitulon, heillä ei rahat riitä elämiseen, siis vuokriin, lääkkeisiin eikä oikein ruokaankaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VAROITUSPUHE kirjoitti:

Suomen kansainvälinen kilpailukyky on heikompi kuin vuosituhannen alussa.
Näin pohtii Puheenvuoron blogissaan viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja, EK:hon kuuluvan markkinointi- ja viestintäalan yrityksiä edustavan MTL:n hallituksen puheenjohtaja, SDP:n entinen kansanedustaja Mikael Jungner.
Osittain syynä on Suomen omat teot tai pikemminkin tekemättömyys. Suurin syy löytyy kuitenkin muualta. Muu maailma on parantanut juoksuaan ja Suomella on vaikeuksia pysyä perässä. Tuo huoli ei ole vain Mattilan huoli, se koskettaa meitä kaikkia. Tuosta huolesta pitää ja saa puhua, Jungner kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu