Uusi maailmanjärjestys on jo täällä. Se perustettiin toisen maailmansodan lopputuloksen pohjalta.
Näin epärehellinen, rahaa tyhjästä luova rahajärjestelmä saatiin vakaalle pohjalle. Jos joku uskaltautuisi sitä vastaan vielä käydä, tätä voi hyvin äkkiä syyttää natsiksi, juutalaisvihaajaksi ja holokaustinkiistäjäksi. Itse asiassa 14 Euroopan maassa joutuu vankilaan mikäli alkaa edes esittämään hankalia kysymyksiä. Eräs hankalimmista on tämä:
Missä ovat tekniset todisteet sille että juutalaisia tai ylipäätänsä ketään kaasutettiin hengiltä?
Toki sodan loppuajan Saksassa huoltoyhteydet olivat poikki, mikä näkyi myös työleireillä ja vangit nääntyivät. Kaasukammioita kyllä oli, mutta ne olivat pieniä, vaatteissa pesiytyvien syöpäläisten torjuntaa varten tehtyjä. Sodan ajan oloissa esiintyvä pilkkukuume on tappava tauti - se ei katso kuka on vanki ja kuka vanginvartija. Siten pilkkukuumetta vastaan täytyy taistella.
Isot kaasukammiot... no, sellaisia ei yksinkertaisesti ollut. Sellaisiksi väitetyt tilat eivät sovellu kyseiseen tarkoitukseen. Pelkästään niissä olevat ovet eivät olleet tiivistettyjä, huoneissa ei ollut tuuletusta varten järjestelmää jne.
Näin juutalaiset voivat näyttää, että katsokaa! Jeesuksen uhraus ei ollut mitään, mutta heidän kuusi miljoonaa uhriansa kärsi suunnattoman paljon. Heidän 'lukemattomat todisteensa' vain ovat pelkkää sanahelinää. Teknisiä todisteita ei vain ole. Esittäkää niitä, jos sellaisista tiedätte.
Luther tiesi mitä talmud-juutalaisuus edustaa. Talmudin mukaanhan Jeesusta keitetään omissa ulosteissaan ikuisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hohhoijaa.