Suomessa on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 358 000 työtöntä, mutta 33 000 avointa työpaikkaa.
Silti työttömistä on tehty syypäitä omaan työttömyyteensä. Heidät halutaan aktivoida työhön, jota ei yksinkertaisesti ole. Siihen täytyy olla jokin syy.
Aivan kuten eilen, edellispäivänä, viime viikolla ja kymmenen kuukautta sitten myös tänä talvisena aamuna Dino Nerweyi istuutuu tietokoneensa ääreen naputtelemaan taas yhtä työhakemusta. Hän on käynyt läpi tuoreimmat työpaikkailmoitukset, tehnyt vaimon kanssa lapsille aamupalaa ja nyt hän pähkäilee, mitähän juuri tämän ilmoituksen työnantaja häneltä haluaisi. Hän sovittelee sanojaan, pyyhkii rivin ja naputtelee uuden.
Nerweyi on koulutukseltaan materiaaliteknologian diplomi-insinööri, lisäksi hän on opiskellut jonkin verran yhteiskuntatieteitä yliopistossa. Kielitaitoakin piisaa, Nerweyi puhuu seitsemää kieltä. Hän on ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen, sanavalmis ja älykäs – juuri sellainen kuin ihannetyöntekijän nykyisin kuuluukin olla.
Mutta niin vain on, että tässä hän nyt istuu. Hakemus toisensa perään lähtee turkulaisesta keskustakolmiosta, mutta häviää bittiavaruuteen. Tai sitten takaisin tulee vastaus, johon liki jokainen työtön on törmännyt lukemattomia kertoja: ”Pahoittelemme, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.”
Kansaneläkelaitoksen tutkija, valtiotieteiden tohtori Pertti Honkanen. Honkasen mukaan suomalainen työvoimapolitiikka on muuttunut.
Ensinnäkään juuri missään ei puhuta enää täystyöllisyydestä. Jopa termi työllisyyslaki on kadonnut, ja nyt samoista asioista säädetään työvoima- ja yrityspalveluita koskevissa laeissa.
Vanhan täystyöllisyyden tavoitteen on korvannut työmarkkinoiden toimivuus, joka Honkasen mielestä on jokseenkin epämääräinen käsite, ainakin sitä on huomattavasti vaikeampi mitata kuin täystyöllisyyttä.
Ennen valtion harjoittama työllisyyspolitiikka myös korosti työvoiman kysyntää ja toimia työpaikkojen luomiseksi, nyt painopiste on sen asemesta siirtynyt työvoiman tarjonnan problematiikkaan.
Puhutaan siitä, miten työuria pidennetään – miten tärkeää on pitää ikääntyneet työntekijät työssä mahdollisimman pitkään.
Se tuntuu ristiriitaiselta.
– Niin, koska yhdeksänkymmentäluvulta lähtien nimenomaan työttömyys on lyhentänyt merkittävästi työuria, Honkanen sanoo.
Toinen muutos on se, että työttömistä on tehty enemmän kuin koskaan syypäitä omaan tilanteeseensa. Suuret rakenteelliset ongelmat on supistettu yksilön henkilökohtaisiksi vioiksi kuten vetelyydeksi ja mukavuudenhaluksi.
hakenut melkein paikkaa kuin paikkaa, kaupan kassasta konepajaan. Taannoin hän osallistui esimerkiksi kansainvälisen urheiluliikeketjun rekrytointiin. Tapahtuma kesti tuntikausia – sata nuorta ihmistä tappeli muutamasta myyjän paikasta.
Aivan saman on kokenut ispoislainen Päivi Leinonen, joka on ollut enemmän tai vähemmän työttömänä jo vuodesta 2009. Leinosella on takanaan artenomin, filosofian maisterin ja markkinointiassistentin tutkinnot sekä erilaisia täydentäviä kursseja. Myös hän on aiempina vuosina tehnyt hanttihommia kuten sanomalehtien jakoa ja kerrossiivoamista, mutta niiden saanti tyssäsi lähes kokonaan sen jälkeen, kun hän valmistui yliopistosta.
Myös Leinonen hakee jokaista hänen alaansa sivuavaa avointa työpaikkaa ja sen lisäksi soittelee yrityksiin kyselläkseen, olisiko niistä mahdollisesti vapautumassa työtä. Viime keväänä Leinonen osallistui myös TE-toimiston tehostettuun työnetsintäpalveluun, mutta edes ammattilainen ei löytänyt hänelle vakituista paikkaa.
– Ei ehkä uskoisi, mutta työttömyydessä yllättävintä on kiire, Leinonen sanoo ja näyttää allakkaansa, jonka jokainen päivä on täynnä merkintöjä.
http://www.ts.fi/lukemisto/3386676/Syyllinen on tyoton?jako=0f506dc4655349a7586040e569d0d8b5
Silti työttömistä on tehty syypäitä omaan työttömyyteensä. Heidät halutaan aktivoida työhön, jota ei yksinkertaisesti ole. Siihen täytyy olla jokin syy.
Aivan kuten eilen, edellispäivänä, viime viikolla ja kymmenen kuukautta sitten myös tänä talvisena aamuna Dino Nerweyi istuutuu tietokoneensa ääreen naputtelemaan taas yhtä työhakemusta. Hän on käynyt läpi tuoreimmat työpaikkailmoitukset, tehnyt vaimon kanssa lapsille aamupalaa ja nyt hän pähkäilee, mitähän juuri tämän ilmoituksen työnantaja häneltä haluaisi. Hän sovittelee sanojaan, pyyhkii rivin ja naputtelee uuden.
Nerweyi on koulutukseltaan materiaaliteknologian diplomi-insinööri, lisäksi hän on opiskellut jonkin verran yhteiskuntatieteitä yliopistossa. Kielitaitoakin piisaa, Nerweyi puhuu seitsemää kieltä. Hän on ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen, sanavalmis ja älykäs – juuri sellainen kuin ihannetyöntekijän nykyisin kuuluukin olla.
Mutta niin vain on, että tässä hän nyt istuu. Hakemus toisensa perään lähtee turkulaisesta keskustakolmiosta, mutta häviää bittiavaruuteen. Tai sitten takaisin tulee vastaus, johon liki jokainen työtön on törmännyt lukemattomia kertoja: ”Pahoittelemme, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.”
Kansaneläkelaitoksen tutkija, valtiotieteiden tohtori Pertti Honkanen. Honkasen mukaan suomalainen työvoimapolitiikka on muuttunut.
Ensinnäkään juuri missään ei puhuta enää täystyöllisyydestä. Jopa termi työllisyyslaki on kadonnut, ja nyt samoista asioista säädetään työvoima- ja yrityspalveluita koskevissa laeissa.
Vanhan täystyöllisyyden tavoitteen on korvannut työmarkkinoiden toimivuus, joka Honkasen mielestä on jokseenkin epämääräinen käsite, ainakin sitä on huomattavasti vaikeampi mitata kuin täystyöllisyyttä.
Ennen valtion harjoittama työllisyyspolitiikka myös korosti työvoiman kysyntää ja toimia työpaikkojen luomiseksi, nyt painopiste on sen asemesta siirtynyt työvoiman tarjonnan problematiikkaan.
Puhutaan siitä, miten työuria pidennetään – miten tärkeää on pitää ikääntyneet työntekijät työssä mahdollisimman pitkään.
Se tuntuu ristiriitaiselta.
– Niin, koska yhdeksänkymmentäluvulta lähtien nimenomaan työttömyys on lyhentänyt merkittävästi työuria, Honkanen sanoo.
Toinen muutos on se, että työttömistä on tehty enemmän kuin koskaan syypäitä omaan tilanteeseensa. Suuret rakenteelliset ongelmat on supistettu yksilön henkilökohtaisiksi vioiksi kuten vetelyydeksi ja mukavuudenhaluksi.
hakenut melkein paikkaa kuin paikkaa, kaupan kassasta konepajaan. Taannoin hän osallistui esimerkiksi kansainvälisen urheiluliikeketjun rekrytointiin. Tapahtuma kesti tuntikausia – sata nuorta ihmistä tappeli muutamasta myyjän paikasta.
Aivan saman on kokenut ispoislainen Päivi Leinonen, joka on ollut enemmän tai vähemmän työttömänä jo vuodesta 2009. Leinosella on takanaan artenomin, filosofian maisterin ja markkinointiassistentin tutkinnot sekä erilaisia täydentäviä kursseja. Myös hän on aiempina vuosina tehnyt hanttihommia kuten sanomalehtien jakoa ja kerrossiivoamista, mutta niiden saanti tyssäsi lähes kokonaan sen jälkeen, kun hän valmistui yliopistosta.
Myös Leinonen hakee jokaista hänen alaansa sivuavaa avointa työpaikkaa ja sen lisäksi soittelee yrityksiin kyselläkseen, olisiko niistä mahdollisesti vapautumassa työtä. Viime keväänä Leinonen osallistui myös TE-toimiston tehostettuun työnetsintäpalveluun, mutta edes ammattilainen ei löytänyt hänelle vakituista paikkaa.
– Ei ehkä uskoisi, mutta työttömyydessä yllättävintä on kiire, Leinonen sanoo ja näyttää allakkaansa, jonka jokainen päivä on täynnä merkintöjä.
http://www.ts.fi/lukemisto/3386676/Syyllinen on tyoton?jako=0f506dc4655349a7586040e569d0d8b5
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.