Uusimpien tutkimusten mukaan kasvien varioituminen tapahtuu samojen periaatteiden mukaan kuin muidenkin aitotumaisten eliöiden varioituminen. (Linkki ketjussa)
Kasvien geenien metylaatiomarkkerit määrittävät kasvin ominaisuudet aivan kuten tapahtuu eläimilläkin. Metyyliryhmien kiinnittyminen sytosiiniemäksiin tapahtuu hieman eri sääntöjen mukaan kuin esim. nisäkkäillä. Erilaisia metyyliryhmän kiinnittymisvariaatioita tunnetaan toistaiseksi kolme: CG, CHH (jossa siis H voi olla mikä tahansa emäs paitsi guaniini) sekä CHG. Poistamalla epigeneettiset merkinnät kasvin solusta, saat aikaiseksi kantasolun.
Hakusanat: plant stem cell differentiation
Kasvien geeneistä n. 95% on epigeneettisesti vaimennettuja. Siksi kasvien muuntelupotentiaali on valtava.
Hämmästyttävintä kasvien varioitumisessa ja adaptoitumisessa on RNA-välitteinen uudelleenohjelmointimekanismi. Se tapahtuu mm. siitepölyhiukkasessa, jossa epigeneettinen uudelleenohjelmointi tapahtuu lyhyiden RNA-molekyylien toimesta, jotka ohjaavat epigeneettisten markkereiden asettumisen täsmälleen oikeille paikoilleen. Periaate on siis sama kuin esim. ihmisen alkion epigeneettisessä uudelleenohjelmoinnissa, mikä tapahtuu hedelmöityksen jälkeen.
Nyt ymmärrämme, miksi kasvien geneettinen modifiointi on niin vaikeaa. Geenisekvenssit kun eivät määritä ominaisuuksia kasveissakaan. Geenisekvenssien muutokset ovat geneettisiä virheitä myös kasveissa. Evoluutiolle ei ole olemassa mekanismeja. Kaikki todistaa suunnittelusta ja luomisesta. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.
Kasvien epigeneettinen varioituminen
7
142
Vastaukset 7
http://www.the-scientist.com/?articles.view/articleNo/48120/title/Infographic--Plant-Methylation-Basics/
Tässä linkki. Erittäin mielenkiintoista luettavaa.- varokaa-eksytystä
Epäilemättä onkin mielenkiintoista luettavaa. Koko artikkelia lukematta tiedän, että sinun höpinäsi ovat jotain ihan muuta kuin mitä tutkimus sanoo, ja olet vääristellyt ja valehdellut kaiken oman mielesi mukaan.
Varokaa ROTin eksytystä, hyvät ihmiset!
- lknlknlk
Linkkinä on info-artikkeli jossa kerrotaan miten kasvien metylointi tapahtuu. Se ei kerro taaskaan mitään siitä mitä yrität valehdella.
- Epäjumalienkieltäjä
Pelkokaali (Brassica rapa) on jalostettu nauriiksi, kiinankaaliksi ja rypsiksi (ja useaksi muuksi Suomessa vähemmän käytetyksi hyötykasviksi) käyttämällä hyväksi kasvin perimän satunnaista muuntelua ja valintaa. Näin samasta kasvista on saatu juures, vihannes ja öljykasvi.
Eroavatko peltokaalin alalajit nauris, kiinankaali ja rypsi geneettisesti toisistaan? Totta kai eroavat. Syntyykö rypsin siemenistä kiinankaalia tai nauriita? Ei tietenkään.
Montako hyötykasvia on jalostettu hyödyntäen epigenetiikkaa? Ei yhtään.
Sinun epigenetiikka-jeesuksesi on tyhjä arpa. Ei voittoa.- knölknlök
>Montako hyötykasvia on jalostettu hyödyntäen epigenetiikkaa? Ei yhtään.
Tulevaisuudessa varmasti enemmistön osalta hyödynnetään. Ei epigenetiikasta kannata tehdä mörköä sen takia että ROT valehtelee siitä päivätyökseen.
http://sitn.hms.harvard.edu/flash/2015/epigenetics-in-plant-breeding/ knölknlök kirjoitti:
>Montako hyötykasvia on jalostettu hyödyntäen epigenetiikkaa? Ei yhtään.
Tulevaisuudessa varmasti enemmistön osalta hyödynnetään. Ei epigenetiikasta kannata tehdä mörköä sen takia että ROT valehtelee siitä päivätyökseen.
http://sitn.hms.harvard.edu/flash/2015/epigenetics-in-plant-breeding/"Ei epigenetiikasta kannata tehdä mörköä sen takia että ROT valehtelee siitä päivätyökseen."
Jep, siihen miinaan nimenomaan ei kannata ajaa. Sitähän ne alkuperäiset epigenetiikan vääristelyn keksineet kretupellet ovat ilmeisestikin yrittäneet, että saisivat omittua sen omiin hörhöilyihinsä ja asetettua jotenkin absurdisti yhdet evoluution mekanismit toisia vastaan. Samaa evoluutiota ja kemiaa ne kaikki mekanismit ovat ja todellisuudessa kaikki ovat kretuille yhtälailla kiusallisia, kun katsotaan miten ne ihan oikeasti toimivat.
Ja edelleenkin ne metylaatiot on löydetty 40/50-luvuilla ja niiden vaikutus geenisäätelyyn 60/70-luvuilla. Geenisäätely ylipäänsä on ollut ihan normaali osa biologian tutkimusta paljon ennenkuin epigenetiikkaa alettiin hypettämään nykymalliin.
Mitä Jahve sanoisi siitä että olet tehnyt metyyliryhmistä itsellesi epäjumalan, oman versiosi kultaisesta vasikasta?
Raamattu ei kerro mitään metyyliryhmistä, epigenetiikasta, varioitumisesta tai älykkäästä suunnittelusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493
