kunnianosoitus Onni Happoselle

Suojeluskuntalaisista muodostuneen Lapuan Liikkeen murhapartio murhasi heinäveteläisen kunnanvaltuutetun Onni Happosen 1.9.1930.
Lukija viettänee hiljaisen hetken Happosen muistoksi.

Happonen oli aktiivinen kunnallispolitiikko. Hänet riistettiin kesken valtuuston kokouksen murhapartion käsiin.
Marxilaisia tai heiksi epäiltyjä oli jo murhattu tai heihin kohdistettu väkivaltaa. Vasemmistolaisten omaisuutta oli tuhottu. Äärioikeiston väkivalta laajeni sittemmin myös sosiaalidemokraatteihin.
Eilen Yle näytti Teema kanavalla Happosen traagisen kohtalon. Ohjelma on nähtävissä Ylen Areenassa.
686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pidin hiljaisen hetken.
Samalla muistelin uusnatsien väkivallanteon uhria Helsingissä ja joka johti kuolemaan.

Äänestä

Muistetaan kolmea muutakin, jotka Lapuan Liike murhasi.
Lapuan liikkeen jäsenten valtaosa oli suojeluskuntalaisia. Hiljainen hetki suojeluskuntalaisten tappamien vasemmistolaisten muistoksi.
Valkoinen Suomi tapatti sodissa natsien puolesta kymmeniä tuhansia sotilaita. Toivomme, ettei mikään hallitus enää aseta poikiamme fasismin puolesta sotimaan.

Äänestä

Valkoinen Suomi syntyi verenvuodatukseen. Se hallitsi väkivallan avulla kansalaisoikeuksia polkemalla. Se veti maan fasismin maailmanvalloituksen apuriksi. Tänään globaalin kapitalismin suuromistajat rakentavat harvainvaltaista maailmaa. Verta vuodatetaan ympäri maailmaa.
Happoset ja muut työväenliikkeen edustajat halusivat rakentaa aikanaan työn ja rauhan ihmisten maailmaa. Tehtävä on edelleen sama. Musta porvari varustaa maita aseilla ja joilla tuhottaisiin toisen maan työläisiä. Aseistatumisesta on rakennettu oppi, joka olisi yhtä luonnollinen kuin puuron syönti. Se edellyttää kansallisuusvihan levittämistä muodossa tai toisessa. Rahvaan edustajatkin esittävät eduskunnassa "uskottavan puolustuksen" teoriaa ja painavat nappia lisäaseiden hankkimiseksi. Hyvin vähälle jää ulkopolitiikka ja diplomatia ja joiden tehtävä on estää ristiriitojen ilmaantuminen sodaksi.

Äänestä

ROTARIKOULUMESTARIT000
19.3.2017 2:28
UUSI
ROTTAKOULUMESTARIT000
19.3.2017 2:12
Partacus kirjoitti:
MESTARILLE.
"Nyt kysyisin sitä, että mikä tai mitkä liikevoimat saavat Elinkeinoelämässä aikaan sellaisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän kuin Täydellinen Tasa-arvo siis ns. KOMMUNISMI rs:n. "

Luokkaristiriita on se liikevoima joka johtaa yhdenvertaisten ihmisten yhteisöön. Ihmisten "epätasa-arvo" voi jatkua vain siten että kyvyt ja taidot tulevat arvostuksen perusteeksi. Omaisuus ihmisyyden mittarina katoaa kokonaan.

Jatkuvan kasvun teoria on kapitalismin välttämättömyys. Se kannetaan kaatopaikalle suuressa osaa porvarillista talousoppinutta sivistyneistöä. Poliittinen porvaristo leikkii edelleen imperialistisen politiikan lumoissa ja kuvittelee raaka-aineiden riiston vievän kehitystä eteenpäin.

Toinen seikka on esitetty Jack Londonin romaanissa "Rautakorko". Siinä kuvataan mainiosti ihmisssuhteissa pääoman kasaantumista ja sen vaikutusta. Tänään ollaan tilanteessa, jossa pääomien maastavienti on saanut huipentumansa maailmassa. Pääomien maastaviennin rajat on saavutettu. Kapitalistisen tuotantotavan edistyksellinen rooli on päätepisteessä. Se näkyy selvästi.

Pääomia ei ole enää mahdollista sijoittaa muuhun kuin sosiaaliselle ja sivistykselliselle sektorille. Sinne taas ei voi sijoittaa, koska ne eivät tuota voittoa omistajille.

Porvarilliset piirit etsivät kuumeisesti viisasten kiveä, miten esim. vanhustenhoito voitaisiin saattaa voittoa tuottavaksi toiminnaksi. Sipilän hallitus on aiheessa erityisen ahkera.

MESTARIN ennustukset kehityksen kääntymisestä alkukantaiseen yhteisöön ovat uskonnollista soopaa.

Maailmanvallankumous saattaa sosialismin. ts. sosiaalisen yhteisön ensisijaiseksi. Pääomien porvarillinen yksityisomistus lakkaa ja tilalle tulee työläisten yhteisomistus. Ihmiset kasvavat ja muuttuvat ja ammattitaito nousee yhdeksi korkeimmaksi hyveeksi. Valtiovalta lakkaa porvarillisessa mielessä ja tilalle astuu kansalaisyhteisö. Kansalaisten aloitteellisuus kohoaa kunniaan. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta toteutuu.

Orjanomistusyhteiskunnan paluu on mahdollista mutta ei mitenkään välttämätöntä jos luonnollinen kehitys saa jatkua ja jatkuukin.

Nyt Minä Kulkuri ja Katunarri kysyn ja myös tiedustelen kainosti:
"Miten KORKKIRUUVITEORIA voi olla jotain sellaista kuin uskonnollinen sekoilu tai soopa, sillä kuten tiedätte, niin KORKKIRUUVITEORIA on Marxismi-Leninismi tai ts. Anarkistinen SOSIOLOGIA?"

Niin ja onhan nyt Yhteiskunta- ja Taloustiedekuvioissa myös MAKROTEORIA ja MIKROTEORIA ei siis pelkästään vain ns. Perustiede. Me voimme nyt todeta vielä sen, että on olemassa YHTEISKUNTATIEDE ja ns. Tieteellinen SOSIOLOGIA. Taloustiede on yhdessä ns. Varsinainen TIEDE ja myös on vielä SOSIOLOGIA ja POLITOLOGIA rs.

Jos me nyt haluamme pyöriä Marxilainen Revisionismi LD rs:ssä, niin kuvioihin ei todellakaan enään kuulu ns. KORKKIRUUVITEORIA varsinkin, kun se Korkkiruuviteoria on äärimmäisen Epälooginen ja Epärealistinen. Nyt sitten Luonnon Dialektiikka LD ja Materialistinen Historiakäsitys LD ovat taas sellaisia Logiikka- ja Realismiasian osalta, että ei vielä tähän päivään mennessä Yksikään Filosofi ja Ekonomisti ole pystynyt löytämmään yhtään ainoaa sellaista Teoria-, Malli- ja Kaavakehikkoa, jossa edes hippusenkaan verran oltaisiin voitu todeta olevan horjuvuutta Logiikka- ja Realismikuvion osalta.

Eräs todella paha kukkanen on jo heti kättelyssä löydettävissä Korkkiruuviteoria rs:n osalta ja tämä epämääräisyys eli kukkanen on esimerkiksi se, kun ME voimme kysyä jotain sellaista, että jos KOMMUNISMI1, joka määritelmän mukaan tarkoittaa Työväenluokan Täydellistä Ihantolaa eli Paratiisia, niin ihan hyvin me voimme nyt kuitenkin kysyä vielä sitä, että mitä kaikkea tarkoittaa Kommunismi1 rs:n jälkeen tuleva Orjanomistusjärjestelmä2.

NYT todellakin KORKKIRUUVITEORIA on seuraavan kaltainen kehitelmä: Metsästys- ja Kalastuskausi, Orjanomistusjärjestelmä, Feodalismi, Kapitalismi, Sosialismi ja Kommunismi1 rs. Niin ja nyt sitten Kommunismi1:n jälkeen tulee Orjanomistusjärjestelmä2, Feodalismi2, Kapitalismi2, Sosialismi2 ja Kommunismi2 sekä jatkuen Orjanomistusjärjestelmä3, Feodalismi3, Kapitalismi3, Sosialismi3 ja Kommunismi3 sekä tästä jatkuen kuten tiedämme Äärettömyyteen asti jaksollisesti. Nyt tämä Korkkiruuviteoria rs:n jakso on taas seuraava: Orjanomistusjärjestelmä, Feodalismi, Kapitalismi, Sosialismi ja Kommunismi.
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Äänestä

ASEMAKOULUMESTARIT00019.3.2017+16:59Ohipuhuttu.naapuri+kirjoitti:Ja+joku+suvaitsi+laulaa+"kommunismi+on+sydämen+asia,+sen+ymmärtää,+sydän+on+vasemmalla+puolella".Nuo+pitkät+jorinat+muistuttavat+yhä+enemmän+sitä+aatteellista+"nomenklaturaa"+jolla+oikeutettiin+hallinto+Stalinin+N-liitossa.+Tuoteryppäät+ja+rypästely+ja+Marxin+,Engelsin+ja+muun+sekasotku.+Työläinen+ei+ymmärrä+tuota+työn+ja+pääoman+välista+sekamelskaa.+Työn+ja+paskanpuhumisen+väliene+ero+on+kuitenkin+varsin+selvä.+Ei+ihme+että+kannatus+on+5%+luokkaa+ja+vieraantuminen+on+tosiasia.+"Akateemiset+sosialistit"+lienee+aistiharha+jonka+tuottajana+on+puoluetoimiston+"luotsiväki".Mitäpä+muutakaan+siellä+olisi+tekemistä+????+Jos+rajoituttaisiin+siihen+mikä+teologeillakin+on+tapana.+Kirjoitellaan+toinen+toisilleen+viisaita+miten+kääntyy+muinaisaramean+"Kaarneen+kakka"+vanhan+kreikan+ja+kirkkosloveenin+kautta+nykykieliseen+lukemistoon+saarnoissa+käytettäväksi+?HEI!Mitä+tarkoittaa+tässä+ja+nyt+ns.+LUOTSIKOULU+eli+PILOT+SCHOOL+rs+Arvoisat+Toverit+ja+Porvarit?+Oletteko+Te+Hyvät+SINIMUSTAT+nyt+selvillä+siitä,+että+NOMEKLATURA+on+ollut,+on+ja+tulee+olemaan+HYVÄ+LÄNSI+rs:n+ympäristössä+vallitseva+ja+myös+ns.+toimiva+käytäntö?+Mitä+kaikkea+nyt+voisi+tarkoittaa+TYÖ+ja+LOISIMINEN+Arvoisat+Yrittäjänerot+kuten+Paroni+Extyökkäri?+Niin+ja+onkohan+nyt+pahempaa+ja+kovempaa+Paskan+Puhumisen+Kuviokellunta+rs:ää+olemassa+kuin+ovat+IPU+ja+Persut?+Mitä+mieltä+nyt+on+asiastamme+Extuottaja+ja+Kaverit+sekä+vielä+Ohipuhuttu+ja+Ohikelluttu+Naapuri?

Äänestä

Lapuan Liike onnistui murhilla ja väkivallalla muuttamaan porvarillisen valtion monipuoluediktatuuriksi. Kun Liike toimi alkuaan Mussolini etunenässä niin 30 luvun hallitukset nostivat Hitlerin ja Saksan natsit hyväksyttävän valtiotyypin esikuvaksi.
Ammattiliitojen keskusjärjestö SAJ jäsenliittoinen saatettiin kielletyksi järjestöksi muun demareista vasemmalla olevien liikeiden kanssa. Lapuan Liike mahdollisti porvarillisen Suomen liittoutumisen saksalaisten fasistien kanssa.
Suojeluskuntalainen murhanhimo pääsi Lapuan Liikkeenä valloilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Happosen_muistolle kirjoitti:

Suojeluskuntalaisista muodostuneen Lapuan Liikkeen murhapartio murhasi heinäveteläisen kunnanvaltuutetun Onni Happosen 1.9.1930.
Lukija viettänee hiljaisen hetken Happosen muistoksi.

Happonen oli aktiivinen kunnallispolitiikko. Hänet riistettiin kesken valtuuston kokouksen murhapartion käsiin.
Marxilaisia tai heiksi epäiltyjä oli jo murhattu tai heihin kohdistettu väkivaltaa. Vasemmistolaisten omaisuutta oli tuhottu. Äärioikeiston väkivalta laajeni sittemmin myös sosiaalidemokraatteihin.
Eilen Yle näytti Teema kanavalla Happosen traagisen kohtalon. Ohjelma on nähtävissä Ylen Areenassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu