Uusi halveksiva sana populismi keksitty. Valtamedia, tuo vasemmistoviherliberaalien valloittama, pauhaa propagandaa jatkuvalla syötöllä. Kärjessä HS; Yle, IS.
Suvakkiporukka ei ymmärrä, että he itse ovat pahimpia rasisteja ja harjoittavat LAILLISTETTUA syrjintää toista mielipidettä edustavia kohtaan. Heidän mielestään on jo rikollista vaatia tiukempaa rajavalvontaa, turvapaikkaturismin karsimista, oman kansan ja sen vähempiosaisten parempaa huomioimista ja islamisaation estämistä. Tuo porukka pitää itseään muita parempana, älykkäämpänä ja oikeaa virheetöntä näkemystä edustavana. Tuon porukan "suvaitsevaisuus" oksettaa, ällöttää ja raivostuttaa.
Hollannin vaalitulosta hehkutetaan, ja "populisteista" puhutaan otsikoissa halveksivaan sävyyn. Media hehkuttaa että populistien nousu estettiin. Niin että tällaista demokratiaa länsimaissa nyt on, eli ei hyväksytä että demokratiassa saa olla myös toista mieltä olevia puolueita ja liikkeitä. Kyse on realistisesti diktatuurista, vihervasemmistoliberaalien diktatuurista. Toisinajattelijoita vainotaan ja meilläkin heitä vieläpä on haastettu oikeuteen "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan", termillä joka on aivan absurdi.
Koska demokratia on paljastunut meillä(kin) valheeksi ja siis diktatuuriksi, ei meillä toisinajattelijoilla ole koskaan mahdollisuutta muuttaa asioita vaalien kautta. Media harjoittaa jo etukäteen aivopesua, ja tuloksia luultavasti vääristellään. Ehkäpä meidän kansallismielisten "populistien" tulee ottaa sitten kovemmat otteet käyttöön, kun kerran demokratia ei toimi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.