Tutkija varoittaa Helsingin suurmoskeijasta

Itse uskon että suurmoskeija on muslimiveljeskunnan ajama projekti, sanoo tutkija Alan Salehzadeh.

Salehzadehin mukaan Muslimiveljeskunta on levittäytynyt kaikkaille maailmaan, missä on sunni-muslimeita, siis myös Suomeen. Heidän ideologiaansa Salehzadeh kuvailee naisten oikeuksien, yksilönvapauksien ja tasa-arvon vastaiseksi.

Salehzadehin mukaan valtaosalla Suomen moskeijoista on jo nyt suora yhteys erinäisiin islamistisiin järjestöihin tai valtioihin. Hänen mukaansa näiden moskeijoiden toiminta estää muslimien integraatiota ja antaa vieraille valtioille ja ulkomaisille järjestöille vaikutusvaltaa Suomen sisällä.

Liberaaleille, jotka puolustavat suurmoskeijan rakentamista, Salehzadeh muistuttaa, että poliittinen islam toimii liberaaleja ja demokraattisia arvoja vastaan. Hänestä valtion tulisi ennaltaehkäisevästi estää haitallisen ideologian leviäminen. Kristinuskoa hän pitää yhteiskuntaan integroituneena ja reformoituna toisin kuin islamia.

“Poliittinen islam ei ole kokenut reformia, vaan etenee tasan samoin säännöin kuin 600-luvulla.”

Järjen ääntä olisi hyvä kuunnella.
15208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mitäs suurmoskeijaa nämä tarvitsee, eiköhän nämä kaikki laiteta lähtemään omile mailleen kumartelemaan, eiköhän paijaukset saa jo loppua ja sasiin...

Äänestä
  • Miten tämä aihe liittyy Lieksaan?
    Sata vuotta sitten monissa suomalaisissa tehdaskaupungeissa tehtaan pillit huusivat aamuherätyksen, ruokatauon ja työpäivän lopun.

    Jos nyt jossain Helsingin syrjällä jostain moskeijasta huudetaan työmiehet polvilleen 5x päivässä, ketä se häiritsee? ( paitsi ehkä lähellä asuvia ihmisiä ja tehtaan tuotantoa?)

    Mutta miksi suurmoskeijaa rahoittavat varakkaat öljyvaltiöt eivät itse ota yhtään uskonveljeään turvapaikanhakijoiksi?

    Äänestä

Jyrkkä ei tuollaiselle

Äänestä

Keskus radikaali muslimeille.

Äänestä

Sipilä sanoi, että emme kannata suurmoskeijaa.

Äänestä
  • Ihan oikein!

    Äänestä

Kahtokeepa poikii. Öyhöttävät moskeijasta vaikka sellaista ei Lieksaa suunnitella ja Helsinkiin on matkaa aika huikonen.

Ootteko te erhtyneet paikkakunnasta? Tämä kun on Lieksa.

Äänestä
  • Sitä kun on niin sommaa uuninpankolta katsella moskeijan kuvia ja huuvella järjettömyyksiä. Äippä keittää vellit ja työkkärin kirjeitä ei avata, ties vaikka ois työpaikkalla uhkailemassa.

    Äänestä

  • Minkä takia Lieksalaiset eivät kannata moskeijaa Helsinkiin? Sinnehän ne muslimit kaikki lähtisivät muualta Suomesta.

    Äänestä

Pitäis saada rakenta suuri moskei koska helsinki suurkirkko. Pitä purkaa kirko jos ei moskei.

Äänestä

Moskeijaan paljon sianverta ja sianlihaa, niin että saastuu vähintään tuhanneksi vuodeksi!

Äänestä

Helsingissä on kymmeniä pieniä moskeijoita uutisten mukaan,eiköhän nämä riitä,vai pitäätö saada isompi,että voi kouluttaa suuren vastarintaliikkeen kerralla.

Äänestä
  • Joo ja ruakia näitä huntupäitä suomalaisten varoilla mitään tekemättömikä kompuroijia maihinlyöjiä.

    Äänestä

Eihän suurmoskeijalle ole enää tarvetta, kun piispa Irja Askola ehdotti, että muslimit saa käyttää kirkkoja siinnä kuin kristitytkin.

Äänestä
  • joo huntuipäät vituihin suomestamme jatsaamasta, mitäs nämä moskeijasta, äkäseen vain vituihin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stoppia-vaan kirjoitti:

Itse uskon että suurmoskeija on muslimiveljeskunnan ajama projekti, sanoo tutkija Alan Salehzadeh.

Salehzadehin mukaan Muslimiveljeskunta on levittäytynyt kaikkaille maailmaan, missä on sunni-muslimeita, siis myös Suomeen. Heidän ideologiaansa Salehzadeh kuvailee naisten oikeuksien, yksilönvapauksien ja tasa-arvon vastaiseksi.

Salehzadehin mukaan valtaosalla Suomen moskeijoista on jo nyt suora yhteys erinäisiin islamistisiin järjestöihin tai valtioihin. Hänen mukaansa näiden moskeijoiden toiminta estää muslimien integraatiota ja antaa vieraille valtioille ja ulkomaisille järjestöille vaikutusvaltaa Suomen sisällä.

Liberaaleille, jotka puolustavat suurmoskeijan rakentamista, Salehzadeh muistuttaa, että poliittinen islam toimii liberaaleja ja demokraattisia arvoja vastaan. Hänestä valtion tulisi ennaltaehkäisevästi estää haitallisen ideologian leviäminen. Kristinuskoa hän pitää yhteiskuntaan integroituneena ja reformoituna toisin kuin islamia.

“Poliittinen islam ei ole kokenut reformia, vaan etenee tasan samoin säännöin kuin 600-luvulla.”

Järjen ääntä olisi hyvä kuunnella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu