Tältä tuntuu olla köyhä
Mistä tietää, että on köyhä? Siitä, että kun eläintarhassa katselee lasten kanssa hylkeitä, huomaa pohtivansa, kuinka paljon hyvää ja tuoretta lihaa tuossa makaakaan.
Kuuntelin radiosta keskustelua Suomen taloudesta. Kaksi korkeakoulun korkeasti oppinutta taloustieteilijää keskusteli. En saanut herroista selville muuta kuin sen, että toinen oli Aalto-yliopistosta ja toinen Helsingin yliopistosta. Taisi olla Aalto-yliopiston oppinut, joka totesi, että nykyajan lapsiperheiden köyhyys on sitä, että lapsi ei saa haluamaansa muotikännykkää. Miten voi viisas mies olla niin tietämätön todellisuudesta?
Noita todellisuudesta vieraantuneita talousoppineita poliitikkomme kuulevat asiantuntijoina ministeriöissä ja eduskunnan valiokunnissa. Köyhyyttä pohditaan, mutta siitä puhuvat ne, jotka eivät koskaan ole kokeneet mitään sellaista. Keskustelua käyvät ja päätöksiä tekevät ihmiset, joille köyhät ovat vain lukuja.
Köyhyys rajataan usein muiden ongelmaksi. ”Muut” ovat syrjäytyneitä, sairaita ja alkoholisteja, joihin kukaan tavallinen ihminen ei voi samaistua. Heidän köyhyytensä ei ole sen hyväksyttävämpää, mutta siitä on helpompi puhua, sillä ”muiden” köyhyys ei koskaan todella kosketa ”meitä”.
Jos köyhät eivät ole sairaita tai muuten surkeita, he ovat eläneet vastuuttomasti yli varojensa, ostelleet kalliita vaatteita ja käyneet lomamatkoilla, vaikkei moiseen olisi ollut varaa. He ovat olleet vastuuttomia tai vain tyhmiä. Moni uskoo, että köyhyys on tavalla tai toisella itse aiheutettua. Julkinen keskustelu on kovaa ja syyllistävää. Puhutaan tuhlaamisesta, ajattelemattomuudesta, holtittomasta ylivelkaantumisesta, jopa leppoistelusta.
Tämän päivän Suomessa köyhyys kuitenkin koskee tavallisia lapsiperheitä, joiden koulutetut, aktiiviset vanhemmat on saneerattu pois halvempien työntekijöiden tieltä. Suuri osa nykyisistä vähävaraisista on tavallisia ihmisiä, jotka ovat vähävaraisia globaaleista syistä. Köyhyys voi tulla yllättäen ja se voi koskea yhtä hyvin entistä koneasentajaa kuin entistä toimitusjohtajaakin.
Köyhyys on määrittelykysymys. EU:ssa on päätetty, että pienituloinen on henkilö, jonka vuositulot kulutusyksikköä kohden ovat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta keskitulosta. Suomessa vuonna 2010 pienituloisuusraja oli 14 741 euroa / kulutusyksikkö / vuosi. Pienituloisia suomalaisia on Tilastokeskuksen mukaan noin 700 000.
Koska lapset ja puolisot kuluttavat vähemmän kuin yksin elävä aikuinen, lasketaan kulutusyksikkö siten, että perheen yksi aikuinen muodostaa yhden yksikön, muut 14 vuotta täyttäneet 0,5 yksikköä ja alle 14-vuotiaat 0,3 yksikköä. Perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi pientä lasta, on siis yhteensä 2,1 yksikköä. Perheen yhteiset tulot jaetaan yksikköjen määrällä. Tästä seuraa, että kaksilapsisen perheen pienituloisuusraja on 30 956 euroa vuodessa.
Minä olen köyhä. Perheemme tulot ovat alle puolet virallisesta pienituloisuusrajasta. Käytössämme on 6,5 euroa päivässä henkilöä kohti. Siitä maksetaan asumiskulut, ruoat, vaatteet, harrastukset, vakuutukset, liikkuminen, koulukirjat ja kaikki muukin.
Meistä tuli köyhiä yllättäen. Sain tehdä tilaa yrityskaupan myötä tulleen johtajan vanhoille, tutuille alaisille. Pitkän uran samalla alalla tehneenä en enää kelvannut muualle. Kokemukseni oli joko väärältä teollisuudenalalta tai sitten sitä oli liikaa. Työhaastatteluissa työnantajat myönsivät uskovansa, etten kuitenkaan pysyisi aiempaa pienemmällä palkalla aiempaa helpommassa työssä vaan lähtisin pian pois. He eivät uskoneet vakuuttelujani siitä, etten enää tässä elämänvaiheessa pitänyt nousujohteista uraa tärkeänä ja että olisin mielelläni tehnyt työtä pienelläkin palkalla.
Puolisoni puolestaan on alalla, jossa on satoja työttömiä, korkeakoulutuksen saaneita ihmisiä. Hänkin on jo siinä iässä, jossa työllistymismahdollisuudet ovat olemattomat. Aktiivisesta yrittämisestä huolimatta hän ei ole löytänyt työtä, vaikka on menettänyt ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahansa jo kauan sitten.
Oli köyhyyden syy mikä tahansa, köyhä ei todellakaan mieti kännykkämerkkejä. Köyhä miettii, miten saisi rahat riittämään ruokaan ja mitä laskua voi lykätä hieman myöhemmäksi. Kaupassa köyhä oppii nopeasti kävelemään sujuvasti hyllyjen ohi: Ei juustoa, ei jugurttia, ei yrttejä, ei salaatteja, ei patonkia, ei keksejä, ei kalaa, ei lihaa, ei jäätelöä - ei mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä. Ei myöskään kirjoja, ei musiikkia, ei elokuvalippuja, ei bussilippuja eikä Linnanmäkeä.
Ei myöskään lääkäreitä, ellei henki ole kyseessä - tai lapset.
Ehdottomasti ei ainakaan alkoholia. Kaipaan kovasti lasillista hyvää viiniä, mutta yksi pullollinen maksaa enemmän kuin perheen ruokaan on budjetoitu. Ei tulisi mieleenkään sanoa lapsille, että tänään ette saa ruokaa, koska äiti ja isi juovat nyt lasilliset viiniä.
Köyhän elämä on kroonisesti kieltäytymistä - tauotonta arkea, jossa ei ole mitään odotettavaa. Se on köyhyydessä kaikkein pahinta. Köyhyys on äärettömän uuvuttavaa, koska
Mistä tietää, että on köyhä? Siitä, että kun eläintarhassa katselee lasten kanssa hylkeitä, huomaa pohtivansa, kuinka paljon hyvää ja tuoretta lihaa tuossa makaakaan.
Kuuntelin radiosta keskustelua Suomen taloudesta. Kaksi korkeakoulun korkeasti oppinutta taloustieteilijää keskusteli. En saanut herroista selville muuta kuin sen, että toinen oli Aalto-yliopistosta ja toinen Helsingin yliopistosta. Taisi olla Aalto-yliopiston oppinut, joka totesi, että nykyajan lapsiperheiden köyhyys on sitä, että lapsi ei saa haluamaansa muotikännykkää. Miten voi viisas mies olla niin tietämätön todellisuudesta?
Noita todellisuudesta vieraantuneita talousoppineita poliitikkomme kuulevat asiantuntijoina ministeriöissä ja eduskunnan valiokunnissa. Köyhyyttä pohditaan, mutta siitä puhuvat ne, jotka eivät koskaan ole kokeneet mitään sellaista. Keskustelua käyvät ja päätöksiä tekevät ihmiset, joille köyhät ovat vain lukuja.
Köyhyys rajataan usein muiden ongelmaksi. ”Muut” ovat syrjäytyneitä, sairaita ja alkoholisteja, joihin kukaan tavallinen ihminen ei voi samaistua. Heidän köyhyytensä ei ole sen hyväksyttävämpää, mutta siitä on helpompi puhua, sillä ”muiden” köyhyys ei koskaan todella kosketa ”meitä”.
Jos köyhät eivät ole sairaita tai muuten surkeita, he ovat eläneet vastuuttomasti yli varojensa, ostelleet kalliita vaatteita ja käyneet lomamatkoilla, vaikkei moiseen olisi ollut varaa. He ovat olleet vastuuttomia tai vain tyhmiä. Moni uskoo, että köyhyys on tavalla tai toisella itse aiheutettua. Julkinen keskustelu on kovaa ja syyllistävää. Puhutaan tuhlaamisesta, ajattelemattomuudesta, holtittomasta ylivelkaantumisesta, jopa leppoistelusta.
Tämän päivän Suomessa köyhyys kuitenkin koskee tavallisia lapsiperheitä, joiden koulutetut, aktiiviset vanhemmat on saneerattu pois halvempien työntekijöiden tieltä. Suuri osa nykyisistä vähävaraisista on tavallisia ihmisiä, jotka ovat vähävaraisia globaaleista syistä. Köyhyys voi tulla yllättäen ja se voi koskea yhtä hyvin entistä koneasentajaa kuin entistä toimitusjohtajaakin.
Köyhyys on määrittelykysymys. EU:ssa on päätetty, että pienituloinen on henkilö, jonka vuositulot kulutusyksikköä kohden ovat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta keskitulosta. Suomessa vuonna 2010 pienituloisuusraja oli 14 741 euroa / kulutusyksikkö / vuosi. Pienituloisia suomalaisia on Tilastokeskuksen mukaan noin 700 000.
Koska lapset ja puolisot kuluttavat vähemmän kuin yksin elävä aikuinen, lasketaan kulutusyksikkö siten, että perheen yksi aikuinen muodostaa yhden yksikön, muut 14 vuotta täyttäneet 0,5 yksikköä ja alle 14-vuotiaat 0,3 yksikköä. Perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi pientä lasta, on siis yhteensä 2,1 yksikköä. Perheen yhteiset tulot jaetaan yksikköjen määrällä. Tästä seuraa, että kaksilapsisen perheen pienituloisuusraja on 30 956 euroa vuodessa.
Minä olen köyhä. Perheemme tulot ovat alle puolet virallisesta pienituloisuusrajasta. Käytössämme on 6,5 euroa päivässä henkilöä kohti. Siitä maksetaan asumiskulut, ruoat, vaatteet, harrastukset, vakuutukset, liikkuminen, koulukirjat ja kaikki muukin.
Meistä tuli köyhiä yllättäen. Sain tehdä tilaa yrityskaupan myötä tulleen johtajan vanhoille, tutuille alaisille. Pitkän uran samalla alalla tehneenä en enää kelvannut muualle. Kokemukseni oli joko väärältä teollisuudenalalta tai sitten sitä oli liikaa. Työhaastatteluissa työnantajat myönsivät uskovansa, etten kuitenkaan pysyisi aiempaa pienemmällä palkalla aiempaa helpommassa työssä vaan lähtisin pian pois. He eivät uskoneet vakuuttelujani siitä, etten enää tässä elämänvaiheessa pitänyt nousujohteista uraa tärkeänä ja että olisin mielelläni tehnyt työtä pienelläkin palkalla.
Puolisoni puolestaan on alalla, jossa on satoja työttömiä, korkeakoulutuksen saaneita ihmisiä. Hänkin on jo siinä iässä, jossa työllistymismahdollisuudet ovat olemattomat. Aktiivisesta yrittämisestä huolimatta hän ei ole löytänyt työtä, vaikka on menettänyt ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahansa jo kauan sitten.
Oli köyhyyden syy mikä tahansa, köyhä ei todellakaan mieti kännykkämerkkejä. Köyhä miettii, miten saisi rahat riittämään ruokaan ja mitä laskua voi lykätä hieman myöhemmäksi. Kaupassa köyhä oppii nopeasti kävelemään sujuvasti hyllyjen ohi: Ei juustoa, ei jugurttia, ei yrttejä, ei salaatteja, ei patonkia, ei keksejä, ei kalaa, ei lihaa, ei jäätelöä - ei mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä. Ei myöskään kirjoja, ei musiikkia, ei elokuvalippuja, ei bussilippuja eikä Linnanmäkeä.
Ei myöskään lääkäreitä, ellei henki ole kyseessä - tai lapset.
Ehdottomasti ei ainakaan alkoholia. Kaipaan kovasti lasillista hyvää viiniä, mutta yksi pullollinen maksaa enemmän kuin perheen ruokaan on budjetoitu. Ei tulisi mieleenkään sanoa lapsille, että tänään ette saa ruokaa, koska äiti ja isi juovat nyt lasilliset viiniä.
Köyhän elämä on kroonisesti kieltäytymistä - tauotonta arkea, jossa ei ole mitään odotettavaa. Se on köyhyydessä kaikkein pahinta. Köyhyys on äärettömän uuvuttavaa, koska
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuuntelin radiosta keskustelua Suomen taloudesta. Kaksi korkeakoulun korkeasti oppinutta taloustieteilijää keskusteli. En saanut herroista selville muuta kuin sen, että toinen oli Aalto-yliopistosta ja toinen Helsingin yliopistosta. Taisi olla Aalto-yliopiston oppinut, joka totesi, että nykyajan lapsiperheiden köyhyys on sitä, että lapsi ei saa haluamaansa muotikännykkää. Miten voi viisas mies olla niin tietämätön todellisuudesta?
Tietämättömiä juntteja on paljon. Tälläkin foorumilla.
Köyhät kyykkyyn.
"Köyhän elämä on kroonisesti kieltäytymistä - tauotonta arkea, jossa ei ole mitään odotettavaa."
Samaa mieltä. Ei jaksa enää pitkään elää tämmöstä elämää. Luottovelka alkanut kasaantumaan kun ei kiinnosta enään, tämä yhteiskunta on paskaa. saas nähdä millon flippaa päässä ja tulee ruumiita.
elämä on yleensäkin sitä tauotonta arkea.....mitä sen pitäisi olla muuta.Jatkuvia 'juhliako' ja mitä se sitten taas antaisi.
elämässä oluella ei ole roolia, sillä olut ei oo rekvisiittaa, olut korjaa, ei kurwaa.
t.elämän laps
Sitä saa......
En tiedä köyhyydestä mitään,mutta on se ehkä vasemmistojen/bemarien alas-ajo mahdollinen.
jaa-a. Ikää on jo 65v ja kertaakaan en ole Linnanmäellä käynyt.Hyvin olen tullut ilman sitä toimeen enkä koe mistään vaille jääneeni.
itselläni luottotiedot menneet ja olen työttömänä..kun auto hajoaa niin se oli sitten siinä..tänne maaseudulle jään loukkuun
Ei se työtön lainaa saa nykyään oli tiedot tai ei.