Jääkaapissa oli usein pelkkä valo – 10 naista kertoo, miten köyhä lapsuus on vaikuttanut heihin
”Olen lopettanut rakkaan harrastuksen, koska ei ollut varaa päivittää harrastusvälineitä sopivan kokoisiksi. Olen syönyt suolakurkkuja purkista, kun muutakaan ei ollut. Olen hävennyt aivan jumalattomasti sitä, että olimme köyhiä. Olen kiljunut pää punaisena äidilleni, kun en pystynyt ymmärtämään miksei meillä ollut varaa mihinkään.”
Näin ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen, 37, kuvaili kolmisen viikkoa sitten blogissaan, millaista oli elää lama-ajan Suomessa.
Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.
Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.
Viikkorahaa en saanut vanhemmilta koskaan, mutta isovanhemmilta sain joskus taskurahaa.
”Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa.”
Kun vanhempani erosivat, äitini jäi viiden lapsen – velkojen kanssa – yksin. Kerran äidin oli pakko hakeutua sossuun. Leipäjonoja ei vielä 1960–70-luvulla ollut. Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa. Sitä en unohda koskaan.
Ruoka oli hyvin yksinkertaista: vellejä ja puuroja. Myös ruuan määrä rajoitettiin, sai ottaa esimerkiksi vain kolme lihapullaa. Aina ei ollut aamulla mitään syötävää. Vaatteita oli vähän ja nekin vähiset usein toisten vanhoja. Talvitakki oli aina liian pieni, ja kengät ostettiin joillain kupongeilla. Luokkaretkirahoja ei kotoa saanut, eikä kaverisynttäreitä järjestetty. Itselläni ei ollut peruskoulun jälkeen mahdollisuutta jatkaa opiskelua, vaan menin 15-vuotiaana töihin.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/jaakaapissa-oli-usein-pelkka-valo-10-naista-kertoo-miten-koyha
”Olen lopettanut rakkaan harrastuksen, koska ei ollut varaa päivittää harrastusvälineitä sopivan kokoisiksi. Olen syönyt suolakurkkuja purkista, kun muutakaan ei ollut. Olen hävennyt aivan jumalattomasti sitä, että olimme köyhiä. Olen kiljunut pää punaisena äidilleni, kun en pystynyt ymmärtämään miksei meillä ollut varaa mihinkään.”
Näin ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen, 37, kuvaili kolmisen viikkoa sitten blogissaan, millaista oli elää lama-ajan Suomessa.
Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.
Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.
Viikkorahaa en saanut vanhemmilta koskaan, mutta isovanhemmilta sain joskus taskurahaa.
”Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa.”
Kun vanhempani erosivat, äitini jäi viiden lapsen – velkojen kanssa – yksin. Kerran äidin oli pakko hakeutua sossuun. Leipäjonoja ei vielä 1960–70-luvulla ollut. Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa. Sitä en unohda koskaan.
Ruoka oli hyvin yksinkertaista: vellejä ja puuroja. Myös ruuan määrä rajoitettiin, sai ottaa esimerkiksi vain kolme lihapullaa. Aina ei ollut aamulla mitään syötävää. Vaatteita oli vähän ja nekin vähiset usein toisten vanhoja. Talvitakki oli aina liian pieni, ja kengät ostettiin joillain kupongeilla. Luokkaretkirahoja ei kotoa saanut, eikä kaverisynttäreitä järjestetty. Itselläni ei ollut peruskoulun jälkeen mahdollisuutta jatkaa opiskelua, vaan menin 15-vuotiaana töihin.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/jaakaapissa-oli-usein-pelkka-valo-10-naista-kertoo-miten-koyha
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hauki on kuha öö..ei kun....