Kaavoituksen ohjausryhmä on poliittinen paise

Tehtanniemen kaavoituksen ohjausryhmän poliittiset päätöksentekijät ovat:
Yrjö Sahlstedt, pj (ympäristölautakunta, RKP)
Krister Sjöholm (ympäristölautakunta, SDP)
Jouko Kavander (kaupunginhallitus, SDP)
Stig Sundberg (kaupunginhallitus, RKP)
ei muita poliitikkoja.

Asiat hoituvat sujuvasti näiden henkilöiden ohjaamana ympäristölautakunnassa ja kaupunginhallituksessa SDP:n ja RKP:n yhteisen määräenemmistön voimin: äänin kuusi vastaan kolme. Muilla ei ole sananvaltaa. Se ei ole demokratiaa. Se on poliittista diktatuuria, jota vetävät Hangossa SDP ja RKP. Tämä toistuu kaikessa muussakin päätöksenteossa yhtälailla ja yhtä huonoin tuloksin. Siihen on tultava loppu.
21386
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ainakin ryhmä joka tietää mistä on kysymys. Sama ei voi sanoa "kaikentietävistä" .

Äänestä

Kyllä ja hyvä asiantunteva ryhmä. Me hankolaiset olemme antaneet SDP:lle ja RKP:lle valtaa hoitaa meidän asioita ja niin toivottavasti myös jatkossa. He ovat hoitaneet työnsä hyvin. Pärjänneet hyvin! Paikat eri elimissä jaetaan vaalituloksen mukaan. Yhden asian edustaja kalastaja Nyströmin tulisi vähän opiskella kuntahallintoa ennen ryhtymistä politikoksi.

Äänestä

Jos yrityksen johtaja valehtelee ja tulokset ovat huonoja, niin hänet erotetaan. SDP ja RKP ovat saaneet paikkansa vaalituloksen mukaan ja ovat hoitaneet valtuutuksensa huonosti. He ovat syyllistyneet valehteluun ja taloudelliset sekä toiminnalliset tulokset ovat huonoja. Tulokset eivät valehtele.

Nykyisen polittisen johdon kyvyttömyyttä osoittaa ulkopuolisten syyttely, verukkeet, joita jatkuvasti esitetään huonon johtamisen perusteluiksi, kuten: Euroopanlaajuinen lama, lakisääteiset menot, väkiluvun lasku, ei ole varaa uimahalliin, ei voi säästää enää, kun on jo niin paljon säästetty. Listaa riittää.

Valehtelu on kunkin kuulijan oman arvioinnin peruste, Jollekin paskan puhuminen ei ole valehtelua, joku ottaa sen hyvin raskaasti. Tehtaanniemen projektin ympärillä velloneet peitetarinat ovat yksi arvioinnin kohde. Jos valehtelee, niin häneen ei voi luottaa.

Valtuutus tapahtuu äänestyskopissa. Siellä ei tarjotut grillimakkarat tai puolison tai naapurin ohjeet kahlitse. Äänestys on salainen ja yhtäläinen. Äänestäjä päättää. You are fired!

1Äänestä

Kiitos selkeydestä. Ainakin kaavoituksen ja rakentamisen osalta noudatetaan pelkkää hyvävelijärjestelmää. Sitä tapahtuu kaikissa kunnissa. Lisäksi virkamiehet riitelevät keskenään. Mutta että sdp tekee sitä on anteeksiantamatonta. Rkp taas ajaa muutaman oman jäsenensä etua noin virallisestikin. Siksi puolue on perustettukin.

Äänestä

Kyseistet herrat eivät ymmärrä luonnosujelusta mitään. Eivätkä kansalaisten yhdenvertaisuudesta ranta-alueiden käyttöön tai kansallismaisemien säilyttämiseen.

Äänestä

Kerrankin voin todeta, että pikkuveli kirjoittaa edellä asiaa. Nykyinen poliittinen eliitti pitää saada vaihtoon. Se on kyvytön ja siihen ei voi luottaa. En luota venäläisiin enkä Hangon tämän hetken poliittiseen johtoon. Siellä valtuuston edessä istuu joku rkp-läinen, joka osaa vetää kokousta pitkällä, pitkällä kokemuksella, mutta siihen se aktiivisuus jääkin. Hallituksen sdp-johtaja taas on niin hauska mies, että naurattaa, naurattaa. Pari kertaa olen nähnyt hänen tosin tulistuvan, kun hänen diktatorista johtamista on arvosteltu; viimeeksi talvella, kun hänen kädet heilui kuin tuulimyllyn siivet ja hän paasasi vihaisena kaupungintalon alaovella olleille mielenosoittajille. Ei mennyt asiat, kuten hän oli ajatellut. SDP ja RKP ovat varsinainen valtaklikki. Vain äänestämällä muita ja liittymällä vaalien jälkeen yli pulue- ja listarajojen valtuustoryhmiksi saadaan hallituksen ja lautakuntien paikkajako muutettua ja puoluediktatuuri kaadettua. Menkää helvetissä äänestämään, että saadaan Hanko nousuun.

1Äänestä

Tätäkö halutaan Hankoon. Työt työmaalla seis - ja pikku hiljaa meillä on uusi Mekano ongelma - tiilikasa muistona Hankolaisten viisaudesta. http://espanja.com/fi/uutiset/blogit-kolumnit/4003-rannikon-luurankotalot
Tai
Sitten meillä on ohjausryhmä joka omalla panoksella ovat mukana varmistamalla että näin iso hanke etenee positiivisen lopputulokseen, joka selviää vasta vuosien jälkeen.

Äänestä
  • Ohjausryhmä+ja+sopivasti+asiaan+ohjeistettu+kaupunginjohtaja+yrittävät+hoitaa,+että+hanke+etenee,...+Siinä+ei+välitetä+kysyä+kansan+mielipidettä+muutettuun+ehdotukseen+kaavasta,+eikä+valtuuston+mielipidettä.+Valtuustokäsittelystä+on+pakitettu+useamman+kerran.+RKP+ja+sdp+pallottelevat+keskenään.+Huom.+Muilla+ei+sananvaltaa,+kun+sdp:llä+ja+rkp:llä+on+yhteensä+kuusi+paikkaa+yhdeksästä+(67%)+hallituksessa+ja+ymp.lautakunnassa+ja+kaikki+paikat+ohjausryhmässä+(100%).+Positiivinen+tulos+on,+jos+kerrostalot+muutetaan+huoneistohetelliksi+oikeasti+eikä+vain+rakentamalla+kierreportaita.+Vieläkö+joku+sdp-läinen+ilkeää+väittää,+että+niitä+asuntoja+voidaan+vuokrata,+että+on+hotellinomainen...?+Tällaista+aprillia+on+kuultu+kaupungintalon+juhlasalissa+ja+todistettavasti+luettu+facessa.+Nämä+asiat+eivät+ole+leikin+paikka.+Laki+on+sitä+varten,+että+sitä+noudatetaan.+Suurin+osa+suomalaisista+ja+yhtä+lailla+hankolaisista+on+sitä+mieltä.+Onko???

    Äänestä

Pitää saada uusia naamoja kehiin, kyllästyttää kattoa siellä vanhojen päättäjien naamoja

Äänestä

Äänestän kokenutta. Uusilla naamoilla menee ekat vuojet ihmetellessä eikä mittään tapahru.

Äänestä
  • Lait ja johtosännöt oppii oppineet yhdessä illassa."Kokeneilla" ne ei ole vieläkään menneet jakeluun.

    Eilen oli ollut jäsentenväliset valtuustosalissa. Märkäpaise alkaa puhkeamaan. Se kyllä haisee jo nyt. Jokaiseen SDP:n valituksen aiheeseen voi kysyä, miksi ette ole asiaa korjanneet, kun olette olleet valtapuolue jo niin kauan?

    Äänestä

Vanhat pierut saa jo mennä. Vanhat vaihtuvat uusiksi. Uusi aika on paljon parempi kuin mennyt.

Äänestä

SDP:ltä on jo lähtenyt ääniä! Äänestäkää jotain muuta niin valta vaihtuu!!!

Äänestä

Johan on kaikki nähty. Hynyspersaukiset auteronyströmiläiset kolimaissvennut hytisee kylmyydessä kun kaikki haluavat sanoa kaikelle EI. Jääkööt silakat Raaseporin puolelle että me saadaan olla täällä omassa rauhassa ja raaputtaa toistemme selkää. Ai kun ihanaa kunhan se ei tapahdu kylpylässä jota 5 henkeä vastustaa ja loput hyväksyy.

Äänestä

Mitenkäs se hallituksen äänestys menikään? Vastaus: 6-3, kuusi puolesta ja kolme Granin ehdotuksesta vastaan. Lue tarkkaan tämän ketjun aloituskirjoitus.

Äänestä

Mikä äänestys? Avaa vähän?

Äänestä
  • Äänestys kaavaehdotuksesta, että Tehtaanniemen liiketontti (KL) muutetaan asuntoalueeksi (AL). SDP-läisen puheenjohtaja Kavan perustelu oli, että Hankoon tulee uusia veronmaksajia ja että olisi hassua, jos keskellä kaupunkia olisi loma-asuntoja. Sehän se vasta on kummallista, kun satamassa ja keskellä hotellialuetta on asuntoja, joiden piti olla asuntohotelli!!! Perhananmoista kusetusta alusta alkaen. Toivottavasti valtuusto ei hyväksy tällaista pelleilyä. Tämän takia vaaleissa hankolaiset äänestivät muutoksen puolesta. Toivottavasti tämä viimeistään tuo tuleviin hallitus- ja lautakuntaneuvotteluihin oikean ilmeen. SDP ja rkp ja heidän käyttäytymisensä on niin nähty. Eivät ole hankolaisten asialla. Gran esitti, ettei kavaa hyväksytä.

    Äänestä

  • Uskaltaako hallitus nyt viedä asian valtuustoon, alkuvuodesta ei uskaltanut. Jo silloin päätöksestä valitettiin, mutta hallitus vastasi, ettei voi valittaa, kun prosessi on vaiheessa. On se vieläkin vaiheessa. Hangon kaupunki ei ole vielä neuvotellut rakentajan kanssa kaavamuutoksen tuoman lisäarvon hinnasta. On vain todettu, että yksipuolilsesti ei voida asettaa tontille uutta hintaa. No sitten pitää neuvotella. Prosessi on kesken. Milloinkas seuraava valtuuston kokous on? Joko silloin uusi valtuusto päättää asiasta, jos edes on päätettävänä. Näillä hinnoilla ainakin kansa valittaa. Joku häpy ja raja pitää tienaamisessakin olla. Että joku muuttaisi Hankoon maksamaan 21,75! Merikadun monessa asunnossa ei tiettävästi asu pysyvästi kuin muutama, nekin hankolaisia, jotka ovat sinne muuttaneet. Tehtaanniemen asuntojen osalta tiedän vain kaksi hankolaista, jotka olisivat sinne muuttamassa, en yhtään ulkopaikkakuntalaista.

    Äänestä

Kuka äänestipuolesta, kuka vastaan?

Äänestä

ryhmäkuri puolueet jyllää 1kk sitten tarjottiin mahdollisuutta päästä tästä shitistä eroon mut ei kelvannu kyläläisille äänestettiin kavaa ja muita kähmiöitä herätkää nyt perkele nää kylän rahat viedään helsingin puoluetoimistoilla tehdyillä taulukaupoilla muihin taskuihin

Äänestä
  • oikein puhut turtapalli, mutta nyt saivat vielä vanhat pierut yrittää hävittää suhmurointejaan. Onnistuvatko on eri asia. Ovella tavataan ennen valtuuston kokousta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juristinnäkökulma kirjoitti:

Tehtanniemen kaavoituksen ohjausryhmän poliittiset päätöksentekijät ovat:
Yrjö Sahlstedt, pj (ympäristölautakunta, RKP)
Krister Sjöholm (ympäristölautakunta, SDP)
Jouko Kavander (kaupunginhallitus, SDP)
Stig Sundberg (kaupunginhallitus, RKP)
ei muita poliitikkoja.

Asiat hoituvat sujuvasti näiden henkilöiden ohjaamana ympäristölautakunnassa ja kaupunginhallituksessa SDP:n ja RKP:n yhteisen määräenemmistön voimin: äänin kuusi vastaan kolme. Muilla ei ole sananvaltaa. Se ei ole demokratiaa. Se on poliittista diktatuuria, jota vetävät Hangossa SDP ja RKP. Tämä toistuu kaikessa muussakin päätöksenteossa yhtälailla ja yhtä huonoin tuloksin. Siihen on tultava loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu