Jos Turkki palauttaa kuolemanrangaistuksen EU neuvottelut loppuvat. Eikö tuo Junkkeri uskalla sanoa ihan suoraan EU neuvottelut on nyt loppu. Ei tuo Erdoganin hullu diktaattori usko kun raakaa voimaa turha sitä on mielistellä yhtään enää.
Että silleen.Iltalehti.
Että silleen.Iltalehti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuolemanrangaistuksissa on? eiko suomassakin olisi hyvä olla käytössä kuolemanrangaistus?
No ei ainakaan pääse vapaaksi noita vaarallisia rikoksen uusijoita. Että silleen.
Unionistit vastustavat kuolemanrangaistuksia siksi, että matujen lisääntyvän määrän vuoksi niitä jouduttaisiin langettamaan murhapolttoraiskuista lähinnä yksinomaan juurikin matuille ja sehän olisi taas suvakistien mielestä sangen hrässististä, eiköstä vain..?
Monta raiskaajamatua olisi silloin tuomittu kuolemaan...
Junker on selvästi nähnyt valon,kunhan ei vain Turkki hyökkäisi Saksaan ja Ruotsiin,Erdogan on jo kehoittanut turkkilaisia lisääntymään euroopassa viidenlapsen minimi vauhtia että myöhemmin voisimme ottaa koko euroopan muslimikalifiimme.
USA:ssahan on kuolemanrangaistus mutta ei kukaan ehdota välien poikkilaittoa.
Ehkä siellä on vielä jonkinlainen toimiva oikeusjärjestelmä. Erdogan taas on haastanut tuhansia ihmisiä oikeuteen kunnianloukkauksesta. Ehkä kuolemantuomio odottaa....
No eiköhän niitä kuolemantuomiota ole jo jaettu " Kuollut sydäkohtaukseen " vankilassa omaisille ilmoitettu. Että silleen.
eu hyväksyy kuolemanrangaistykset tilanteessa kun esim vastustaa eu:ta. Eli junkkeri on vaan hyvä ja menee taas nurkkaan häpeämään (ja juomaan pari pulloa viinaa).
Venäjällä ei käytetä kuolemanrangaistusta. Siellä Putinia vastustavat tekevät itsemurhan ampumalla itseään niskaan.
Eikös hiljattain ollut tapaus, kun Putinin vastustaja teki itsemurhan ampumalla itseään kahdesti niskaan! Tosiaan näin naapurissa.
Miten veikkaatte homman tästä eteenpäin jatkuvan? Laittakaa fiiliksiä ja salatkaa vähän, yksi puolue on niin kytkisellä ylintän ja kovapalkkaisinta jätkää myöten. Sinne tänne jotain viestiä, miten bolshevismi kukkii tai vähenee.
Junckeri kuolemassa???
Junckerin kommentti oli kuin kuolevan johtajan sanoja hänen imperiuminsa romahtaessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703202200088531_ul.shtml