luunsiirteet?

Onko kokemuksia niistä? Onko riskiä? Sain kuulla että niitä tehtäessä on myös tulehdusvaara olemassa siirtokohtaan ja että ne eivät välttämättä aina kiinnitykään niinkuin olisi tarkoitus. Pitäisi saada yksi puuttuva yläposkihammas implantoitua, mutta se ei kuulemma onnistuisi ilman siirrettä.
Jo etukäteen ilmoitan että en kaipaa sellaisia tyhjänpäiväisiä kommentteja, joissa kyseenalaistetaan implantin tarve yhden taaimmaisen puuttuvan yläposkihampaan tilalle.
51115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen 47v nainen. Minulle laitettiin viime vuonna 4 implanttia. Alas molemmille puolille vikat hampaat ja toiseen yläleukaan taakse kaksi vierekkäistä hammasta.
Alahampaat oli poistettu jo muutama vuosi sitten. Luuta ei kuitenkaan ollut riittävästi. Alhaalle siirrettiin viisaudenhampaan kohdalta luuta. Annettiin luutua 6kk, sitten lisättiin ruuvit ja samalla vielä lisäluuta niiden kera. Antibiottikuuri molemmilla kerroilla 3vk. Kipu oli aika paha noin viikon.Ylhäällä tilanne oli hankalampi. Poskiontelo tuli niin alas, että samalla tehtiin poskiontelon nosto (sinus lift) ja siten saatiin tilaa luulle. Eli tehtiin luusiirre myös poskinontelon noston yhteydessä. 3vk antibioottia ja toinen poski todella turvoksissa ja kipeä sen viikon. Yläleuka sai luutua kauemmin. Sitten ruuvit ja lisäluu vielä toisen kerran.
Toimenpiteet teki suukirurgi. Sain aina lääkityksen ennen toimenpidettä, koska ne kestivät noin 1-2h kerralla. Lääke oli dormicum. Nukuin yleensä.
Nyt on implantit suussa ja olen todella tyytyväinen.

Äänestä

Jos kaunishymy vielä lukee tätä niin kysyisin onko implantit olleet kivuttomat sen viikon paranemisajan jälkeen? Vaikka täällä ei saa mainostaa niin erittäin pätevää suu- ja leukakirurgia etsin pääkaupunkiseudulta yhden implantin laittoa varten.

Äänestä

Tästäkin ketjusta on ylläpito näemmä poistanut pari viestiä sääntöjen vastaisina. En edes ehtinyt nähdä niitä. Mitähän niissä mahtoi olla? Aloitusviestin asian ei nyt ainakaan luulisi ketään ärsyttäneen asiattomuuksiin.

Äänestä
  • Ehkä ne oli niitä palstahäirikön parin sanan tyhjänpäiväisiä kommentteja. Hyvä että ylläpito huolehtii ketjun pysymisestä asiallisena.

    Äänestä

eikö suomessa missään tehdä niitä Zygoma implantteja? eli sillä ei ole merkitystä onko tarpeeksi luuta vai noissa implanteissa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näillä_mennään kirjoitti:

Onko kokemuksia niistä? Onko riskiä? Sain kuulla että niitä tehtäessä on myös tulehdusvaara olemassa siirtokohtaan ja että ne eivät välttämättä aina kiinnitykään niinkuin olisi tarkoitus. Pitäisi saada yksi puuttuva yläposkihammas implantoitua, mutta se ei kuulemma onnistuisi ilman siirrettä.
Jo etukäteen ilmoitan että en kaipaa sellaisia tyhjänpäiväisiä kommentteja, joissa kyseenalaistetaan implantin tarve yhden taaimmaisen puuttuvan yläposkihampaan tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu