Trumpille omien kansalaisten turvallisuus tärkein

esimerkkiämeillekin

Tarkoitushakuisesti valikoivasta ja harhaanjohtavasta uutisoinnista on muodostunut paha tapa valtamedialle.

Suomalainen media, erityisesti Yleisradio, nostatti kohua Trumpin ja Merkelin tapaamisesta.

Valtamediassa väitettiin Merkelin pyytäneen kättelyä median edessä, vaikka paikan päällä kuvattu video kertoo selkeästi, että yhdysvaltalainen media oli kättelypyynnön takana ja Merkel vain totesi Trumpille, että ”he”, tarkoittaen mediaa, pyytävät kättelyä.

Entä kuinka suurin kirjaimin suomalainen valtamedia on uutisoinut Trumpin antamasta kansakunnan turvallisuuteen liittyvästä maahanmuuttolausunnosta?

Donald Trump totesi Valkoisessa Talossa yhdessä Angela Merkelin kanssa pitämänsä lehdistötilaisuuden puheessa:

”Immigration is a privilege, not a right, and the safety of your citizens must always come first, without question.”

Suomeksi: ”Maahanmuutto on etuoikeus, ei [ihmis]oikeus, ja kansalaistemme turvallisuuden täytyy aina olla kaiken edellä, ilman vastaväitteitä.”

Trumpin lausunto löytyy 51 sekuntia kestävän videon loppuosasta.

Suomalaiset voivat vain haaveilla pääministeristä tai presidentistä, joka lausuu maahanmuuttoon liittyen selkeitä sanoja, joissa osoittaa huolensa omien kansalaistensa turvallisuudesta.

8

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuu

      "Suomeksi: ”Maahanmuutto on etuoikeus, ei [ihmis]oikeus, ja kansalaistemme turvallisuuden täytyy aina olla kaiken edellä, ilman vastaväitteitä.”

      Eikö vaikka vastaväitteet tulevat maan perustuslaista? Trumpin ongelma on koko ajan se että hän on "tarkoitus pyhittää keinot" ihminen joka ei voi sulattaa sitä että on olemassa myös sääntöjä jotka koskevat myös presidenttiä. Lait ja asetukset valmistellaan niin että ne täyttävät valmistelun vaatimukset eli että asiat eivät ole ristiriidassa perustuslain, muun lainsädännön tai vallan kolimjaon kanssa.

      Kansan turvallisuus nyt ei vain mene sen edelle että asiat hoidetaan lakien mukaan. Ja toiseksi Trumpin tekemät varsin sattumanvaraiset toimet eivät edes millään tavalla mitään turvallisuutta paranna, kunhan ovat vain typerille kannattajille tehtyjä mediatemppuja joilla esitetään että nyt on ryhdytty pontevasti toimeen.

    • hyvä.trump

      Tätä tarvitsemme myös Suomeen!

      • TähtiDaavidin

        Ruoka-avun vähentäminen vanhuksilta tukien vähentäminen nälkää näkeviltä lapsilta = Trumpin tapa maksaa muurin rakentaminen Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle. Juu juu tällaista myös Suomeen.


      • TähtiDaavidin kirjoitti:

        Ruoka-avun vähentäminen vanhuksilta tukien vähentäminen nälkää näkeviltä lapsilta = Trumpin tapa maksaa muurin rakentaminen Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle. Juu juu tällaista myös Suomeen.

        Komppaan tuota täysillä.


      • TähtiDaavidin kirjoitti:

        Ruoka-avun vähentäminen vanhuksilta tukien vähentäminen nälkää näkeviltä lapsilta = Trumpin tapa maksaa muurin rakentaminen Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle. Juu juu tällaista myös Suomeen.

        Näinpä. Kirsikkana vielä, että köyhiltä jotka tekevät matalapalkka työt ja elävät roskaruualla (koska halpaa) terveydenhuolto pois niin kuolevat sitten nopeammin tai ainakin halvemmin ja tuohon kylkeen totaali aborttikielto niin aina on sitten uusia matalapalkka duunareita tulossa.


      • TähtiDaavidin
        nähty.on kirjoitti:

        Näinpä. Kirsikkana vielä, että köyhiltä jotka tekevät matalapalkka työt ja elävät roskaruualla (koska halpaa) terveydenhuolto pois niin kuolevat sitten nopeammin tai ainakin halvemmin ja tuohon kylkeen totaali aborttikielto niin aina on sitten uusia matalapalkka duunareita tulossa.

        Kuolevat nopeammin joko nälkään tai roskaruoan aiheuttamiin terveysongelmiin. Heidän ei ainakaan tarvitse vaivata päätään eutanasiakysymyksellä.


      • laiturihaaveeksijää

        "Trumpille omien kansalaisten turvallisuus tärkein "
        Ja näin pitääkin olla !
        Siksi näitä suomen sipilöitä ei kukaan arvosta, koska he ITSE EIVÄT ARVOSTA OMAA KANSAANSA !
        En ole mikään Trump fani, mutta monessa asiassa Turmp on oikeassa.
        Ensin OMA KANSA , sitten muut. Se koskee myös yrityselämää.
        Firmat jotka vievät työnsä ulkomaille heille tuli laittaa VIENTIVERO ! Ja firmat jotka palkkaavat ulkomaalaisia, kuten virolaisia ect. Heille myös lisäVERO !

        Suomalaiset ja Suomessa jo asuvat tarvitsevat TÖITÄ !
        Muuten..


    • Ei kuitenkaan kaikkien omienkaan kansalaisten turvallisuus. Hulluinta kun on, että Trumpin linjaukset rankaisevat eniten niitä Yhdysvaltain kansalaisia joilta tuli merkittävä osa äänistä eli köyhiä ja toivottomia.

      Trumpin julkituomat linjaukset kun kurjistavat heidän elämäänsä entisestään. No, lupasi toki tyystin muuta mutta kävi kuten ennalta arveltiin: köyhät vielä syvempään kyykkyyn ja miljardöörieliitille entistä helpompaa elämää. Se kun on niin vaikeaa ökyrikkaille Yhdysvalloissakin.

      Ei tule tuo mies istumaan kauttansa loppuun veikkaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7084
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4662
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4434
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3302
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1965
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1717
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe