pilaantunutta lihaa jo muutama vuosi sitten

Kesko havaitsi pilaantunutta lihaa jo muutama vuosi sitten –  lopetti tuonnin Brasiliasta.

Kesko kertoo havainneensa laadunvalvonnassaan pilaantunutta brasilialaista lihaa jo pari kolme vuotta sitten. Konserni päätti tuolloin lopettaa brasilialaisen lihan tuonnin.

Keskon mukaan yhtiö linjasi, että sen omassa ketjuvalikoimassa painotetaan hyvin vahvasti suomalaista lihaa ja omissa merkkituotteissa liha on ainoastaan kotimaista.
Kaksi suurta liha-alan yritystä on suljettu Brasiliassa korruptioepäilyjen ja elintarviketurvallisuusongelmien vuoksi. Brasilialaisyritysten epäillään lahjoneen viranomaisia, jotta nämä sallisivat pilaantuneen lihan viennin ulkomaille.

Evira ja tuontiyritykset selvittävät nyt, onko kahdesta suljetusta yrityksestä tuotu lihaa Suomeen.

Näin se ulkomaisen lihasta huomataan, mitä laatu oikeasti on. Kohta taas saamme LIDLin ulkomaisten lihajalosteiden ja lihapakasteiden kannattajilta suitsutusta.. Voi luoja..

Luulen että Kesko lopetti tuonnin kun asiakaspalautukset alkoivat olla turhan suuria.
6100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onhan tuo ollut tiedossa tuo ulkomaisen lihan heikko laatu. Ei yksin brassilihan, vieläkin isompia ongelmia on tanskalaisessa kinkussa, puhumattakaan puolalaisesta lihasta.

Kaikkien kovaan kalloon tieto ei vaan ole uponnut.

Äänestä
  • Höpö höpö. Ostan aina ulkomaalaista lihaa. Se on ollut aina ensiluokkaista.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Höpö höpö. Ostan aina ulkomaalaista lihaa. Se on ollut aina ensiluokkaista.

    Varmaan mielestäsi ukomainen liha on erinomaista.

    Kypsyyhän se helposti kun on jo valmiiksi pehmeää, kiitos vilkkaan bakteeritoiminan. Varmasti makukin on sinulle mieleinen, muistuttaa sitä Viikin puhdistamolta mereen johtavan putken aromia,

    Laatua edellyttävät kuluttajat ovat olleet ulkomaisen lihan suhteen tarkkoja jo pitkään

    Äänestä

  • Oikeistosossulle kirjoitti:

    Höpö höpö. Miksi cheffit ostavat pääasiassa ulkomaalaista lihaa. Ei pidä uskoa kaikkea MTK:n ja Keskustan propagandaa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Höpö höpö. Miksi cheffit ostavat pääasiassa ulkomaalaista lihaa. Ei pidä uskoa kaikkea MTK:n ja Keskustan propagandaa.

    Cheffit ostavat ulkolaista lihaa koska se on halpaa, valmistuu nopeasti ja voidaan myydä kalliilla. Pöljiä jotka sitä tilaavat löytyy, ja ravintoloitsija käärii hyvät voitot

    Kesko ei takuulla olisi lopettanut brassilihan tuontiaan jos se olisi virheetöntä.

    Äänestä

En osta ikinä ULKOMAALTA tullutta lihaa !! En koskaan jos ei ole varaa käyttää kotimaisata olen ilman!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lidl.Nam kirjoitti:

Kesko havaitsi pilaantunutta lihaa jo muutama vuosi sitten –  lopetti tuonnin Brasiliasta.

Kesko kertoo havainneensa laadunvalvonnassaan pilaantunutta brasilialaista lihaa jo pari kolme vuotta sitten. Konserni päätti tuolloin lopettaa brasilialaisen lihan tuonnin.

Keskon mukaan yhtiö linjasi, että sen omassa ketjuvalikoimassa painotetaan hyvin vahvasti suomalaista lihaa ja omissa merkkituotteissa liha on ainoastaan kotimaista.
Kaksi suurta liha-alan yritystä on suljettu Brasiliassa korruptioepäilyjen ja elintarviketurvallisuusongelmien vuoksi. Brasilialaisyritysten epäillään lahjoneen viranomaisia, jotta nämä sallisivat pilaantuneen lihan viennin ulkomaille.

Evira ja tuontiyritykset selvittävät nyt, onko kahdesta suljetusta yrityksestä tuotu lihaa Suomeen.

Näin se ulkomaisen lihasta huomataan, mitä laatu oikeasti on. Kohta taas saamme LIDLin ulkomaisten lihajalosteiden ja lihapakasteiden kannattajilta suitsutusta.. Voi luoja..

Luulen että Kesko lopetti tuonnin kun asiakaspalautukset alkoivat olla turhan suuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu