Pakollinen ylioppilas ruotsi takaisin!

YLE Svenska uutisoi pääministeri Sipilan ajatuksia.

De var bra de!
16178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Då skulle studentfinskan också bli obligatorisk igen.

Äänestä
  • Harhaanjohtavaa uutisointia Sipilän sanomisista

    RKP.pettää.aina

    21.3.2017 15:27
    Oikein silmille pomppasi aamun uutisointi siitä, kuina Sipilä on valmis keskustelemaan pakkoruotsin yhden muodon, eli yo-kirjoitusten pakkoruotsin palauttamisesta.

    Asia kiusasi sen verran, että piti oikein selvittää mistä on kyse näin poikkeavasta linjanvedosta, ja selvisihän se, että oikeasti kyse oli taitavasta markkinoinnista, jossa Sipilää hyväksikäyttäen RKP:n eräs taustajärjestö pyrkii saamaan positiivista julkisuutta toiminnallaan, ja vielä niin, että se kaupanpäälle rikkoisi hallituksen yhteistyötä, näyttäen että asiasta oltaisiin hallituksen sisällä suurestikin erimielisiä.

    Uutisessa on jälleen kyse petollisen ja aina niljakkaasti jokaisen vaikuttamistilaisuuden suomenkielisten kieliopintoihin kautta käyttävän RKP:n vaalikampanjasta, jota tehdään uuden asiaa varten perustetun "ajatuspajan" Agendan kautta, kun Magman eväät alkoivat olla syöty.

    Toki hirtehisesti tämä uusi ajatuspaja määrittelee itsensä "liberaaliksi", eli perinteiseen tapaan ruotsinkielinen liberaalius tarkoittaa suomenkielisten pakkoja, uusi ajatuspaja ei ole muuttanut tätä perinnettä.

    Tietenkin sekin unohdettiin uutisissa, että ajatuspaja Agendan taustalla on "Svenska Bildningsförbundet", joka on RKP:n yksi taustasäätiöistä. Ja sen perustama ajatuspaja on lähtenyt vaaleihin neljän RKP:n tavoitteita myötäilevän julkaisun kautta, joiden tekijöissä löytyy näitä ruotsinkielisen menestymättömyyden takia poispotkittuja toimittajia.

    Varmasti asiapoliitikko Sipilä on valmis keskustelemaan kaikista maailman asioista, koska keskustelemisen kautta asioista voidaan päästä ymmärrykseen, mutta tässä uutisessa on kyse yhdestä julkaisusta, ja sen harhaanjohtavaa markkinointia.

    Vaalijulkaisun nimi on "Sipilän hallitus ja ruotsin kieli". Ja tämä yksittäinen lause josta valtakunnan tason uutinen tehtiin s. 52 lause jossa Sipilä vastaa kysymykseen, pitäisikö ruotsin kielen asemaa parantaa palauttamalla se pakolliseksi:"– Siitä, sen palauttamisesta, sitä keskustelua ei ole käyty mutta ehkä pitäisi käydä.".

    Ei muuta, mutta tokihan tuosta lauseesta saa jo suuret otsikot, kun sen oikealla tavalla puffaa uutiseksi.

    Vaalijulkaisu on toimittaja Anne Suomisen tekemä vaikerrus ruotsin aseman heikkenemisestä nykyisen hallituksen aikana, ja siinä haukutaan varsin tasapuolisesti kaikki ministerit, mutta etenkin ne jotka ovat toiminnallaan rohjenneet kajota ruotsinkielisten asemaan, eli erityisesti Sipilä ja oikeusministeri Lindström, ja myös VKS:n takia Rehula.

    Parasta antia ovat vaalipamfletin alun itkut siitä, kuinka RKP uskallettiinkin jättää pois hallituksesta, vaikka päätoimittajia myöten oltiin pöyristyneitä nordismin asemasta ja kaksikielisisestä Suomesta, marinat kuinka vähän RKP:tä kuunneltiin ja sen mielipiteiden annettiin vaikuttaa VKS:n kohdalla, kun Perustuslakivaliokunta uskalsi tehdä itse päätöksen Perustuslain tulkinnasta, eikä sitoutunut aikaisempaan RKP:n toimesta juoniteltuun Kokkolan päätökseen.

    Kuinka Lindström on juljennut alkamaan purkamaan mm. Henrikssonin huolella rakentamia ruotsinkielisiä ja ruotsinkielisiä työpaikkoja suojaavia tuomioistuinmalleja, ja iljennyt muuttaa niitä kaksikielisiksi, joissa enemmistön kieli onkin suomi.

    Ja tietenkin kruunana kakussa on itkut siitä, miten Suomalaisuuden liitolle voidaan myöntää rahaa, vaikka se vastustaa pakkoruotsia. Tai kuinka nordismi ei ole enää kunniassa.

    Koko vaaliprobaganda läjäyksen voi lukea suomenkielisinä linkistä
    http://www.bildningsforbundet.fi/sv/publikationer/view-111834-5526

    Koskaan ei nykyään kannata todellakaan luottaa uutisiin, vaan ne kannattaa aina itse tarkistaa, kun yhden puolueen vaaliprobaganda tuntuu menevän läpi sellaisenaan uutisena.

    Tämähän tuntuu olevan herkkä asia jollekin, kun kohun tehneiden taustoja tuodaan julki, ainakin poistoinnosta päätellen.

    Äänestä

  • dstuisirwsrt kirjoitti:

    Harhaanjohtavaa uutisointia Sipilän sanomisista

    Kepun voimahahmo kansanedustaja Kaikkonen sanoi selvästi, että pakollista YO-ruotsia ei olla palauttamassa eikä sitä pidäkään hänen mukaansa palauttaa!

    Tuskin Kaikkonen noin sanoisi, jos Sipilä olisi eri mieltä!?

    Eli taas kerran rusumedia vääntää päättäjien sanomiset kierosti omalle kannalleen. Niin on tapahtunut useasti ennenkin ja tulee tapahtumaan. Rusumedia on pahin valhemedia Suomessa.

    Äänestä

  • Det är nu kanska så säkert att nästa regeringen gör som Sipilä säger, för då är SFP med, och persuna bort.

    Äänestä

Sipilä hieman provosoi, mutta ei savua ilman tulta. Vaalit lähestyy ja pesäeroa ääripersuihin on tehtävä, marginaalipuolue pitää pistää marginaaliin takaisin.

Äänestä
  • Suo siellä vetelä täällä.
    Eli Terho nosti profiilia ja sai mediaan viestin jossa pöyristyneenä sanoi hallituksen kannan.

    Äänestä

  • uylijh kirjoitti:

    Suo siellä vetelä täällä.
    Eli Terho nosti profiilia ja sai mediaan viestin jossa pöyristyneenä sanoi hallituksen kannan.

    Tämä hallitus osaa selitellä, seuraava sitten tekee politiikkaa.

    Äänestä

Hienoa J.Sipilä, hallitus sittenkin osaa jotain.

Äänestä

Sipilä selitti jossakin uutisessa, että virkamiesruotsin voisi suorittaa jo lukiossa. Sen jälkeen ruosia ei tarvitsisi lukea korkeakoulussa ollenkaan.
Mutta lukion kokeen tulisi olla vapaaehtoinen, sillä kaikki eivät lähde virkamiesuralle.

Äänestä

Ja lopuksi sipilä sanoi EI yo pakkoruotsille!

PErussuomalaiset korjasivat potin ja pyyhkivät rkp:llä pöytää, taas kerran :)

Äänestä

Ruotsinfondit olivat jo laittamassa rahojaan ruskeaan kirjekuoreen, osoitteella Herra Pääministeri, mutta illan aikana tultiin toisiin johtopäätöksiin.

Äänestä

Hyvä Juha, kieliopiskelua lisää, kaksikielisyys on Suomen asia.

Äänestä

A-M Henriksson vietiin kahville. Arhinmäki arvasi mistä on kysymys!

Äänestä

Pakkoruotsi,+ja+ruotsin+kielen+opetus,+on+kuin+ampiaspesä,+menehän+sitä+tönäisemään,+niin+jo+pörrää+siipiveikkoja+ilman+täysi.+Rkp+on+ärsytetty+kamalaan+kiihkoon,+kaikki+ruotsinkieliset+menevät+nyt+varmasti+vaaliuurneille,+ja+sune-mummokin+paareilla.+On+odotettavissa,+että+rkp+saanee+huikeat+5%++kuntavaalien+äänistä,+joilla+rannikon-österit+dominoivat,+itsevaltiaan+opein,+kuntiaan.+Suomen+kielisille,+siitä+koittaa+tosi+hankalat+ajat.

Äänestä
  • ..pelottaako noin kovaa..?....;-)

    Äänestä

Lisää ruotsia tarvitaan kouluihin, nykyinen opetus jää tuloksiltaan heikoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

YESSSS kirjoitti:

YLE Svenska uutisoi pääministeri Sipilan ajatuksia.

De var bra de!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu