Hei!
Kysyisin alaselän kivuista kärsineiltä.
Tässä tarinani:
6päivää sitten rusahti ja napsahti ristiselässä kiertonostoa tehdessä. Oli kuin vesi-ilmapallo olisi puhjennut, lämmin aalto levisi ja kipu sen perässä. Tiesin että nyt kävi pahasti. Muutamien tuntien jälkeen kipu levisi ja voimistui niin että ambulanssilla oli lähdettävä.
Kipupiikkiä 3h välein (oxynestiä), voltarenia piikkinä, tramadol 100mg ja 1g parasetamolia ja osastolle. Kipu selässä, jalkojen nosto sattui selkää, kaikki liikkuminen sattui... 4päivää osastolla. Röntgenkuvissa kaikki kunnossa. Tihentynyt virtsaamisen tarve (ei tulehdusta). Ortopedin mukaan noidannuoli tai välilevyissä jotain mutta ei aiheuta jatkotoimenpiteistä kuin vasta 4-6vkon päästä.
Nyt kotona 2päivää ollessa kipu ristiselässä edelleen, virtsaamisen tiheys aivan käsittämätön, vasen jalka puutuilee varpaista pakaraan, pohje kireän kipeä, makuullakin kipua ja selän rentoutuessa alkaa koko ropan tärinä. Sähköiskumaista kipua pitkin selkärankaa. Ja kipu ristiselässä siis koko ajan.
Tiedän että välilevyissä jotain. Työterveyteen 6päivän päästä aika mutta odotanko siihen asti? Onko turhaa soittaa osastolle josta läksin näistä uusista oireista? Onko tuo pohjekipu kuinka hälyttävää?
Millaisten oireiden ilmaantuessa pitää lähteä päivystykseen?
Otanko nyt vaan kipulääkettä ja yritän selvitä oireiden kanssa kotona työterveyteen asti?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jokaisella kipu niin erillaista, että vaikea sanoa. Jos et pysty kipuines niin pitkään oleen, niin mars hoitoon tai soitto osastolle.
Iskias oireilta kuulostaa. Saattaa toisilla kipu säteillä ihan varpaisiin asti tai esiintyä lihasheikkoutena tai puutumisena. Joskus voi olla virtaamisongelmia ja pidätyskyvyttömyyttä (virtsa,uloste). Voi olla pahdollista, että välilevyssä pullistuma/repeämä, joka painaa/rasittaa hermoa. Itsellä alaselän nikamassa liukuma, joka aiheutti myös vast.oireita ärsyttäessään hermoa. Älytön selkäkipu, pakarat tulessa ja lantio etupuoli, sekä reidet ja pohkeet puuduksissa. Vaikeutti aavistuksen tasapainoa. Jollain saattaa lähtä jalat alta noustessa.