Lähetystyön turhuus

DuunarinLeipä

Ei tarvitse töitä lähettää muihin maihin, kun omassa maassa on työttömyys nousussa. Pitää nuortenkin arvostaa kotimaista työtä, kauppaa ja tuotteita. Ennen kerättiin kiviä ja kantoja pellolta tai mentiin metsätöihin, jos muuta ei ollut. Hattu kourassa käytiin isänniltä kysymässä töitä. Nyt vain istutaan kotona ja pelataan konsoleilla.

2

268

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinseonjapysyy

      Tehtiin töitä ennekin, mutta Suomen kristikansa on tehnyt myös lähetystyötä ahkerasti jo monen sukupolven ajan. Myös sota-aikaan käännyttiin Jumalan puoleen ja säilytimme itsenäisyyden.
      Hyvä ihminen. Sittenkin kansamme onnellisuus ja hyvinvointi on sen ansiota että maastamme on tehty ja tehdään edelleenkin lähetystyötä.

    • Kirjakääröt

      Joh.9:4 Biblia (1776). Minun tulee tehdä hänen töitänsä, joka minut lähetti, niin kauvan kuin päivä on. Yö tulee, koska ei kukaan taida työtä tehdä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1090
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe