Se, missä käänne on tapahtunut, on työllisyyskehitys - myös pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt laskuun. Tämän päivän lukujen mukaan pitkäaikaistyöttömiä on yli 4000 vähemmän kuin vuosi sitten, pääministeri Juha Sipilä (kesk) painotti Ylen vaalitentissä tiistaina....
Työttömyys laskenut, media, sitä ei saa kertoa ?
Salattava
24286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Niin, kuten kaikesta, saa kerman kuorittua päältä - varsinkin vaalien alla.
Erilaisiakin näkemyksiä on, ja aiheesta.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201703222200089524_pi.shtml
eikös niitä vapautettu 5000 persujen toivomuksesta eläkkeelle?
"Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan suomalaiset jäivät työeläkkeelle viime vuonna keskimäärin 61,1-vuotiaana. Luku oli sama myös vuonna 2015. Työeläkkeelle siirtyneiden määrä nousi viime vuonna kuitenkin jo 76 000 henkilöön, joista kolme neljästä jäi vanhuuseläkkeelle.
Heistä vanhuuseläkkeelle jäi kolme neljästä, yhteensä 57 000 henkilöä, mikä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin.
Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden osuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi.
– Syy tähän löytyy työttömyyseläkkeen kaltaisten varhaiseläkereittien karsimisesta. Esimerkiksi vielä vuonna 2008 vain puolet eläkkeelle siirtyneistä jäi vanhuuseläkkeelle.
Osa-aikaeläkkeelle siirtyi noin 5 000 henkilöä, kolmanneksen enemmän kuin edellisenä vuonna. Syy kasvuun lienee osa-aikaeläkkeen lakkauttaminen. Vuonna 2016 oli viimeinen mahdollisuus hakea osa-aikaeläkettä.
Omaan työuraan perustuvaa työeläkettä saavia on noin 1,4 miljoonaa. "
http://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ennusteet/tilastot/elakkeensaajat-ja-vakuutetut/tyoelakkeensaajat/
Totuus löytyy aina jos sen haluaa löytää. Niin: "Pitkäaikaistyöttömiä on lähes 5000 vähemmän kuin vuosi sitten. Se ei tarkoita sitä, että pitkäaikaistyöttömät olisivat työllistyneet." Eiköhän yllä selviä, että sitä on siirrytty pois tilastoista.
Ei olisi arvannut Sipilän olevan niin vietävissä, että uskoisi noin suuren määrän pitkäaikaistyöttömiä työllistyneen niin pienen ajan sisällä. Sipilä taisi kertoa tiedon tarkastamatta ensin sen paikkaansa pitävyyttä, eli päästi suustaan sammakon.
Sipilänkin pitäisi tietää, että pitkäaikaistyöttömistä iso osa on iäkkäitä ja heidän mahdollisuudet työllistyä ovat erittäin pienet. Sama tilanne on myöskin nuoremmilla pitkäaikaistyöttömillä. Työnantajat vierastavat sellaisia, joiden työuraan on tullut katkos tai pitempi tauko.
Lue yllä oleva "Tommin" linkki ja kerro sen sisällöstä Sipilällekin.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli helmikuussa 8000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 67,3 prosenttia, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden helmikuussa.
Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 242000. Se on 6000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyysaste oli 9,2 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.
"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 332 200 työtöntä työnhakijaa. Aktivointi asteeseen laskettavissa palveluissa 7 000 enemmän kuin vuosi sitten. Uusia avoimia työpaikkoja 2 000 vähemmän kuin edellisvuonna.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,6 prosenttia, joka on 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.
Työvoiman ulkopuolella oli 135789 helmikuussa 2017, kun 2016 helmikuussa määrä oli 128579, eli määrä on siis noussut 7210 henkilöllä.
Valtiolle- ja kuntiin työllistetyt ja yksityiselle sektorille työllistetyt 22436 henkilöä (2016 helmikuussa 19469). Työvoimakoulutuksessa, työkokeilussa, valmennuksessa, vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa, kaikki yhteensä 125952 henkilöä (helmikuussa 2016 118922 hkl)."
Että kahdenlaiset tilastot, todelliset ja puhdistetut. TE-toimistolla pitäisi olla oikeat luvut, tilastokeskusluku heittää aina n. 100 000.
Tilastokeskuksessa on jo pitkään epäilty työskentelevän juhanavartiaisia ja sen vuoksi tilastoluvut eivät täsmäisi te-toimiston lukujen kanssa.
Työttömyyspäivärahalla 625 000 ja kun teet pari tuntia töitä kuukaudessa niin sinua ei lueta työttömäksi.Sairauseläkkeelle ja varhaiseläkkeelle jääneitä 10 000 mutta niitähän ei ole tilastoissa huomioitu.Kusettakaapa vaan, mutta vaikka me olemme hulluja niin emme sentään tyhmiä ole.
YLE ASIASTA HILJAA
Mitä nyt sitten tuolla suurella äykkyydelläsi koetat kertoa?
että ylessä on vasureita ja totuus huonossa huudossa.
Tänään on ylen uutisissa kiitettävästi puolen tunnin välein kerrottu gallup-tulokset puolueiden kannatuksesta ja aina on muistettu mainita kepun pudonneen neljänneksi.
Eikö sitä saisi kertoa? Onko tuo sitten sitä rehellisyyttäsi?
Sehän on oleellisin osuus koko uutisessa: ex-ykkönen on nyt nelonen. Muisteleppas vanhoja: et tainnut olla murheissasi kun joku aika sitten demareiden kerrottiin pudonneen neloseksi, myös puolen tunnin välein?
Ettet peräti itsekin informoinut asiasta esimerkiksi tällä palstalla?
Tämä onkin teidän kepulaisten yhteinen ongelma: samanhenkinen uutinen on silloin tärkeää yhteiskunnallista informaatiota, tällöin salaliiton juonimaa epäasiallista, epäkuranttia jankkausta. Samaa henkeä kuin persujen suhtautuminen galluppeihin: luotettavaa TAI maksettua ja manipuloitua harhaanjohtamista. Kannatuskäyrän kulmakerroin ratkaisevana tekijänä luotettavuutta arvioitaessa.
Nyt työtömyys lisänty.Porukaa pihalle ja osa lopetta työnhaun..
mutta mistä sn keksit ?
Uutisista. Puimurufirma ,patria. Atria ja muut..
40th. On pelle ja orjatöissä...
Niin työttömyys on laskenut lähes 50 000 henkeä, mutta työllisyys kasvanut vain 7000 henkeä. Missä ovat 40 000 työtöntä? Heidät on putsattu työttömyyskortista kaikenmaailman ilmaistöihin, kursseille tai toimeentulotuki luukulle. Tämä on hallituksen politiikan tulosta, voiko sillä rehvastella ja hakea pisteitä?
Työllisten määrä kyllä kasvanut, toisin kuin edellisen hallituksen aikana..
Niin on maailmantalouskin noussut ja 7000 työllistynyt hallituksen toimista huolimatta.
Selityksesi ontuu, maailmantalous on noussut jo vuosia, mikssi meillä vasta nyt kun Sipilän hallitus asti valtaan..
Tilastoon, missä sanotaan pitkäaikaistyöttömien määrän laskeneen, täytyy ottaa huomioon kuolleet, orjatöissä olevat, sellaiset jotka eivät ole toimittaneet CV:tään viranomaisille, koulutuksessa olevat ja työkokeiöussa olevat. Tilasto muuttuu aivan toisen näköiseksi.
Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tästä tilastoilla valehtelusta. Otetaan vain omaa väitettä tukevat osat kokonaisuudesta ja jätetään asiaan oleellisesti vaikuttavat epämiellyttävät osat kertomatta ja kas kummaa tilasto näyttää nollatyöttömyyttä.
Hallitus on koko olemassaolonsa ajan tehnyt näitä tilastoilla valehtelujaan joka asiassa. Sekä työttömyyden ilmoittamisessa että talouden nousuarvioissa.
suomi saa kolme AAA:ta takaisin..