IL: Ministeriön pehmohali Isis-jermuille!

"IL-analyysi: Ministeriö on antamassa suomalaisille Isis-jermuille pehmohalin

Torstai 23.3.2017 klo 08.05

Virkamiehet eivät halua eristää Lähi-idän verisistä taisteluista kotiin palaavia ja työntävät vastuun järjestöille, kirjoittaa Olli Ainola.

Viranomaiset epäilevät, että Suomeen saattaa lähiaikoina palata kymmeniä ihmisiä, jotka ovat tahrineet kätensä vereen tai ovat olleet alttiina raakalaismaiselle aivopesulle Syyrian ja Irakin taistelualueilla.

Iltalehti sai tiistaina työryhmän tuoreen ehdotuksen, jota käsitellään sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministeriryhmän kokouksessa ensi viikon keskiviikkona.
Hallituksella on edessään vakava turvallisuusongelma: Otetaanko Lähi-idästä palaavat suomalaiset terroristitaistelijat avosylin vastaan vai voidaanko heidät eristää levittämästä kuolettavia oppejaan?

Monet näistä vierastaistelijoista ja heidän mukana olleista perheenjäsenistään ovat vakava uhka Suomelle. Näin varoittaa sisäministeriön työryhmä.

Kotiinpalaajat ovat voineet syyllistyä julmiin rikoksiin, he saattavat hautoa terroristisia iskuja, he voivat yllyttää ja rekrytoida toisia ihmisiä radikalismiin tai he saattavat olla psyykkisesti sairastuneita ja siksi avun tarpeessa.

Sisäministeriön virkamiestyöryhmä on laatinut hallitukselle muistion, jossa esitellään keinoja näiden taistelualueilta kotimaahansa Suomeen palaavien henkilöiden kotouttamiseksi.

Ongelma pumpuliin

Suomesta on lähtenyt ainakin 80 vierastaistelijaa. Todellinen lukumäärä on suurempi. Suurin osa heistä on värväytynyt terroristijärjestö Isisiin, jossa he ovat taistelleet tai tukeneet muulla tavoin rikollisen tappajajärjestön toimintaa. Useimmilla heistä on Suomen kansalaisuus, osa on syntyperäisiä kantasuomalaisia, ja osa on asunut Suomessa oleskeluluvalla.

Routa porsaan kotiin ajaa. Noin kaksikymmentä on palannut jo takaisin Suomeen, ja viranomaiset odottavat sydän syrjällään suurempaa paluuaaltoa, nyt kun Isis on ajettu ahtaalle.

Virkamiestyöryhmän ydinajatus on, että Isisin suomalaiset vierastaistelijat pyritään kotouttamaan siviilielämään viranomaisten ja järjestöjen yhteisvoimin, mutta pitkälti kotoutettavan vapaaehtoisuuteen luottaen. Turvallisuusongelma tavallaan kääritään pumpuliin ja Suomi on käytännössä työntämässä vastuun kansalaisjärjestöille ja kirkolle, vaikka lain mukaan vastuu kuuluu viranomaisille.

Muistion mukaan näitä vapaaehtoista työtä tekeviä yhteisöjä ovat esimerkiksi Kirkon ulkomaanapu ja Vuolle Setlementti, ja palvelujen tuottamiseen osallistuvat Via Vis Oulussa, Aggredi Kuopio -hanke sekä Aggredi Helsinki. Toimintaa on rahoitettu osin entisen Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla.

Vain sellaiset henkilöt, joiden epäillään syyllistyneen vakaviin rikoksiin, poliisi ottaa rajalla kiinni ja heidän toiminnastaan käynnistetään rikostutkinta. Ongelma on todisteiden puute. Hyvin harvasta taistelijasta löytyy yksityiskohtaisia tietoja esitutkinnan aloittamiseksi. Monet palaajat saattavat valehdella motiiveistaan ja tekeytyvät itse uhreiksi.

Valtaosa taistelijoista saisi palata aivan vapaasti kotiinsa, jos heillä on Suomen kansalaisuus. Työryhmä tosin ehdottaa empien, että Suomi voi ehkä evätä maahanpääsyn sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat asuneet Suomessa oleskeluluvalla.

Ei kustannuksia

Oleskeluluvan peruuttaminen on työryhmän kaikkein kovin ehdotus. Muutoin työryhmä on mennyt siitä mistä aita on matalin.

Viranomaiset eivät selvästikään halua ottaa vierastaistelijoita omaksi riesakseen, minkä vuoksi ongelma ratkaistaan näennäisesti potkaisemalla purkkia eteenpäin.

Työryhmä haluaa uskoa, että kirkon ja kansalaisjärjestöjen työ kantaa parempaa satoa kuin viranomaisten työ. Islamistitaistelijat saattavat työryhmän mielestä pelätä, että viranomaisten työntekijät kaivavat kotoutuksen aikana näyttöä rikoksista, mistä seuraa kotoutettavalle ikävyyksiä. Lain mukaan silti jokaisella - myös vapaaehtoistyöntekijöillä - on velvollisuus ilmoittaa poliisille törkeistä rikoksista.

Virkamiestyöryhmän tärkein konsultti on ollut raha. Ehdotukset eivät toteutuessaan maksaisi mitään, sillä sisäministeriö oli rajannut antamansa toimeksiannon kätevästi siten, ettei terroristien tai Isis-taistelijoiden kotouttamisesta saa syntyä lisäkustannuksia.

Sisäministeriön toimeksianto ei sallinut myöskään lakien avaamista eli viranomaisten on tultava toimeen nykyisillä, vajavaisilla toimivaltuuksillaan. Tämä saattaa johtua siitä, että hallitus on turhautunut eduskunnan ylähuoneeseen eli perustuslakivaliokuntaan, joka ei tällä hetkellä salli kavennuksia perusoikeuksiin."

Kovin on vaikeaa. Selvää lienee miksi sinne alueelle on alunperin menty?
7121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jännä juttu, tuosta Olli Ainolan jutusta on poistettu kommentointiosio.

Äänestä

Melkoista paskaa viranomaisilta ja vastuun pakoilua. Kun ensimmäinen terroriteko tapahtuu kansalaisten pitää muistaa viranomaisten pehmoilu, saamattomuus ja lusmuilu. Telttaleirit kaupungeissa on yksi terrorismin tukimuoto, saimoin vaikkapa edes yhden killinkin antaminen mille tahansa kansalaisjärjestölle. Jopa ev.lut.kirkon ulkomaanapu on sitten osoittautunut terrorismin tukijaksi. Ei sillä väellä pitäisi olla paikaa Suomessa, ei edes vankiloissa vaan sillä tekopaikoillaan vastaamassa kolttosistaan. Ei se väki miksikään muutu hyysäämisellä vaikka kuinka toivoisi. Itse en lahjoita enää mitään millekkään järjestölle, tosin siitä ei taida välttyä edes silläkeinoin kun niitä tuetaan verovaroin tai jos pelaa vaikka monopoliyhtiö veikkauksen pelejä, niin kymmnenykset menee ISIS:lle ym murhaajille. Tosiasiassa Suomen valtio sallii rikoksiin yllyttämisen, rikosten teon tukemisen ja rikosten tekemisen, jopa joukkomurhien tekemisen, kunhan se vaan tapahtuu ulkomailla ja jonkion järjestön nimeen. Pitää harkita vakavasti sydän kirvellen eroamista kirkosta, mutta kai on pakko jos kirkon tulki tällaiselle toiminnalle jatkuu. Onneksi kirkosta eroaminen ei tarkoita uskosta luopumista, eikä eroamista Jumalasta.
Olisikohan nyt hallituksella aika tarkistaa perustuslaki ja tehdä siihen tarvittavat muutokset ja mitä pikimmin, ei siinä Soini takinkääntäjän vierailut rukousaamiaisille auta.

Äänestä
  • Iltalehti: "Kansanedustaja Tom Packalén (ps) purkaisi kaupunkien yleisille paikoille pystytetyt leirit välittömästi. Hän kertoo jättävänsä eduskunnalle kokoontumislain lakimuutoksen, joka mahdollistaisi viranomaisten purkavan kaupunkien yleisille paikoille ilmestyvät leirit.

    - Tällä hetkellä Helsingin keskustassa on pitkään jatkunut tilanne, jossa kaksi eri ryhmittymää on leiriytynyt kaupungin yleiselle paikalle. Nykyisessä kokoontumislaissa on puute, koska siinä ei yksiselitteisesti kielletä leiriytymistä kaupungin yleisille paikoille, Packalén sanoo tiedotteessa.

    - Poliisin näkökulmasta on todella ongelmallista, että kokoontumislaki ei anna heille yksiselitteistä valtuutusta purkaa näitä Helsingin keskustan leirejä. Poliisin tärkein tehtävä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito."

    On käsittämätöntä ettei tähän ole aiemmin ollut minkäänlaista lainkappaletta olemassa, ei edes kaupungin järjestyssääntöjen muodossa.

    Äänestä

Ex-sisäministeri Kari Rajamäen (SDP) otteita tulee väkisinkin ikävä.
Siinä oli järki osunut kohdilleen, eikä pelännyt tehdä päätöksiä joista 'tietyt piirit' eivät tykkää. Esim. paperittomien ottaminen terveyspalveluiden piiriin jota suv..t ajoivat, Rajamäki torppasi tämän piikki auki-mallin viime töinään (mistä esim. kaikki demarit eivät tykkänneet, ainakaan julkisesti).

Wikipedia: "Maaliskuussa 2015 Rajamäki kaatoi perussuomalaisten Hanna Mäntylän kanssa lain, joka olisi määrännyt kunnat järjestämään laittomasti maassa oleskeleville ulkomaalaisille terveyspalveluita. Lakia valmisteli peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Rajamäen mukaan laki oli puutteellisesti valmisteltu ja sisäministeriön ja Kuntaliiton näkemykset oli sivuutettu. Rajamäen ehdottaessa lain pöydällepanoa se ei enää ehtinyt vaalikaudella eduskunnan käsittelyyn."

Miehellä on vieläpä hallintotieteiden tutkinto joten ei ollut ministerinä virkamiesten vietävissä toisin kuin nykyhallituksen puoluekoululaiset.

Äänestä

Eikös nuo kuulu nimenomaan pyöreään pehmustettuun selliin?

Äänestä
  • Niin mutta kun Demla-taustainen virkamiehistö lukee lakia 1970-80-lukujen silmälasien läpi, vaikka maailma on muuttunut parin vuoden aikana kaikkea muuta kuin Demlan ideaalien mukaisesti, pikemminkin päin vastoin!

    Jos Demla- ja Sharia-porukat kohtaisi, kumpikohan 'voittaisi'?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PSjatkaaHallituksessa kirjoitti:

"IL-analyysi: Ministeriö on antamassa suomalaisille Isis-jermuille pehmohalin

Torstai 23.3.2017 klo 08.05

Virkamiehet eivät halua eristää Lähi-idän verisistä taisteluista kotiin palaavia ja työntävät vastuun järjestöille, kirjoittaa Olli Ainola.

Viranomaiset epäilevät, että Suomeen saattaa lähiaikoina palata kymmeniä ihmisiä, jotka ovat tahrineet kätensä vereen tai ovat olleet alttiina raakalaismaiselle aivopesulle Syyrian ja Irakin taistelualueilla.

Iltalehti sai tiistaina työryhmän tuoreen ehdotuksen, jota käsitellään sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministeriryhmän kokouksessa ensi viikon keskiviikkona.
Hallituksella on edessään vakava turvallisuusongelma: Otetaanko Lähi-idästä palaavat suomalaiset terroristitaistelijat avosylin vastaan vai voidaanko heidät eristää levittämästä kuolettavia oppejaan?

Viranomaiset epäilevät, että Suomeen saattaa lähiaikoina palata kymmeniä ihmisiä, jotka ovat tahrineet kätensä vereen tai ovat olleet alttiina raakalaismaiselle aivopesulle Syyrian ja Irakin taistelualueilla.

Monet näistä vierastaistelijoista ja heidän mukana olleista perheenjäsenistään ovat vakava uhka Suomelle. Näin varoittaa sisäministeriön työryhmä.

Kotiinpalaajat ovat voineet syyllistyä julmiin rikoksiin, he saattavat hautoa terroristisia iskuja, he voivat yllyttää ja rekrytoida toisia ihmisiä radikalismiin tai he saattavat olla psyykkisesti sairastuneita ja siksi avun tarpeessa.

Sisäministeriön virkamiestyöryhmä on laatinut hallitukselle muistion, jossa esitellään keinoja näiden taistelualueilta kotimaahansa Suomeen palaavien henkilöiden kotouttamiseksi.

Iltalehti sai tiistaina työryhmän tuoreen ehdotuksen, jota käsitellään sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministeriryhmän kokouksessa ensi viikon keskiviikkona.

Ongelma pumpuliin

Suomesta on lähtenyt ainakin 80 vierastaistelijaa. Todellinen lukumäärä on suurempi. Suurin osa heistä on värväytynyt terroristijärjestö Isisiin, jossa he ovat taistelleet tai tukeneet muulla tavoin rikollisen tappajajärjestön toimintaa. Useimmilla heistä on Suomen kansalaisuus, osa on syntyperäisiä kantasuomalaisia, ja osa on asunut Suomessa oleskeluluvalla.

Routa porsaan kotiin ajaa. Noin kaksikymmentä on palannut jo takaisin Suomeen, ja viranomaiset odottavat sydän syrjällään suurempaa paluuaaltoa, nyt kun Isis on ajettu ahtaalle.

Virkamiestyöryhmän ydinajatus on, että Isisin suomalaiset vierastaistelijat pyritään kotouttamaan siviilielämään viranomaisten ja järjestöjen yhteisvoimin, mutta pitkälti kotoutettavan vapaaehtoisuuteen luottaen. Turvallisuusongelma tavallaan kääritään pumpuliin ja Suomi on käytännössä työntämässä vastuun kansalaisjärjestöille ja kirkolle, vaikka lain mukaan vastuu kuuluu viranomaisille.

Muistion mukaan näitä vapaaehtoista työtä tekeviä yhteisöjä ovat esimerkiksi Kirkon ulkomaanapu ja Vuolle Setlementti, ja palvelujen tuottamiseen osallistuvat Via Vis Oulussa, Aggredi Kuopio -hanke sekä Aggredi Helsinki. Toimintaa on rahoitettu osin entisen Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla.

Vain sellaiset henkilöt, joiden epäillään syyllistyneen vakaviin rikoksiin, poliisi ottaa rajalla kiinni ja heidän toiminnastaan käynnistetään rikostutkinta. Ongelma on todisteiden puute. Hyvin harvasta taistelijasta löytyy yksityiskohtaisia tietoja esitutkinnan aloittamiseksi. Monet palaajat saattavat valehdella motiiveistaan ja tekeytyvät itse uhreiksi.

Valtaosa taistelijoista saisi palata aivan vapaasti kotiinsa, jos heillä on Suomen kansalaisuus. Työryhmä tosin ehdottaa empien, että Suomi voi ehkä evätä maahanpääsyn sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat asuneet Suomessa oleskeluluvalla.

Ei kustannuksia

Oleskeluluvan peruuttaminen on työryhmän kaikkein kovin ehdotus. Muutoin työryhmä on mennyt siitä mistä aita on matalin.

Viranomaiset eivät selvästikään halua ottaa vierastaistelijoita omaksi riesakseen, minkä vuoksi ongelma ratkaistaan näennäisesti potkaisemalla purkkia eteenpäin.

Työryhmä haluaa uskoa, että kirkon ja kansalaisjärjestöjen työ kantaa parempaa satoa kuin viranomaisten työ. Islamistitaistelijat saattavat työryhmän mielestä pelätä, että viranomaisten työntekijät kaivavat kotoutuksen aikana näyttöä rikoksista, mistä seuraa kotoutettavalle ikävyyksiä. Lain mukaan silti jokaisella - myös vapaaehtoistyöntekijöillä - on velvollisuus ilmoittaa poliisille törkeistä rikoksista.

Virkamiestyöryhmän tärkein konsultti on ollut raha. Ehdotukset eivät toteutuessaan maksaisi mitään, sillä sisäministeriö oli rajannut antamansa toimeksiannon kätevästi siten, ettei terroristien tai Isis-taistelijoiden kotouttamisesta saa syntyä lisäkustannuksia.

Sisäministeriön toimeksianto ei sallinut myöskään lakien avaamista eli viranomaisten on tultava toimeen nykyisillä, vajavaisilla toimivaltuuksillaan. Tämä saattaa johtua siitä, että hallitus on turhautunut eduskunnan ylähuoneeseen eli perustuslakivaliokuntaan, joka ei tällä hetkellä salli kavennuksia perusoikeuksiin."

Kovin on vaikeaa. Selvää lienee miksi sinne alueelle on alunperin menty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu