Sipilälle Lätkästiin Painostusmoitteet!

IL: "Sipilälle kovat moitteet Julkisen sanan neuvostolta: painostusta!

Torstai 23.3.2017 klo 14.14 (päivitetty klo 15.01)

Julkisen sanan neuvoston mukaan pääministeri Juha Sipilän toiminta voitiin tulkita painostukseksi ja se oli omiaan rajoittamaan sananvapautta.


Julkisen sanan neuvosto (JSN) kritisoi voimakkaasti Sipilän toimintaa Ylen Katera Steel -uutiseen liittyen.

Neuvoston mukaan Sipilän lukuisat viestit päätoimittajalle ja jutun kirjoittaneelle toimittajalle voitiin tulkita painostukseksi.

Neuvoston mukaan myös Sipilän lähettämien viestien määrää ja sävyä voi pitää poikkeuksellisena."


Eipä epäselvyyttä tässä, vaikkei ollut kansalaisilla aiemminkaan (eli nyt myös tuomiolaitoksetkin PerSuuntuvat vauhdilla!), eikä mulla muuta.
9129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siis JSN ei ole mikään tuomioistuin, jolla olisi minkäänlaista virallista asemaa.

JSN on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.

PJ Grundström oli Vihreä Lanka -lehden päätoimittajana 2006–2010.
Joten se siitä puolueettomuudesta.

Julkisen median erehtymättömyys on tabu, jota ei saa arvostella, joten Sipilä on luonnollinen syntipukki.

Äänestä
  • Menikö uutinen Sipilän massiivisesta tekstarikampanjasta YLEn (nyttemmin eroon pakotetulle) toimittajalle pitkin perjantaita 25.11.? Tässä kertaus (lähde:YLE):

    "Sähköpostiketju sai alkunsa perjantaina 25.11. klo 12.19, kun Yle pyysi pääministeriltä kommenttia liittyen Terrafamen rahoitukseen ja konepajayhtiö Katera Steeliin.

    Yle julkaisi jutun samana perjantaina kello 14.05. Pääministeri Sipilä vastasi Ylen toimittajan haastattelupyyntöön sähköpostilla kello 15.09.
    ...
    Sipilä kirjoittaa viestissään, että häntä saa arvostella, mutta pyytää pitämään lapsensa ja sukulaisensa sivussa. Viestinsä lopuksi Sipilä kieltää käyttämästä viestiään julkisuudessa.

    Ylen toimittaja vastasi Sipilän viestiin kello 15.15. Hän pahoitteli sitä, ettei Sipilä vieläkään halunnut kommentoida asiaa ja uusi haastattelupyynnön.

    Sipilä vastasi viestiin kello 16.21 ja toisti viestissään harminsa siitä, ettei päässyt kommentoimaan asiaa Ylen julkaisemassa jutussa. Sipilä piti saamaansa vastausaikaa kohtuuttoman lyhyenä pääministerin kiireiseen aikatauluun nähden.

    Kello 16.28 Ylen toimittaja vastasi ja kertoi kommenttipyynnön olevan yhä voimassa.

    Kello 16.41 Sipilä vastasi vahingon jo tapahtuneen ja kertoi vastaavansa nyt kansalaisilta saamaansa postiin.

    Kello 17.28 pääministeri välitti sähköpostilla Ylen toimittajalle ja päätoimittajalle yhden saamansa kansalaispalautteen. Myöhemmin illan aikana Sipilä lähetti samoille henkilöille runsaat kymmenen kansalaisilta saamaansa palauteviestiä. Viimeiset viestit tulivat noin kello yhdeltätoista illalla.

    Sipilän välittämät kansalaisten viestit olivat sävyltään syyttäviä ja useassa kehotettiin Sipilää eroamaan. Viesteissä käytettiin runsaasti alatyylistä kieltä.

    – Nyt jumalauta oli kyllä semmonen teko sinä sairaiden, eläkeläisten ja pienituloisten tappaja, että on kyllä nyt syytä käydä siellä korvien välissä pieni keskustelu, sen mötikän, jota myös aivoiksi sanotaan, että nautitko enää Kansan luottamusta, eräs palautteenantaja kirjoitti.

    – Sinun pitäisi irtisanoutua pääministerin tehtävistä, koska sinun olisi pitänyt jäävätä itsesi koskien Terrafamen rahoituspäätöksiä. Jos pääministerinä olisi tällä hetkellä naishenkilö, niin hänet olisi savustettu jo ulos, toisessa viestissä kirjoitettiin.

    Pääministeri lähetti illan viimeisen viestin kello 23.07. Tässä viestissä hän perustelee lähettäneensä kansalaisten viestejä siksi, että kävisi ilmi, mitä hänen mielestään tarkoitushakuisilla jutulla saadaan aikaan."

    Ja em. samaa lajia vielä Atelle joka sen seurauksena aloitti omat operaatiot YLEssä.
    Kannattaa muistaa että valtio rahoittaa YLEä ja Suomen hallitus päättää rahoituksesta eli siitä annetaanko sitä vai ei, vai yksityistetäänkö YLE, jne.)

    Äänestä

Joskus aikoinaan Seiska-lehti ajoi Matti Inkisen itsemurhaan.
Seiska-lehti melkein pyysi anteeksi.

Julkisen sanan neuvosto antoi vapauttavan päätöksen 7 päivää -lehdelle jutusta, joka koski SIG-laulaja Matti Inkisen rikosepäilyjä.

Äänestä
  • Up

    Äänestä

  • Missä ja kuka on väittänyt, ja jopa totena näyttänyt, että Inkisen itsemurha oli Seiskan syytä????

    Äänestä

Taivutettu ja taipunut Jääskeläinen ja Kivinen sen kun jatkavat pestissään. Emme antaneet pisilän vaikuttaa, vaikka muutimme sisällön pisilän ohjeiden mukaiseksi, vakuutta Jääskeläinen. MTV entinen johtaja paljastaa mielenkiintoisia asiota ko parista. Asiasta ei kenenkään tietenkään pidä olla huolissaan, onhan kyse kepuvallasta.

Äänestä

Ketä ne 6 Sipilää puolustanut oli, mikä heidän taustansa oli? Miksi niistä ei puhuta? Miksi he äänestivät noin, olivatko varmasti puolueettomia ja nuo toiset 6 vihervasureita?

Äänestä
  • mitä höpiset ei kukaan puolustanut sipilää äänet meni 12-0
    yle äänestys meni 6-6 ja se toinen 12-0

    Äänestä

Up

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MakeKepuGr8Again kirjoitti:

IL: "Sipilälle kovat moitteet Julkisen sanan neuvostolta: painostusta!

Torstai 23.3.2017 klo 14.14 (päivitetty klo 15.01)

Julkisen sanan neuvoston mukaan pääministeri Juha Sipilän toiminta voitiin tulkita painostukseksi ja se oli omiaan rajoittamaan sananvapautta.


Julkisen sanan neuvosto (JSN) kritisoi voimakkaasti Sipilän toimintaa Ylen Katera Steel -uutiseen liittyen.

Neuvoston mukaan Sipilän lukuisat viestit päätoimittajalle ja jutun kirjoittaneelle toimittajalle voitiin tulkita painostukseksi.

Neuvoston mukaan myös Sipilän lähettämien viestien määrää ja sävyä voi pitää poikkeuksellisena."


Eipä epäselvyyttä tässä, vaikkei ollut kansalaisilla aiemminkaan (eli nyt myös tuomiolaitoksetkin PerSuuntuvat vauhdilla!), eikä mulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu