Suomen köyhät elättävät maahanmarssijoita

Suomalaisilla ei ole rahaa ruokaan ja lääkkeisiin – matuille rahaa kyllä riittää!
Suomen poliittiset päättäjät ovat tehneet suomalaisista toisen luokan kansalaisia omassa maassaan!

THL on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan entistä useammalla suomalaisella rahat eivät riitä ruokaan tai lääkkeisiin.

Monen suomalaisen on pakko jättää ostamatta ruokaa ja lääkkeitä, ja jopa lääkärikäyntejä on jätetty väliin rahanpuutteen takia.

Erityisesti köyhyyden kokemus on kasvanut 54-74 -vuotiaiden joukossa. Tästä ryhmästä 18 %, siis lähes joka viides, vastasi joutuneensa tinkimään perustarpeista. Pari vuotta aiemmin tästä ryhmästä 14 % koki köyhyyttä.

Monet suomalaiset pelkäävät myös ruuan loppuvan, ennen kuin sitä on varaa ostaa lisää.

Matalasti koulutetuista suomalaisista jopa 15 % on pelännyt ruuan loppuvan ennen kuin seuraava palkka jolla ostaa ruokaa tulee tiille. Perustarpeista on joutunut tinkimään jopa 28 % matalasti koulutetuista.

Mistä tämä suomalaisten köyhyyden lisääntyminen sitten johtuu?

Syy on yksinkertainen; Suomen hallitus on leikannut pienituloisten palkkoja, myös työttömien etuuksia on leikattu, kansaneläkettä on leikattu ja myös lapsilisää on alennettu.

Samaan aikaan matujen hyysäykseen on lisätty yli 800 miljoonaa, ja kahdessa vuodessa Suomeen tunkeutuneista noin 40 000 maahantunkeutujasta aiheutuu miljardiluokan vuosittaiset kulut veronmaksajille vuosiksi eteenpäin.

Siinä missä suomalaiset elävät unohduksissa köyhyydessä ja jopa ilman ruokaa ja lääkkeitä, niin samaan aikaan matuja hyysätään notkuvien pöytien ääressä verovaroin ja heille kustannetaan ilmainen terveydenhoito suomalaisten verovaroista.

Miten meillä suomalaisilla voi olla päättäjät, jotka ajavat oman maan kansalaiset kurjuuteen, jossa heillä ei ole ruokaa, lääkkeitä tai muitakaan elämisen perusedellytyksiä?

Samaan aikaan tänne tulevia elintasosurffareita hyysätään, kuin kuninkaita. Jos valitsemme samat päättäjät, niin tämä kehitys tulee vain jatkumaan ja pahenemaan.

Verovaramme menevät nykyisellään siihen, että elintasopakolaiset tulevat Suomeen, jossa heitä hyysätään verovaroin ja heidän turvapaikka-anomuksensa käsittelyyn käytetään suuria summia.

Kun he saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen, he jäävät siitä huolimatta Suomeen ja alkavat loisimaan sosiaalituilla.

Tämä pelleily rahoitetaan leikkaamalla suomalaisilta heikko-osaisilta.

Tätäkö me todella haluamme?

Lähteet: THL, MV-lehti, Iltalehti, Kaleva
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Käsky kuuluu: Hyökätkää!!!!!!mMuuten ette ikinä pelastu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

köyhä-suomalainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu