Mielikuva herkuttelu

Anonyymi

Eilen keskustellessani yhden asiakkaan kanssa puhelimessa, joka oli minulle täysin tuntematon ennestää, hän sanoi yllättäin: "Kun tässä juttelemme ,niin minulle tulee mieleeni Jasmiinin tuoksu ja se on leijunut voimakkaana nenässäni koko ajan."
Hän jatkoi sitten yllättävästi: " Sinä puhut suomenkielellä ,niinkuin se olisi ranskaa tai italiaa, siis tarkoitan , että hengität puhuessasi eritavoin, kuin suomalainen ja äänen rytmi on enemmänkin ranskalainen. Naurahdin hämilläni ja kerroin kuinka useinkin saatan tuntea tuon kummallisen tuntemuksen, että tunneminäni ei koskaan ole oikein sopeutunut somalaisuuteen. Italiassa matkustaessa ilmapiirin värähtely tuntuu kotoisalle.

Jäinkin sitten miettimään mielikuvia , joita eri ihmiset tahtomattaan saavat aikaan. Mielikuvat ovat silloin vahvempia , kun ihmistä ei ole vielä livenä nähnyt.

Herkuttelin sitten näiden kaffee kirjoittajista syntyneillä mielikuvilla ja listasin niitä , joista oli jo jotenkin "tuoksuvana" mieleeni syöpynyt.

Niiden joiden nikkejä ei listassan näy ,johtuu siitä, ettei minulla ole heistä vahvaa mielikuvaa.
Huomasin, ettei tätä mielikuviin syntynyttä tuntemusta voikaan mitenkään hallita tai säädellä, se vain tulee omia ratojaan ja luo visiota.

Epämääräisessä järjästyksessä:

Taikanainen
hillitty ja hallittu olemus,viehkeä hymy ja hyvin kirkkaat sädehtivät silmät hieman tummennettujen merkkilasien peittämänä. Pukeutuu bisnestyyliin , mutta saatta riahaantua joskus iltamenoissa iroittelemaan aistikkailla kengillä ja pikkuvillillä mekollakin.Mahdollisesti työskentelee virkanaisena, tai voi olla myöskin sihteeri ,miksei opettajakin. On pitänyt nuorena päiväkirjaa , lukee romanttisia tarinoita ja kuuntelee viulumusiikkia. maana: Unkari, tuoksu: ruusu

MoccaMimmi, eli tähtitoimittaja
Näyttää ikuiselle opiskelijalle ja käyttää mieluiten jo käytössä jalkaan muotoutuneita mukavia Ecco-kenkiä. Omistaa yhdet huikeat pikävartiset mustat nahkasaappaat ja lisäksi yhdet punaiset korkkarit, joita ei ole koskaan pistänyt jalkoihinsa.Ei ole erityisen kiinnostunut muodista eikä meikkaamisesta.Mutta lukee "itseltään salaa" naisten lehtiä,hammaslääkärin vastaanotto- huoneessa, tai pitkillä junamatkoilla.
Sattaa olla friilansertoimittaja tai tekee käännöstyötä, tai ikuista gradua , ellei sitten ole jo tohtorin väitöskirja meneillään.
Maana:Saksa, tai Islanti , Tuoksu:Syreeni

Millani:
Pitää Marimekoista tai pitkistä liuhuvista paidoista ja inhoaa liian tiukkoja vaatteita. Ostaa hetkenmielijohteesta vaatteita ja asusteita joita ei pidä päällään.Meikkaa toisinaan itsensä iloksi taiteellisia ja sävähdyttäviä meikkejä ja pesee ne samantien pois.Omistaa yhden iltamekon, joka on kimaltavilla paljeteilla kirjottu.Jos pukeutuu tähän(joskus) niin käyttää mustaa peruukkia ja tummennettuja aurinkolaseja. Laatikot pursuilevat kirjoitelmia ja roomaani on ollut tekeillä jo muutamia vuosia.
Maana:Kreikka Tuoksuna:Apelsiinin kukka

Soffi
Vaikutelmana, kuin hän olisi yhtä käsivarsia ja jalkoja ja pyörii kuin väkkära ja samalla puhua paapattaa loputtomasti.On uneksinut tulevansa tanssijaksi.Pukeutuu poikamaisen rennosti ja omistaa useita tatsareita, sekä huulilävistyksen.
Kietouttuu kotona ollessaan pelkkään villahuiviin ja vähät välittää vaikka ikkunat olisivat levällään naapureiden katsella. Lukee tai puhuu tai liikkuu, tai on menossa ja tulossa kaiken aikaa ja vasta täysin väsähtäneenä kaatuu sänkyyn.
On aina myöhässä ja kellonajat täyttä hebreaa.

Maana:Venäjä Tuoksu: Akaasia

Jurmu, eli Jermu
Vaikutelma kiltistä ja symppiksestä miehestä ,jokaisen anopin toivevävystä.Työnsä vuoksi joutuu pukeutumaan siistin asiallisesti ja inhoaa solmiota, joka on aina väärän värinen ja aina tiellä ja ex-anoppi ostaa niitä hänelle edelleenkin, joka Joulu ja synttäripäivänä. Käy bodaamassa ja ihailee lihaksiaan suuresta peilistä. Tekee työtä josta ei pidä pätkääkään ja uneksii lähtevänsä seikkailuohjelmaan ja selviytyvänsä voittajana.
Jos niin kävisi hänestä kuulisimme vasta, kun hän olisi saanut seikkalurompskunsa julkaistuksi.
On kiukkunen joutuessaan menemään parturiin ja saa aina vääränlaisen hiusmallin jäykään ja taipumattomaan kuontaloonsa.
Maana:Norja Tuoksuna:mänty

NormiX
Vaikutelmana kiihkoton virkamies, joka nauttii työstään ja on kotonaan hillityissä ja laadukkaissa mittatilauspuvuissa. Pesettää vaatteensa pesulassa. Vaatevalinnoissa kääntyy tyylikonsultin puoleen. Käy möskin manikyrissä ja on tarkka hiusmallistaan. Käyttää silmälaseja ja parta on leikattu siistiksi. Hienostuneen ja hillityn ulkokuoren sisällä on hänelle itselleenkin tuntematon ja kokematon minä , joka odottaa esillipääsyä. Omistaa eksoottisia ja taidokkaita esineitä ja mielikuvamatkailee kirjojen parissa. Säästää eläkkeelle pääsyä varten jolloin olisi valmis aloittamaan villin elämän.

Maana: Egypti Tuoksu:Pähkinäpuu

MaXi
Vaikutelmana taiteilija, vähän huoleton ,toisinaan varma, joskus keveä ja hetkessä syvällinen.
Pukeutuu mieluiten rennosti ja jopa huomiota herättävästikkin. Rakastaa tyylin vaihtelua.
Hajamielisyydessään voi pistää toiseen käteensä sinisen hanskan ja toiseen käteensä vaaleanpunaisen(mahdollisesti unohtunut joltain edelliseltä yökerhosta mukaan kulkeutuneelta naikkoselta). Naisen hansikasta haistellessan hän tajuaa , ettei muistanut puh. numeroa pyytää ja samassa huomaa kadulla eroottisesti viehättävän ja keinuvin askelin kuljeksivan yksinäisen naisen.

Työskentelee mahdollisesti mainostoimiston päälikkönä ja antaa sihteerin hoitaa kaikki ikävystyttävät ja juoksevat asiat.
Tummat taipuisat hiukset ehtivät aina kasvaa muodostaan ulos ja toisinaan ne ovatkin punaisella nauhalla ponnarille vedettyinä.
Filmitähtimäinen glamouri ja poikamainen leikkisyys yhdistyneenä maskuliiniseen olemukseen
on hellyyttävää ja aseista riisuuvaa. Hän tietää olevansa vastustamaton ja käyttää viehätysvoimaansa suorastaan "häkellyttävän" itsevarmasti. Silti hän rakastuu aina vääriin naisiin ja saa runosuonensa sykkimään synkkyyden ja hurmoksellisuuden välitilassa.
On varma , että hän tulee julkaisemaan novellikokoelmansa.Hän tulee pitämään kirjallisuus- piirejä erityisesti naisille. Keski-ikäiset rakkauselämässään pettyneet ja sielunsa syövereitä tutkiskelevat naiset piirittävät häntä kaikkialla.
Maxi on luotu pelastamaan ja kannustamaan naisia.
Hän on tuleva Tom Taaperimme ,mutta ehdottomasti parempi:-)Luutavasti hän näppäilee kitaraa tai
soittaa huilua.
Maana:Nepali Tuoksuna:Myski

Gloppi

Ikuinen poikanen, joka kehittyy mieheksi sitten joskus jos muistaa ja ei niin väliä vaikkei muistaisikkaan.
Koulussa hän sai opettajat raivon partaalle ja istuskeli oppitunnit, joko käytävillä tai karkasi läheiseen kuppilaan.
Ei koskaan tiedä miksi oikeastaan isona halusi tulla. Hän on mahdollisesti jossain toimituksessa töissä tai sitten elokuvastudiossa tai opiskelee näyttelijäksi ja käy harrastamassa modernia tanssia.
Puhelimet soivat lakkaamatta ja hän lupaa ja peruu ja selittelee ja sopii.Päivyri on aina jonkun toisen housun taskussa tai unohtunut jonnekin tai kastunut yöllisellä uinnilla suhkulähteessä.

Hän haluasi raportoimaan sinne missä tapahtuu, olipa se sitten mitä tahasa ja missä tahansa.
Laukku on kaiken aikaa pakattuna tai purettuna.
Lentoliput ovat, joko tilattuina tai sitten hän onnekkaana saa sen viimeisen peruutuspaikan viimehetkellä. Pukeutumisesta ei ole hajuakaan kunhan on villapaita tai farkut tai .....lakanasta tehty viimehetken soluttautumisasu.

Maana:Intia Tuoksuna:Tinjami

Ps. Tiedotusena: olen viikonlopun poissa läppärin äärestä joten valitukset tulevat käsitellyksi vasta ensiviikolla......"hymyilee vienosti sulkaviuhkan takaa"

.....MIELIKUVA HERKUTTELUSTA KYLLÄISENÄ.......

79

3981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A....ejk

      "on kerrassaan herkullista tietää , kuinka omasta yksillisyydestään saa irti mahdollisimman paljon."

      ...herkullisempaa on saada irti toisistaan vielä irroitetusi vähän enemmän.....

      ...herkuttelee moccaleivosta.....lukee SumppiSanomat ..ja sitten pakkaamaan.

      Riemullista viikonloppua kaffeeseen t, AN/NK

      • Jermu

        Olehan kiltisti meidänkin puolesta.

    • Jermu

      Jokaisen anopin toivevävy..Sekös siinä on ollut syynä, kun ne on heti leipomassa tuoretta pullaa ja karjalanpiirakoita..."Katsos sellaisista jutuista noi miehet tykkää, eikä mistään voisarvihömpötyksistä. Karjalanpaistia, poronkäristystä, lihapullia, perunamuusia, puolukkahilloa..." Tälläistä ne anoppikokelaat on joskus heitelleet..Ei ne kyllä väärässä ole olleet.
      Työtäni en kyllä inhoa, mutta se puku....

      • A,,,N..

        ...ja seikkailuohjelma?
        ...MENIKÖ PIELEEN.....

      • Jermu
        A,,,N.. kirjoitti:

        ...ja seikkailuohjelma?
        ...MENIKÖ PIELEEN.....

        Kauheeta urkkimista, mutta ne on aina lyhyet meikäläisellä.
        Sikailuohjelma...noo, noista ryyppyhommista niin välitä, mutta voisin mä osallistua sellaiseen kunnolliseen kisaan. Noi "trobinsonit" on sellaisia valmiiks naurettuja. Joku sellainen, missä ammutaan ja räjähtelee paljon. Kjäh!

    • taikanainen evk

      että virkanainen =) Kun tästä viranhoidosta selviän, voisin myös laittaa mielikuvani eräistä, joista se on jo muodostunut. tosin, koska en tuota taiteellista kirjoitusta vielä hallitse, kertoisin lyhyesti, lauseella tai parilla..silmät pilkehtien..

      • A...N...

        ...kuin niin et hallitse taiteellista? Hyvinhän kieli taipuilee sanojesi soinnissa sinultakin:-)

      • taikanainen evk
        A...N... kirjoitti:

        ...kuin niin et hallitse taiteellista? Hyvinhän kieli taipuilee sanojesi soinnissa sinultakin:-)

        1. Anonyymi, vikkelä sähetäjä, jolla ajatus lentää..,ystävällinen.

        2.Moccamimmi, älykkö, satiirinen huomioitsija

        3.MillaN, taitava muuntautuja,iloinen,teräväkielinenkin.

        4.Zeireeni(moccamisu),no, kaipaa tappelua..

        5.Jermu, sulavaliikkeinen, ystävällinen, ennakkoluuloton.

        6.Judke, mielenkiintoinen tapaus, saattaa aiheutaa yllätyksiä.

        7.Rosmariina,taitava sanankäyttäjä, mutta onnettoman itsepäinen.

        muista ei oikein ole vielä mielikuvaa luotuna.

        Yleismielikuva koko vakkarikansasta, epäluuloisia ja mieluummin riitaa kuin sopua hakevia.Poikkeuksiakin toki on jo löytynyt.

        Tässä lyhyesti, anteeksi jo etukäteen jos joku veti herneet tulokkaan näkökulman esilletuomisesta.

      • Jermu
        taikanainen evk kirjoitti:

        Tuohan on kuin märkä rätti päin meikäläisen kasvoja..ystävällistä ja kaikkea soopaa. Se on loppu nyt tästä paikasta tuollaisten valheiden levittäminen!!!!

      • taikanainen evk
        Jermu kirjoitti:

        tämä on mun ikioma mielikuva...=)) mutta kait tuo ennakkoluuloton käy sentäs?? Eikös se ole aika hieno sana, mitä?

      • Jermu
        taikanainen evk kirjoitti:

        tämä on mun ikioma mielikuva...=)) mutta kait tuo ennakkoluuloton käy sentäs?? Eikös se ole aika hieno sana, mitä?

        Joku voisi jälleen tehdä jotain yltiöpositiivisia päätelmiä, jopa harhoja siitäkin sanasta. Hopi hopi, tees parempi arvio. Joku sellainen raaka-kopiokin kelpaa, ei se ole niin nökönnuukaa.

      • taikanainen evk
        Jermu kirjoitti:

        Joku voisi jälleen tehdä jotain yltiöpositiivisia päätelmiä, jopa harhoja siitäkin sanasta. Hopi hopi, tees parempi arvio. Joku sellainen raaka-kopiokin kelpaa, ei se ole niin nökönnuukaa.

        ootat tietysti jotain ylistyksiä tankinajotaidoista *virn*
        Ei tipu ennenkuin homma on hoidettu...

        noihin sanoihin saat tyytyä toistaiseksi, halusit tai et. Mä kun oon pehmo, kieli ei käänny sontaa puhumaan, jos ei ole hengenhätä kyseessä....

      • no mä
        Jermu kirjoitti:

        Joku voisi jälleen tehdä jotain yltiöpositiivisia päätelmiä, jopa harhoja siitäkin sanasta. Hopi hopi, tees parempi arvio. Joku sellainen raaka-kopiokin kelpaa, ei se ole niin nökönnuukaa.

        juu täässä olis mun analyysii sinusta jermu:
        ei niin paha etteikö pahempikin vois olla, piilottaa ystävällisyyden leppoisaan ilkeilyyn, suuttuu harvoin, tosissaan vain suuttuessaan.
        *hymyilee*

      • Moccamisu
        taikanainen evk kirjoitti:

        1. Anonyymi, vikkelä sähetäjä, jolla ajatus lentää..,ystävällinen.

        2.Moccamimmi, älykkö, satiirinen huomioitsija

        3.MillaN, taitava muuntautuja,iloinen,teräväkielinenkin.

        4.Zeireeni(moccamisu),no, kaipaa tappelua..

        5.Jermu, sulavaliikkeinen, ystävällinen, ennakkoluuloton.

        6.Judke, mielenkiintoinen tapaus, saattaa aiheutaa yllätyksiä.

        7.Rosmariina,taitava sanankäyttäjä, mutta onnettoman itsepäinen.

        muista ei oikein ole vielä mielikuvaa luotuna.

        Yleismielikuva koko vakkarikansasta, epäluuloisia ja mieluummin riitaa kuin sopua hakevia.Poikkeuksiakin toki on jo löytynyt.

        Tässä lyhyesti, anteeksi jo etukäteen jos joku veti herneet tulokkaan näkökulman esilletuomisesta.

        en nyt tappelua silleen kaipaa.. entäs listasta puuttuvat tosi kiva merlinella.. ja hillitty seppojuhannus.. :)

      • taikanainen evk
        Moccamisu kirjoitti:

        en nyt tappelua silleen kaipaa.. entäs listasta puuttuvat tosi kiva merlinella.. ja hillitty seppojuhannus.. :)

        ihan kaikkia muistanutkaan. niiiiin BigHuman, *uneksii* (joka osoittautui MeriNellaksi)... Ihana ihminen,joka sai muutamaan sanaan sopimaan niin paljon naurua ja iloa.

        Seppojuhani on ollut aika asiallinen,ilmeisesti järkimies. Tosin örvellykset lukeneena (kiitos toimittajalle) mielikuva on kahtiajakoinen, kypsymätön =)

      • Judge
        taikanainen evk kirjoitti:

        1. Anonyymi, vikkelä sähetäjä, jolla ajatus lentää..,ystävällinen.

        2.Moccamimmi, älykkö, satiirinen huomioitsija

        3.MillaN, taitava muuntautuja,iloinen,teräväkielinenkin.

        4.Zeireeni(moccamisu),no, kaipaa tappelua..

        5.Jermu, sulavaliikkeinen, ystävällinen, ennakkoluuloton.

        6.Judke, mielenkiintoinen tapaus, saattaa aiheutaa yllätyksiä.

        7.Rosmariina,taitava sanankäyttäjä, mutta onnettoman itsepäinen.

        muista ei oikein ole vielä mielikuvaa luotuna.

        Yleismielikuva koko vakkarikansasta, epäluuloisia ja mieluummin riitaa kuin sopua hakevia.Poikkeuksiakin toki on jo löytynyt.

        Tässä lyhyesti, anteeksi jo etukäteen jos joku veti herneet tulokkaan näkökulman esilletuomisesta.

        Et heti alkumetreillä lytännyt, vaikka olisit pystynyt. Mutta mitenkähän Jermusta saisi enemmän irti? Hän on liian kiltti.

      • Jermu
        Judge kirjoitti:

        Kiltti ja kiltti..Perskales tää kostetaan vielä..Tällä palstalla ei kauheita tappeluksia suvaita, joten saat olla hetken rauhassa ja voit jatkaa tutkimuksiasi bijolookian ihmeistä takataskussasi.

      • Jermu
        no mä kirjoitti:

        juu täässä olis mun analyysii sinusta jermu:
        ei niin paha etteikö pahempikin vois olla, piilottaa ystävällisyyden leppoisaan ilkeilyyn, suuttuu harvoin, tosissaan vain suuttuessaan.
        *hymyilee*

        Senkin kirottu vakkari...Täällä on oikein valehtelijoiden klubi liikenteessä..Ei saa näköjään tällainen rauhallinen hyvinkin harvoin tästä ohikulkeva, ei koskaan kirjoittava hahmo kulkea ilman vainoja ja ilkeilyä olla..Senkin lonkeromafia, etten paremmin sano. Pitäkää palstanne ja pitäkää lepakonsulkanne. Koskaan en tänne palaa, muutakuin lueskelemaan ja kommentoimaan.

      • MillaN
        Judge kirjoitti:

        Et heti alkumetreillä lytännyt, vaikka olisit pystynyt. Mutta mitenkähän Jermusta saisi enemmän irti? Hän on liian kiltti.

        ...varasta Jermun tankki ja kypärä...kyllä alkaa ärräpäät lentää.:D

      • Judge
        MillaN kirjoitti:

        ...varasta Jermun tankki ja kypärä...kyllä alkaa ärräpäät lentää.:D

        xD Jermulle täytyy antaa tasoitusta. Sitäpaitsi kaveri saattaa pärjätä pelkillä raudoitetuilla bootseillaankin. :D

      • taikanainen evk
        Judge kirjoitti:

        Et heti alkumetreillä lytännyt, vaikka olisit pystynyt. Mutta mitenkähän Jermusta saisi enemmän irti? Hän on liian kiltti.

        *oikoo kolmivitosiaan* =D

      • Jermu
        Judge kirjoitti:

        xD Jermulle täytyy antaa tasoitusta. Sitäpaitsi kaveri saattaa pärjätä pelkillä raudoitetuilla bootseillaankin. :D

        Kertoo meille hahmo Jutke, joka käyttää raudoitettuja boxereita, jotka löytyi UFF:in keräyssäiliöstä..Signeerattuna "Olav1 lentävä liito-orava".

    • ...kuvan annoitkin minusta. Todellisuudessa en ihan noin tyylikkääsi pukeudu enkä eläissäni ole manikyyrissä käynyt. Muu olikin sitten lähempänä totuutta ja Egyptiin olen aina halunnut mennä:))

      PS Hyvää viikonlopua!

      • A..N..

        ....voiko noinkin läheltä lipaista:-)

        ,,,,,kohta mentävä...huikeaa matkaseikkailua mielikuvissa ja pääsenkös matkaseuralaiseksi Egyptiin?..... nyt tulee jo kiire...moiks!

      • norMix ejk
        A..N.. kirjoitti:

        ....voiko noinkin läheltä lipaista:-)

        ,,,,,kohta mentävä...huikeaa matkaseikkailua mielikuvissa ja pääsenkös matkaseuralaiseksi Egyptiin?..... nyt tulee jo kiire...moiks!

        ...niin ei todellakaan aivan pieleen:)) Todellinen ja mielikuvitusmatkailu ovat aina olleet lähellä minua, niin mikä ettei periaatteessa voitaisi harkita vaikka yhteistä Egyptin matkaa. Edes mielikuvituksessa ;-D

    • Moccamisu

      entäs minä???!!!! :D

    • MillaN

      ...oikein onnistunut.:D

      Rakastan tiukkoja vaatteita...vartaloni suorastaan käskee pitämään vartalonmyötäisiä vaatteita enkä pidä Marimekoista enkä liuhuvista helmoista.

      Ostan hetken mielijohteesta vaatteita enkä ehkä pidä niitä.

      Meikkaan, mutten noin.

      Omistan monta iltamekkoa, joissa yhdessäkään ei ole paljetteja...yäk!

      En käytä peruukkia...omissa on riittävästi ja aurinkolasit omistan.

      Kirjoitelmia on, muttei laatikossa, vaan koneella ja olen kirjoittanut kaksi kirjaa.

      Kreikka on kaunis maa kaikkine muistoineen.

      En pidä appelsiin tuoksusta...olen allerginen appelsiinille.

      Ja sitten...nyt saa alkaa urputtaa.:DD

      • Jermu

        Muistuu mieleeni tällainen piskuinen tappelus täältä ja oli puhetta hiustenhoidosta ja 100 harjanvetäisystä iltaisin..Siinä oli otetta.

        Jutkella se on vaan se mekko päällä peilin edessä ja sitten viispiikkisellä "Harvanvetäisystä" Yöööööks!

      • taikanainen evk

        huuhaalle pyyntö illalla, viestisi näkyi vielä aamulla, lienetkö itse ehtinyt huomaamaan, siinä oli vino pino selityksiä miksei kansa saapunut.
        Mulla oli epätietoisuus kuulunko vakkareihin, toisaalta, nukuin jo siihen aikaan. Salaisuuden voisit kertoa vieläkin, eiköstä jookosta =))

      • MillaN
        taikanainen evk kirjoitti:

        huuhaalle pyyntö illalla, viestisi näkyi vielä aamulla, lienetkö itse ehtinyt huomaamaan, siinä oli vino pino selityksiä miksei kansa saapunut.
        Mulla oli epätietoisuus kuulunko vakkareihin, toisaalta, nukuin jo siihen aikaan. Salaisuuden voisit kertoa vieläkin, eiköstä jookosta =))

        ...katsoin, mutta ei siinä ollut kuin oma kommenttini...ei, toistaiseksi pidän salaisuuden omana tietonani...niinhän sanoin...jos ei saavu, ei saa valittaa eikä ihmetellä.:D

    • taikanainen

      Yön yli maistelin tuota virkanaisen roolia,bisnesvaatteita ja viulunsoittoa =)

      Ei tuntunut kotoisalta ei sitten millään, ahdisti se jakkupuku kuin myös liituraidat =) No, totta sen verran, että lapsena haaveilin opettajan ammatista.....ja ruusuntuoksu on suloista, kimppunakin... NIIIIIIN ja lause:saattaa riehaantua joskus, se kuulostaa kyllä tutulta *WIRN*

      saanko vaihtaa unkarin ilsantiin, ja viulun kitaransoitantaan, panhuilukin hivelisi kuuloelimiäni...

    • Anonyymi

      Kun täällä keskustellaan pelkkien mielikuvaihmisten kanssa, jotka eivät olekkaan mielikuviamme vaastaavia ja jotka ovat luoneet taas edelleen toisistaan mielikuvia , joilla ei olekkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa ..... niin tämä juttu menee pelkäksi mielikuvitukseksi ja taas olemme enemmän vain mielikuvituksellisia .....ja näille mielikuville ei ole mitään rajaa:-)

      Kukaan ei siis voi vetää herneitä nenuunsa siitä, että joku kuvittelee hänen olevan jotain muuta mitä hän ei ole.

      Naiset näyttävät siten olevan enmmän muuta, kuin mitä heistä kuvitellaan tai ei ainakaan ollenkaan sitä, mitä ovat antaneet ymmärtää olevansa ,jos ovat antaneet ymmärtää olevansa muunlaisia ,kuin mitä heistä kuvitellaan. Selkeä johtopäätös tästä näyttäisi olevan seuraava:
      Naiset ovat enemmän salaperäisiä ja vähemmän totuudellisia ...kirjoittaessaankin.

      Joten jos naisista saa vaikutelman leidistä , niin hän ei ilmeisemmin mitä suuremmassakaan määrin ole sitä. Jos uskot naisen olevan äidillinen ja pullantuoksuinen , niin ilmeisemmin hän onkin oikea diskohile. Jos toisaalta kuvittelet naisen olevan älykkö, niin sekin on pelkkästää näytelmää ja ilmeisemmin paljastuu, mitä suuremmassa määrin täydellinen romaantiikko. Naisten täytyy olla hyvin taitavia kirjoittajia, koska he kykenevät täydellisesti huijaamaan.

      Miehet näyttäisivät olevan enemmänkin sitä, mitä he todellisuudessakin ovat, jopa kirjoittajina.

      Miehet eivät osaa huijata, mutta naiset ovat ammattitaitoisia mielikuvavärittäjiä.

      Miehien kannattaakin siten kuvitella naisien olevan juuri päinvastaisia , kuin minkä mielikuvan naiset pyrkivät itse itsestään luomaan.....
      Naisten kannattaa taas luottaa siihen mitä miehet itsestään sanovat.
      ------------Olisi nyt odottanut useamman uskaltavan paljastaa edes mielikuviaan;-)))

      • Jermu

        Eikös ollut raflaava otsikko?
        No en todellakaan tiedä kuka valehtelee enemmän, mutta ymmärrän jos joku ei täällä halua paljastaa ulkonäkö yms. Täällä on nimittäin ihan riesaksi asti noita materiaalin tallentajia..Ei siinä tartte olla kummonenkaan lusikantaivuttaja "Uri Kellerinpoika", kun alkaa kokonaista kuvaa syntymään. Noi pikkuriikkiset tiedot minusta pitivät paikkansa ja nauratti, kun luin tuon tekstisi. Kiitos siitä!

        ...missään tapauksessa itse naissukupuolisena heittää tuollaista "PUPPUA" tänne:-)

        Mutta koskapa se nyt selkeästi tuli esille, että naisten antamia* mielikuvia on syytä käänellä mielessään moneen kertaan ja jos on saanut jonkun mielikuvan, niin viisaampaa kääntää se päinvastaiseksi, mitä ensin olit kuvitellut...jos on kysymys naisista......Siis eivät naiset tietystikkään valehtele vaan he enemmänkin muokkaavat mielikuvia:-)

        No, millaisen mielikuvan olet vaikkapa minusta saanut?

        SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI HYVIN HARKITTUUN MIELIKUVAILUUN....... odottaa vastaustasi valmiiksi ajatelluin vastaväittein ja kädet puuskassa sekä kaulin pöydälle asetettuna...

        ----muistithan varmista pakotiesi---------?:-)

      • Jermu
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kerronko reilusti??? Kjäh! Kuules, kun meikäläinen ei saa sellaista "valokuvan" kuvaa mieleensä. Se ei silleen toimi. Siellä tulee mieleen noita sun nikin lyhennyksiä, "äidillisiä" ohjeita sormi pystyssä "Soo soo, Jermu ei saa olla täällä kahvipalstalla tappeluksissa", kipakoitakin juttuja ja se on sellaista salaattia. Ei siitä saa selvää, mutta nyt mä nään sut siinä naureskelemassa tietsikan ääressä..Saakelin Jermu!
        Tämän tekstin lähetin muuten tankista ja luukut oli jo kiinni.

        ...muka nyt mitään estäisi!!!!
        Reijittää peltiromusi, kuin neulatyynyn ja rullaa kannen laaserilla!!!

        Älä nyt * poraa* siinä!
        Minä toinkin sitä suussasulavaa mustikkapiirakkaa ja kai nyt tälläisen tankki rumiluksen voi käydä armejan poistoitoista uudenkin hakemassa.

        ...voisikin valita vähän muodikkaamman tänne kaffeeseen ...sellasen joka olis samalla nähtävyys. Kulttuuritoimituskin ja muukin sivistyneistö voisi kiinnostua paikalle tulemaan.

        ,,,,,järjästettäisin kunnon juhlat......

      • Seppojuhani

        "Miehien kannattaakin siten kuvitella naisien olevan juuri päinvastaisia , kuin minkä mielikuvan naiset pyrkivät itse itsestään luomaan..... "

        Siispä: kun väität olevasi nainen, niin oikeasti oletkin mies... niinhän se Rossu jokin aika takaperin väittikin...

        Mutta, jos oletkin ollut oikeasti mies, niin silloinhan oletkin ollut rehellinen. Mutta jos olet esittänyt naista aidosti, niin olet pakostakin joutunut olemaan epärehelleninen. Siis...minä luovutan.

        Ensin yrität sukkapuikollasi rei'ittää tän legendaarisen tankin ja sitten pitäis käydä uusi ja vielä pitää juhlat..Toivottavasti puikkosi on nyt S-mutkalla, senkin ilkeä lepakko!

      • Seppojuhani kirjoitti:

        ...tuntuu? Onko vielä epäilyksiä sukupuolen suhteen:-)?

        ...kirjoitti Anonyymi

      • NainenKirjoittaa
        Jermu kirjoitti:

        Ensin yrität sukkapuikollasi rei'ittää tän legendaarisen tankin ja sitten pitäis käydä uusi ja vielä pitää juhlat..Toivottavasti puikkosi on nyt S-mutkalla, senkin ilkeä lepakko!

        .....rauhoituhan nyt mussukka----eihän tämä ole kuin naisellista manipulointia.....
        -----sukkapuikoit ovat hyvät tähän tarkoitukseen---

        ----kutoo sulle sen kommandiitti pipon-----

        Voisit sinä käydä tuon SJ..n rovijoinnin suorittaan ..se on jo tulistunut siihen malliin

        VALMISTAUTUU JUHLIMAAN:-))))

      • Sofienne

        Otteita kirjoituksestasi.
        Ensimmäinen ote:

        "Jos uskot naisen olevan äidillinen ja pullantuoksuinen , niin ilmeisemmin hän onkin oikea diskohile."

        Pitäisikös toi nyt tajuta niin ettei pullia leipova nainen voi olla myös diskohile?
        Tai diskoissa viihtyvä ei voisi leipoa, kun on diskohile, vaikka oikeasti olisi leipomisessa erinomainen?
        Tarkoittaako tuo myös sitä ettei leipomoalan työntekijöt voisi olla diskohileitä?

        Toinen ote:
        "Jos toisaalta kuvittelet naisen olevan älykkö, niin sekin on pelkkästää näytelmää ja ilmeisemmin paljastuu, mitä suuremmassa määrin täydellinen romaantiikko."

        Nuo luettuani ihmettelen olemmeko me ihmiset (miehet sekä naiset)todellakin noin yksipuolisia.

        Eikö älykkö voi olla myös romantikko tai päinvastoin?
        Missä kulkee raja, että on älykkö tai romantikko?
        Kuka mittaa romantikon leiman rajan?
        Mensa toki voi testata älyn mutta tekeekö mensaan pääsy ihmisestä älykön?

        *sofin sisäinen pikkusofi taas kyselyiässään*

      • Anonyymi
        Sofienne kirjoitti:

        ..mikään ei tarkoita sitä, mitä me kuvittelemme asioiden tarkoittavan.

        Kun kysymys on mielikuvista niin, niitä ei olekkaan syytä mitata muuten kuin olettamuusarvoina------siitähän tässä nyt juuri olikin kysymys:-)

        *LUULISIN* tai ainakin olen niin luullut tai mielikuvitellut...tai .....

      • AnoN...ejk

        ..ei jaksa edes enää kuvitella enempää. Joten olisi mukava jos joku tekisi jonkun järkevän aloituksen jostain muusta aiheesta , joka ei perustuisi pelkiin kuvitelmiin-)

    • Sofienne

      En voinut välttyä tekemästä anonyymin mielikuvaherkuttelusta pientä analyysia vai olisko tämäkin mielikuvilla herkuttelua*kikattaa*.
      Luin hänen kirjoituksensa ainakin kahden tyylisesti:
      1)kirjaimellisesti miten hän mielikuvansa esittää
      2)sen mitä rivien väliin on livahtanut ikään kuin salaa

      Tulkintani onkin, että joko anonyymin tarkoitus oli kirjoittaa hauska kirjoitus pintamotiivisesti, mutta taustalla olevat syvemmät motiivit tulivatkin tahtomattaan esille – luultavasti anonyymin edes itse sitä mitenkään tiedostamatta.

      ********

      Lyhyt analyysi anonyymin mielikuvista mainituista sättihenkilöistä:

      Taikanainen: hellä kuvaus, taustalla selkeä hyväksyntä kyseiseen hahmoon, ei uhkan tunnetta anonyymille

      Moccamimmi: tässä hahmon kanssa anonyymi joutuu painamaan jo jarrua, ettei paljasta itseään ja valitsee ’mummotyylisen – ja epänaisellisuudenleimauksen’ ja lopussa ikään kuin hyvitysyritystä hakien toimittajamaisista kirjoitustaidoista maininta, joka nyt kaikille lukijoille on jo itsestäänselvyys ja kohtuullisen reipas nuoleskeluyritys muka tohtoriväitöskirjasta.

      MillaN: hänen kohdallaan alkaa jo kateus nousta pintaan tehden millanista muodottaman ja mauttoman pukeutujan. Millanista, joka hyvin selvästi on viestittänyt kirjoituksissan vahvaa sensuellin naisellista olemustaan, joka ilmiselvästi näkyy hänen perässään hiihtävästä mies-ihailija-kuolaaja-kaartistaan.
      Lopussa on läpikuultava nuoleskeluyritys kirjoitustaitoihin viitaten, mikä myöskin on itsestäänselvyys kaikille.

      Minä: no tuo mielikuva on jo niin läpipaistava, että kunnioitan muiden kykyä nähdä sen läpi, joten jätän analysoinnin väliin.

      Jermu: ensimmäinen mies maininta ja alkaa jo sitten melkoinen pistekupin pisteitten keruu.

      NorMix: Nyt ei enää kerätä pisteitä, vaan tuo oli jo melkein epäsuora-kauttarantain heittetty kosinta ;D

      Maxi: No joka naisellahan pitää olla varamies ;D Toinen tuo romanttisuuden (maxi) ja toinen taloudellisen turvallisuuden(NorMix). Tässä malliesimerkki siitä, miten miehet kehutaan hehkuvan punaiseksi ja sen jälkeen oletetaan, että ne syö kädestä laittaen sormuksen naisen nimettömään ;D

      gloppi-poika: on antanut Anonyymille päinvastaisen mielikuvan kuin oletettavasti gloppi-pojan tarkoitus oli – sillä anonyymi ei löytänyt kätkettyä – se olikin tarkoitettu vain harvoille ja valituille (lue:hoksaaville);DDD

      Erinomaiset kirjoituslahjat omaava ei ole omiaan luomaan kuvaa kuppiloihin karkailevasta nuorukaisesta, vaan päinvastoin ennemminkin opettajan kauhua herättävästä pikkunörtistä, joka kiusaa opettajia jatkuvilla vaikeilla ikäkaudelleen epäominaisilla kysymyksillä.
      ”Ai opettaja ei tiennyt, no mä otin selville ja se kuuluu näin”…………tämä olisi gloppi-pojan kirjoituksista paremmin esille tuleva, kun lukee hänen kirjoitustensa sisältöä, jotka antava selvät viitteet, että siellä on takana mies, joka jo tietää laaja-alaisesti asiasta kuin asiasta.

      Tyyneys millä gloppi-poika otti tulonsa aiheuttaman myllytyksen on omiaan tuomaan esille persoonan, joka on mies ja elämää kokenut kestäessään huumorilla höystäen koko naiskaartin ’pistot’.

      Anonyymin mielikuvat kurittomuudesta eivät saa gloppi-pojan kirjoituksista vahvistusta, vaan päinvastoin sillä intensiteetillä, millä hän vastaili ’kollegallensa’ NorMixille pysyen tiukasti linjassaan harhailematta sivupoluille (vaikka aihehan oli sen tyylinen, että se oli omiaan herättämään ainakin allekirjoittaneessa kohtuullisen …..hmmm…kuvia ;D) vaan gloppi-poika pystyi itsensä erinomaisesti halliten pysymään empiirisen tutkimuksensa tulosten selventämisessä.

      Ja jos mietitään nykypäivän gloppipoikia ei voi kuin ihailla miten suomalaiset nuorukaiset ovat erinomaisen tyyli – ja trenditajuisia verrattuna minun aikoihini. Eli mistähän vuosisadalta Anonyymin mielikuvat nousevat ? 1800- luvulta?

      Silmiin pistävää oli, ettei gloppipoikaa ’kosiskeltu’ vaan pikemminkin häntä ’rangaistiin’ lieneekö johtunut siitä, että minä kerkesin ensin *virnii narttumaisen tapaansa* ;D

      Ei sillä saahan sitä mielikuvitella mielikuvissaan, vaikka ne kuinka menisivätkin päin Brinkkalaa.
      *virnii kohtuullisen lievän omistushaluisesti*

      *analyysiherkuttelustaan nauttiva sofi*

      • Anonyymi

        ...ja hymyilee edelleenkin viehkeästi:-)

        Taidan olla liian väsynyt vastatakseni tähän kokonaisuudessaan ( matkustaettuani 300 km edestakaisin ja vietettyäni mitä riemullisimman ja mielikuvituksellisemman viikonlopun).

        Jotain nyt ja aamulla kirjoitusvireisempänä loput:-)

        Analyysisihän oli tietystikkin sinun omista kuvi...siis ajattelustasi lähtöisin ja rehellisyydessään vastauksen arvoinen.

        Tietäen kuinka vaikeaa on saada naiset kertomaan itsestään minun oli toki hieman projosoitava.
        Millanin ja tähtitoimittajan naiseudesta ei tokikaan ole mitään epäilyksiä, mutta myönnän etten juurikaan tai oikeastaan tiedäkkään heidän pukeutumistyylistään tai edes ulkonäöstäkään yhtään mitään. Edelleenkin voisin kuvitella tähtitoimittajan tekevän tohtorin väitöskirjaa.

        Sinusta taas olin muodostanut mielikuvani ihan muutaman kirjoituksen perusteella, niinkuin sinun glopistasikin ja minä en kylläkään ollut nähnyt mitään sitä "salaista viestiä" ...joten koska se oli tarkoitettukin joillekin valituille, niin ei kai sillä silloin niin merkitystä muille ollutkaan. Nikki GLOPPI loi sen ikuisen pikkupoika lookin ja loput oli sitä kuvitelmaa.

        Täytyypäs huomenna tarkistaa miten NormiX suhtautuu "KOSINTAANI" ....

        Maxi ei ole vielä käynyt omaa osuuttaan kuittaamassa , joten on mahdotonta sanoa millainen palaute häneltä on odotettavissa....

        Jurmu kävi kuppinsa kumoamassa ja ei ainakaan mököttänyt ..mitä nyt tankkinsa toi tänne kaffeeseen.....

        En ollut varma onko Moccamisu sama, kuin Zeireeni ja en uskaltanut arvuutellakkaan.

        Taikanaisen kohdallakin meni pieleen bisnestyyli ,,,,mutta opettajaksi hän oli kuitenkin joskus halunnut tulla.

        Seuravaa herkuttelu voisi olla tuota analyzeeramista ...sitä vain voi helpommin joutua roviotavaksi:-)

        Mielikuvat ja analyysit tietysti ovat hyvin kutkuttavaa luettavaa. Monilla täällä kirjoittavilla voi olla sinustakin paljonkin enemmän tietoa kuin minulla joten pahoittelen etteivät omani kohdalleen osuneet.

        Eikä näitä tokikaan ole miksikään faktatiedoiksi luettava ja uskoisinkin kaikkien lukijoiden tekevän ihan omia päätelmiään. Se kertoo joka halua.

        ...tuo 1800 -luku on mielestäni hyvin kiehtova ja olenkin siitä ajasta kirjoittanut.....

        ..kuvitteellista nautintoa toivotellen AN/NK

        ...ovet ovat kaffeessa oleet kiinni, kun tuossa kahdeksanpintaan kävin kolkuttelemassa. Tämä oli yhtä tukossa kuin lumen pölyyttämät tiet.
        Noinhan siinä käy, kun tunteet kuumentuvat ja sattaapi herkempi ihminen kielensä vielä polttaa liika kuumalla kahveella. Joskohan olisi jähtynyttä ,että uskaltaisi kupposen juoda ennen varsinaista työn aloitusta...

        Huomenta nyt kummiskin kaffeelaisille.

        ....odo...tt ....elee tässä Sumppisanomia:-)

      • norMix etjk

        ...löydät syvempiä merkityksiä ja piilomotiiveja sieltä, mistä kukaan muu ei niitä huomaa. Tapasi lukea ja tulkita asioita kuulostaa vähän samalta kuin eräs paha olio lukisi erästä paksua mustakantista kirjaa. Mutta kun kerran noin taitava tulkitsija olet, niin kerropa meille muille vailla näkijän lahjoja oleville, mitä Milla avauksessaan oikeastaan halusi sanoa?

        Vai on minua jo melkein kosittu, enpä tosiaankaan osannut asiaa noin tulkinta. Nooh, onneksi vaan melkein eikä onneksi ole karkauspäiväkään :DD

      • Anonyymi
        norMix etjk kirjoitti:

        ...se karkausvuosi taas onkaan? Pitäisikkö odottaa siihen saakka?

        Vai onnistuisko tuo Egyptin matka sitä ennen?
        Palumatka on arvoitus sinäänsä ja toivoisinkin ettet syöttäisi minua Niilin krokotiileille, ne voisivat kuolla vatsakatariin.
        Tietystikkin minut vois myydä hyvästä hinnasta haaremiin. Mieluimmin päävaimoksi. Neuvottelukysymyshän se olisi.Ja kyllä minulle suomalaisen eliittivaimonkin rooli kelpaisi(vihjaa hillitysti).....
        ....ei kuitenkaan ihan muumio vielä.......

        Heips ;D

        "...löydät syvempiä merkityksiä ja piilomotiiveja sieltä, mistä kukaan muu ei niitä huomaa.
        Ketkä muut?
        Puhutko muiden puolesta?
        Kenen muiden?
        Vakkareiden?
        Suomalaisten?

        Se, ettei muut ole mitään kirjoitelleet omista ,oliko se nyt löydöistään?
        (käytäisin tässä kohtaa joko sanaa 'huomioitaan' tai 'tulkintojaan');
        ei se vielä tarkoita, etteikö joku muukin olisi tehnyt samansuuntaisia tulkintoja/huomioita kuin minäkin – vai mitä?

        Kiitos, että leimaat minut taitavaksi tulkitsijaksi – otan sen melkoisena kohteliaisuutena ja samalla kohteliaisuudella joudun vahvan itsekritiikkini takia kieltäytymään moisesta ’leimasta’ – sillä en täytä sen laatuvaatimuksia.

        Muuten mitähän luulet sulkeissa olevan hymiöin (;D) tarkoittavan?

        *sofi, jonka sisäinen pikku-sofi taas kurittomuuttaan kyselee*

        Sinusta taitaa kyllä löytyä molemmat puolet ;D Mutta periaatteessa tietysti olet oikeassa, en voi olla 100% varma, vaikka jollain olisi ollut samansuuntaisia ajatuksia kuin sinullakin. Toisaalta kuitenkin jossainmäärin tätä porukkaa tuntien, niin kovin monella tuskin oli. Muuten ne olisi jo joku tuonut esiin sen 2,5 vrk:n aikana, kun sinulta meni kirjoituksesi laatimiseen ;D

        Olepa hyvä vaan, kohteliaana miehenä tunnetusti jakelen mielelläni kohteliaisuuksia ;D Elikkä mainitsemiesi hymiöiden (;D) yleismerkityksen toki tunnen, sinun tulkinnastasi asian suhteen en ole aivan varma ;D

      • norMix etjk
        Anonyymi kirjoitti:

        ...se karkausvuosi taas onkaan? Pitäisikkö odottaa siihen saakka?

        Vai onnistuisko tuo Egyptin matka sitä ennen?
        Palumatka on arvoitus sinäänsä ja toivoisinkin ettet syöttäisi minua Niilin krokotiileille, ne voisivat kuolla vatsakatariin.
        Tietystikkin minut vois myydä hyvästä hinnasta haaremiin. Mieluimmin päävaimoksi. Neuvottelukysymyshän se olisi.Ja kyllä minulle suomalaisen eliittivaimonkin rooli kelpaisi(vihjaa hillitysti).....
        ....ei kuitenkaan ihan muumio vielä.......

        ...niin en voi ottaa kantaa!

        Matkaa tietty ainakin virtuaalisena voisi ajatella melkein koska vaan. Korkeasaaressa käyneenä toki tiedän, että villieläimien ruokkiminen sopimattomalla ruoalla on sopimatonta! Mutta myynti haaremiin....hmmmm...säästyisihän siinä lisäksi paluulipun hintakin ;D

        ...ryhtyä kirjoittamaan virtuaalista Egyptin tarinaa ja saataisihan kuvitteellista esimakua siitä, mitä se voisi todellisuudessa olla parhaimillaan tai pahimillaan:-)
        Egypti on aina kiehtonut minua ja en ole sinne vielä koskaan päässyt (AINAKAAN TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ) ,,,,mutta jospa muutuisikin ihan todeksi sekin vielä.....

      • Sofienne
        norMix etjk kirjoitti:

        Sinusta taitaa kyllä löytyä molemmat puolet ;D Mutta periaatteessa tietysti olet oikeassa, en voi olla 100% varma, vaikka jollain olisi ollut samansuuntaisia ajatuksia kuin sinullakin. Toisaalta kuitenkin jossainmäärin tätä porukkaa tuntien, niin kovin monella tuskin oli. Muuten ne olisi jo joku tuonut esiin sen 2,5 vrk:n aikana, kun sinulta meni kirjoituksesi laatimiseen ;D

        Olepa hyvä vaan, kohteliaana miehenä tunnetusti jakelen mielelläni kohteliaisuuksia ;D Elikkä mainitsemiesi hymiöiden (;D) yleismerkityksen toki tunnen, sinun tulkinnastasi asian suhteen en ole aivan varma ;D

        Hoksasit siis, että olen sekarotuinen ;D
        Ja hokasit vielä sekin, että voinkin olla jopa niin monipuolinen, että voisin olla sekä pikkupiru, että kiltti pikku sofi ;DDD
        (toisin kuin anonyymi jossain kirjoituksessa antoi ymmärtää ettei naiset vaan voi olla monipuolisia ;D)

        Olen oikeastaan otettu (tosin en fyysisesti- se jää glopille*virnii*), tuosta kyvystäsi hokata vaikkei naismakusi taida ihan kohden mennä;(
        No mutta olkoon ;DD

        Mitäs sanot? Jos teen tällaisen minulle niin uudentyylisen rohkean väittämän ja väitänkin, että olen hymiöiden yleismerkityksen tulkinnut likimain kuten sinäkin!
        *narttumainen virnistys* ;DDDD

        *pikkupirusofi kokien omaavansa kytyä pytyssään tuleena justiinsa koiransa kanssa hiihtolenkiltä*

      • norMix ehtk

        ...että ollaan edes hymiöiden merkityksestä suunnilleen samaa mieltä ;D Muuten veditkö sinä koiraa, menittekö tasatahtia vai vetikö koita sinua ladulla?

      • norMix etkjk
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ryhtyä kirjoittamaan virtuaalista Egyptin tarinaa ja saataisihan kuvitteellista esimakua siitä, mitä se voisi todellisuudessa olla parhaimillaan tai pahimillaan:-)
        Egypti on aina kiehtonut minua ja en ole sinne vielä koskaan päässyt (AINAKAAN TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ) ,,,,mutta jospa muutuisikin ihan todeksi sekin vielä.....

        ....mielenkiinnolla! Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jonain päivänä unelmat muuttuisivat todeksi :))

      • max-life

        Kun nyt analyysien vauhtiin päästiin, heitän sanan kaksi sinullekin...

        Koit, että Anonyymi pyrki keräämään pisteitä miespuolisilta nikeiltä ja samalla sivuuttamaan naiset?

        Itse en noita tekstejä ihan noin kokenut. Itse koin sen niin, että naisista kirjoitettiin keskittyen enemmän ulkoisiin asioihin ja miehistä myös sisäisiä asioita tuotiin mukaan. Minusta kyse ei ollut naisten vähättelystä tai kateudesta (minkä myös esille toit) vaan minusta kyseessä sama asia kuin minkä itsessänikin olen havainnut: Heterona vastakkaisesta sukupuolesta on helpompaa kirjoittaa syvemmin, tunnetasolle mennen ja aistikkaammin.

        Sinä koit nuo tekstit kuitenkin hyvinkin kielteisiksi, naisia mollaaviksi ja etenkin omalla kohdallasi loukkaaviksi. Tai ainakin kommenttisi kovin loukkaantuneen oloinen oli. Hait myötuntoa ja tukea toisilta. Itse en kokenut naisista kirjoitettuja tekstejä kuten sinä, mutta olenkin mies. Tai sitten käsitykseeni vaikutti se, että joskus vastaavia kepeitä heittoja olen itsekin muista nikeistä kirjoittanut ja tiedän, että haudanvakavana niistä ei kannata piilomerkityksiä ja tajuntaa luotaavia selvityksiä hakea.

        Tiivistetysti.. minusta analyysisi toi mukavasti esiin oman käsityksesi siitä, miten itsesi tänne nikkien sekaan asettelet.

        Muuten, huomasitkos, että puhuessasi miesnikeistä, alkoi joka kommentin perään tulla hymiö, kun ne aiemmin uupuivat...? Ehkä juuri sama asia, josta jo ylempänä puhuin, sai naisenmielesi pikkuisen kujertelemaan vastakkaiselle sukupuolelle...=)? Sama voima, minkä vaikutuksesta naiskuvaukset olivat mielestäsi "kateudesta" laadittuja.

        Painotan, että tämä käsitykseni ei ole sen tulosta, että Anonyymi kirjoitti niin nätisti minusta. Minua ei, kuten asian itsekin ilmaiset, voi kehua posket punaisiksi ja siten muokata mielipiteitäni puolelleen tai kynääni lempeäksi. (Huom! kynä ei ole tässä yhteydessä kiertoilmaisu..=))

        Näillä palstoilla kuten livessäkin ihmisillä on taipumusta järjestellä ihmisiä leireihin ja laittaa asioita vastakkain. Olenko onnistunut tai en, itse kuitenkin pyrin olemaan ja elämään tuollaisten ulkopuolella.

        Analysoimisiin...;)

      • Sofienne
        max-life kirjoitti:

        Leikitään nyt sitten oikein pilkunnusuttelejaa kus siihen haastetaan ;DDD

        Kirjoitat:” Koit, että Anonyymi pyrki keräämään pisteitä miespuolisilta nikeiltä ja samalla sivuuttamaan naiset?”

        Kirjoitan:” ... pientä analyysia vai olisiko tämäkin mielikuvilla herkuttelua *kikattaa*.” ja ”Tulkintani onkin……” .

        - En siis kirjoittanut mitään siitä miten kirjoituksen koin. Sinä oletettavasti tulkitsit minun niin kokevan.

        Kirjoitat:” Minusta kyse ei ollut naisten vähättelystä tai kateudesta (minkä myös sinun esille toit)…”

        - En sanonut sanallakaan naisten mahdollisesta vähättelystä. Edelleenkin sinä luultavasti tulkitsit niin minun kirjoituksestani.

        Mitä TEIN oli, että analysoin MillaNin kohdalla anonyymin mielikuvaherkuttelusta :”… hänen kohdallaan alkaa jo kateus nousta pintaan tehden MillaNista muodottoman ja mauttoman pukeutujan….”.

        Kertaan vielä ANALYSOIN siis en väittänyt ja lisään vielä samassa lauseessa selityksen miten päädyin analyysini.
        Koko kirjoituksenihan sisältö oli analyysia minkä ilmoitin jo otsikossani.
        Olisiko minun pitänyt analyysi-sana mainita jokaisen kohdalla erikseen?

        Kirjoitat:” Sinä koit nuo tekstit kuitenkin hyvinkin kielteisiksi, naisia mollaaviksi ja etenkin omalla kohdallasi loukkaaviksi.”

        Pidätkö tuota lausettasi analyyttisena?
        Minusta se on tulkittavissa väitteeksi.
        Sillä väite ei ole enää objektiivinen vaan se on subjektiivinen koska väitteessä on jo mielipide mukana mitä taas analyysissä ei ole.
        Ja, jos väität jotain minun henkilökohtaisista kokemuksistani sinulla PITÄISI myös olla niistä tietoa, mutta onko sinulla?
        Ei. Siispä sinä mitä luultavammin tulkitset minua ikään kuin leikkien minun persoonani asiantuntijaa – jota tuskin olet ;D

        ********
        Tunnistatko analyysin ja väittämän eron?

        Tietoisku:
        Analyysi=> osiin jakaminen ja niiden liittäminen, tarkastelu, erittely

        Väite => subjektiivinen mielipide, joka on joko tosi tai epätosi

        Väitteissä on myös oletusarvona, että ne voitaisiin todeksi perustella - eikö vain?

        *******
        Tunnustan käsisydämellä olevani aivan mahdoton flirtti, jopa täällä palstoillakin ja aivan takulla läyrysin miehille sen minkä kerkesin jokaisessa rivienvälissäkin ;DDD
        Naisille olen heikohko läyryyjä , syystä ja siitä, että olen saanut turhan useasti ulkomuotoni tähden naisten kanssa leikkimielisestä lievästä flirtistä huonoja kokemuksia (IIIIIKKKK!), joista oppineena en sitä enää tee tuntematta naista paremmin ;D

        *******
        Muuten kirjoituksesi osuus siitä, että mielestäsi heteronaisen tai -miehen olisi helpompi kirjoittaa syvällisesti vastakkaisesta sukupuolesta on varmaan sinun totuutesi – itse en sitä tuollaisenaan allekirjoita – mutta toki hyväksyn sen mielipiteeksesi.

        *kiltti pikku sofi vastailee nätisti haastehanskan esille tuloon* ;DDD

        Kuten itsekin esille toit, ei kommenttisi ollut analyysi. Tuumailit, että onkohan tämä pientä analyysia vai kikatettua mielikuvilla herkuttelua. Suotta takertua terminologiaan, oleellista on juuri se henki, joka kirjoituksesta välittyi. Itse sen koin, kuten kirjoitin.

        Tällä palstalla usein käytetään analysointi-termiä... tai oikeastaan analyzointia, jolla siis tarkoitetaan asian pähkäilyä, tuumailua ja toisen tekstistä sen olennaisen esiin kaivua. Siis juuri sitä, kuinka lukija itse asian ymmärsi tai oli ymmärtävinään.

        Kun kirjoitat kommenttisi toisen kirjoituksesta, niin etkö nimenomaan kirjoita siitä, kuinka itse kyseisen tekstin koit, tulkitsit, käsitit, ymmärsit, näit, tajusit jne. Kaikki nuo ovat kovin samanhenkisiä ilmaisuja. Edelleenkin yhteen sanaan takertuminen vaikuttaa minusta todellakin epäolennaiselta. Ymmärsit kirjoitukseni pilkunnussutteluksi, vaikka mielestäni laveasti asioista puhuin.

        Silloin, kun sinä esität mielipiteen, kyseessä on analyysi. Kun joku muu esittää mielipiteen, kyseessä on väite, joka on todistettava. Mielestäni kirjoituksesi oli kuitenkin juuri sellainen, mitä keskustelupalstalla kirjoituksen tuleekin olla, subjektiivinen näkemys toisen kirjoituksesta. Puolet kirjoituksestasihan esimerkiksi keskittyi puolustamaan nimimerkkiä qloppi.

        Kirjoitin myös siitä, että hetero-miehenä minun on helpompaa kirjoittaa syvästi, tunnetasolle mennen ja aistikkaasti naiselle kuin miehelle. Itse et sitä allekirjoittaisi suoralta kädeltä. Jos kirjoittaisit esim siitä, kuinka muistelet tuoksuöljyn kera antamaasi hierontahetkeä seuralaisellesi, olisiko sinun helpompaa kirjoittaa se miehelle vai naiselle.. vai onko väliä...? ;)

        Ainakin tuossa, kun ulkoisia ominaisuuksiasi aloit keskustelupalstalla mainostamaan, niin mainitsit leikkimielisestä lievästä flirtistä naisten kanssa aiheutuneen sinulle huonoja kokemuksia mallia IIIIIK! Jonkinasteinen hetero siis itsekin olet...;) Haluan painottaa, että olen hyvin suvaitsevainen mies, vaikka nämä horinat heteroista voivat vaikuttaa junttimaisilta.

        Summa summarum... ei takerruta terminologiaan, oleellistahan on se henki ja fiilis, mikä kirjoituksesta kumpuaa. Toivottavasti ei tarvitse mennä siihen, että joka lauseen tai edes joka kirjoituksen alkuun tarvitsee erikseen mainita, että "Tämä muuten on minun mielipiteeni/analyysini/väitteeni/kokemukseni/näkemykseni jne" ,sillä samasta asiasta kuitenkin on kyse. Ei tieteellistä tarkastelua kestävä tutkielma vaan keskustelupalstalle kirjoitettu oma kommentti.

        Näitä ei tarvita...*Riisuu sofin pienet punaiset haastehanskat ja ripustaa ne naulaan..* ;)

        Kirjoitat:”… Tuumailit, että onkohan tämä pientä analyysia vai kikatettua mielikuvilla herkuttelua…”

        Niin sitähän kirjoitukseni oli alun alkujaan motiiviltaan kikattelua (eli leikkimielisyyttä), mielikuvia (eli sisälukua) ja analyysia (eli analyysia).
        Kukahan se oli, joka kirjoituksestani teki jotain muuta kuin mitä sen alkuperäinen tarkoitus oli – lukien minun tulkintani mukaan sitä tosikkomaisesti???
        Yhdistin nimenomaan analyysini leikkimielisyyden, joka oli kirjoituksen pohjana, JOTTEI sitä otettaisi tosikkomaisesti. Eli ainakin sinun kohdallasi on tulkittavissa kevennykseni epäonnistuneen totaalisesti.

        Kirjoitat: ”…itse koin kuten kirjoitin…”

        AIVAN! Tästä lauseesta voisi jo tulkita, ettei kirjoittelusi pointti niinkään ole se millä fiiliksillä minä kirjoitin. Taitanet nähdä kovasti vaivaa selvittääksesi millainen henki/fiilis MINULLA on ollut ja kuitenkin alun perin on tulkittavissa, että juuri SINÄ lähdit reagoimaan minun analyysiherkutteluuni.
        *käyttäen hellämielisesti rauhoittavaa vaaleanpunaista rautalankaa ;D*

        Näytät komeasti kiertävän ottamasta vastuuta väitteestäsi, jonka tulkitsen siksi ettet kykene/halua perustella väitettäsi. Ja koska sen perustelun jätät tekemättä tekee se väitteesi epätodeksi - joten se siitä ;DDD

        Kirjoitat:” Silloin, kun sinä esität mielipiteen, kyseessä on analyysi. Kun joku muu esittää mielipiteen, kyseessä on väite, joka on todistettava. Mielestäni kirjoituksesi oli kuitenkin juuri sellainen, mitä keskustelupalstalla kirjoituksen tuleekin olla, subjektiivinen näkemys toisen kirjoituksesta.”

        Itse asiassa tuokin on tulkittavissa väitteeksi. Perustelet kyllä väitteesi. Jää enää mietittäväksi onko perustelusi riittävä, jotta väitteesi olisi tosi.

        Jos et ole lukenut aiempia kirjoituksiani et voi tuntea analyyttistä tyyliäni, minkä pitäisi viestittyä likimain kaikista kirjoituksistani, mitä olen palstoille kirjoitellut.
        En niinkään kirjoittele kokemuksistani, mutta jos siitä haluat näytteen lue Adoniksen avaus – siellä on lievä ’avautumiseni’, mikä sekään ei ole ilman analyyttisyyttä piirrettäni.

        En tiedä huomaatko itse, mutta minä tulkitsen, että koetat minulle tyrkyttää omaa tyyliäsi kirjoittaa. (huom. ei väite vaan tulkinta ;D).

        Saat toki tehdä niin – mutta uskotko, että se tulee tarpeeseen?
        .
        *sofi, joka otti hanskat naulasta ja laittaa ne vasta sinne kus on kyllästynyt niihin* ;DDD

        En ole lukenut kirjoituksiasi enkä siis tunne analyyttista tyyliäsi. Täytynee lukea joskus tuo mainitsemasi Adoniksen avaus.

        En alkuunkaan tyrkytä sinulle tyyliäni kirjoittaa, usko pois.

        En ole ottanut yhtäkään kommenttiasi tosikkomaisesti, ilmeisesti sinäkään et tunne minua tai tapaani kirjoittaa. En vain jaksa viljellä hymiöitä.. tai no..*ponnistaa...plop* =)

        Hmm.. en jaksa vääntää tikusta asiaa, poimia yksittäisiä lauseita tai sanoja ja antaa niille isompia merkityksiä kuin onkaan. Minusta tuo on vaan ihan älyttömän tylsää ja epäoleellisuuksiin keskittyvää terminologia kikkailua...

        Jos haastehanskoillesi tässä asiassa haluat käyttöä, joudut turvautumaan varjonyrkkeilyyn..

        Hymyillään kun tavataan..=)

        Sanot kirjoituksissasi minun tarttuneen terminologiaan ja epäoleellisuuteen
        Mihinkäs sinä tartuit?
        Lähdit kertoilemaan minulle itselleni miten muka koin SINUN OMAN KOKEMASI mukaan Anonyymin mielikuvaherkuttelut!!!
        Eli kukahan se oli, joka teki tikusta asian?
        Sinä tulit koko keskusteluun sivusta, kuten NorMix, kun vaihdoimme mietteitämme Anonyymin kanssa.

        Niin eihän sillä tietenkään ole merkitystä, että miten sinä heittelet perättömiä perusteettomia väitteitä.
        Olikohan tämä sitä oleellista sinun taholtasi?
        Kun tuntui, että vain sillä oli merkitystä mitä MINÄ tein ja miten!

        Kerroit mikä sinusta on tylsää.
        Joten kerronpa myös sinulle mikä minusta on tylsää:
        a)   tullaan itse ottamaan kantaa eikä vastata omia huutojaan
        b)   heitellään väitteitä perustelematta niitä
        c)   tehdään itse saman suuntaisia kikkailuja kuin mistä huokaillaan toisen tekevän
        d)   vähätellään sanojen merkitystä miten vaan itselleen sopii

        Han Moo Do:ta harrastaessani saan sieltä kyllä veroiseni vastustajan (vanhempi teinityttäreni) ellen jopa paremman (avomieheni), joiden kanssa hansikkaat tulevat hyvää käyttöön – joten älä huolehdi ;DDD

        *Sofi, joka puhaltaa Maxi miehiseen itse tuntoon parantavasti tehtyään ihka oman tulkinnan rivien väliä poikkeuksellisesti lukien* ;DDD

        En huolehdi. Varmasti minua parempia vastustajia ovat.

        Muuten, itsetunto on yhdyssana ja pikkuisen hätäisiä tulkintoja teit...=)

      • Sofienne
        max-life kirjoitti:

        En huolehdi. Varmasti minua parempia vastustajia ovat.

        Muuten, itsetunto on yhdyssana ja pikkuisen hätäisiä tulkintoja teit...=)

        Nakertelemalla oikeinkirjoitusvirheitä teit itsesi altavastaajaksi suhteessa minuun - sillä juuri tuo toimintamalli kertoo sen, miten ollaan jo aivan keinottomia, ettei muuhun enää kyetä.
        (huom. tämä ei ole väite vaan yleinen toteamus)

        Ja huomaa minä EN sitä tehnyt - vaan SINÄ itse omatoimisesti.(tämä on väite, joka todentuu ylläolevasta teksistä ollen siis tosi)

        Ai VAIN pikkuisen hätäisiä? ;DDDD

        *sofi*

      • seurailijana

        alat taittamaan aina peistä heidän kanssaan, jotka ovat pidetympiä kirjoittajia kuin sinä itse..
        Onko tavoitteenasi provosoida heitä käyttäytymään siten, että heidän suosionsa laskisi.
        Näin ulkopuolisena seurailijanakin, huomaan kyllä kirjoituksiesi sisältävät riidan siemenet, joita kylvät.
        Älykästä piikittelyäsi ei vaan tunnuta ottavan puheenaiheeksi, koska kukaan ei halua joutua hampaisiisi, sillä olethan jo osalle tunnettu pitkävihaisena selkäänpuukottajana..

      • Sofienne
        seurailijana kirjoitti:

        Eikös selkäänpuukottajat tunnisteta juuri siitä, että he kirjoittavat tekaistulla nikillä?

        "Onko tavoitteenasi provosoida heitä käyttäytymään siten, että heidän suosionsa laskisi"

        Sanoistasi voisi tehdä sellaisen tulkinnan, että minulla olisi melkoinen valta muihin saada heidät toimimaan miten haluan.Eikö tuo ole muiden aliarvioimista?

        Analyyttinen tulkinta kirjoituksestasi:
        Ilmoitat seuranneesi tekemisiäni, mutta et objektiiviselta kantilta vaan subjektiivisesti, mikä taas antaa kuvaa siitä, mikä on olennainen asenteesi minua kohtaan – jokin negatiivinen tunne.
        Vain sinä tiedät millainen tunne, joka välittyy selkeästi jokaisen lukija silmiin.
        Eli nyt ei olekaan kyse minusta, vaan sinun tavastasi saada purkaa patoutuneita tunteita minua kohtaan tai että olen valittu kohde jonkun muun puolesta.
        Uskotko, jos sanon sinulle, ettei tämä käyttäytymismallisi mitä nyt harjoitat, ratkaise tunnepulmaasi?
        Suositukseni onkin, että jos sinulla on jotain minua kohtaan hampaasi kolossa, niin tule reilusti sätissä puhumaan ja selvitetään asia, sillä se on ainoa tapa millä ratkaiset pulmallisen tunteesi.
        Olen käytettävissä!
        Ole rohkea!

        *myötätuntoinen sofi, joka ei potki maassa istuvia päähän*

      • kirjoituksiasi seuraillut

        ...pyrit olemaan fiksumpi kuin todella oletkaan. Se ärsyttää; tartut epäolennaiseen olennaisen sijasta ja heittelet määritelmiäsi suoraan jostain oppikirjasta. Se ei ole luontevaa tekstiä silloin, siinä on liikaa yrittämisen makua ja se ei vakuuta. Ole reilusti tavallinen taatelin tallaaja, niinkuin muutkin. Lopeta itsesi ylentäminen, kun sinulla ei siihen riitä rahkeita.

        Myöskään liiallinen suitsutus miesystävästä ja omista ns. ominaisuuksista ei vakuuta.

      • Sofienne
        kirjoituksiasi seuraillut kirjoitti:

        Missä kulkee fiksuuden raja?
        Kuka voi sen kiistatta määritellä - sinäkö?
        Kun lähdet vertailemaan jotain etkö silloin tarvitse jonkin kohteen mihin vertaat?
        Kuka omaa sellaiset tiedot, että voisi kiistatta sanoa asiasta kuin asiasta missä kulkee olennaisen ja epäolennaisen raja – sinäkö?

        Mitä tulee itsensä ylentämiseen – tulee se ylentäminen aina muiden taholta koska kukaan ei voisi sitä tehdä ilman muita – vai mitä?
        Itsensä ylentämissyytökset tulevat yleisesti niiltä, jotka ITSE kokevat jäävänsä altavastaajaksi jonkun henkilön suhteen ja peilaavat alemmuudentunteensa toiseen syyttäen heitä itsensä korottamisesta.

        Heität lonkalta väitteitä ja yhden yhtäkään et todenna etkä perutele, mutta ehkä juuri tässä tulee esiin mikä onkaan sinun fiksuutes laita - eikö totta? ;D

        Taateleita en ole tallonut vielä tähän päivään mennessä mutta viinirypäleitä ranskassa joskus nuorena aikuisena ;D;D;D

        Kun puhut poikaystävästäni tarkoitat varmaan tulevaa aviomiestäni ?
        Hänestä voisin luritella montakin ylistyslaulua, mutta olen toistaiseksi päätynyt vetämään matalaa profiilia – mutta eihän sitä tiedä, vaikka voisin jopa innostua oikein kunnon suitsutukseen ;DDDD

        *kikattava sofi*

      • gloppi
        kirjoituksiasi seuraillut kirjoitti:

        ...pyrit olemaan fiksumpi kuin todella oletkaan. Se ärsyttää; tartut epäolennaiseen olennaisen sijasta ja heittelet määritelmiäsi suoraan jostain oppikirjasta. Se ei ole luontevaa tekstiä silloin, siinä on liikaa yrittämisen makua ja se ei vakuuta. Ole reilusti tavallinen taatelin tallaaja, niinkuin muutkin. Lopeta itsesi ylentäminen, kun sinulla ei siihen riitä rahkeita.

        Myöskään liiallinen suitsutus miesystävästä ja omista ns. ominaisuuksista ei vakuuta.

        Arvoisa PuskaJussi (tai PuskaJustiina)

        Saanen suurella hämmästyksellä todeta kyvyn, jolla niin taitavasti käännätte kaiken tekemisenne vastapuolen syyksi. Perusteluikseni saanen lainata muutamia arvokkaita kommenttejanne nöyrien saatesanojeni keralla.

        ”Miksiköhän alat taittamaan aina peistä heidän kanssaan, jotka ovat pidetympiä kirjoittajia”

        En tiedä rakkaan sofieni saavuttamasta hyväksynnästä tai pitämisestä täällä, mutta suosio tuntuu ainakin olevan melkoinen. Kysynkin miksi kirjoittaja itse lähestyy peistä taittaen (ellei peräti peitsi ojossa) juuri sofia samalla erityisen taiturimaisin elkein väittäen proseduuria nimenomaan hänen toimintamallikseen. Ihmeellistä! Pisteet arvon kirjoittajalle.

        ”Näin ulkopuolisena seurailijanakin, huomaan kyllä kirjoituksiesi sisältävät riidan siemenet, joita kylvät.”

        No nythän päästänkin jo asiaan. Kunnioitettava kirjoittaja, ilmoitan teille tässä, että yllä mainitun kaltainen lausahdus on mainio provokaatio ja taitamattomissa käsissä (onnekseni sofin kädet ovat NIIN taitavat) provokaatio on aina riidan siemen. Ihmettelenkin älyä, joka keksii syyttää toista osapuolta näin määrätietoisesti ja johdonmukaisesti juuri siitä, mitä itse on päässyt tekemästä.

        ” ...pyrit olemaan fiksumpi kuin todella oletkaan. Se ärsyttää;”

        Arvoisa puskasta raapusteleva. Et mitenkään voi tietää, et edes aavistaa, niitä älylisiä lahjoja, joista minä voin Sofin avo- (tulevana avio-) miehenä nauttia. Voisin tässä vakuutella ja todistella, mutta tyydyn vain toteamaan että maailmassa niitä ”tosi ärsyttäviä juttuja” vain tuntuu riittävän. Vaikerrus ja hampaiden kiritys ei auta. Soita vaikka äitille! Tai tule reilusti juttelemaan…. omalla nikillä.

        *Molempiin suuntiin kaffelaisia tervehtivä ja sofiaan puolustava maailmalta palannut ritari-gloppi*

    • ipanas

      Anonyymin on rauhallinen, piohdiskeleva, intellektuelli tyyppi, joka ei halua mitään henkilökohtaiseksi...parempi pysyä varjoissa ja hiukan etäällä kaikesta...

      viisaat istuvat varjoissa?

      • Anonyymi

        ..sanottu ....tuo intellektuelli erityisesti:-)

        .....istuu suuressa puistossa aurinkovarjon alla ja kirjoittaa sulkakynällä.....

    • max-life

      Mielikuvat ovat todellakin netin voima. Useinmiten käsitys toisesta on sanojen varassa ja lopun muodostaa jokin muu, mielikuvat, alitajunta tai mikä lie elettyyn ja koettuun perustuva näkemys.

      "Hän tietää olevansa vastustamaton.." Siinäpä itsetuntoani hivelevä lausahdus! Printtaan, kopioin ja pian tuo slogani komeileekin jokaisessa puhelinpylväässä Hangosta Petsamoon (paitsi että sinne tarvitaan viisumi..)=)

      Ei vaan, miellyttäviä sanoja itsestään on toki miellyttävää lukea. Kiitokset niistä.

      • ....*punastui* melkein mielihyvästä.
        Tosin et paljastanut osuiko tuo hiuksista oleva kuvaus kohdalleen. Minun mielikuvaani jäikin erityiseti vaivaamaan tuo ponnari:-)

        Kiva kun hektisestä elämästäsi huolimatta kerkesit jotain kiiressäsi kuittaamaan. Ammattian täällä tuskin monetkaan haluavat paljastaa. Salaperäisyyden verhoamia ovat nämä kaffeelaiset. Kuinkahan paljon muuttuisivatkaan jopa sitä sisäistä olemusta hahmotetut mielikuvamme, jos kaffeen porukka näyttäytyisi kuvillaan täällä?

        ......tulisikko meistä kuivempia kirjoittajia ,,,vai lisäisikkö se tunnekiinnityksiä....tuota pohdin....mutta se ponnari....tuon voisit kai paljastaa ...vai?????

    • Sofienne

      Nyt olen kohtuullisessa määrin alkanut ihmetellä tätä analyysi – ja mielikuvaherkuttelun vääntymistä ilkeilyksi?
      Sehän olen jo aiemmin myöntänyt, ettei minun pitäisi pyrkiä edes kirjoittamaan minun omalaatuisella huumorintajuisella höystettyjä kirjoituksia, mutta ilkikurisuus on kurittomuuteni ;D

      Myös saatan hiukan ihmetellä, että miksi anonyymin mielikuvaherkuttelu hyväksyttiin, muttei minun analyysiherkutteluani, vaikka tietysti sen myönnän, että olen kömpelö ilmaisemaan ajatuksiani kirjoituksin ja koetan kovasti tässä harjaantua eritoten näissä huumoriksi tarkoitetuissa jutuissa ;D.

      Mutta, että olisin ilkeyksissäni kirjoittanut?!
      Tätä täytyy kyllä nyt miettiä oikein lähimmäisteni, sukulaisteni, tuntemieni ammattilaisten psykoanalyytikoista pastoriin asti – että olenko minä kenties tässä kohtaa sokea?
      Vai onko huumorintajuni liian ns. teräväkielistä ja laivan upottavaa .;D
      Mene ja tiedä !
      No toiset tuntuvat tietävän hyvinkin *kikattaa*.

      Missä muuten kulkee ilkeilyn raja?
      Onko mielikuvaherkuttelut, analyysiherkuttelut ja jonkun suorat väitteet minun tavastani kokea jonkun toisen kirjoitukset kielteiseksi - samalla viivalla, kun arvioimme mikä on ilkeilyä ?

      Ja sitten tämä minun ’loukkaantumiseni’ ?!

      Eikö kriitikkojen mieleen pällähtänyt, että olemme keskustelupalstalla ja täällä olisi toivottavaa ja jopa suotavaa tehdä kirjoituksia sitten, vaikka tyhjästä nyhjäten?
      Analyyttisena tartuin hyvin tarjoiltuun syöttiin ja siitäkös katastrofaalen syntyi!
      Ei sillä – minulle tämä on hupaisaa olla pienen myllytyksen kohteena
      ja mikä TÄRKEINTÄ pääsin Sumppisanomiin !!!!! *hykertelee*

      *parantumaton ilkikurinen sofi*

      • osaat olla

        tylsä!

      • Sofienne
        osaat olla kirjoitti:

        tylsä!

        .... se taas et - et edes yrittämmälläkään;DDDD
        Voi tota kipuilevaa tuskallisen syvällistä kirjallista ilmaisutapaa miten voitkaan yhteen ainoaan lauseeseen saada sisältymään - koko elämäsi.

        *sofi*

      • Anonyymi

        ..puuttua enää tähän ...ja viisaampi minäni sanokiin , että jätä koko juttu.

        Kummallista miten eritavoin sanat ja ilmaisut värittyvät ihmsmielessä ja millaisia mielikuvia ne synnyttävätkään.

        Omasta mielestäni olin ollut hyvin pehmeän leikillinen näissä mielikuvissani ja kuten sen aloitukseni alussa ilmaisinkin, niin mielikuvat eivät ole ohjattavissa vaan itsesyntyisiä.

        Esim.mielikuvani Millanista marimekon tai liehuvahelmaisissa hepeneissä oli se jokin, joka oli vain syntynyt ...ties missä. MARIMEKON linjaushan on hyvinkin naisellista ja tyylikästä. Pehmeästi laskeutuvia ja kauniisti leikattuja vartaloa korostavia muotoja.Naisellisuudestaan itsetietoinen nainen ei välttämättä röyhäytä tissejään pullistelemaan
        liian piukoissa ja kireissä vaateissa. Sulokkuus tulee esiin muutenkin.(erehdyin pukeutumisen suhteen ....sori)Kuvaukseni omassa mielikuvassani oli kuitenkin naisellinen nainen.Tuo meikkijuttu taas oli sitä muodonmuutoksen kuvausta. Paljettien kirjoma iltamekko taas uskallusta olla valokiilassa.

        Tähtitoimittajan Ecco kengät taas kuvastivat persoonan käytännöllisyyttä ja mielikuvissani näen toimittajan hyvin reipashenkisenä ja ulkoilua harrastavana naisena. Se ettei välitä muodsta taas kuvastaa itsenäisyyttä ja sitä että voi pukeutua persoonallisen yksilöllisesti olematta muodin orja.Mutta tärkeät olivat ne mustat pitkävartiset saappaat ja piiloitetut piikkarit.( SIINÄPÄ SINULLE ANALYYTTISTÄ POHTIMISTA).

        Mistä helskutin salalokerosta loihdit mukamas jotain kateuden piikkejä .... elleivät ne satu olemaan omassa nahkassasi kiinni.Ensinnäkään minulla ei ole tarvetta olla kenellekkään katellinen , eikä nyt naisille sen kummoisemmin---
        miksi ihmeessä----sanoppas sinä kun itse en tuota tunnetta itsessäni tunnista.

        Jurmun kohdalla sitten analyysisi mukaan alkoi pistekeruu kuppehin. Mikä ihmeen pisteytys? Jurmukka, joka röyhistelee hakkarin tankin valtijaana on edelleenkin mielikuvissani hänen päiväleikkiään. Siinä olisi tietysti analyyraamista enemmänkin.

        Normix on käyttäytynyt täällä enimäkseen hillitysti. Mutta tuo villimpi minä voi puhjeta koska tahansa esiin. Missäkähän pisteytys välissä se kosinta mielestäsi ilmeni?

        Maxi on hurmuri. Hän on sitä älykkäällä ja täysin lahjomattomalla ja kenenkään mielipiteistä piittaamattomalla tavallaan. Kukapa nainen ei tuollasta miestä MIELIKUVISSAN rakastajaksi kelpuuttaisi:-) Mielikuvieni synnyssä häneen nähden tietystikkin vaikuttivat ne hehkutukset , jotka sukelsivat sanoillaan suoraan syvempiin salattuihin naisen tuntoihini.Parasta olla julkisesti paljastamatta enempää:-)

        Siis mielikuvamme ovat hyvin henkilökohtaisesti omiamme , suorastaan intiimin herkkiä.
        Mielikuvillamme emme manipuloi, koska mielikuvat enemmänkin manipuloivat, jopa meidän analyyttisia ajattelun kerroksia.Me siis synnytämme mielikuvia kirjoituksiemme perusteella halusimme sitä tai emme ja emme mitenkään kykene hallitsemaan niitä kuvitelmia, joita saamme aikaan lukijoissamme.

        Joten turha niistä on herneet nenuunsa vetää.

        Tuli nyt mieleeni jostain oman sättäilyni alkuhistoriasta seurava tapaus: Ryhdyin mailaamaan yhden uskomatonta tekstiä tuottavan miehen kanssa.

        En kykene edelleenkään hävittämään niitä rakkauskirjeitä , mitä tämä mies kirjoitti. Jokaisen naisen edes kerran elämässään pitäisi sellaisia saada. Mutta mikä mieletön romahdus oli kuulla hänen äänensä puhelimessa.Kuiva monotooninen äänen väri. Apua.... sellaisesta selviytymiseksi tarvitaan viikon toipuminen:-)

      • niin monella sanalla
        Sofienne kirjoitti:

        .... se taas et - et edes yrittämmälläkään;DDDD
        Voi tota kipuilevaa tuskallisen syvällistä kirjallista ilmaisutapaa miten voitkaan yhteen ainoaan lauseeseen saada sisältymään - koko elämäsi.

        *sofi*

        niin mitätön.

        Niinpä ne asiat vaan kääntyilee riippuen siitä kuka niitä kääntelee ja millä motiivilla ;D

        Käsitykseni alkuperäisestä mielikuvaherkuttelustasi oli, että se oli leikkimieliseksi tarkoitettu ja nyt nähtävästi selittelet sitä kuin viimeistä päivää.

        Analyysiherkutteluni lähtivät myös leikkimielisessä tarkoituksessa, mutta kuten olen jo aiemmin koettanut selventää, että tämäntyyliset kirjoituksissa olen vasta itseäni harjaannuttamassa, kun olen aiemmin pysytellyt enempi asialinjalla.

        Jännästi vaan minun analyysiherkuttelu otettiin haudanvakavasti johon sinäkin nyt minun tulkintani mukaan reagoit.

        Mutta, kun nyt otit asian suoraan minun kanssani puheeksi, niin voikin tässä ottaa vapauden hieman valottaa mitä mieleeni on juolahtanut tässä tämän päivänaikana.

        Huomioita:
        Taikanaisella oli n.4 mainintaa vaatteista,
        Moccamimmilla n.3, MillaNilla n.7
        ja minulla mainita n. kahdesta vaatteesta ja useista tatskoista ja huulilävistyksestä.
        Muiden naisten kohdalla olit enemmän keskittynyt ulkoisiin piirteisiin, mutta minun kohdallani enempi persoonallisiin – jos nyt oikein tulkitsen. Tarkista huomaatko saman mikä minun silmääni osui.

        Ja tästä mieleeni juolahti tulkiten ja analysoiden, että se mitä sinä minusta mielikuvaherkuttelit onkin juuri sellainen kuva, jonka sinustakin helposti voisi luoda.

        Perustelu: otat osaa selvästi useimpiin avauksiin kuin minä. Otat osaa reippaasti näihin sättimäisiin keskustelupastajuttuihin, jotka ovat perustaltaan muutaman lauseen mittaisia – joihin minä taas harvoin osallistun, jos lainkaan – eli minun tulkintani mukaan minulle tulee kuva, että heilut vähän siellä sun täällä tarkoituksena saada mahdollisuuden edes johonkin kirjoittaa.
        Teet useimpia avauksia kuin minä olet jo sitenkin aktiivisempi kuin minä palstoilla ja kuitenkin näet MINUT väkkäränä. Tästä mieleeni juolahti, että saatat jollain jännällä tavalla joko sulautua minuun tai peilaat omia tekemisiäsi minuun.

        Nämä ovat nyt sitten vain tulkintoja, analysointeja ja mielleyhtymiä eikä mitään faktoja eikä väittämiä – joten ritarit voivat laittaa miekkansa takaisin tuppeen :DDD

        *sofi, joka jää odottamaan ettäs millainen katastrofaalen nyt syntyy* ;DDD

      • Anonymi

        ...nyt tuo kuvitelusi jo ylittää minunkin mielikuvituksellissuuteni äärirajat -----

        Ensinnäkin olen enemmänkin afrodite naistyyppi ulkonaisesti.Joten en siis ollenkaan hoikka ja pitkäraajainen , jollaisena sinut mielikuvissani näin. Jonkun tatsarin voisin tokikin itsellenikin hyväksyä ja silmäkulmaan tai nenääni timanttin.

        Käväise lukaisemassa tuolta missikilpailusta kuvaukseni viehättävyydestäni rekatulla nikilläni NainenKirjoittaa.

        Aktiivinen toki olen ja sosiaalinen ja luovuudessani runsas.Taiteilija tai joku mystikko voisi kuvastaa sitä välittämääni vaikutelmaa jos ystäviltäni kysyttäisiin. Mutta täällä keskustelupalstoilla en taida juurikaan tietää mitä jotkut muut ovat kirjoittamiseni perusteella minustakin kuvitelleet. Nikki valintani ovat näitä hyvin yksinkertaisia juuri siitä syystä , että värikkyyttä ja volymia on muutenkin kylliksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3137
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2518
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      2468
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1445
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1310
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe