Presidentin määräys kerätä noin 230 euron rangaistusmaksu niiltä, jotka tekevät vähemmän kuin kuusi kuukautta töitä kalenterivuoden aikana.
Asetuksen tarkoitus oli kerätä kolmatta vuotta talouslamasta kärsivän maan budjettiin rahaa. Rangaista haluttiin veronkiertäjiä, jotka oikeasti ovat töissä, mutta eivät maksa palkastaan veroa.
Venäjän viime vuosien taloustaantuman myötä valkovenäläisten tuotteet eivät ole enää löytäneet entiseen tapaan markkinoita Venäjällä. Lisäksi Valko-Venäjän ja Venäjän välit ovat kylmenneet, maat kiistelevät kaasumaksuista ja Venäjä on pienentänyt öljyntoimituksia. Valko-Venäjän merkittävä tulonlähde on venäläisen raakaöljyn jalostus ja kuljetus. Se menetti viime vuonna noin 1,5 miljardin dollarin vientitulot toimitusten vähennyttyä.
EU puolestaan on lämmitellyt välejä Valko-Venäjään ja höllentänyt pakotteita, kun Lukašenka on etsinyt liikkumatilaa lännestä.
http://yle.fi/uutiset/3-9529324
Monet mielensäpahoittajat, mielenosoittajat leikkivät nyt tulella Valko-Venäjällä.
Venäjä nappaa maan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Niin kauan kuin on Lukašenka vallassa, maa voi säilyä miehitykseltä.
Nimittäin Valko-Venäjää ei ole ollut itsenäisenä maana ennen, kuin nyt itsenäistyi 1990 luvulla. Putinin helppo siihen vedota miehittäessään maan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Traumatologia
Traumatologia on lääketieteen ala, joka käsittelee tapaturmien seurauksena syntyneiden vammojen tutkimusta ja hoitoa kirurgisesta näkökulmasta. Traumatologia on usein päivystysluonteista työtä. Potilailla on yleensä onnettomuuden tai muun tapaturman johdosta syntyneitä vammoja tai niihin liittyviä tulehduksia. Tavallisia traumatologian alalla hoidettavia tapauksia ovat lonkan, nilkan, ranteen ja säären alueen murtumavammat, sekä muista esimerkiksi selkävammat, palovammat, monivammapotilaat ja nivel- ja luutulehdukset.
Alan nimi tulee kreikan kielen vammaa tai haavaa tarkoittavasta sanasta trauma.
Suomessa lääkäri voi erikoistua traumatologiaan ortopedian ja traumatologian erikoisalalla. Erikoistuminen kestää kuusi vuotta.
Onko Lukasenka lla murtunut joku jäsen ?

Kirurgi Idiootti on lennätetty Tommin lentokoneella hoitamaan
Aljaksandr ia