Salajuoppoja kanttoreita ja seksihulluja pappeja

totuudellinen.kuva

Televisiodraamassa ja -viihteessä kirkon työntekijät kuvataan hyvin kliseisesti, myös paljon konservatiivisemmin, mitä todellisuus onkaan, ihmettelee Veli-Pekka Hänninen, joka on kirjoittanut itse esim. Kotikatu-sarjaa.

Mustavalkoiset paimenet oli osuva otsikko, kun käsikirjoittaja, pastori Veli-Pekka Hänninen puhui Kirkon tutkimuskeskuksen järjestämässä Osallistuva luterilaisuus –seminaarissa.

Hänestä suomalaisten draamojen kirjoittajat sortuvat viljelemään kulttuurisia stereotypioita erityisesti kirkon työntekijöistä. Kanttori on roolissaan yleensä salajuoppo. Vettä väkevämpi maistuu papillekin, joka seksuaalisuuden alueella elää eri tavoin kuin opettaa.

Hännistä asian tilan hämmentää:

– Käsikirjoittajat eivät ole tehneet kotiläksyjään eli havainnoineet aidosti ympäristöään. Kirjoittajan, jolla ei ole suhdetta kuvattaviinsa, on helpompaa heittää klisee kuin ottaa selvää, tutkia asioita ja olla valpas.

– Kliseiden runsaus ei edes ole omiaan herättämään mielenkiintoa. Se syntyy vain uutuuden ja tunnistettavuuden kautta.

Hännisen mielestä jokainen kirkon työntekijä on aivan omanlaisensa. Kahta samanlaista ei ole.

Hän itse oli käsikirjoittajana suositussa suomalaisessa Kotikatu –tv-draamassa.

– Osallistuin projektiin muutaman vuoden ajan. Hyppäsin kyytiin palaksi matkaa. Kun liityin tiimiin, Kotikadulla oli neljä pappia, joka oli kyllä ihan huikea määrä kuvattaessa Helsingissä Kallion kaupunginosaa. Sehän on Suomen maallistuneinta paikkaa, toteaa Hänninen naurahtaen.

– Niinpä tiimissä edistin sitä, että papeista ”tapettiin” puolet!

Hännisen mielestä käsikirjoittajien ei pitäisi tyypitellä ihmisiä ammatin kautta eikä sortua arvelemaan sitä, mitä katsojat haluavat.

– Britit osaavat suomalaisia paremmin tehdä kirkon väestä tv-katsojien edessä inhimillisiä.

Mielenkiintoista on se, ettei rooleissa juuri tuoda esiin diakoneja tai nuorisotyönohjaajia.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/salajuoppoja-kanttoreita-ja-seksihulluja-pappeja/

6

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iltauninen

      Ammattitaudista on kysymys! Kuka jaksais jatkuvasti valehdella ilman ettei riko Lakia.

    • homotsunami

      Pohjois-suomessa on kuulemma paljon vanhoillislestadiolaisia kanttoreita. Nehän ainakin virallisesti vastustaa alkholia, muta kai nekin salaa vetää sitä verovapaata ehtoollisviiniä.

      Lestathan usein väittävät, että raamatun viini olis muka alkoholitonta, vaikka raamatussa ihan selkeästi sanotaan, että ne oli kännissä. (Esim. lootin tyttäret ja kaanaan häät) niin en ymmärrä miks ne sitä alkoholillista viiniä vetää, kun se koko liike perustuu Lrs Leevin raittiusajatuksiin.

      Onko ramatussa joku kohta mikä perustelee, että ehtoollisviinin pitää olla alkoholillista ja miksi kirkko ei ala tarjoamaan ehtoollisella mehua, joka olis niiden raittiusajatuksen mukaista?

      • homotsunami

        Eikö se ole aika tekopyhää kirkolta vaatia keskiolutta alkoihin, mutta puolustaa omaa verovapautta ehtoollisviineihin?


    • Asia selittyy kun ymmärretään suurempi kuva, eli todellisuus jota epäuskoiset ihmiset eivät näe eivätkä tunnista, edes itsessään.

      Luonnollinen ihminenhän (epäuskoinen) on Saatanan orja. Ei ihminen jolla ei ole uskoa, ole mitenkään vapaa tekemään mitä tahtoo tai olemaan mitä mieltä tahtoo niinkuin tälläkin palstalla sokeasti kuvitellaan.

      Se näkyy esim. täällä räikesti esim. siinä että Jumalasta luopuneet ateistit, liberaalit yms. epäuskoiset ylistvät kilvan kuinka he ovat "vapaita" ajattelemaan mitä tahtovat eikä heitä kuulemma sido kirkon opit.

      Se, mikä heiltä jää huomaamatta, on että he kaikki ikäänkuin yhdestä suusta ja yhtenä miehenä tunnustavat vain yhtä totuutta: Vihaa evankeliumia ja Jumalan lapsia vastaan! Heidät on vangittu tähän ja vaikka kaikessa muussa he olisivatkin vapaampia, esim. että käykö S-marketissa vai K-kaupassa, mutta tässä suhteessa he kaikki ovat kuin yksi mies: He kiemurtelevat ja pureskelevat kielensä rikki kiehuen viasta evankeliumia ja Jumalan lapsia kohtaan.

      Epäuskoiset on VANGITTU Saatanan orjiksi ja Saatana on puhkaissut heidän silmänsä niin että he luulevat olevansa vapaita. Koomista onkin että he kilvan ylistövöt "vapauttaan" eivätkä näe että puhuvat vain yhtä "totuutta" jota heidän on pakko puhua.

      Samasta asiasta johtuu se miten mediassa kuvataan kristillisyyttä, pappeja ja uskovaisia. Ne jotka tuottavat ja tekevät näitä juttuja, ovat Saatanan orjia. Eivät he tietenkään itse sitä ymmärrä vaan kuvittelevat olevansa vapaita. Saatana hallitsee heitä erilaisten himojen avulla, on ahneudenperkele, huoruudenperkele, ylpeydenperkele, vihanpetkele ja veljesvihanperkele. Muitakin demoneita on joilla heitä hallitaan ja jotka heillä ratsastavat minne tahtovat.

      Koko maailman kaikkien ihmisten tahto ja sielu (paitsi Jeesuksen lampaiden, uskovaisten) on vangittu ja voimavarat kohdistettu vain yhteen ainoaan asiaan:

      Jumalan seurakunnan vainoamiseen!


      Se on kaikkei mestarillisin silmänkääntö teos Saatanalta että hän on eksyttänyt ihmispoloiset niin totaalisesti että he tätä vankeuttaan eivät näe vaan ylistävät sitä mitä "suurimpana vapautenaan". Jopa hän on saanut heidät vakuutettua ettei häntä edes ole olemassa.

      Maailma on täynnä valheen enkeleitä. On meneillään sota, mutta tämä sota on jo Kristukselta voitettu! Me, Hänen omansa sodimme Voittajan puolella. Meille nauretaan nyt, mutta sen me mielellämme kestämme tietäen että meidän palkkamme ei ole täällä katoavassa ajassa vaan katoamattomassa taivaan kirkkaudessa minkä Jumala on Hänen pmilleen valmistanut.

      Epäuskoisten ja perkeleiden osa on siinä järvessä joka tulta ja tulikiveä palaa, ja tämä iankaikkinen osa, olis se kummalla puolella tahansa, se ei pääty koskaan!

      Kääntykää siis te epäuskoiset ja liberaalit pahoilta teiltänne kun vielä on armon aika. Armon aika on lyhyt, ei sitä riitä ikuisesti.

    • :D

      Keep up the good work!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      204
      7043
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4652
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      38
      4298
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3272
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1955
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1706
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1573
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1459
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1237
    Aihe