"Zbigniev Brzezinski kirjoitti kuuluisan kirjansa Yhdysvalloista ainoana maailmanmahtina ja tuon aseman säilyttämisestä jo vuonna 1997. Parikymmentä vuotta vanha teos on iästään huolimatta edelleen avain Yhdysvaltojen maailmanherruuspolitiikan käsittämiseen. Miestä itseäänkään ei pidä katsoa viime vuosisadan fossiiliksi, vaan tämä presidentin entinen ulkopoliittinen neuvonantaja on edelleen vaikutusvaltainen tausta-ajattelija Atlantin tuolla puolen.
Brzezinskin tekstin vahvuus on siinä, että mies sanoo jokseenkin suoraan, mitä hän ajattelee. Seuraava sitaatti puhukoon puolestaan:
”Tosiasia on karusti ja yksinkertaisesti sanottuna, että Länsi-Eurooppa ja lisääntyvässä määrin myös Keski-Eurooppa pysyvät kattavasti katsottuina amerikkalaisena protektoraattina, johon liittyneet valtiot muistuttavat entisajan vasalleja ja verovelvollisia.”
Sanat eivät ole amerikkalaisvastaisen ihmisen kynästä, vaan Yhdysvaltojen maailmanherruusideologian puolustajalta. Niinhän asia todella on kuten Brzezinski sanoo."
... jatkuu
Brzezinskin tekstin vahvuus on siinä, että mies sanoo jokseenkin suoraan, mitä hän ajattelee. Seuraava sitaatti puhukoon puolestaan:
”Tosiasia on karusti ja yksinkertaisesti sanottuna, että Länsi-Eurooppa ja lisääntyvässä määrin myös Keski-Eurooppa pysyvät kattavasti katsottuina amerikkalaisena protektoraattina, johon liittyneet valtiot muistuttavat entisajan vasalleja ja verovelvollisia.”
Sanat eivät ole amerikkalaisvastaisen ihmisen kynästä, vaan Yhdysvaltojen maailmanherruusideologian puolustajalta. Niinhän asia todella on kuten Brzezinski sanoo."
... jatkuu
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Euroopan päättäjät ovat Yhdysvaltojen nöyriä vasalleja
Osuva esimerkki tästä ovat Venäjää vastaan asetetut pakotteet, jotka Yhdysvallat katsoo etujensa mukaisiksi, mutta jotka ovat syvästi eurooppalaisten valtioiden ja siten myös Suomen etujen vastaisia. Omassa vaikeassa taloudellisessa tilanteessamme ne ovat olleet ja ovat suorastaan järjenvastaisia aiheuttaessaan suuria ongelmia kaupankäynnillemme. Mutta nöyrästi, kuten entisajan vasallit, Euroopan päättäjät ovat seuranneet Atlantin takaisen lääninherran käskyjä.
Muodollinen syy pakotteiden toimeenpanemiseen oli Krimin niemimaan liittäminen Venäjään. Liittäminen ei todellakaan tapahtunut kansainvälisten lakien mukaisesti, mutta mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt jäädä odottamaan Pyhän Nimmerleinin päivää, joka saksan kielessä tarkoittaa päivää, joka ei tule koskaan? Kuitenkaan ei voi olla mitään harhaluuloja sen suhteen, että Krimin asukkaiden ehdoton enemmistö ei halunnut olla missään tekemisissä Ukrainan kanssa, johon Nikita Hruštšov oli mielivaltaisesti liittänyt niemimaan. Muut Hruštšovin tekemät päätökset on kumottu jo aikapäiviä sitten, esimerkkinä hullunkurinen yritys viljellä maissia napapiirin tuntumassa. Vain Krimin kohdalla hänen tahtoaan pitäisi noudattaa hamaan ikuisuuteen saakka.
Todellisuudessa Hrushtsov päätöksineen kuuluu tietysti menneisyyteen, ja paljon kovemmat realiteetit kuin muinoisen neuvostojohtajan sanelut ovat nykyisen kriisin taustalla. Yksi realiteeteista tuntuu tosin helposti sivuutettavissa olevalta, nimittäin Krimin asema Venäjän historiassa. On vaarallinen näkemys, että tunteistahan tässä ”vain” on kysymys, sillä useimpien venäläisten silmissä Krim on menneisyytensä vuoksi Venäjän pyhiä alueita. Suurten kansojen tunteiden loukkaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa, eikä se pientenkään kansojen kohdalla ole viisasta.
Helpommin tajuttavissa ovat kuitenkin sotilaalliset realiteetit. Krimin omistus takaa Venäjälle mahtiaseman Mustallamerellä, mitä epävarmojen sopimusten antama oikeus Sevastopolin sotasataman käyttöön ei tehnyt. Päinvastoin oli mahdollista, että Venäjään vihamielisesti suhtautuva Ukraina olisi ajan mittaan sallinut Naton joukkojen saapumisen Krimille, jolloin Yhdysvaltain takoma saartorengas Venäjän ympärillä olisi täydentynyt uhkaavasti.
Länsivaltojen, tahtoo sanoa Yhdysvaltojen, etu on ollut juuri päinvastainen. Venäjän pitäminen poissa Krimiltä olisi lännelle hyödyllistä Ukrainan ja Lähi-idän tilanteiden kannalta ja avaisi mahdollisuuksia Venäjän entistä täydellisempään saarrostamiseen. Lakipykälistä kilpailijat ovat piitanneet vain, jos ne on jollain tavoin voitu tulkita niille edullisiksi.
Krimin monivaiheista ja tuhatvuotista historiaa on tässä yhteydessä mahdotonta yrittää esitellä, mutta yleispiirteenä on todettavissa, että Mustaanmereen työntyvä niemimaa on ollut aina jonkinlainen sillanpää. Venäjällä valtaa pitäville se on ollut monesti sillanpää yrityksille Balkanin ja Välimeren suuntaan ja Venäjän vastustajille puolestaan Venäjän suuntaan. Yhdysvaltojen katkeruus on siis ymmärrettävää, kun Krim nyt palautettiin Venäjälle."
... jatkuu
"Eurooppa on Yhdysvaltojen tärkein sillanpää
Koko maailman ylivoimaisesti tärkein sillanpää Yhdysvalloilla on kuitenkin lujasti hallussaan. Se on läntinen Eurooppa ja nykyään myös itäinen Keski-Eurooppa. Jos Yhdysvallat menettäisi Atlantin valtameren itäpuolella olevan jättiläissillanpäänsä, perusta sen maailmanherruushaaveilta ja nykyiseltäkin johtoasemalta luhistuisi kerralla. Niinpä se luonnollisesti vastustaa tällaista kehitystä kynsin hampain.
Koetelluin keino ylivallan säilyttämiseksi on kautta historian ollut niin sanottu sotilaallinen läsnäolo. Miehittämiseksi miehittäjä ei sitä mielellään kutsu, vaan ennemminkin puhutaan liittosuhteesta tai ”ystävyydestä”. Niinpä Saksassakaan ei ole enää miehittäjiä, vaan suurvaruskuntiaan ydinaseineen pitävät yllä ”amerikkalaiset ystävämme”. Entisessä DDR:ssä ”ystäviä” olivat neuvostojoukot. Meillä suomalaisillakin oli pahaenteinen ”ystävyys”-sopimus Neuvostoliiton kanssa, joka onneksi jäi paperiasteelle.
Pelkkä sotilaallinen läsnäolo ei kuitenkaan riitä pitkän päälle. Todella tehokas menetelmä on se, että alistetut saadaan ikään kuin vapaaehtoisesti omaksumaan ylivallan edustama ajattelutapa ja kulttuuri. Tällä tavoin saatiin esimerkiksi Rooman valtakunta kestämään satoja vuosia, ja jäljet ovat vieläkin nähtävissä.
Paasikiven kaltaisen henkilön läpimenomahdollisuudet vaaleissa olisivat nykyään minimaaliset.
Amerikkalaiset ovat Euroopan sillanpäässään onnistuneet tässä oikein hyvin. ”The American Way of Life” on sillanpäässä ja sen ulkopuolellakin valtavirtaa ja näkyy esimerkiksi amerikkalaisen muodin (farkut, t-paidat, lenkkarit, jenkkilippahatut, jopa sotaväen univormut jne.) seuraamisena, amerikkalaisina ruokailutapoina (McDonald’s ja sen jäljittelijät sekä Coca Cola), amerikkalaisten juhlien omaksumisena (Halloween) ja englanninkielisten sanojen käyttämisenä mainonnassa ja yritysten nimissä. Vaalitaistelutkin ovat saaneet yhä amerikkalaisempia piirteitä. Ratkaisevaa on ehdokkaan valokuvauksellisuus ja sujuva supliikki. Minimaalisia olisivat esimerkiksi Paasikiven kaltaisen henkilön läpimenomahdollisuudet.
Amerikkalaisuuden kaikkialle ulottuvaa mahtia edistää media esimerkiksi musiikin ja elokuvien välityksellä, joista ehdoton valtaosa on amerikkalaisia tai sikäläisen mallin mukaan tehtyjä. Elokuviin joskus mahdollisesti sisältyvä kritiikkikään ei muuta asiaa, sillä amerikkalaista ajattelutapaa ne joka tapauksessa edustavat. Ja mitä on amerikkalainen ajattelutapa?"
... jatkuu
"Menneen vuosisadan ehkä huomattavimman filosofin Martin Heideggerin mukaan se on puhtaana nihilisminä aivan alittamaton maailmankatsomuksena. Antikommunisti Heidegger asetti jopa bolshevismin sen edelle, sillä bolshevismilla oli sentään jotain substanssia Hegelin kautta. Ehdoton egoismi yhdistyneenä rajoittamattomaan taloudelliseen vapauteen on amerikkalaisen viisauden perusta.
Talouselämässä se tarkoittaa bonus-ajattelua, voiton maksimointia sellaisillakin aloilla kuin koulutus ja terveydenhuolto sekä loputonta pyrkimystä kulutuksen kasvattamiseen. Voiton ja vallan korjaavat ne, joilla jotain jo on. Kylmänkalsealla ”hire and fire”-mentaliteetilla hallitut työmuurahaiset yritetään pitää ainakin teko-onnellisina valtamedian suopealla avustuksella.
Propagandan vaikutus onkin niin uskomaton, että sitä on vaikea katsoa edes todeksi. Meitä on opetettu pitämään niin sanottuja salaliittoteorioita huuhaapuheina, mutta tällä hetkellä suuri osa suomalaisistakin uskoo presidentti Putinin johtamaan maailmanlaajuiseen salaliittoon, jonka toimijoina ovat erilaiset ”trollit”, hakkerit ja Venäjän ymmärtäjät. Eihän mene juuri päivääkään, etteikö valtamediamme ”informoisi” meitä tällaisista asioista. Harvan jos kenenkään mieleen juolahtaa, että amerikkalaiset itse ovat perinteisesti olleet kaikkein tehokkaimpia taitajia näillä alueilla venäläisten pysyessä ilmeisesti ikuisina oppipoikina.
Demonisoimalla Putin ja Venäjä, jolla kaiken lisäksi on kannettavanaan menneisyyden raskas taakka, Euroopan sillanpään muutenkin amerikkalaistetut vasallit on saatu nojautumaan tiukasti jättivaltioon Atlantin tuolla puolen. Pelkästään sotavoiman läsnäolollahan sillanpää ei ole pidettävissä ikuisesti. Jotain rakoilua mielialoissa tosin nykyään esiintyy, mutta koska tulevaisuuteen on vaikea nähdä, on parasta olla ryhtymättä ennustajaksi. Todennäköistä lienee kuitenkin se, että vastarinnatta Yhdysvallat ei tule luopumaan sillanpäästään.
Rooman valtakunta luotiin aikanaan väkivallalla, kuten myös Yhdysvaltain maailmanvalta. Rooma jätti ihmiskunnalle perinnöksi antiikin kulttuurin, jonka se henkistä pääomaa kasvattaen oli omaksunut aikaisemmista kulttuureista. Mutta mitä jää jäljelle Yhdysvalloista, kun sitä joskus ei enää ole? Disneyland-huvipuistot ja rationaalis-teknokraattinen ajattelutapa?"
- Sampo Ahto, yleisesikuntaeversti ja sotahistorioitsija.
Mitä vittua sinä selität? Tiivistä!
Vasalli, lue ja ymmärrä. !
Sampo Ahto kirjoittaa täyttä asiaa. Ei ihme että puolustusvoimien natohihhuliupseerit vihaavat häntä ja halusivat savustaa hänet Kylkirauta-lehden kolumnistin paikalta.