Miksi pitkäaikaistyöttömiä asuu parhailla paikoilla keskustoissa?
Tuissa on silloin pahasti jotain pielessä, jos työssäkäyvä ja tuilla elävä on saman vuokraasunnon vuokraaja kanditaatteina!
Asumisen tukia pitää laskea kunnes vuokratalo laskee inhimilliselle tasolle työssä käyville.
Asuntoja on Suomessa vapaana kohtuullisin vuokrin työssäkäyntialueiden ulkopuolella, siten että asutaan kohtuullisen kävelymatkan päässä palveluista
Miksi työttömät voivat asua keskustoissa?
13
377
Vastaukset
- Naisen.logiikka
Mitä muuta voi odottaa nimimerkiltä "IhanaaTyhmyyttä", kuin tuollaista sontaa..
En ole esittämääsi ongelmaa havainnut. Työttömän tuet riittävät juuri ja juuri asumiseen. Pitkäaikaistyöttömät eivät pysty asumaan paremmilla alueilla, paremmissa asunnoissa. Se että työssä käyvillä on sama ongelma ja joutuvat hamekaan asumisen tukia, ei johdu työttömien hulppeista tuista, se johtuu liian pienistä palkoista.
Se on totta, että asumisen tuet nostavat asuntojen vuokria. Kaikki tuet on suunniteltukin tulonsiirroksi omistavalle luokalle.
Viimeinen lauseesi on aivan älytöntä sontaa. Tiedätkö, miten laajoja työssäkäymisalueet ovat? Ei työttömän ole mahdollista asua työssäkäymisalueen ulkopuolella, saati työllistyä ja osallistua työllistävään toimintaan.
Jos pitkäaikaistyöttömien pitäisi asua työttäkäymisalueiden ulkopuolella, tai edes kaukana keskustojen ulkopuolella, niin se omistavalla luokalla tulisi hätä siitä että työttömän tuet eivät valuisi heidän tileillensä.
Työttömyys on iso bisnes. Sillä pidetään palkat matalina. Työttömyydellä valutetaan työssä käyvien tuottamat verorahat omistavalle luokalle. Työttömyydellä taataan omistavan ja johtavan luokan jättivoitot. Työttömän tuet valuvat kokonaisuudessaan omistavalle luokalle.- työtön.maisteri
Näin on, ja kapitalistit hierovat käsiään ja kuivaavat ilonkyyneleensä seteleihin.
Hajota ja hallitse on ollut suosittu menetelmä siihen, että omistamaton luokka eli ihmisten enemmistö saadaan kateellisina kyräilemään vähemmistöjä kuten mustalaisia ja juutalaisia, jotka sitten voidaankin vaikka kärrätä lopetettaviksi, kun johtaja niin päättää.
Minusta on hyvin mielenkiintoista, että kansa haluaa eutanasian lailliseksi. Laillistahan se oli 30-luvun Saksassakin.
Ensin syrjäytetään, masennetaan, häväistään, saadaan "liikaväestö" tuntemaan itsensä turhaksi ja tarpeettomaksi, köyhdytetään, viedään elinmahdollisuudet ja aikaansaadaan yleinen joukkomieliala "niiden" lynkkaamiseksi, sitten tarjotaan mahdollisuutta poistua siististi kaasukammion kautta. Työttömiltä on viety ihmisarvo tässä maassa, kuten tämänkin ketjun aloitus osoittaa.
- Naisen.logiikka
Mihin suuntaan luulet eliitin vievän maailmaa?
Automaatio vie lähes kaikki työpaikat jo muutamassa kymmenessä vuodessa. Viimeksi siitä varoitti OP-ryhmän pääjohtaja.
Ihmisten pakottaminen kaupunkeihin ja työttömyyteen kuuluu YK:n "kestävään kehityksen" agenda 2030:een. YK haluaa tehdä ihmisistä tarpeettomia, siitä johtuu kaupungistuminen, automaatio, työttömyys jatkuva valehtelu siitä että ihminen on vain ongelma maapallolle, jne jne.
Ainoa ongelma maapallolla on se että globalisti-eliitti haluaa tuhota suurimman osan ihmiskuntaa ja kieltää kaiken inhimillisen elämän. - Tuli_aikanaan_ostetuksi
Minä asun pitkäaikaistyöttömänä hyvällä paikalla keskustassa, koska olen aiemmin töissä ollessani ostanut ja maksanut siellä olevan asunnon. Eiköhän omistaminen sentään oikeuta keskusta-asumiseen olinpa töissä tai en?
- entämuutextrat
Nooh, toisaalta keskustassa asuvilta puuttuu usein autot, astianpesukoneet ja jopa pyykinpesukone.
- tmtvain
Mitäs autolla tekee, jos busseja kulkee? Ja kaikki palvelut ovat keskustassa hyvin saatavilla, vaikkei bussejakaan kulkisi.
Jos kerrostalossa on pyykkitupa ja siellä pyykkikonetta ja kuivaajaa, miksi pitäisi olla kylppärin nurkassa oma toosa? Työttömällä on aikaa mennä pesutupaan päivällä, kun muut ovat työssä. Sitä paitsi keskustan kerrostaloissa on nykyään toimistojakin, joten ei tarvi siitäkään syystä jonottaa pyykkitupaan.
Tiskitoosako pitäisi olla joka luukussa? Mun mielestä on kiva liottaa käsiään lämpimässä vedessä, etenkin kun sitä aikaa on.
Aloittajan ajatus on pöljä; työttömän pitäisi luopua niistä vähistäkin työmahdollisuuksista muuttamalla halpisalueelle. Sen sijaan hyvinvoiville oloneuvoksille voisi paremmin sopia maalla asuminen. - trhrthrthrt
tmtvain kirjoitti:
Mitäs autolla tekee, jos busseja kulkee? Ja kaikki palvelut ovat keskustassa hyvin saatavilla, vaikkei bussejakaan kulkisi.
Jos kerrostalossa on pyykkitupa ja siellä pyykkikonetta ja kuivaajaa, miksi pitäisi olla kylppärin nurkassa oma toosa? Työttömällä on aikaa mennä pesutupaan päivällä, kun muut ovat työssä. Sitä paitsi keskustan kerrostaloissa on nykyään toimistojakin, joten ei tarvi siitäkään syystä jonottaa pyykkitupaan.
Tiskitoosako pitäisi olla joka luukussa? Mun mielestä on kiva liottaa käsiään lämpimässä vedessä, etenkin kun sitä aikaa on.
Aloittajan ajatus on pöljä; työttömän pitäisi luopua niistä vähistäkin työmahdollisuuksista muuttamalla halpisalueelle. Sen sijaan hyvinvoiville oloneuvoksille voisi paremmin sopia maalla asuminen.Ei työttömän tarvitse muuttaa halpisalueelle, mutta yhteiskunnan ei pidä keskustassa asumista. Jos haluaa asuaa keskustassa, maksakoon asumisen omasta kukkarostaan. Jos rahaa ei ole niin se on voi voi. Yhteiskunnan ei pidä maksaa euroakaan enempää tukea keskustan asukkaalle kuin syrjässä asuvalle. Eihän keskustassa asuva ole pätkän vertaa arvokkaampi kuin syrjässä asuva, joten tukien pitäisi olla täsmälleen sama euroissa. Yksi hyvä keino olisi antaa tukea asumiseen automaattisesti esimerkiksi 500 euroa kuussa ja saat valita asuinpaikan (jopa asua teltassa, jos huvittaa). Turha sitten rääkyä, jos haluaa tuhlata kaikki rahansa keskustassa asumiseen, se on henkilön oma ongelma.
- Enpätiennytkään
trhrthrthrt kirjoitti:
Ei työttömän tarvitse muuttaa halpisalueelle, mutta yhteiskunnan ei pidä keskustassa asumista. Jos haluaa asuaa keskustassa, maksakoon asumisen omasta kukkarostaan. Jos rahaa ei ole niin se on voi voi. Yhteiskunnan ei pidä maksaa euroakaan enempää tukea keskustan asukkaalle kuin syrjässä asuvalle. Eihän keskustassa asuva ole pätkän vertaa arvokkaampi kuin syrjässä asuva, joten tukien pitäisi olla täsmälleen sama euroissa. Yksi hyvä keino olisi antaa tukea asumiseen automaattisesti esimerkiksi 500 euroa kuussa ja saat valita asuinpaikan (jopa asua teltassa, jos huvittaa). Turha sitten rääkyä, jos haluaa tuhlata kaikki rahansa keskustassa asumiseen, se on henkilön oma ongelma.
Maksetaanko työttömyyskorvausta, ansiosidonnaista tai peruspäivärahaa, enemmän keskustoissa asuville?
Entäs jotain muita tukia? Mitä? - kiitollinen
trhrthrthrt kirjoitti:
Ei työttömän tarvitse muuttaa halpisalueelle, mutta yhteiskunnan ei pidä keskustassa asumista. Jos haluaa asuaa keskustassa, maksakoon asumisen omasta kukkarostaan. Jos rahaa ei ole niin se on voi voi. Yhteiskunnan ei pidä maksaa euroakaan enempää tukea keskustan asukkaalle kuin syrjässä asuvalle. Eihän keskustassa asuva ole pätkän vertaa arvokkaampi kuin syrjässä asuva, joten tukien pitäisi olla täsmälleen sama euroissa. Yksi hyvä keino olisi antaa tukea asumiseen automaattisesti esimerkiksi 500 euroa kuussa ja saat valita asuinpaikan (jopa asua teltassa, jos huvittaa). Turha sitten rääkyä, jos haluaa tuhlata kaikki rahansa keskustassa asumiseen, se on henkilön oma ongelma.
Ottaisin mielelläni tuon ylimääräisen 500 Euroa kuukaudessa kiitos vaan kovasti jo näin etukäteen.
Terveisin nimimerkki omassa keskusta-asunnossa työttömänä.
- yutiioutiotuigo
Aloittaja ei ehkä itse sitä huomaa, mutta hänen kommentistaan näkyy, että hän tietää, ettei työttömyys ole työnhakijoiden oma vika, vaan tulee jatkumaan kauan, jopa loppuiän, heistä riippumattomista syistä. Siksi hänen mielestään työttömiksi joutuneet pitäisi sulkea jonnekin leireille, koska hän ei usko, että he koskaan tulevat enää töitä saamaan. Minä taas uskon, että työtä voi löytää, jopa tässä tyrannia-Suomessa.
- IhanaaTyhmyyttä
Viimeistään vuodessa parissa, terveet leikkaukset asumisen tukiin siirtävät tuilla asujat pois premium alueelta. Asuinpaikkansa tietenkin voi itse valita edelleen, mutta kun edullinen lähiö asunto osoitetaan, tukien tippuminen on tulevaisuutta - Hyvä näin.
Jolloin palkan-ansaitsijat saavat kohtuuhintaisempaa asumista.
Kuuluuko kaupan kassaneidin tulla yli tunnin matkanpääsä duuniin - Samalla yhteiskuntaa 100% kuormittava elämäntapatyötön asuu kyseisen kaupan vieressä.
Työtön lähiöön - työntekijä työnsä läheisyyteen. - Eimikäänihmejuttu
Miksi muka ei voisi?
Jos asunto on maksettu, velaton, niin asumiskuluthan ovat useinmiten hyvinkin matalat jos taloyhtiö on hyvässä kunnossakin vielä eikä isoja remonttejakaan ole meneillään tai tiedossa. Ja varsinkin, jos kiinteistössä on vielä liikehuoneistoja.
Yhtiövastikehan tällöin saattaa olla olematon verrattuna vaikkapa lähiöiden vuoratalojen vuokriin.- kiitollinen
Niinpä. En ymmärrä että mikä tässä on se ongelma, paitsi tietenkin se kateus joka vie kalatkin vedestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72528- 1211801
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1241513Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391497Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741327Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1611302- 1481275
- 521208
- 591148
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.651091